Demarien pyörittämät vastaanotto-, majoitus- ja muonituspalvelut ovat kuitanneet noin 2 miljardin summan pakolaisbisneksestä viimeisen vajaan neljän vuoden aikana. Se tarkoittaa n. 1200 euroa kuukaudessa yhtä pakolaista kohden.
Sen päälle tulee mm. pakolaisten oikeudenhoito- ja terveyspalvelukulut noin 1,5 mrd ja lisäksi ns. diskorahat, vaatetus, puhelimet harrastukset koulutus ja sellaiset kulut. Myös jokaisen pakolaisen poistaminen maasta maksaa noin 26000 euroa jos se tapahtuu vapaaehtoisesti.
Toki on myös kuluja, joita ei kohdisteta pakolaisiin, kuten esim. kaikki rikoksiin liittyvät kulut jotka menevät poliisin budjetista.
Että tällaisilla summilla pakolaiset sitten pärjäävät. Kulut ovat jatkuvia ja jokavuotisia nin kauan kuin pakolaisia on. Leikkauksia näihin summiin ei ole tehty, lisäbudjeteita kylläkin.
Ja ainakin demarit ovat lihoneet.
Lähde: tilastokeskus.
Pakolaiset lihottaneet demareita miljardilla
35
<50
Vastaukset
- verohyötyprovikat
Jospa kuitenkin enemmän lihovat AY:n provikkamaksuilla kun liitot saavat verottomat jäsenmaksutulot ja verottomat sijoitustuotot.
Noista pitäisi periä parisataa miljoonaa euroa vuodessa veroa.
Mutta eipä peritä ja demarit saanevat prosenttinsa verohyödystä.- Maataloustukiloinen
Eikö ne vastaanottokeskukset ole kaikki sipilän kaveriden omistuksessa tietääkseni.
- demaripallukat
Europarlamentaarikko Kumpula-Natrin mies esim tienannut miljoonia.
- djhrwe
Kumpula-Natri onkin markkinaliberaali oikeistodemari eli piilokokoomuslainen.
- vain.yksi.maksaja
Demareilla on monta tapaa lihoa mutta vain muutama lähde mitkä lihomisen kustantaa - duunarit, eläkeläiset ja köyhät.
- okfer
Kokoomuspersun persuttipropagandaa.
- qåaäzm
okfer kirjoitti:
Kokoomuspersun persuttipropagandaa.
Vielä ei minulle ole selvinnyt mikä on kokoomuspersu. Käsittääkseni persujen ja kokkareiden poliitiikka eroaa toisistaan niin paljon, ettei mitään yhtäläisyyttä voida siitä erottaa. Puolueet eivät tule toimeen keskenään missään. Toinen kannattaa GCM:ää, kansojenvaihtoa, matutusta, islamisaatiota, liittovaltiota, uutta maailmanjärjestystä, ja toinen ei. Nämä kaikki kuuluvat samaan lopulliseen tavoitteeseen, joka kokkareilla on, eli uusi maailmanjärjestys. Demarit ajavat samaa kuin kokkaritkin.
- qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:
Vielä ei minulle ole selvinnyt mikä on kokoomuspersu. Käsittääkseni persujen ja kokkareiden poliitiikka eroaa toisistaan niin paljon, ettei mitään yhtäläisyyttä voida siitä erottaa. Puolueet eivät tule toimeen keskenään missään. Toinen kannattaa GCM:ää, kansojenvaihtoa, matutusta, islamisaatiota, liittovaltiota, uutta maailmanjärjestystä, ja toinen ei. Nämä kaikki kuuluvat samaan lopulliseen tavoitteeseen, joka kokkareilla on, eli uusi maailmanjärjestys. Demarit ajavat samaa kuin kokkaritkin.
Demareille ja kokkareille pitäisi keksiä joku yhdenmukainen nimi, sillä niin samaa politiikkaa he tekevät matutuksessa varsinkin. Miten olisi deko-puolue.
- orhd
Linkki eka lauseen "tietoon", muutoin huuhaata. Viimeiset neljä vuotta on ollut vallassa porvarihallitus jolla on Suomen mamutusennätys kesältä 2015 jolloin kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini päästivät Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista joita on passattu vokeissa miljardeilla vero ja velkarahoistamme. Kepu Sipilä itse kutsui läji-itäläiset Suomeen loisimaan.
- anonyymi_1eq
Ihana naapurimme ruotsi rahtasi nämä 35 000 tukholmasta tornioon ilmaiseksi sinne myös kannataa lähettää kiitosta oulusta päin.
- olennainen.asia
Demmarit vetävät välistä oli hallitus mikä tahansa. Ei demareiden porvaribisnes ole hallituksesta kiinni, samaa porvarisakkia on demarit kuin mitä on kokkareetkin.
- dirhf
olennainen.asia kirjoitti:
Demmarit vetävät välistä oli hallitus mikä tahansa. Ei demareiden porvaribisnes ole hallituksesta kiinni, samaa porvarisakkia on demarit kuin mitä on kokkareetkin.
Kokoomuspersu "tietää".
- tyer
anonyymi_1eq kirjoitti:
Ihana naapurimme ruotsi rahtasi nämä 35 000 tukholmasta tornioon ilmaiseksi sinne myös kannataa lähettää kiitosta oulusta päin.
Rajavalvonnasta oli vastuussa silloinen sisäministeri kokoomus Orpo.
- G.Gabriel
dirhf kirjoitti:
Kokoomuspersu "tietää".
Samaa kokoomuspersusakkia on demaritkin. Paitsi että demarit valehtelevat enemmän. Ja aiheutyivat pysyvän suurtyöttömyyden ja löysällä pakolaispolitiikallaan houkuttelivat matuja vyörymällä Suomeen.
Tuosta voit ihan itse katsoa milloin matuja alkoi tulemaan.
https://yle.fi/uutiset/3-8595369 - 135xBisnespäätös
anonyymi_1eq kirjoitti:
Ihana naapurimme ruotsi rahtasi nämä 35 000 tukholmasta tornioon ilmaiseksi sinne myös kannataa lähettää kiitosta oulusta päin.
"Ihana naapurimme ruotsi rahtasi nämä 35 000 tukholmasta tornioon ilmaiseksi sinne myös kannataa lähettää kiitosta oulusta päin."
Rahtasi, koska sisäministeri Petteri Orpo lupasi hakea nuo 35 000 moniosaajaa bussikuljetuksilla Pohjois-Ruotsista Suomen puolelle varusmiesten turvatessa pakolaisbisneksen avotavaraa. Ruotsi on turvallinen Dublin-maa, josta ei tarvitse edes ottaa vastaan kolmannen maan turvapaikanhakijoita, vaan turvallinen Dublin-maa voi käsitellä maassaan olevien turvapaikanhakijoiden hakemukset itse. Orpo ja Sipilä olisivat voineet siis ohjeistaa rajavartijat käännyttämään rajalla turvapaikkaa pyytävät oleskelumaansa viranomaisten pakeille, ellei pakolaisbisneskiima olisi ollut niin kova. Kataisen 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vaan oli kokoomuksen ohjenuora, jota täytettiin ja halutaan täyttää edelleen. - fohf
G.Gabriel kirjoitti:
Samaa kokoomuspersusakkia on demaritkin. Paitsi että demarit valehtelevat enemmän. Ja aiheutyivat pysyvän suurtyöttömyyden ja löysällä pakolaispolitiikallaan houkuttelivat matuja vyörymällä Suomeen.
Tuosta voit ihan itse katsoa milloin matuja alkoi tulemaan.
https://yle.fi/uutiset/3-8595369Älä yleistä koska oikeistodemartit ovat nykyään marginaali-ilmiö. Lue linkkisi eka lause uudestaan niin näet mikä on totta asiassa.
- lue.kaikki.vaan
fohf kirjoitti:
Älä yleistä koska oikeistodemartit ovat nykyään marginaali-ilmiö. Lue linkkisi eka lause uudestaan niin näet mikä on totta asiassa.
Se lause jossa todetaan, milloin saapuivat todelliset elintasosurffarit hakemaan "parempaa elämää" ? Niinpä, niitä olivat Rinne hallituskumppaneineen koko alkuvuoden tänne houkutelleet löysällä pakolaispllitiikallaan. Elintasosurffarit käyttivät heti tilaisuuttaan kun oikeita uhkia pakeneva väki oli kertonut miten löysää on Suomen maahantulotarkastus.
Josko lukisit koko jutun etkä vihervassarien tapaan vain niitä lauseita ja sanoja mitkä sopivat omiin näkemyksiisi. - SDPvihreätEdessäRomahdus
Nyt keskusta ja kokoomus yrittävät epätoivon vimmalla poistaa Suomesta ne henkilöt, jotka eivät ole oikeutettuja turvapaikkaan. Samaan aikaan demarit ja vihreät yrittävät vaikuttaa niin, ettei ketään Suomeen tullutta ulkomaalaista palautettasi takaisin kotimaahansa olivat he sitten turvapaikanhakijoita tai elintasomaahanmuuttajia. Tämän perusteella on vaikea pitää uskottavana sitä, että demarit ja vihreät pystyisivät luomaan kestävälle pohjalle rakentuvan maahanmuuttopolitiikan, jotta verorahoilla rakennettu hyvinvointivaltio pysyisi pystyssä myös tulevaisuudessa.
- Pakolaisiin_kuluvat
välittömät ja välilliset kulut ovat miljardien luokkaa. Se on todennettu fakta.
Kuten myös se, että "hyvinvointivaltion" kupla on nyt puhjennut peruuttamattomasti.
Tätä maata hyvinvointivaltioksi rakentaneet ihmiset on hylätty olosuhteisiin, jotka eivät täytä inhimillisen elämän minimivaatimuksiakaan. Heidän ihmisoikeuksiaan on törkeästi rikottu. Heidän ihmisyytensä suorastaan kiistetty. Ja tämän ihmisoikeusrikoksen takana, kustannuksista höpisten, on sama rosvosakki jonka mielestä mikään rahasumma elintasoturistien hyysäämiseen ei ole liian suuri. Heidän hyvinvointinsa on asia "joka täytyy vain hoitaa".
Ja vanhusten ihmisarvoinen elämä ei olekaan asia "joka täytyy vain hoitaa". Ilmeisesti ei. - PahanAlkuJaJuuri
Pakolaisbisnestä pyörittävät yritykset, joiden omistajat eivät todellakaan ole demareita vaan kokpansseja. Sama porukka pyörittää muuten aktivointikurssitusta sekä Esperi Care, Attendo ja Mehiläinen tyylisiä verirahahoivabisneksiä.
MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15534838/mot-suomi-maksaa-tyottomien-valmennuksista-26-miljoonaa
Älä tule vanhaksi Petteri Orpon Suomessa. Saat nukkua ulosteissasi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15542203/ala-tule-vanhaksi-petteri-orpon-suomessa--saat-nukkua-ulosteissasi-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15542747/kuinka-paljon-vaalirahaa-tulee-esperi-carelta-kokoomukselle
Finnwatch vaatii yksityisen terveysbisneksen tulevien sotetoimijoiden veroparatiisijärjestelyihin puuttumista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15542194/finnwatch-vaatii-veroparatiisijarjestelyihin-puuttumista-
Huomaako joku miten kokoomus on ollut hipihiljaa Esperin, Attendon ja Mehiläisen hoitobisnespaljastuksista ja veronkiertojärjestelyistä, joiden jytkyä kokoomus ajaa bisnes-sotellaan.
SDP halusi Maria Guzeninan johdolla viime hallituksessa hoitajamitoituksen 0,7:ään ja lakiin, juuri tällaisten bisnesten takia, mutta kokoomus torppasi tämän.
On jännää miten PELKÄSTÄÄN yksi henkilö jo saa vuosittain 6 miljoonaa hoivabisnesfirmasta voittoina, mutta varaa ei ole muka hoitajiin, jotka tekevät myös tukityöt mm. siivoukset, ruuan ym. Ja papereissa jopa johto merkitään hoitajahenkilöstöön jotta mitoitus näyttäisi paremmalta. Verirahahoivabisnestä tämä on, jossa tehdään miljonäärejä vanhusten ym. kärsimyksellä.- mihd
Asiaa kirjoitat.
- SoteRäjäyttääTämän
"Huomaako joku miten kokoomus on ollut hipihiljaa Esperin, Attendon ja Mehiläisen hoitobisnespaljastuksista ja veronkiertojärjestelyistä, joiden jytkyä kokoomus ajaa bisnes-sotellaan."
Kokoomus ei tule asiassa esiin, vaan pitää mediapimentoa. Sen sijaan palkatut kokoomustrollit ovat aloittaneet massiivisen propagandan netissä peittääkseen kokoomusbisnekset mm. vanhustenhoivassa ja vääristelemällä niitä mm. vasemmiston syyksi.
- RomahtanutSuomi
Kokoomus ja keskusta on ajanut suomen suohon mistä se ei nouse enää millään hallituksella ylös,niin syvällä ollaan. On se hyvä että ei ole itsellä minkäänlaista velkaa enää ollut 20 vuoteen jotta pääsee pois kun paska romahtaa ja sehän romahtaa väkisinkin.
- Ai_että_muka
Kokoomuksen Orpo päästi turvallisesta Ruotsista maahan 35000 perusteetonta pakoloista että demarit tienaisivat? Yritäs edes kokkare jotain parempaa.
- ööh
Äänestäjiä demaritkin tarvitsee ja noin 35 000 uutta äänestäjää on ihan kiva elättää!
- ojdh
ööh kirjoitti:
Äänestäjiä demaritkin tarvitsee ja noin 35 000 uutta äänestäjää on ihan kiva elättää!
Kokoomuspersun viisastelua jota ei tällä palstalla noteerata.
- tulostaan
kansanedustaja sana on kai vanhan aikainen ilmaisu nyky päivänä bisnes salin jäsenille,
Lähinnä nämä ovat ohituskaistalaisia, joille on Jumalan armosta suotu etuoikeus edustuksellisesti kahmia itselleen ja lobbareilleen kaikki mahdollinen irtilähtevä, kansa tulkoon näin edustuksellisesti nauttineeksi näistä yhteiseen kassaan kerätyistä veroeuroista, joita nämä armoitetut koittavat kaikin keinoin saada tuhottua, ettei niistä vain joutuisi sinne jakamaan, josta ne on lakisääteisesti armoitettujen käyttöön keräilty.
Onneksi näin globaalina aikana voi käyttää kv-pääomasijoittajien savuverhoa, ettei tarvitse ihan suoraan kuormasta syödä, on ikäänkuin kiertotie suoraan veroparatiisiin.
Juu, eikä varmasti tarvitse märissä vaipoissa ja paskoissa matujen pyöriä, palvelu hoituu ja nyt demarit ovat muka olevinaan huolestuneita vanhusten huonosta hoidosta tai paremminkin hoidon kaikkinaisesta laiminlyönnistä.
Toivottavasti tämä huolestuminen ei nyt mitenkään heikennä huomiota pääasiasta, matu-bisneksestä, siis ihmiskaupasta.
Onneksi nämä populistiset huolestumiset ovat vain hetken hurmaa, vaalien jälkeen ei tarvitse taas sivuseikkoihin paneutua, show must go on ja rahasta ei puutetta tule oleman.- uhdw
Kokoomuspersun horinaa vailla mitään tolkkua.
- Mahmod
Kitos sdp! 💓
Minä leijona.
https://ibb.co/4dPfRKG - jddjwefefv
nykyhallituksessa kukaan ei ainakaan hyödy haittamaahanmuutosta, toisin kuin oppositio
demareiden, vassareiden ja vihreiden intresseissä on tuoda mahdollisimman paljon turhakkeita maahan, heidän hoitajansa työllistyvät ja saavat kyr..ä- ohde
Älä valehtele koska kokoomuslaiset ovat rahastamassa esim. mamujen lakiavulla. Kepu Sipilän porvarihallituksella on ennätys mamujen haalimisessa Suomeen. Entisen kokoomusministerin Holmlundin veli on osallistunut mamutarhaukseen otsakkeella human logistic.
- Rinteen.vyöry
ohde kirjoitti:
Älä valehtele koska kokoomuslaiset ovat rahastamassa esim. mamujen lakiavulla. Kepu Sipilän porvarihallituksella on ennätys mamujen haalimisessa Suomeen. Entisen kokoomusministerin Holmlundin veli on osallistunut mamutarhaukseen otsakkeella human logistic.
"Älä valehtele...." voi taivas sentään, niin sanoo palstan pahin valehtelija ja paskanpuhuja.
Sen haalimisen kyllä aiheutti Rinne ja vihreät kokoomuksen kätyrinä.
Demarit tekivät majoitusbisnestä ja löysäilemällä matujen tarkastuksissa saivat houkuteltua vyöryn tänne ja bisnekset kukoisti.
Olet kyllä nähnyt asias koskevan aineiston, lue se myös. - idhz
Rinteen.vyöry kirjoitti:
"Älä valehtele...." voi taivas sentään, niin sanoo palstan pahin valehtelija ja paskanpuhuja.
Sen haalimisen kyllä aiheutti Rinne ja vihreät kokoomuksen kätyrinä.
Demarit tekivät majoitusbisnestä ja löysäilemällä matujen tarkastuksissa saivat houkuteltua vyöryn tänne ja bisnekset kukoisti.
Olet kyllä nähnyt asias koskevan aineiston, lue se myös.Kokoomuspersu taas valehtelemassa notta korvat heiluvatkoska kepu Sipiä kutsui lähi-itäläiset Suomeen kesällä 2015 ja tulihan niitä noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista ja kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini eivät tehneet työtänsä eli käännyttäneet laittomia tulijoita jo rajalta takaisin toiseen turvalliseen EU maa Ruotsiin Dublinin sopimuksella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317876
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455460- 594842
- 763547
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1533462Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162045Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322041- 311869
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹451748- 391697