Maastöpyöräily uusi matkailu

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-11347125

"Sähköavusteiset pyörät syrjäyttivät takavuosina suositun moottorikelkkailun – maastopyöräilystä povataan Suomelle kilpailuvalttia.
Maastopyöräilyreittejä rakennetaan nyt ympäri Suomea.
Matkailijat niin kotimaassa kuin ulkomailla hakevat kohteita, joissa on tilaa ja mahdollisuus olla läheisten tai oman perheen kesken.
Kävijät vaativat myös sähköiset kartat, konkreettiset liikkumisohjeet, näköalatornit ja tulipaikat sekä vaihtoehtoiset reitit.
kaikki tämä vaatii rakentamista ja investointeja. Esimerkiksi Tahkolla reitistöjä parannetaan hankerahoituksen avulla. Investoinnissa mukana ovat myös Kuopion kaupunki, alueen yrittäjät ja kyläyhtistys.
Alalla toimijat kuitenkin arvioivat satsausten kannattavan.
– Uskon, että tämä tulee nyt lyömään Suomen kesämatkailuun kerralla läpi."

Omalla paikkakunnallani on kymmeniä kilometrejä maastopyöräreittejä ja suurin osa niistä on maastopyöräilyä harrastavien talkoilla tekemiä ja ylläpitämiä.
Mahtavatkohan matkailu yrittäjät nyt tehdä sellaisen tempun, että alkavat tekemään bisnestä talkootöillä tehdyillä ja ajamalla kunnossa pidettävillä maastopyöräilyä harrastavien valmiiksi tekemillä reiteillä.
Maastopyörä reitit on tarkoitettu ihan maastopyöräilijöiden maastoajoon, eikä perustu bisnekseen millään tavalla.
Ei sinne niin vain voi matkailuyrittäjät tulla ja alkaa rahastamaan, kun eivät ole osallistuneet edes reittien tekemiseen.
Eivät matkailuyrittäjätkään hyväksy, että joku menee laskettelemaan matkailuyrittäjän ylläpitämään laskettelumäkeen, eikä maksa siitä mitään.

5

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoinen näkökanta, mutta en kyllä ole samaa mieltä.

      Ensinnäkin, suurin osa varmastikkin myös teidän "talkoilla tehdyistä reiteistä" on jonkun muun omistamilla mailla, kuin teidän pyöräharrastaja ryhmän ihmisten.
      Pyöräily luonnossahan kuuluu jokamiehen oikeuksiin (kun tapahtuu luontoa vaurioittamatta), mutta varsinaisen uuden pyöräilyreitin tekeminen (ja ylläpito) sitten vaatiikin vähintään maanomistajan luvan.
      Näin muodostuneita pyöräreittejä sitten taasen saavat käyttää kaikki luonnossa liikkujat, riippumatta siitä ovatko itse olleet niitä rakentamassa/ylläpitämässä vaiko eivät, sille ei käytännössä voi asettaa rajoitteita.
      Nämä reitit mitä on tehty/muodotunut siirtyvät sitten jossain tahdissa eri karttapalveluiden pyöräilykarttoihin, viimeistään siinä vaiheessa peli on menetetty kyseisten reittien "omimisessa", siellä ajavat niin turistit kuin paikallisetkin.

      Itse näen että matkailutulot tulevat tuossa maastopyörämatkailussa lähinnä majoitus-, ravintola- sekä välinevuokrauksen muodossa. Mitään isoja ohjattuja maastopyöräsafareita en usko isossa mittakaavassa järjestettävän (ja ne ovatkin sitten jokamiehen oikeuden valossa hieman eri keskustelun asia).
      Eli jos matkailu-yrittäjä vuokraa maastopyöräretkeilijälle majoituksen, myy illalla ruuan ja pari olutta sekä aamusta antaa ulkopuolsen tahon tekemän karttapohjan, missä on merkittynä alueen maastopyöräreitit, niin oletko yhä sitä mieltä että tuossa on matkailuyrittäjän puolelta jotain väärää?

      Asiasta (lisääntyneestä maastopyörämatkailusta) kannattaa ennemmin ottaa paikallistenkin maastopyöräilijöiden hyötyä irti, kuin sitä alkaa vastustamaan.
      Maastopyöräturistit luovat alueelle sellaisia palveluita mitä ei paikkakunnalla muuten olisi ilman näitä turisteja (Paarantunutta maastopyörien vuokra/osto saatavuutta, parempia huolto/vara-osapalveluita, lisääntyvää reittiverkostoa, pyörän pesupaikkoja suosituimille reiteille sekä erilaisia oheispalveluita).

      Paikallisten maastopyöräilijöiden kannattaisi ennemmin olla asian suhteen aktiivisia, tarjoaisivat asiantuntemustaan kunnille, matkailuorganisaatioille sekä yksittäisille matkailu-yrittäjille, reittien ja palveluiden kehittämiseen. Ei olisi mitenkään mahdoton ajatus, että vaikkapa joko pyöräkerho ottaisi paikkakunnan maastopyöräreittien (riippumatta siitä kuka ne on "rakentanut") huoltamisen ja kehittämisen kontolleen, ja saisi siitä hyvästä kunnalta/matkailutoimijoilta korvausta.

      Eli tuo lisääntyvä maastopyöräilijöiden määrä pitää ottaa ennemmin mahdollisuutena, ei uhkana.

      • Anonyymi

        Kyllähän kaikki maastopyöräily reittejä ajavat tekevät kunnossapitotyötä reittien suhteen.
        Kunnossapitoa on reiteillä pyöräily, jolloin reitit pysyvät auki, eivätkä kasva umpeen.
        Hyvin auki pidetyt reitit ovat selkeitä ja niiltä ei eksy.
        Hyvä idea olisi merkitä maastopyöräreittejä, kuten hiihtolatuja, että mihin reitti johtaa ja kilometri määrä päätepisteeseen.
        On minullakin pyörässä navigaattori ja siinä muutama reitti tallessa, mutta jos loppuu virta navigaattorista jollakin reitillä, jolla ei ole koskaan ajanut, niin mistäs tiedät mihin rietti jatkuu, kun tulee risteäviä polkuja, jos lähtee summassa ajamaan, niin ei tiedä enää missä on.


    • Anonyymi

      Sähköpyöräily on laiskistuneen ihmisen harrastus kertoo Arto Jauhiainen :)
      Totta...

      • Anonyymi

        niin tai näin, moottorikelkkailu ja sähköpyöräily, molemmat, ovat liikuntaa ja vaativat lihasvoimaa.


      • Sanotaan ennemmin että nuo sähköAVUSTEISET pyörät mahdollistavat maastopyöräilyn harrastamisen selkeästi laajemmalle ihmisjoukolle kuin mitä "luomupyörät".

        Ja enemmän harrastaneille maastopyöräilijöille kyseiset pyörät sitten mahdollistavat haastavammat (mäkisemmät) maastot kuin mitä muuten ajaisi. Samoin ajetut keskinopeudet ja matkat ovat kasvaneet monella maastopyöräilyn harrastajalla kun ovat siirtyneet sähköavusteiseen pyörään.

        Mutta teknisemmillä reiteillä sähköavustus ei tee ajajasta yhtään parempaa kuskia, päinvastoin, noiden sähköosien tuoma lisäpaino (7-10kg) vaikuttaa tietysti pyörän ajaettavuuteen/hallittavuuteen.

        Itselläni on viimeiseltä kahdelta kuukaudelta noin 900km. takana omalla sähköavusteisella maastopyörälläni, ja näistä kilometreistä joku 60% tullut nimenomaan maastossa liikkuen, itse en vaihtaisi takaisin "luomuun" mistään hinnasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe