Mitä Sipilä tekisi toisin?

monimonimoni

Sipilän hallituksen maahan laskemat laittomat maahantulijat yms. ovat aiheuttaneet lukukuisten suomalaisten väkivaltaisen kuoleman. Naisia on Sipilä raiskauttanut vieraillaan kymmenittäiin, onpa myös tapahtunut uhrin elävältä polttaminen ainakin kerran.

Epäkohtia on siis havaittavissa, mutta onko Sipilä runsaasti media-aikaa saaneenakaan kertonut mitään virheistään tai siitä, mitä tekisi toisin? Minä en ole havainnut katumusta, pikemminkin puolustanut ja kehunut tekosiaan.

Eli Sipilää äänestämällä sama meno jatkuisi, mikäli sama tilanne toistuisi. Eikä Sipilä korjaisi jälkiään, vaikka pääsisi uudelleen pääministeriksi. Tämä on hyvä äänestäjien tiedostaa.

On myös hyvä kysyä, eroaako Orpo tässä suhteessa Sipilästä, vaikkei aivan yhtä vastuullisessa asemassa ole ollutkaan?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sipilä on tyypillisesti patoloogisena valehtelijana kiistämässä aiheuttamansa vahinkon ja syytää ainoaa realistisesti asioihin suhtautuvaa rasistiksi.

    • KepulitBKT-10pros

      Kyllähän työministeriön ja Sipilän paskajutut voisi lakkauttaa, Suomen hallituksella ei ole osaa, eikä arpaa työllisyyskehityksessä. Vasemmisto pystyy korjaamaan vain kaikkein pahimmat äärioikeistojuntan mokat.

      Brexit on kutistanut terästehdas Ovakon tilausten määrää. Yhtiö on aloittanut Imatralla 600 työntekijää ja toimihenkilöä koskevat yt-neuvottelut

    • SatanistitVallassa

      Onhan se sama meno menossa koko ajan jos kerran tuhat ihmistä tulee joka kuukausi lisää tuolta ISIS alueelta. Joten ei mitään uutta aaltoa tarvitse odottaa. Jos 30% lähi-itäläisistä miehistä on raiskaajia niin tulee joka kuukausi 300 uutta raiskaajaa Suomeen.

      • Ihmisroskat

        Pitäisikö pääministeriys Suomessa lopetaa, kun ei kompetenssia löydy, tulisi vähemmän vahinkoa.


      • Jussi-pääministeriksi
        Ihmisroskat kirjoitti:

        Pitäisikö pääministeriys Suomessa lopetaa, kun ei kompetenssia löydy, tulisi vähemmän vahinkoa.

        Jussi Halla-Aholla on kompetenssia.


    • zzzzzp

      Sipilä osaa kääntää tekemänsä rikokset päin vastoin ja kehuu itseään , älkää vaan ihmiset anna ääntä KEPULLE .

    • on-niin-älyvapaata

      Ennen vuotta 2015 tuli jo tuhansia/vuosi. Mitkä puolueet, siis puolueet tuolloin ennen v.2015 ja sen jälkeen vastusti pakolaisten tuloa? Millään järkevällä, laillisella tavalla? Ketkä puolueet nosti äläkän Immosen kirjoituksesta?
      Hallituksessa oli persut, kokoomus, kepu. Hallitus poisti mm. humanitäärisen maahanmuuton.
      Keitä oppositiopuolueiden jäseniä on ollut mielenosoituksissa? Antanut median kautta väärää tietoa mm. lapsiperheen palautuksesta, lentokoneen lähtöä estämässä, kiihottanut kansaa pakkopalautusten estämiseen? jopa kansanedustajat V. Niinistö, U-M Henriksson...
      Ketkä ovat vaatineet hallitusta antamaan kaikille oleskeluluvan, laittomasti maassa oleville asunnon, ilmaisen terv.hoidon jne.....vihreät, demarit, vasemmistolaiset ja huippu Suomen valtion kirkko.

      Ketkä olivat Meillä on unelma-miekkarissa, (organisoi sen), Wellcome refugees. Kustansi rautatientorin laittomien leiriytymisen?
      Minkä puolueen jäseniä, he olivat, jotka sanoivat "tämä ei ole meidän Suomi" kun persuista tuli toiseksi suurin puolue? Samat, jotka ENNEN Sipilän lupausta, miekkaroivat kadulla ja toistelivat SUOMI KUULUU KAIKILLE! ketkä hyysäävät palveluineen laittomasti maassa olevia, joita on alettu kutsumaan KUNTALAISIKSI, joille kuuluu kaikki palvelut? Paljon enemmän kuin hallitus on kirjannut. Minkä puolueiden kuntapoliitikot ovat ajaneet nämä läpi mm. Helsingissä, Tampereella, Turussa... ?

      Mitä he nyt sanovat vaalien lähestyessä: Ainoastaan Sipilän syy ongelmiin!
      Ainoa mikä on tehnyt estääkseen ja hillitäkseen pakolaisongelmia on Sipilän hallitus! ja jokaista päätöstä oppositio on vastustanut!!
      Sipilän hallitus ei ole niitä täysin käsittämättömiä kansainvälisiä ihmisoikeus ja pakolaissopimuksia solminut ja ratifioinut. Mutta niitä pitää noudattaa, koska ne on myös ennen Sipilän hallitusta Suomen perustuslakiin kirjattu.

      Oppositiopuolueet ovat huutaneet vain lisää rahaa kotouttamiseen....vain persut ovat epärealistisesti (koska ne palautussopimukset oli jätetty tekemättä ennen Sipilän hallitusta, vaikka laittomasti maahan tulleiden pakolaisvirta oli alkanut ja tullut ongelmaksi jo 2011 mm. Kreikassa. Pyysi EUlta apua.) huutaneet pois maasta v.2017 jälkeen.

      Minä en taida äänestää lainkaan, kun yhtään vastuullista teoistaan tai sanoistaan ei löydy. Halpamaisia Pääministerin, Sipilän seläntaakse piilotteleijoita, tekopyhiä.
      Ohi menee, jokainen joka sanoo; Sipilän/Sipilän hallituksen syy se ja tämä...jos ei muuta ole äänestäjille kerrottavaa, kuin se mitä ovat vastustaneet tai tehneet toisin....niin mun ääntä ei tipu!!

      Ei tipu myöskään näiden pienten yhden asian puolueille!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      154
      3451
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      373
      1750
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      85
      1726
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      47
      1525
    5. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      29
      1278
    6. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1175
    7. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      203
      1164
    8. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      150
      1039
    9. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1006
    10. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      919
    Aihe