Stolbova 1617

Ukko

Olisiko Kustaa toisen Aadolfin pitänyt jättää tuo Stolbovan v. 1617 rauha solmimatta ja organisoida 30-vuotisen sodan armeija Venäjän murskaamiseen, sen heikolla hetkellä.

Stolbovan rauhassa Ruotsi sai Laatokan Karjalan ja Inkerinmaan haltuunsa ja Venäjä menetti näin ollen yhteyden Itämerelle.
Lähtökohdat olisivat olleet hyvät ja kun tiedämme historiasta Kustaan armeijan vahvuuden Euroopan sotatantereilla. Hän soti vain väärää vihollista vastaan.

13

726

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä unohda

      Jos Kustaa II Aadolf olisi tuon virheen tehnyt, niin kuittaus olisi tullut jossain vaiheessa takaisin korkojen kanssa.

      Vennäänmaa on laaja - pirun laaja - ja sen shirokaja naturassa on riittänyt aikojen saatossa vastusta niin Napolle kuin toiselle Aatullekin.

      Jos Gustavus Adolphus olisi voittanut, ei hän olisi saanut tuota maata omillaan asutettua. Kukapa sinne vapaaehtoisesti koskaan lähtisi - paitsi venäläiset! Sen verran elinvoimainen ja sikiävä kansa kuitenkin kaikitenkin, että jossakin vaiheessa olisi tullut omiaan perimään takaisin joka tapauksessa.

      Paras on vain yrittää pitää korrektit välit sinne päin, vaikka ei niin kauhean kamuja oltaisikaan!

      • pauli

        Olen samaa mieltä, venäjän valloitus olisi ollut pitemmän päälle virhe. Vaikka sen olisikin saanut valloitettua, hallitseminen olisikin toinen juttu. Vaikea tietysti sanoa kuinka kauan venäjän toipuminen olisi kestänyt, jos se olisi perusteellisesti tuolloin lyöty. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia suunnitelmia Kustaa Adolfilla itsellään oli venäjän suhteen. Luultavasti venäjän kukistamisesta ei olisi hänen mielestään ollut muuta hyötyä kun ainaisen vainoajan hiljentäminen. Voiton huuma sokaisi valitettavasti lumikuninkaan, ei olisi pitänyt mennä alkuperäistä suunnitelmaa pitemmälle. Se usvainen aamu Luzenissa piti jättää väliin.


      • Hese

        Ei olisi Kustaan tarvinnut asuttaa omillaan Venäjää, olihan siellä jo asukkaita.

        Kustaa oli voinut hallita luotetun miehen kautta koko Venäjää, esim. everstiluutnantti Stolhandske,
        hänestä olisi tullut hyvä Kustaan apukuningas Venäjälle.
        Kansa olisi saanut uskonnonvapauden ja muita helpotuksia esim. sotaväen ottoon ja hiukan silloin tällöin vodkaa, niin kyllä musikka olisi ollut tyytyväinen.


      • Novgorod
        Hese kirjoitti:

        Ei olisi Kustaan tarvinnut asuttaa omillaan Venäjää, olihan siellä jo asukkaita.

        Kustaa oli voinut hallita luotetun miehen kautta koko Venäjää, esim. everstiluutnantti Stolhandske,
        hänestä olisi tullut hyvä Kustaan apukuningas Venäjälle.
        Kansa olisi saanut uskonnonvapauden ja muita helpotuksia esim. sotaväen ottoon ja hiukan silloin tällöin vodkaa, niin kyllä musikka olisi ollut tyytyväinen.

        Juuri 1610-luvulla Venäjän-sotaretkellä ruotsalaiset oppivat venäläisiltä viljasta tehdyn vodkan tai viinan valmistamisen. Siihen asti Ruotsissa juotiin lähinnä olutta, tosin sikamaisen paljon.

        Jacob de la Gardie piti Novgorodin kaupunkia hallussaan 1611-1619.


    • War crime

      Kustaa II Aadolf toki yritti mainitsemaasi, Puolan avustuksella. Silti valloitusarmeija kulki kykyjensä äärirajoilla jo noihin aikoihin mahdottoman huoltotaipaleen takana. Sitä paitsi sotaretket olivat Ruotsin valtion kassalle katastrofi. Ruotsi oli 1600-luvun roistovaltio.

      Luen juuri Peter Englundin kirjaa "Voittamaton", joka kertoo Kaarle X Kustaan sotaretkistä Puolassa 1650-1660-luvulla.

    • realisti

      Ruotsin suurvalta-aseman synty 1600-luvulla ajoi sen puolustamaan suurvaltaa, jonka ylläpitoon sen resurssit eivät riittäneet. Tämä oli ruotsalaisille (ja suomalaisille) suunnaton onnettomuus.

      • kekle

        Silloin ei Venäjän öljy ollut kovin kiinnostava. Tuskin siellä oli muuta kun alkeellisia kaalipeltoja. Katollisen Sakasan kirkkojen ryöstely oli paljon parempaa tienestiä.
        Raja olisi kyllä ehdottomasti pitänyt vakiinnuttaa Valkiameri-Ääninen-Laatokka-linjalle. Meillä olisi voinut jälestäkäsin olla paljon helpompaa.


    • Ukko, ilmiselvästi kuulut samaan koulukuntaan, mitä Suomen historian tutkimiseen tulee, kuin ne, jotka äänekkäästi vaativat n.s. taistolaisuuden tai Kekkosen "sitä sun tätä" tutkittavaksi.Kerran vielä, varmuuden vuoksi! Tämähän on sitä .." jos Tädillä olis munat.." tyyliä!
      vom

      • Ukko

        Spekulaatioita kaikki on vaan, mutta joskus tädilläkin on munat.. vai mitä.


    • von Findaken

      Ehdottamasi asia on ollut ruotsalaisten pääesikunnan kartalla kyllä. Oli armeija, oli veteraanit, oli hyvä johto, mutta ei ollut rahaa.

      Rauhansopimus antoi paljon enemmän kuin oli kuulemma toivottu ja se rauhoitti Kustaan mielen. Hän pelkäsi länsirintamaa paljon enemmän mikä osoittautuikin todeksi.

      Mutta itse kannatan ehdotusta. Raju hyökkäys silloin hyvin syvälle Venäjälle olisi todennäköisesti kaatanut valtakunnan moniin pienempiin osiin. Jatkossa olisi historia ollut idässä ihan toisenlainen.

      Mekin olisimme ehkä edelleen ruåtsalaisia ?

      Taisteluja voi kokeilla ja valtakuntia johtaa.
      http://www.westfalengame.com/index.html

      Tavataan taistelukentillä.

      • Ukko

        Ei ollut Kustaalla v. 1617 vielä länsirintamaa-
        30-vuotinen ns. uskon sota alkoi v. 1618 jonka molemmat osapuolet rahoittivat yleisellä ryöstelyllä ja pakko otoilla maatalousväestöltä.

        Tuon 30- vuotisen sodan tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, onko protestantismi tuonut jotain lisäarvoa, vai onko suorastaan ahdistanut ihmistä pitkän päälle.
        Saattaisi Suomessakin olla hiukan vapaampi ilmapiiri, mikäli olisi saatu pysyä katolisina.


      • pauli
        Ukko kirjoitti:

        Ei ollut Kustaalla v. 1617 vielä länsirintamaa-
        30-vuotinen ns. uskon sota alkoi v. 1618 jonka molemmat osapuolet rahoittivat yleisellä ryöstelyllä ja pakko otoilla maatalousväestöltä.

        Tuon 30- vuotisen sodan tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, onko protestantismi tuonut jotain lisäarvoa, vai onko suorastaan ahdistanut ihmistä pitkän päälle.
        Saattaisi Suomessakin olla hiukan vapaampi ilmapiiri, mikäli olisi saatu pysyä katolisina.

        Mitä tarkoitat vapaammalla ilmapiirillä? Kustaa Vaasan aikaansaannoksenahan oltiin jo päästy katollisuudesta eroon, siihen olisi sitten jälleen pitänyt palata jos olisi kirkonmenojen pitänyt jäädä katolliseksi. Sitä olen monasti ajatellut, että suomi olisi saanut jäädä katolliseksi piispan hallitsemaksi, olisi saattanut olot rauhoittua, tai sitten ei. Kuusiston linna olisi saattanut säilyä paremmin jälkipolville.


      • Vaasa
        pauli kirjoitti:

        Mitä tarkoitat vapaammalla ilmapiirillä? Kustaa Vaasan aikaansaannoksenahan oltiin jo päästy katollisuudesta eroon, siihen olisi sitten jälleen pitänyt palata jos olisi kirkonmenojen pitänyt jäädä katolliseksi. Sitä olen monasti ajatellut, että suomi olisi saanut jäädä katolliseksi piispan hallitsemaksi, olisi saattanut olot rauhoittua, tai sitten ei. Kuusiston linna olisi saattanut säilyä paremmin jälkipolville.

        Ei tainnut Kustaa Vaasan motiivit olla kovin uskonnollisia, kun hän katoliset kirkot ja piispainlinnat arvotavarasta tyhjensi.

        Uskonpuhdistuksen jälkeen alkoivat noitavainot, joita ei Paavin uskon aikoihin ollut, toki kerettiläiset käristettiin, mikäli kiinni saatiin.

        Paavin kirkko samoin kuin Ortodoksit ei pahemmin perustanut ihmisten suhtautumisesta erilaisiin muinaisuskontoihin jne.
        Ehkä juuri siksi runonlauluperinne oli vahva Vienan Karjalan alueilla ja joka taas varsinaisen emämaa suomen alueelta tehokkaasti protestanttisuudella karsittiin pois, samalla vietiin vanhat perinteet ja ilo, tilalle tuli ankea körtti. Ryypätäänkin vain humalahakuisesti kun ei oikein sovi etiikkaan nautiskella mannermaisittain.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe