Suomi nostaa kehitysyhteistyön rahoitusta 25 miljoonalla

Anonyymi

Ehdotuksen mukaan Suomi käyttäisi ensi vuonna varsinaiseen kehitysyhteistyöhön noin 711 miljoonaa euroa, eli kasvua olisi noin 25 miljoonaa euroa.

On se aika nurinkurista että hallitus ottaa velkaa, jota sitten jaetaan jonnekkin Afrikkaan ja jopa Italialle. Samaan aikaan köyhät vasemmistolaiset kärvistelee leipäjonoissa.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vasurihallitus mällää velkarahalla.

    • Anonyymi

      Vieläkö Putinille maksetaan kehitysapua?

      • Anonyymi

        Venäjällä on ollut vaikeuksia koronaviruksen kanssa, kunnes nyt pres. Putinin johdolla on kehitetty ikuisen immuniteetin antava rokote.

        Suomi voisi nyt rakentaa läheisempiä suhteita Venäjän federaatioon rakentamalla ja kustantamalla sinne mm. jätevedenpuhdistamoja kuten Pietariin tehtiin aikaisemmin Suomenlahden puhdistamiseksi.
        Näin STM olisi myös etulyöntiasemassa rokotteen saannissa Suomeen. Näin ei toistuisi STM:n Varhilan johdolla tekemä töppäys maskihankinnassa, jonka vuoksi nyt joudutaan hankkimaan maskeja kalliimmalla.

        Rahoitus ei ole ongelma. Muutama sata miljoonaa euroja lisää velkaa miljardien lisäksi ei tunnu missään. Luonto on yhteinen maapallolla.

        PS.
        Suomi voisi parantaa itäsuhteita myös osallistumalla Itäsuomeen tehtävän GRU:n miesten lomamökkien rakentamiseen, ettei se jäisi pelkästään venäläisen liikemiehen kustannettavaksi.
        Kai Suomen hallituksellakin on jokin vastuu, että on hyvät välit GRU:hun , jolloin se ei tee maassamma esim. myrkkyiskuja Putinin vastustajia kohtaan.


    • Minä olin ymmärtänyt, että etenkin maahanmuuttokriittiset haluavat avuntarvitsijoita autettavan siellä omalla alueellaan. Ja jos ei tahdo turvapaikanhakijoita, niin tietysti se onkin järkevä sijoitus.

      Tehdään niitä toimia kotimaassakin. Minimitoimeentulon takaa toimeentulotuki, jos muut tukimuodot pettävät. Koronakriisin johdosta esimerkiksi työttömyysturvaan on tehty väliaikaisia parannuksia, nyt kuulemma kaavaillaan terveyskeskusmaksujen pienentämistä jne.

      • Anonyymi

        No miksi sinä tahdot tänne mamuja, kuten muslimeita, etkö huomaa haittoja?


      • Anonyymi

        Ns. kehitysrahoilla ei auteta mitenkään heikossa asemassa olevia afrikkalaisia. Ne vain passivoi afrikkalaiset tekemättömiksi avun odottajiksi. Sinne on ajettu rajaa kymmeniä vuosia kaikista maista, mutta ne heikoimmissa asemissa olevat kärsii yhä. Suurin osa avusta menee siellä niille rikkaille, jotka pärjäisi muutenkin, mutta saavat niistä rahoista hvvät mahdollisuudet sotia ja sortaa huonompiaan.

        Jos kaikki varat mitä käytetään tulijoihin täällä pohjolassa, laitettaisiin oikealla tavalla investoimalla Afrikassa, niin se olisi oikeaa kehitysapua. Nyt kun yritetään jakaa rahaa joka paikkaan, niin se ei todellisuudessa auta ketään, vaan passivoi oikeasti jokaista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ns. kehitysrahoilla ei auteta mitenkään heikossa asemassa olevia afrikkalaisia. Ne vain passivoi afrikkalaiset tekemättömiksi avun odottajiksi. Sinne on ajettu rajaa kymmeniä vuosia kaikista maista, mutta ne heikoimmissa asemissa olevat kärsii yhä. Suurin osa avusta menee siellä niille rikkaille, jotka pärjäisi muutenkin, mutta saavat niistä rahoista hvvät mahdollisuudet sotia ja sortaa huonompiaan.

        Jos kaikki varat mitä käytetään tulijoihin täällä pohjolassa, laitettaisiin oikealla tavalla investoimalla Afrikassa, niin se olisi oikeaa kehitysapua. Nyt kun yritetään jakaa rahaa joka paikkaan, niin se ei todellisuudessa auta ketään, vaan passivoi oikeasti jokaista.

        "Kansainvälinen valuuttarahasto IMF povaa Afrikan talouskasvuksi keskimäärin 5,1 prosenttia vuonna 2019. Euroalueella kasvu on IMF:n ennusteen mukaan samana vuonna vain 1,6 prosenttia."

        https://yle.fi/uutiset/3-7879512


      • Anonyymi
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        "Kansainvälinen valuuttarahasto IMF povaa Afrikan talouskasvuksi keskimäärin 5,1 prosenttia vuonna 2019. Euroalueella kasvu on IMF:n ennusteen mukaan samana vuonna vain 1,6 prosenttia."

        https://yle.fi/uutiset/3-7879512

        Mutta tunkevat kuitenkin koko ajan Eurooppaan sieltä.


    • Anonyymi

      Rahaa on rajattomasti. Aina voidaan keksiä uusia veroja ja korottaa vanhoja.

    • Anonyymi

      NIIMPÄ likkahallitus Vanhasen mukana parastapäätä köyhälle kansalle
      veroja lisäävätkin monen vappusatasen verran.Omaa kansaa ei säälitä,vaan
      mitä irtisaadaan velanlisäksi ,kaikki lahjoitetaan vieraidenvaltioiden käyttöön.
      Kyllä tähän meininkiin pitää tulla loppu,vaikka henki menisi.
      Pitää ottaa valkovenäjät käyttöön.

    • Anonyymi

      Afrikkaan ei huolisi kehitysapua antaa, jos korruptio ei olisi niin rankkaa, tai sodat tuhoaisi maita. Rikkauksia löytyy monenlaisia, kullasta oljyyn. Kiinalaiset ovat näyttäneet maanostoillaan, että viljelyskelpoista maatakin on, ja vettä löytyy, kun tehdään porakaivoja. Maat on totutettu ikuiseen valitusvirteen siirtomaahistoriastaan, samalla kun heimojohtajat, klaaneineen kahmivat omaisuuksia itselleen.

    • Anonyymi

      Hyvin näyttää valtiolla rahaa olevan. Turha louskuttaa rahapulasta.

      • Anonyymi

        Velkarahaa vaan....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe