KANSANVALTA!

Keitä Keltaliivit ovat?


Me olemme täysin poliittisesti ja ideologisesti sitoutumattomia tuiki tavallisia äitejä sekä isejä. Putkimiehiä, it-nörttejä, kokkeja, toimitusjohtajia, kapteeneja, lääkäreitä, opettajia, poliiseja, palomiehiä, työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja niin edelleen. Tavallisia Suomen kansalaisia, joita yhdistää pitkään jatkunut paha olo yhteiskunnassa (kurjuutus, orjuutus, sekasorto, turvattomuus, holtiton väestön siirto maahan, vähäosaisten erittäin huono asema yms.). Meitä yhdistää myös voimakas halu unohtaa edes hetkeksi kaikki vanhat aatteet ja ismit (jotka tätä kansaa on kaikki nämä vuosikymmenet jakaneet) ja lähteä yhdessä kansana protestoimaan yhteisen päämäärän eteen.

Keltaliiviliike ei ole kollektivistinen vaan hajautettu. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen keltaliiviliikkeeseen osallistuva edustaa itseään ja vain itseään, siten jokainen on itse vastuussa omasta toiminnastaan ja vain omasta toiminnastaan. Keltaliiviliikettä ei voi siten johtaa tai edustaa kukaan, jonka johdosta keltaliiviliikkeellä ei ole johtajia eikä edustajia.



Keitä me emme ole emmekä halua olla?

Me emme ole jakautuneet erilaisiin ryhmittymiin, emme ole mm. ääriajattelijoita, suvakkeja, rajakkeja, rasisteja, natseja, huligaaneja, autonpolttajia tai mitään sellaista.

Tottakai meitä on paljonkin hyvin erilaisia ihmisiä, erilaisista lähtökohdista ja elämistä. Ollaanhan me koko kansan kirjo. Tule ihmeessä mukaan sellaisena kuin olet vapaaseen kansanliikkeeseen, mutta älä tuo mukanasi semmoisia asioita, mitkä meitä erottaa kuten puoluepolitiikka.



Mikä on päämäärämme?

Saada RiC (“Referendum Initiated by the Citizen” – “Le référendum d’initiative citoyenne” – “kansanvalta” – “suora demokratia”) Suomen perustuslakiin. Nykyinen edustuksellinen demokratia jäisi elämään rinnakkaiseloa täyden kansanvallan kanssa. Kuten Sveitsissä.

www.ric.fi

2

159

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vhuswig

      Joo.

      Suoran kansanvallan yksi ongelma on se ettei enemmistön päätöksiä välttämättä ohjaa parempi hyvä, joka ottaisi huomioon jossain asiassa vähemmistön edun.

      Edustuksellinen päätösvalta antaa ainakin mahdollisuuden esim. virkakoneistolle, jolta vaaditaan asiantuntemus, esittää asiantuntevia päätöksiä.

      Jos suuriosa kansalaisista on taukkeja, päätöksetkin ovat tyhmiä. Jos pieni osa on älykkäitä, eivätkä uhraa itseään vain oman edun tavoitteluun kuten taukit tekevät, on meillä järkeviä päätöksiä.

      Mutta joo, enemmän kansanvaltaa ja vähemmän ilmastohömppää!

    • Pariisin keltaliivit raahasivat jo Champs- Elyseelle giljotiinin. Heillä on sen käytöstä vankka kokemus.

      Myös kaikkia pääpoliitikkojamme voidaan syyttää kansanpetturuudesta. He ajattelevat ainostaan itsensä ja lähipiirinsä etuja sekä rahaa, rahaa, rahaa.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3030
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      923
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      740
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      42
      527
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      456
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe