Hallitus kertoo hakevansa lisävakuutuksia EU:lta, EU:n mukaan sopimusta ei enää avata.
Britannian parlamentin alahuone jatkaa tänään keskustelua maan EU-erosopimuksesta. Pääministeri Theresa May vastaa kansanedustajien kysymyksiin iltapäivällä.
Eilen vahvistui, että alahuone äänestää erosopimuksesta ensi viikon tiistaina. Äänestystä lykättiin jo kertaalleen joulukuussa. Enemmistön kansanedustajista odotettiin tuolloin äänestävän sopimusta vastaan eikä tilanne ole arvioiden mukaan merkittävästi muuttunut.
Pääministeri Mayn tiedottajan mukaan Britannia hakee EU:lta vielä lisävakuuksia vaikeaan pulmaan Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisestä rajasta ja aikoo esitellä niitä kansanedustajille ennen äänestystä. EU:n kanta on kuitenkin koko ajan ollut, ettei kaksi vuotta sorvattua sopimusta enää avata, vaan siihen voidaan tehdä ainoastaan tarkennuksia.
Sopimuksen kaatuminen lisää huomattavasti niin kutsutun kovan brexitin mahdollisuutta eli että Britannian ja EU:n tiet eroavat ilman sopimusta.
Britannian EU-eron on määrä astua voimaan 29. maaliskuuta. Mayn edustaja tyrmäsi eilen huhut, joiden mukaan Britannia olisi hakemassa eron toteutumiseen lykkäystä.
Tunnelmat Lontoossa ovat kiristyneet ratkaisun hetkien lähestyessä. Kymmenien kansanedustajien kerrottiin eilen kirjoittaneen poliisipäällikölle ja valittaneen heikentyneestä turvallisuudesta parlamenttirakennuksen liepeillä. Ohikulkijat olivat aiemmin nimitelleet suorassa tv-lähetyksessä haastateltua EU-eroa vastustavaa kansanedustajaa natsiksi.
STT
May hakee lisävakuuksia, EU tylynä
6
<50
Vastaukset
- SuomiFani
Kyllä se on UK:n suuri etu pitemmän päälle, että tulee täysi ero Euvostoliitosta.
Hetken ehkä talous notkahtaa, mutta sekin tulee lopulta paremmaksi kuin jäsenenä.
Lisäksi raha ei ole se tärkein arvo muille kuin kulttuurimarxisteille ja kapitalisteille.
Maan ja kansan tsenäisyys ja vapaus on NIIN kallis asia! kulttuurimarxisteille ja kapitalisteille.
kulttuurimarxisteille ja kapitalisteille
- SuomiFani
Niinpä! Toisto on oppimisen äiti. JOPA sekopää-eunukille. ;-)
- kiitänkuittaan
May on jo niin nähty.
Brexit ja mexit. - Britit-ampuivat
itseään jalkaan jo kansanäänestyksessä harhaanjohdettuina.
Nyt ollaan sekasorrossa, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä.
Syylliseksi on jo tuomittu EU, jolla on puhtaasti katsojan paikka tässä showssa.Taputuksia on kuulunut vain EU-vihaajien miehittämästä katsomon osasta.
Onhan brexit kiistaton tappioi EU:lle. Tosin vielä suurempi briteille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433137- 432518
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1152468- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271830- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851445- 391310
- 821169