Kansalainen on jo informaatiovirtojen ristitulessa!

Lukija, lopulta maksajana on symbioosissa median ja some' n kanssa

Media on välikädellistä tiedon, informaation ja juorun kuljettamista tarkoitushakuisesti ja/ tai faktisen laadukkaasi niiden synnystä lukijoiden ahnaisiin käsiin - olemmehan uteliaita ja haluamme tietää tai vähintäänkin luulla tietävämme.

'Tieto on valtaa' -sanotaan

Tänään internet aikakaudella, informaatio kulkee jo taskuissa ja "sormiviippailua" näkee joka paikassa, siksi ahkeraa tuo tiedon selailu on.

Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen ja se hakee kiihkeästi omia linjojaan, laadun parantuen ja informaation monipuolistuen - lähteiden lisääntyessä ja välikäsien vähetessä.

Ollaan osaltansa siirtymässä myös suoramediaan, jossa tiedon ja informaation tuottaja on jopa lukija itse - varsinkin yleistyvien kommentointimahdollisuuksien myötä - vaikkapa tämä HS-kommentointimahdollisuus.

Facebook ja Google luovat infoalustoja, ja näihin (toimittaja)lukijat ovat innolla tarttuneet

Esimerkkinä Googlen omistama Blogspot, joka lienee yksi suurimmista - jopa maailmallisesti. Otan esimerkin: Tulen tämän kommentoinnin siirtämään omaan Blogspot' iin, HS-linkin kera! Blogissani on 2 092 kirjoitusta ja lukuavauksia 284 769, mutta ei yhtään mainosta, joita en ole halunnut sinne liittää.

Tämä Blogspot pitää sisällään tuhansia linkkejä maksullisiin medialinkkeihin, tosin Yle on ilmainen, siellä ei ole maksumuuria. Google varmaan tietäisi miten paljon kirjoituksieni lukijat avaavat näitä medialinkkejä - tuoden ainakin mahdollisuuden, että tilaavat maksumedioita, kun se näin digiaikana on helppoa.

Lukijoiden kommentteja on myös paljon itse median palstoilla

Esimerkiksi eräs juttuni eräässä tiedejulkaisussa on saanut 22 098 lukijakommenttia - tässäkään en tiedä miten paljon niissä tai itse aloituksessa olevia medialinkkejä on availtu, ehkä niiden myötä jopa tilauksia tehdyn maksullisiin digimediapalveluihin!

Toimittajuus ratkaisee. Onko lukijoista 'suoratoimittajiksi', sen ratkaisevat lopulta lukijat itse!

.
HS: "EU:n piti suitsia Facebookin ja Googlen kaltaisten mediajättien valtaa, todellisuudessa se vain vahvisti niitä

Mediayhtiöiden suojaksi tarkoitettu EU:n tekijänoikeusdirektiivi pitää panna täytäntöön Suomessa tänä kesänä. Sen hyväksyntä todennäköisesti vahvistaa suurten alustayhtiöiden valta-asemaa suhteessa mediayhtiöihin ja journalismiin entisestään, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste"

~ https://www.hs.fi/talous/art-2000007843275.html -

...
25865

32

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on.

      Vahinko muuten, kun kuntavaaleja siirrettiin. Joudut sinäkin olemaan pari kuukautta pidempään aktiivisena palstalla, ettet pääse unohtumaan äänestäjiltä.

      • Vahinko se saattoi olla perussuomalaisille, jotka ovat nosteessa - kuten demaritkin jo koko PM Marinin virka-ajan, mutta yksikin virhe Marinilta nostaa PS' n ykköseksi, mutta kuntavaalit ovat kuitenkin paikallisvaalit.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Vahinko se saattoi olla perussuomalaisille, jotka ovat nosteessa - kuten demaritkin jo koko PM Marinin virka-ajan, mutta yksikin virhe Marinilta nostaa PS' n ykköseksi, mutta kuntavaalit ovat kuitenkin paikallisvaalit.

        Jos ei Mairnin töppäys nosta Persuja ykköseksi, niin yksikin mamun tekemä raiskaus kylläkin.

        Mamuihin ja varsinkin heidän tekemiinsä rötöksiinhän Persujen nousu on tähänkin saakka perustunut.

        Maksetaanko kaikki velat - lopulta? Ei makseta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko reviiripuolustaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko reviiripuolustaja?

        Helikopterilentäjä, rahaa peliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei Mairnin töppäys nosta Persuja ykköseksi, niin yksikin mamun tekemä raiskaus kylläkin.

        Mamuihin ja varsinkin heidän tekemiinsä rötöksiinhän Persujen nousu on tähänkin saakka perustunut.

        Rasismi on rikos!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Vahinko se saattoi olla perussuomalaisille, jotka ovat nosteessa - kuten demaritkin jo koko PM Marinin virka-ajan, mutta yksikin virhe Marinilta nostaa PS' n ykköseksi, mutta kuntavaalit ovat kuitenkin paikallisvaalit.

        Jotka siirtyivät, ja sekin persujen eduksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksetaanko kaikki velat - lopulta? Ei makseta!

        Ja tämän Marin tietää!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Vahinko se saattoi olla perussuomalaisille, jotka ovat nosteessa - kuten demaritkin jo koko PM Marinin virka-ajan, mutta yksikin virhe Marinilta nostaa PS' n ykköseksi, mutta kuntavaalit ovat kuitenkin paikallisvaalit.

        Marin on töppäillyt paljonkin, mutta myös Sannalta löytyy suoraselkäisyyttä isänmaan eduksi:
        - HX -hankkeen hyväksyminen
        - Venäjän ihmisoikeustilanteen huomioiminen
        - Nosti kansainväliseen valokeilaan Kiinan järjestelmällinen raiskausoperaatio uiguureja kohtaan.

    • Anonyymi

      Trollit luulevat, että kun toistetaan valhetta tarpeeksi monta kertaa, niin se muuttuu todeksi.

      • Linkki: ~ https://www.hyvejohtajuus.fi/14526/kaikki-totuus-kay-kolmen-vaiheen-lapi/ -

        *
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/08/totuus-hetken-piina.html -
        ..

        (Media otti esille vaikean käsitteen sisällään pitävän kirjoituksen ja selostuksen. Totuus ei pala tulessakaan – on ikivanha sanonta, jonka todenperäisyyttä ei päästä koskaan toteamaan ~ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1472269157416 - HS-toimittaja Ville Similä)

        [ … kansalainen Erkki mielellään arvostaa omaa näkemystään maailman menosta – Erkin mielestä se on totuus, mutta naapurin Ville sanoo sen olevan mielipide – Ville usein on eri mieltä Erkin kanssa mikä oli syy miksi Suomi syöksyi lamaan 1990 ja 2008 – totuuksia lienee useita …

        … kansalainen Liisa tietää totuuden olevan korvien välissä, sillä Liisa ei hyväksy kaiken maailman dosenttien mielipiteitä ja väitteitä. Liisalle totuus on arkinen tosiasia illan jälkeisestä yöstä ja uudesta aamusta, jolloin hän herää ja keittää kahvin, sillä Erkki on laiska ja kuorsaa – nämä ovat Liisan totuuksia, sille korvat ja silmät sen kertovat … ]

        Kolumnin mukaan totuus hallittiin silloin joskus paremmin, kun asiat tarkistettiin tietosanakirjasta ja päivän Hesarista. Totuus on elastinen ominaisuus |1 Totuudella on myös tieteellinen selite. |2

        Mikä on totuus, on aiheellinen kysymys - onko totuus vanhan kaavan mukaan se, mikä enemmistönä hyväksytään vai se paras tieto, joka perustuu johonkin auktorisoituun tietolähteeseen, vai asuuko totuus meissä kussakin omassa itsessään.

        Kolumnia mukaillen Paavo Väyrynen |3 tiesi totuuden usein paremmin nukuttuaan yön yli - ja paras oli se totuus, jonka muhittamiseen oli mennyt useampi yö - sillä näinhän tiedon kaivaminen totuuksien pilvestä saattoi tapahtua huolellisemmin. Tänään totuus on pilvessä - tai ainakin se totuus, joka määrittyy ihmiskäytänteistä, -tiedoista ja tutkimussaavutuksista. Paavon totuus ei silti saata olla totuus monille, jotka epäilevät Väyrystä hämmentäjäksi (HS-toimittaja Unto Hämäläinen)

        |1 ~ http://yle.fi/uutiset/kenen_totuus_on_oikea_totuus_ala_jaa_yhden_median_varaan/8367150 -
        |2 ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Truth -
        |3 ~ http://www.hs.fi/sunnuntai/a1472178583085 -

        Totuuden hallinta on taitolaji;

        … tänään totuuden kuva on tapahtumahetki, johon usein Hesarinkin toimesta sumutetaan sanomasta tarkoitushakuista maustetta, siivittämään se uskottavaksi, kiihottavaksi, innostavaksi tai vähintään vastakkaiseksi siihen nähden, mikä oli esitetty informaation jakokilpailijan taholta. Puhutaan jopa hybridi-informaatiosodasta |4

        |4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/hybridillista-informaatiosotaa-mista.html -

        Totuuden kaksintaistelu on perinteellinen - media ja kansa

        Kansalainen ottaa yhä lujemmin otetta tiedon muodostukseen ja myös arviointiin. Totuus on tietoa ja sen ymmärtämistä, hetkellistenkin todisteiden valossa, jotka saattavat ajan myötä osoittautua vääriksi. Tiedolla on kiire tulla ”uunista ulos”. Tiedon julkistuksen nopeudesta kilvoitellaan – ”Juuri nyt tai tapahtumassa tällä hetkellä” välilööpein. Varsinkin videoiden liki reaaliaikaisuus ilmentyy kansalaismediassa kiihtyvästi – kaikilla on kamerakännyköitä.

        Väyrysenkin ymmärrys on parantunut iän myötä –

        … kokemuksen kasvaessa huomata totuuden monenkirjava olemus, joka säteilee kertojansa (tiedontuottaja) ja kuulijansa (tiedonkuluttaja) vuorovaikutuksessa. Tänään vuorovaikutusta totuudenetsijöiden eturintamassa ovat vastamediat, jotka harjoittelevat totuuden etsimisessä ja jalostamisessa – hyvinkin tarkoitushakuisin keinoin, jopa yhden asianliikkeinä.

        Täyttä ja absoluuttista totuutta ei ole olemassa - se on useimmiten vain aikakausituote. Liian usein arkikansa lukee vain kirkuvat lööpit ja siitä muodostuu sen hetkinen mielikuvatotuus!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Linkki: ~ https://www.hyvejohtajuus.fi/14526/kaikki-totuus-kay-kolmen-vaiheen-lapi/ -

        Varsinainen paskakirjoitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen paskakirjoitus

        Olisiko Luoma yrittänyt tehdä mainoksen, joka epäonnistui pahasti?

        Mielenkiintoinen analyysi totuudesta, jota absoluuttisesti ottaen ei edes ole

      • Anonyymi

        Luin googlesta west trolling manipulation ilmiöstä, jolle hengen on näemmä antanut tämän jutun avaaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Luoma yrittänyt tehdä mainoksen, joka epäonnistui pahasti?

        Missä mainos, missä epäonnistuminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen paskakirjoitus

        Aika tyypillinen peräkammarin kommentti.

        Asiaaaaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen paskakirjoitus

        Perustelut, yritätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika tyypillinen peräkammarin kommentti.

        Kyllä - paskakommentin kirjoittaja ei mitenkään perustele mielipiteitään. Taitaa olla "se peräkammarista"

    • Anonyymi

      Herää kysymys miksi tämän tyyppinen epäilys [ ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000007844701.html - HS: "Yhdysvalloissa tutkitaan Facebookin rekrytointeihin kohdistuvia väitteitä rasistisesta syrjinnästä" ] juuri Facebook -yhtiön osalta nousi mediakeskiöön. Ehkä siksi, koska nyt perinnemedia on varpaillaan miten lainsäädäntö tulee ratkaisemaan mainostulojen jakautumisen (niin sanottu Australia case).

      On väitteitä, että tämä uusi suoramedia - 'someksikin' kutsuttu sosiaalinen infoalusta - alustatalous - rohmuaa laatumedian mainoseuroja - epäreilusti ja suurta systemaattisuutta harjoittaen. Onko näin - herää kysymys.

      On kuitenkin selvää, että näistä väitteistä, joita nyt suunnataan Naamakirja yhtiöön, on osoitettavissa kymmenistä, ellei sadoista muistakin yrityksistä epäilyksien alle.

      Olisiko kuitenkin niin, että laatumedia halusi juuri herätetyksi epäluuloa näitä somealustoja kohtaan, jotta lainlaatijat EU' ssa ja Suomessakin olisivat suopeita mainoseurojen jaon osalta - paremmin vastaamaan perinnemedian toiveita.

      Lopulta mainoseurojen kuten tilausallekirjoitustenkin osalta yritykset ja lukijat ratkaisevat pelin. On kuitenkin kysymys luottamuksesta, uutisten puolueettomuudesta ja ainakin siitä, ettei asetella tarkoitushakuisia vastakkainasetteluja yksipuolisuuden nimissä.

      Olisiko paluu tutkivaan laatujournalismiin ja näin jäisi jäljelle puhdas tiedon oikeellisuuden tilanne, johon lukijat voisivat luottaa.

      Voisi olla varma, että liki mistä tahansa yrityksestä voidaan osoittaa näitä Facebook' iin asetettuja väitteitä - ainakin todisteet olisi hyvä saada esille mahdollisimman nopeasti.

      • Anonyymi

        Voisi olla... oliko... onko näin...

        Kaikkea paskaa viitsit vääntää webbiin

    • Anonyymi

      Napakymppi

      • Anonyymi

        Heräsit yöllä 03:37 ja halusit huutaa someen: "Napakymppi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heräsit yöllä 03:37 ja halusit huutaa someen: "Napakymppi"

        Väärin - Ilkka heräsi klo 3:47 - ei klo 3:37

    • Anonyymi

      Hieno teksti, avaa näkymän peruskansalaisen sielunmaisemaa vaikeudesta erottaa totuutta mediasta ja somesta.

      • Anonyymi

        Tämä on kommentissasi totta:

        "näkymän peruskansalaisen sielunmaisemaa vaikeudesta erottaa totuutta mediasta ja somesta."

        Avaajalla on siinä ylitsepääsemättömiä ongelmia. Heikko kirjoitustaito selittää omalta osaltaan mistä se johtuu.

    • Anonyymi

      Vaikeasti ymmärrettävä kirjoitus. Tarkoitettu sivistyneistölle.

      • Anonyymi

        Keskimääräisesti sivistynyttä naurattaa kirjoituksen heikko taso.

    • Anonyymi

      Mediaan on suhtauduttava varauksella koska media yrittää ohjata kansan käyttäytymistä vaikka Suomessa media saa valtavat mediatuet veronmaksajien rahoja. Toimittajien mielipiteet ovat muutaman ihmisen ajatuksia joita suolletaan olohuoneisiin. Totuus piilee salattujen seiniensisällä. Somemailma on vaikuttaa erityisesti nuoriin joka on helposti johdateltavissa kun elämänkatsomus ja kokemus on vielä kasvuvaiheessa.

      • Anonyymi

        Heh heh - yrität sotkea puolueettoman median tämänkin avauksen tapaisiin trollikirjoituksiin, jossa esitetään muutaman henkilön pro-venäläispropagandaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      32
      4267
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3478
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2994
    4. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2043
    5. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2026
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      97
      1927
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      18
      1384
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      104
      1294
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      40
      1272
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1228
    Aihe