Kaikkea on - liikaakin, mutta kun on niin kivaa saada enemmän!

Puhutaan aikuisten maailmasta "enemmän, useammin ja suuremmissa erissä" - sitä pienet perässä, mitä isommat malliksi antavat.

Elämme kasvuhokemassa, josta oletamme saavamme elintasoa, iloisuutta, täyttymystä - jopa onnea. Miksi meitä jäytää tämä eläinkunnastakin komparatiivein ajattelemattomasti peritty 'näyttö- ja vertailutalous', jossa pitää olla - enemmän ja suuremmin?

Muistan oman lapsuuteni 1960-luvulta - sain viikkorahaa - yhden markan per viikko. Kun olin säästänyt 15 viikkoa, sain talteen otetuilla viikkorahoilla ostaa metallisen nostokurjen ("hullujussin"- nykyään sitä sanotaan nosturiksi). Leluja oli juuri niin paljon, että se oli enemmän kuin omalla isälläni, joka ei saanut viikkorahoja ja ne harvat lelut mitä oli - valmistettiin itse*
..
[* Vietin maalla Kuortaneen Pastonperällä kesän 1964 - syksyllä alkoi kansakoulu. Kesä oli ikimuistoinen, ei yhtään lelua ostettu, sai olla ulkona - ja setä (isäni nuorin veli) valmisti minulle kursurin (työnnettävän auton, jossa istua) - puusta ja itse tehden. Olin kursurista ylpeä. Tänään, kun setäni on muistisairas, eikä muista minua, mutta hymyilee kun lausutaan sana 'kursuri", on asioita, jotka jäävät ikuisesti mieleen. Minä taas nyt haluan muistaa setäni hymyn]
..

Nuo kaksi edellä olevaa tekstikappaletta ovat hyvin tyypillisiä - "toista oli ennen", mikä nykyään muotoiltaisiin: "aikaansa kutakin, ... ". Kaikki on niin suhteellista. Suhteellisuuteen vaikuttaa vallitseva esimerkki, käytössä oleva ostovoima, mutta erityisesti verranto mitä muilla.

1930-luvulla muilla ei ollut sen enempää kuin keskimäärin - tämä siis koskee keskiarvoa, sillä aina ovat olleet hyvin pärjäävät, joilla on ollut millä ostaa ja hankkia. Niin nytkin. 1960-luvulla oli sama tilanne - kavereillani ei ollut juurikaan sen kummemmin kuin minulla.

Luoja loi perheeseeni ensimmäisen lapsen 1981 - ja tuolloin hankin vähemmän leluja kuin nyt kahdelle tytölle, jotka aloittivat koulun nyt viime syksynä 2020. Poika sai vähän enemmän kuin minä silloin 1960-luvulla, ja nyt kaksostyttäret taas enemmän kuin poika ja seuraavaksi syntynyt tyttö vuonna 1988.

Paljous ja määrä kumpuavat esimerkistä, ostovoimasta ja halusta tyydyttää mieliä tavarapaljoudella. Tänään kaksostyttärien 'leikkikaluhuone' on täynnä - en ole koskaan laskenut, mutta jos sanon 500, niin ei paljon heitä, jos eritellään kaikki. Tosin "palikat" muodostavat lukumäärästä suuren osan, kuten kirjat joiden lukuintoa odotan hartaana.


Eikä vain leikkikalut, vaan myös vaatteet, kengät ja harrastevälineet - "kaikkea on ja rahakin riittää" -sanoo tunnettu osuuskauppamainos
.
[Muovin kirous mua hirvittää (tunnetusti useimmat lelut ovat muovia) ... ~ https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007537185.html - without plastic - Facebook group]

Syntyykö tyytyväisyys paljoudesta? Syntyy ja ei synny. Tänään synttärilahjoja pitää olla paljon - kuten Joululahjokin, yksi ei enää riitä - ollaan totuttu paljouteen, siis enemmän, nopeammin ja suuremmissa erissä. Miksi näin?


Nyt heräilee aikuisväestössä minimalismi

Tunnen yhden perheen, jossa kaikki ylimääräinen on raivattu pois, lelut, vaatteet, kengät ja kaikki muu, mitä ei oikeasti tarvita. Ja se oikeasti tarvitseminen on vähän - yllättävän vähän.

Syy nykyiseen ympäristöongelmaan on kulutus, joka on kasvanut sukupolvesta toiseen - pitää saada enemmän, useammin ja suuremmissa erissä. Tämä kuluttaa raaka-aineita, energiaa, mutta tuo työtä ja mammonaa - siis enemmmän kulutusmahdollisuuksia.


Miten voimme "korjata" tilanteen?

On yksi keino ja se on esimerkki. Kun sinä ja minä aikuisina emme osta enää mitään turhaa ja keskitymme vain oikeasti tarvittavaan - niin huomaamme tyhjyyden tuottavan harmonista mielihyvää - on ikään kuin tilaa hengittää, tavara ei ahdista, on ykseys itseensä ihastellessa sitä yksinkertaisuutta, mitä vähyys merkitsee.

Paras esimerkki on vähentäminen - aloita itsestäsi, sitten lastenhuoneeseen ja lopuksi katso mitä kaupasta ostat ja jätä puolet pois.


Vanha pappi sanoi: "Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon"

Muutin omaa ostoskäyttäytymistäni - vierailen 'second hand' ssä' - siis käytetyn maailmassa. Rahaa säästyy, mutta iskee haluamisen ahneus, kun halvalla saa. Ja näin taas nurkat täyttyvät.

Maailman leluista Kiina valmistaa yli puolet - se on lelujen toivemaailma - kaikkea saa, ja rahakin riittää, sillä Kiinan hintataso on kulutuksellisesti hullaannuttavan ihanaa. Tänään kodit täyttyvät kiinalaisista tuotteista - laittiasta kattoon. Hyvä vain huono?

Uuden ostaminen tuottaa työtä, voittoja yrityksille ja pitää markkinatalouden pystyssä. Miten taas meitä kaikkia, lapsiammekin elättävä luontobiologia pysyy pystyssä - jää nähtäväksi.

Olisiko vähentämisen aika?

..
HS-otsikko: "Tämä kaikki on meidän"

HS-ote: " ... Etukäteen on vaikea veikkailla, paljonko tavaraa mahtaa olla. Hieman mittakaavaa saa siitä, että Veera Kinnusen sosiologian väitöskirjassa esitetyn arvion mukaan suomalaisessa kodissa on 10 000–50 000 esinettä. ... "

...
25861