Nyt näyttää olevan muotia, valkoiseksi kuoritetut hampaat, jopa siinä määrin, että saa koomisia piirteitä, kun jotkut yrittävät puhua sössöttää, suu täynnä sitä laminaattia, muovikuorta ym ja näyttävät lähinnä naurettavilta.
Entäs ne hinnat sitten, eihän niihin tavallisilla tyhjätaskuilla, olekaan varaa, eikä pitäisi ainakaan maksella verovaroista, kenenkään turhamaisuutta ja näyttämisen halua.
Onko kokemuksia aiheesta ja oletteko kokeneet, että varanne riittävät, edes julkisella hammashoidossa käymisiin, riittävästi ?
Niin, siitä huolimatta, Ville näytti ihan hyvältä, laminaatteineenkin.
Ville Valon laminaatit ja muiden varakkuuden osoitus hammaskalustolla
13
3205
Vastaukset
- ytfgkuhikk
Muoti liikkuu tälläkin alalla. Joskus taannoin suorastaan häiritsi eräässä amerikkalaisessa televisosarjassa naistoimittajan kirkkaanvalkoiset laminaatit. Pisti suorastaan silmään ylikokoisiksi muuttuneet hampaat, kun nainen ei saanut edes suutaan luonnollisesti kiinni. Puhekin kärsi laminaateista.
- Bom_zay
Ville Valo on aivan sairaan hyvännököinen ja uusissa hamppaissa aivan jumalainen mies!
Ei ne hammaslaminaatit nyt niin kallit ole. Minullakin on ollut jo useamman vuoden ja aivan tavallinen työssäkäyvä keskipalkkainen ihminen olen.- uskomatonta
Voi herttileijaa jos ihmisen "jumalaisuus" on hammaslaminaattien varassa.
- Bom_zay
Sä et vaan tajua, sori siitä :D
No mistähän tämäkin on tuotettu, ettei vaan sieltä jenkkien ihmemaasta, mistä paljon muutakin halutaan tänne istuttaa, sillä tuonnilla on rajattomat rahastusmahdollisuudet.
- kateellistenpanettelua
Se nyt vaan on niin, että kaunis hammasrivistö on ulkonäössä aivan oleellinen tekijä. Hymy on tärkeä ilmeliike, jota harrastetaan täällä huonohampaisten pohjolassa ihan liian vähän! Kertoo myös terveydestä ja onhan se nyt nuorekkaamman näköinen kuin tummankirjavat epätasaiset hampaat.
- Pelkkää_lavastetta
Onko se muka terveyttä että ne tummankirjavat ja epätasaiset hampaat peitetään kauniiden laminaattien taakse. Huonotkin hampaat menee vielä huonommaksi kun laitetaan laminaatit, näyttää vaan hienolta.
- Porsliinismile
Pelkkää_lavastetta kirjoitti:
Onko se muka terveyttä että ne tummankirjavat ja epätasaiset hampaat peitetään kauniiden laminaattien taakse. Huonotkin hampaat menee vielä huonommaksi kun laitetaan laminaatit, näyttää vaan hienolta.
Hampaat ei kestä koko eliniän kulutusta.
Joillain kalusto pitää vaihtaa 2-3 kertaa.
Ne on kulutustavaraa kuten autot.
Suomalaiset haluaa muovipaikkoja.
Nanomuovi kai on elimistölle hyväksi :-) - Ajat_muuttuneet
Porsliinismile kirjoitti:
Hampaat ei kestä koko eliniän kulutusta.
Joillain kalusto pitää vaihtaa 2-3 kertaa.
Ne on kulutustavaraa kuten autot.
Suomalaiset haluaa muovipaikkoja.
Nanomuovi kai on elimistölle hyväksi :-)Nykyisin hampaat kestävät jo koko eliniän jos hoito on hyvää lapsuudesta saakka. Tällainen ikäluokka alkaa olla jo vanhuusiässä, omat hampaat suussa. Ennenvanhaan puhuttiin että ensimmäiset tekohampaat sai jo rippikouluiässä. Oma ikäluokkani piti ihan normaalina että tekohampaat sai keski-iässä kun vanhemmatkin saivat tekohampaansa tuossa iässä. Omilla keski-ikää lähestyvillä lapsillani on omat hampaat suussa, eikä mitään odotuksia tekohampaista. Nykyisin yksittäisen hampaan menetys tuntuu maailmanlopulta ja käytännössä ollaan valmiita laittamaan implantti että hammaskalusto pysyy täytenä.
- Villenhampaat
Villen hampaat oli vähän huonossa kunnossa, kuluneet mm. Mitä pahaa siinä on, että hän hoiti ne kuntoon?
Villellä oli varaa laittaa kruunut. Moni tietämätön erehtyy korjauttamaan muovilla.- iuyuihiuwdwf
Näinhän sitä toimitaan kun on varaa. Narskutin öisin hampaani pilalle ja kun poskihampaat poistettiin yksitellen, etuhampaiden kuluminen vauhdittui. Ylös jouduttiin laittamaan kokoproteesi, kun hampaita alkoi katkeilemaan (kulunut heikoksi). Alhaalle pitäisi laittaa kolme kruunua ja yksi implantti että hammasrivi näyttäisi normaalilta, mutta tähän ei löydy rahaa kuten tuollaisella hyvätuloisella.
- gesgsyrsr
rahalla saa
- Anonyymi
Valo lienee uusinut purukalustonsa, koska vuosien ryyppääminen (ja legendan mukaan bulimia) alkoivat näkymään vähän turhankin selkeästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147394
- 594742
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434714- 753408
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301840- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361557
- 1431307