Putinin mielentilan muutos on yllättänyt koko maailman. Putin on ollut laajalti Persujen ihanne. Persut ovat joutuneet tyhjän päälle. Persujen suuret ihanteet ovat osoittautuneet pahoiksi kupliksi.
Pimahtivatko Persutkin
32
<50
Vastaukset
Sotapropagandaa 🚽
- Anonyymi
Eihän persut ole sodassa? Kaiken lisäksi sivareita.
- Anonyymi
Packaleenikin,tuo putiinin nuolija,on mukamas ukrainalaisia auttamassa. Varmasti vaalivideo pyörii samalla?
- Anonyymi
Nyt ei ole aika haukkua persuja eikä muitakaan puolueita! Tilanne on sen verran vakava, että kansalaisten pitää vetää yhtäköyttä jos mielimme pärjätä.
- Anonyymi
Siinä sitä paskaa aloituksessa kerrakseen.
- Anonyymi
Kyllä aloittaja oikeilla jäljillä on. Viime viikolla Eduskunnan kyselytunnilla persut esimerkiksi selvästi yrittivät väittää että Suomen omavaraisuuden heikko taso johtuu nimenomaan ilmastonmutoksen torjumisesta ja ns. vihreästä siirtymästä. Kuitenkin vihreä siirtymä nimenomaan on tähdännyt energiaomavaisuuden nostoon ja Suomen ja Euroopan riippumattomuuteen tuontienergiasta. Persus siis selvästi käyttävät Ukrainan sotaa tekosyynä sille, miten Suomessa pitäisi yhtäkkiä alkaa suosimaan fossiilisia polttoaineita - no kertokaas Persut miten se muka lisäisi Suomen omavaraisuutta?
- Anonyymi
Persuilla on kaikki pasmat sekaisin. Ovat joutuneet todelliseen kannatuskriisiin. Kyllähän suomalaisista 98% tietää, että fossiilisista on päästävä eroon. Loput 2% ovat Persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuilla on kaikki pasmat sekaisin. Ovat joutuneet todelliseen kannatuskriisiin. Kyllähän suomalaisista 98% tietää, että fossiilisista on päästävä eroon. Loput 2% ovat Persuja.
Ei ne panssarivaunut kuule sähköllä kulje.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne panssarivaunut kuule sähköllä kulje.
Mutta bio- tai uusiutuvalla dieselillä kulkee. Niiden käyttö on pois Putlerin ja arabimiljardöörien kukkaroista.
- Anonyymi
jos hurrit haluaisi ostaa ahvenanmaan 100 miljardilla niin möisin , siellähän asuu hurreja .
- Anonyymi
Putin voittaa ja sen jälkeen teikäläiset pannaan montuun
- Anonyymi
Sinunko "lihaksillasi"? Sopii tulla yrittämään.
- Anonyymi
Pietarissa sekä Kremlissä olisi syytä muistaa, että noin puoli miljoonaa "esitaistelijaanne" makaa jo tuossa rajanpinnassa, parin metrin syvyydessä. Mitään ette oppineet, kannattiko ristiretkenne? Ukrainan sota näyttää jo viitteitä kaikilla sektoreilla siitä, että Venäjän mahti on kutistumassa rusinaksi yhden pöljän sekä lähipiirinsä megalomaanisuuden vuoksi. Vastoin vanhan ystäväkansan, Venäjän kansan tahtoa. Venäjän kansalla on syytä pelätä, toistuvatko Stalinin kauheudet vai paneeko se itse pisteen iin päälle ennen sitä maansa diktatuurille.
- Anonyymi
Jaa, et nappi otsaan, vain perSSut jätetään säälistä henkiin!
- Anonyymi
Aloittajalle vaan tiedoksi että vasurin ja kommarin tunnistaa siitä että se kääntää asiat päälaelleen!
- Anonyymi
Ahaa, aloittaja onkin vasuri kommari. Ok
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa, aloittaja onkin vasuri kommari. Ok
Tuliko tää sulle yllätyksenä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko tää sulle yllätyksenä?
Milloin persun maalinsiirto ei olisi niin yllätyksellinen, että se on jopa itsestäänselvyys?
- Anonyymi
Euroipan osuus hiilidioksidipäästöistä on 10%. Vasemmistosta ei kuulu Venäjää tuomitsevia mielipiteitä, istuvat eduskunnassa kuin paska housussa, jokohan niidenkin kalloon alkaa totuus valkenemaan. Halla-aho on taas ollut selväsanaisin politiikko ja tuonut selvästi esille, että Venäjä on roistovaltio. Ukrainalaisten kärsimystä on karmea seurata.
- Anonyymi
Oikea huomio.
- Anonyymi
Persun logiikka: jos tekee pahaa vain 10%:n verran, kannattaa lisätä pahantekoa, koska tekee pahaa suhteessa niin vähän.
Persun mielestä on poliittinen uroteko, jos nimittää roistovaltiota roistovaltioksi.
Persujen viisaudella huononnetaan ihmiskunnan elämää, ei paranneta yhtään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun logiikka: jos tekee pahaa vain 10%:n verran, kannattaa lisätä pahantekoa, koska tekee pahaa suhteessa niin vähän.
Persun mielestä on poliittinen uroteko, jos nimittää roistovaltiota roistovaltioksi.
Persujen viisaudella huononnetaan ihmiskunnan elämää, ei paranneta yhtään.Onneksi tuli sota paikkaamaan vehersossujen aiheuttamia tuhoja.
🤣🤣😂😂😁😁😁😋😅😅
- Anonyymi
Visainen kysymys. Se on kuitenkin faktaa että vihuri on pimahtanut jo siittäessä.
- Anonyymi
Persujen kiiluvasilmäinen putinkiima senkun yltyy päivä päivältä.
Anonyymi kirjoitti:
Persujen kiiluvasilmäinen putinkiima senkun yltyy päivä päivältä.
Putin vapauttaa Suomen.
😇😎😎🤗😇🤓- Anonyymi
PasiToivonen3 kirjoitti:
Putin vapauttaa Suomen.
😇😎😎🤗😇🤓Pasin romahdus...
https://youtu.be/Cya8_GPV5nw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasin romahdus...
https://youtu.be/Cya8_GPV5nwMiten päin persujen hyrrätakki on tänään??
- Anonyymi
Persut on vielä meidän toivo parempaan. Ei hintit ym pissa liisat. Hyi vittu tätä hallitusta. Nyt näkee oma kansa saa kärsiä . Jaetaan persettä ja rahaa ulos.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti41941442Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199984Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316330Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös225208Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623965Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta563949Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783598- 403087
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192518Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212358