Mikä on hesarin toimittajien vastuu?

Anonyymi

Hesarin toimittaja Ari Virtanen keksi jutun, että Kokkolan Pallo-Veikoissa olisi esiintynyt rasismia. Juttu johti siihen, että KPV ilmoitti, että se on antanut Miika Juntuselle potkut.

Virtanen kirjoittaa, että ”sosiaalisessa mediassa levisi tiistaina huhu, jonka mukaan jalkapalloseura KPV:n aamuharjoituksissa oli pelattu kuka pelkää mustaa miestä-leikkiä. Ensimmäinen kiinniottaja oli ghanalainen Abu Sanunu”.

Mutta missään sosiaalisessa mediassa ei ole levinnyt yhtään mitään huhua mistään rasistisesta leikistä. Kukaan ei ole kummastellut leikkiä, sillä se on urheilupiireissä hyvin yleinen. Sillä poikkeuksella, että nykyään ei huudeta ”kuka pelkää mustaa miestä”. Ei sitä huudettu Kokkolassakaan. Koko juttu on Virtasen omasta päästä keksimään jonninjoutavaa horinaa.

Toiseksi, kuka kuvittelee, että ammattivalmentaja tuo pelikentille rasismia siten, että nostaisi yhden OMAN PELAAJANSA jonnekin rasismitikun nokkaa pilkattavaksi. Kuten ilmi tulee, pelaajat eivät siis todellakaan olleet edes huutaneet ”kuka pelkää mustaa miestä”, kuten lasten leikeissä on tapana.

Valtamediat ovat sellaista roskaa, että ei pahemmasta väliä - valemedioita siis.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Potkut saanut Juntunen on kanssasi eri mieltä:

      "Juntusen mukaan nimettömät sosiaalisen median viestit tiistain harjoitusten jälkeen päätyivät myös pelaajien nähtäviksi, ja somepaine vaikutti hänen asemaansa seurassa."

      Ja kuten varmasti tiedät, taustalla oli aika paljon muutakin kuin tuo kohu.

      "Ilta-Sanomien tietojen mukaan Juntusen palkkaaminen aiheutti välittömästi voimakasta vastustusta seuran sisällä, eritoten KPV:n junioripuolella. Vastustuksen syynä oli mm. Juntusen oikeudessa saamat tuomiot kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta."

      https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000006600567.html

      • Anonyymi

        Tarvittaisiin julkinen rekisteri, josta voisi tarkistaa ettei vahingossa palkkaa rikoksiin syyllistynyttä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarvittaisiin julkinen rekisteri, josta voisi tarkistaa ettei vahingossa palkkaa rikoksiin syyllistynyttä.

        Joillakin aloilla rikosrekisteri tarkistetaan. Se on ihan hyvä toimenpide.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvittaisiin julkinen rekisteri, josta voisi tarkistaa ettei vahingossa palkkaa rikoksiin syyllistynyttä.

        Kunpa sama tapa ulottuisi joskus politiikkaankin. Tosin tietäisi huonoa ainakin eräälle maan puolueista.


      • Anonyymi
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Joillakin aloilla rikosrekisteri tarkistetaan. Se on ihan hyvä toimenpide.

        Niin. Joillakin aloilla. Rekisterin pitäisi olla avoin kaikille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kunpa sama tapa ulottuisi joskus politiikkaankin. Tosin tietäisi huonoa ainakin eräälle maan puolueista.

        Kieltämättä sitä usein miettii, että ehkä edustajiltamme voisimme vaatia moitteetonta historiaa ainakin sen suhteen, ettei rikostuomioita löytyisi. Kun se oikeus 'aloittaa puhtaalta pöydältä' rikostuomion jälkeen ei kuitenkaan kaikkia koske muutenkaan.


      • Anonyymi

        Siis keksittyjä viestejä suvakkien taholta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis keksittyjä viestejä suvakkien taholta.

        Niinpä, missä todisteet.


    • Anonyymi

      Hesari on valemedia, kuten Yle.

      • Anonyymi

        En sanoisi että HS tai Yle on valemedia, mutta paljon ne uutisoi valeuutisia tai korostaen tiettyjä asioita. Puolueettomia uutislähteitä kumpikaan media ei ole.


    • Anonyymi

      Ei toimittajilla ole mitään vastuuta mistään...

      • Anonyymi

        Vastuullinen media.


    • Anonyymi

      Onko Virtanen jo hakattu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe