Ette pysty mitään asioita hoitamaan piste.
Vihervasemmisto
7
76
Vastaukset
- näinhänseon
Oliko tuo nyt jokin uusi asia.
- Harha-Ahonsisko
Stadi kasvaa ja kehittyy, kiitos vihreät!!
- kansankusettaja
Kukaan politiikko ei pysty kuin kusettamaan n. 69 prosenttia äänioikeuden saaneista, kuulutko joukoon tyhmään joka elättää 200 sirkuspelleä?
"TALOUSSANOMAT.
Kommentti: Työttömyysluvut valehtelevat – jo 40 000 ”töissä” ilman palkkaa
Julkaistu: 22.12.2016 21:17
Advertisement
Työttömyystukien varassa työtä tekevät eivät ole työllisiä, kirjoittaa Teemu Muhonen.
Suomessa oli marraskuun lopussa 330 000 työnhakijaa, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön tilastot. Jos luku kuulostaa jonkun mielestä suurelta, totuus työttömien määrästä on vielä karumpi.
Satojen tuhansien työttömien työnhakijoiden lisäksi noin 130 000 suomalaista oli marraskuussa te-toimistojen ”työllistymistä edistävissä palveluissa”.
Yli puolet heistä kouluttautui työttömyysetuuksien avulla, mutta lähes 40 000 teki töitä pelkkien tukien varassa. He eivät siis olleet palkkatöissä, mutteivät myöskään olleet virallisten tilastojen mukaan työttömiä.
Kuntouttava työtoiminta voi olla työtä tai ristikoiden täyttämistä
Vajaat 40 000 tilastokummajaista ovat viranomaiskielellä ”aktivoituja” työttömiä. Heistä 24 000 on kuntouttavassa työtoiminnassa ja loput työkokeilussa.
Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva voi tehdä kunnille ja yhdistyksille normaaleja työtehtäviä esimerkiksi kirjastossa, pesulassa tai vanhustentalolla, mutta palkinnoksi hän saa ainoastaan 9 euron päivittäisen kulukorvauksen työttömyystuen päälle."
Missäs ne politiikoloiset, aivan 3 vuotta nostaa sopetumisrahaa "siittä" et sopeutuu? - sillätavallakin
Niin, helsingissä aurauslumet kipataan mereen. Puhdistamatonta jätevettä menee 52 putkesta mereen. hiilen poltto pölyttää kivasti. Todella suuret kiitokset vihreille
sillätavallakin kirjoitti:
Niin, helsingissä aurauslumet kipataan mereen. Puhdistamatonta jätevettä menee 52 putkesta mereen. hiilen poltto pölyttää kivasti. Todella suuret kiitokset vihreille
"Niin, helsingissä aurauslumet kipataan mereen. Puhdistamatonta jätevettä menee 52 putkesta mereen. hiilen poltto pölyttää kivasti. Todella suuret kiitokset vihreille "
Ensin annetaan Venäjälle fyrkkaa että saavat mereen dumpattavan jäteen määrän pienemmäksi.
Sitten kipataan itse oma paska mereen.
Kuulostaa ihan Urpilaisen Kreikka-politiikalle :-)
"Vihervasemmisto
Ette pysty mitään asioita hoitamaan piste."
Vihervasemmiston funktio ei olekkaan tekemisessä, vaan olemisessa.
Ja toki parempana ihmisenä, roolimallina, leijumisessa.- ei-vihreille
Vihreät vaan tuhoavat kaiken, kuten on nähty.
Kurjuus ja nälkä on vihreiden tuotantoa.
Politikot etsivät vaan omaa, ei suomalaisten etuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.573681Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j683041Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522243Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121409Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631178- 801068
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55915Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä22908- 47892