SUOMEEN pitää saada 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain enemmän kuin heitä nyt tulee.
Näin vaatii keskusta ja sen puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
Se on rohkeaa puhetta puolueelta, joka on menettänyt kannattajiaan maahanmuuttoon nuivasti suhtautuville perussuomalaisille.
SAARIKON mukaan Suomen tulevaisuuden keskeinen ongelma on huoltosuhde eli se, että pian on liian vähän työikäisiä suhteessa ihmisiin, jotka eivät käy töissä.
Ja jos veronmaksajat vähenevät, julkisella sektorilla ei ole varaa nykyisiin palveluihin, joita tarvitsee koko ajan isompi joukko ihmisiä.
”Maahanmuuttovastaisuus on levinnyt niin laajalle, että nykyisin jo työperäiseenkin maahanmuuttoon on alettu suhtautua negatiivisesti. Tämä asenne ei oikeastaan voi olla edes mahdollinen, koska Suomen huoltosuhde on mitä on. Moni kysyy minulta, että eikös ne suomalaiset pitäisi saada töihin? Kyllä, mutta kun sekään ei riitä”, hän sanoo.
Saarikon mielestä talous- ja työllisyyspoliittiseen keskusteluun pitäisi ylipäätään nostaa yhä enemmän myös syntyvyys ja maahanmuutto.
Suomessa lapsia syntyy vähemmän kuin ihmiset tutkimuksien mukaan haluaisivat saada, hän sanoo.
”Tämä on myös iso poliittinen linjakysymys. Otetaanko me väestön heikko huoltosuhde vain annettuna tosiasiana vai nähdäänkö se tiiviinä osana myös talouspolitiikkaa? Perhemyönteisellä politiikalla voi vaikuttaa syntyvyyteen, ja sen lisäksi työperäisen maahanmuuton suhteen valtio voi olla aktiivinen.”
Saarikko haluaa lisää mamuja!
7
198
Vastaukset
- Anonyymi
Pakko kun persuille ei kelpaa työt. Brexit äänestäjät briteissä halusivat ulkomaalaiset pois farmeilta mutta nyt farmarit ovat pulassa sillä paikalliset eivät halua töihin farmeille.
Ei tuo kyllä riitä. Joku 20-30 tuhatta enemmän lisää per vuosi olisi hyvä määrä. Työperäisiä, jos mahdollista, mutta kyllä muutkin kelpaisivat, kunhan saisi keskimäärin joko lisääntymisikäisiä tai töihin lähivuosina meneviä...
- Anonyymi
Saarikko sitten haluaa mitä haluaa. Viimeksi hän halusi imaamikoulutusta Suomeen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000342173.html"turun" räkättirastas räkätti suu vaahdossa edellisessä hallituksessa ollessaan jostain kummallisesta SOMESETELISTÄ. Ei ymmärtänyt itsekään mistä puhui. Samainen eu-pösilö haluaa nyt tuhota Suomen lopullisesti. MILLÄ ja KENEN MANDAATILLA. (8.7%) Eipä ymmärrä nytkään tämä eu-pösilö, mitä nokastaan päästää. Me TOLKUNIHMISET pidämme tämän typeryyden PANIIKKINAPPULAN painamiseksi ko. puolueessa.
- Anonyymi
Aivan sekopäistä touhua. Ovat selvästi isänmaan asialla.
- Anonyymi
Tämä on sitä sama kun ennen tuotiin orjia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751468Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13987Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.91870Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51714- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51631Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134628Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47623- 71593