Kuolen nauruun. Ruotsi karkottaa vanhan pariskunnan vakoojina.

Anonyymi-ap

APUVA, happi loppuu, HUH HUH...

Kun uutisissa kerrottiin Ruotsin karkottavan iäkkään venäläispariskunnan vakoilusta, oli kuvailtu reaktio välitön ja hallitsematon minuutteja.

Kun USA:n harjoittama Euroopan johtajien vakoilu paljastui v. 2013, selvisi että se oli tehnyt sitä vuosia, ties kuinka kauan, jolloin erityisesti Angela Merkelin vakoilu sai huomiota. Mutta, ei Saksassa tai muuallakaan USA:n vakoilijoita paikan päällä ollut, vaan Merkelin ja muiden johtajien sähköpostit, tekstiviestit, sekä puhelut urkittiin vakoiluohjelmien ja tiedonsiirtoverkkojen avulla.

Kuka voi edes epäillä, eikö juuri USA vakoile 24/7 suvereenisti kaikkia Euroopan johtajia ja tavallisia kansalaisiakin, kännyköiden ja tietokoneiden avulla. Ja eikö juuri niin ole, että kaikki maailman salainen tieto on helposti nimenomaan USA:n saatavilla omien etujensa ajamiseen, kun Venäjälle se on paljon vaikeampaa.

Kuten ei enää pankkejakaan ryöstetä aseella virkailijaa uhaten, eivät myöskään vakoojat kulje salkku kädessä keräämässä tietoja. Suurten rahojen ja valtiosalisuuksien ryöstäjät toimivat täsmälleen samaa kanavaa pitkin, jota internetiksi kutsutaan.

Sanoisin, että Ruotsin vakoilukohu on feikkiä ja järjestetty yleisen Venäjävihan lietsomiseksi, mm. jotta saataisiin Natointo nousemaan korkealle.

58

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tarkoitit varmaan, että USA on syöpä joka pitää poistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan, että USA on syöpä joka pitää poistaa.

        Sivusta kommentoin. Mieti nyt vielä toiseen kertaan, kumpi on suurempi haitta ihmiskunnalle. Ihmisellä kun on oltava arvoa enemmän kuin olla vain tykin ruokana itse aiheuttamassaan sodassa. Kumpi puolustaa enemmän järki asioita ja toimii hyvien arvojen puolesta, joka kuitenkin luo uutta ja kehittää maapalloa parempiin arvoihin.

        Pahuutta on paljon, paljon enemmän autoritaarisissa valtioissa. Täytyy olla järjen käytössä aika sekaisin, jos muuta väittää. 24.2.2022 jälkeen luulisi avanneet silmät kaikille, jotka tunnustaa oikeusvaltion periaatteet ja omaa oman tahdon mukaisen ajatus maailman, eikä ole alistettu uhkien ja pelkojen alle.

        Kiovan natsihallinnon kannattajat murhasivat 2014 toukokuussa Odessassa 46 venäläistä, polttamalla elävänä rakennukseen. Yli 100 loukkaantui vakavasti. Joukkomurhasta on erinomaisen tarkka video, missä näkyy lukemattomien murhaan osallistuneiden naamat. Yksikään murhaajista ei koskaan joutunut syytteeseen ja kautta Euroopan valehdeltiin, että Venäjä yritti lavastaa Kiovan hallintoa natseiksi. Suomi alkoi syytämään miljoonia venäläisiä vainoavalle ja tappavalle natsihallinnolle ja on lahjoittanut nyt jo satoja miljoonia euroja v. 2014 alkaen.

        Ne typerät suomalaiset, jotka haluavat elää valheessa ja aivot narikassa uskoa Venäjän luonnonaarteiden ryöstöä tavoittelevan USA:n masinoimaa, koko Euroopan vallannutta valhepropagandaa, ajavat Ukrainan ja myös Suomen kansan tapattamista USA:ssa valtaa pitävien maailmanherruuden tavoittelun vuoksi.

        Suomessa on pahuutta ja Venäjällä sitä on paljon, mutta se on aina ollut Venäjän sisäistä ja edesmenneeseen Neuvostoliittoon liittyvää epäoikeudenmukaisuutta. USA:n pahuus taas tarkoittaa, että Ukrainan ja Suomen kansat tullaan tappamaan sen ahneuden ja vallankimon vuoksi. USA:n ja EU:n on pakko saada Venäjän luonnonrikkaudet, tai niiden taloudet romahtavat kivikaudelle. USA on se joka haluaa ne itselleen EU:n avulla.

        Odessan verilöyly löytyy tältä videolta. Pidät aivot narikassa, et suostu katsomaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=QxcB0PI4ZLg

    • Anonyymi

      Venäjä on toiminut aina tällä periaatteella. Ei mitään uutta itärintamalta.

      • Anonyymi

        1940-1970-luvuilla vakoiltiin hieman eri tavalla kuin tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1940-1970-luvuilla vakoiltiin hieman eri tavalla kuin tänään.

        ne 70-luvun vakoilijat nostettiin täälä hyviin virkoihin ja tiedottavat itään edelleenkin

    • Anonyymi

      Joku venäläinen homopariskunta karkoitetaan?

    • Anonyymi

      En usko että USA alkaisi pommittamaan Euroopan valtioita. Jos joku alkaisi niin se olisi venäjä.

      • Anonyymi

        Ysinkertaisen ihmisen yksinkertainen kommentti. Jos kenellä tahansa poliitikolla on arkaluonteisia asioita, jotka eivät kestä paljastua uran ja maineen vuoksi, USA:lla ollut hyvin usein tieto niistä ja sen on voinut kiristää poliitikot toimimaan haluamallaan tavalla. Jos kiristämien ja lahjonta ovat auttaneet alistamaan valtioita USA:n käskyläisiksi, eivät ihmiset sitä älyä. Luulevat, että omat päättäjät tekevät yhteistyötä USA:n kanssa oman kansan parhaaksi, vaikka tekevät juuri päin vastoin.

      • Anonyymi

        Et siis usko että Jugoslaviaa pommitti Euroopassa juuri USA?
        Lujaa uskoa on yleensä pidetty kunnioitettavana ja ihanteellisena mutta tuollainen usko ei kerro mistään missään katsannossa ihailtavista hengenlahjoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ysinkertaisen ihmisen yksinkertainen kommentti. Jos kenellä tahansa poliitikolla on arkaluonteisia asioita, jotka eivät kestä paljastua uran ja maineen vuoksi, USA:lla ollut hyvin usein tieto niistä ja sen on voinut kiristää poliitikot toimimaan haluamallaan tavalla. Jos kiristämien ja lahjonta ovat auttaneet alistamaan valtioita USA:n käskyläisiksi, eivät ihmiset sitä älyä. Luulevat, että omat päättäjät tekevät yhteistyötä USA:n kanssa oman kansan parhaaksi, vaikka tekevät juuri päin vastoin.

        Höpö höpö. Niin arkaluonteisia asioita ei ole olemassakaan, että kannattaisi syyllistyä maanpetokseen. Jos joku kiristäisi minua yksityisasioilla, niin nauraisin päin naamaa.

      • Anonyymi

        Kuka hullu nyt liittolaisiaan pommittaisi?Usaa möisi varmasti vain aseitaan liittolaisilleen!Mutta kaikki ei ole usan liittolaisia ja silloin pitää ollakkin ovela ja myydä tehokkaita aseita näiden ei liittolaisten vihollisille(usakin on todistanut,että ei niin väliä vaikka tämä ei liittolaisen vihollinen hyökkäisi!)!Kauppa se on joka kannattaa!
        Tosin tuo afganistanin muslimisissien tukeminen 80 luvulla kusi usankin silmille!

    • Anonyymi

      No kuole kans äläkä vain lupaa.

    • Anonyymi

      Suomessa kerrottiin että venäläisiä vakoilijoita on saatu kiinni Ruotsissa ja Norjassa.
      Huolestuttavaa.
      Mutta suurin ongelma tuntui olevan että ei meillä Suomessa.
      "Miksi ei meillä?" kyseltiin.
      Maineemme on vaarassa ja Nato-jäsenyyden edellytykset romuttumassa ellei meiltäkin löytyisi edes jokunen inkeriläisbabuska joka on vakoillut Venäjän hyväksi.
      Supon on lisättävä ponnistuksiaan tuholaisten löytämiseksi.
      Vanhaa periaatetta soveltaen: "Ei ole syyttömiä, on vain huonosti tutkittu".

      • Anonyymi

        Supo on poliittisesti kokkeli-likaantunut ja vain #KUORSAAAA#

      • Anonyymi

        "Mutta suurin ongelma tuntui olevan että ei meillä Suomessa.
        "Miksi ei meillä?" kyseltiin."

        Siksi, että Supo puuttuu asioihin etupainotteisesti. Kouluttamalla ja tarvittaessa varoittamalla. Sekä normaalia vastatiedustelua harjoittamalla. Varsinaisiin valtionsalaisuuksiin ei tietenkään pääse kiinni hakkeroimalla.

        Ruotsin kaltaiset tapaukset ovat harvinaisia, sillä vakoilu tuolla tasolla vaatii poikkeuksellista taitoa ja älykkyyttä. Ruotsissakin itse tietojen vuotaminen paljastui, mutta tekijän paljastumiseen meni aikaa. On toimittava varovaisesti, ettei tekijä saa vihiä epäilystä.

    • Anonyymi

      Sanktiot pitäisi määrätä sellaisiksi, ettei kukaan halua ottaa riskiä, joutua sanktioiden piiriin. Omaisuus takavarikkoon ja matkustus kielto Eurooppaan ja miksei kaikkiin NATO maihin ja länsimielisiin maihin. Aina tuntuva rangaistus, jos uhmaavat asetettuja kieltoja. Autoritaariset maat enemmän tätä harrastaa. Ehdottomuus ja pelko ovat ainoa lääke näitä syöpälaisiä kohtaan.

    • Anonyymi

      juu istuvat tukholman torilla ja laskevat ihmisiä ja puluja,kirjaavat yläs........miten ruotsi kehtaa edes väittää nykyaikana vakoojaksi,mitä nykyään voi vakoilla fyysisesti jossain ruotsissa tai suomessa,,,,,,,,

      • Anonyymi

        Aika paljonkin voi vakoilla kaikkia tärkeitä kohteita,lähettää kordinaatit niin on helppo pommittaa kertaheitolla ne paskaks.Suomeen kerkes tulla monta venäjän armeijan upseeria rajan yli,lähtivät muka pakoon liikekannallepanoa.Nythän ne pyörii tuolla vapaasti tutkimassa kohteita,sähkölaitoksia,lämpölaitoksia,varuskuntia,ammusvarastoja,öljysatamia ym ym.

    • Anonyymi

      Beck löysi vessan pöntöstään vakoojakameran. Valtio salaisuudet paljastui. Beck ajaa rekkaa.

    • Anonyymi

      Ihmisten älyn halveksunta on mennyt aina valehtelevien USA:n talutusnuorassa olevien päättäjien ja medioiden taholta äärimmäisyyksiin.

      Venäjä muka varasti satoja Ruotsin liikennekameroita sotatarkoitukseen, vaikka asiantuntijat tietävät, ettei niistä olisi mitään hyötyä sodassa. Todellisuudessa Ruotsi uusii vanhentuneet kamerat ja järjesti "ilmaiseksi" Venäjän mustamaalaamista, laittamalla ko. valheen liikkeelle.

      Nyt yli 10 vuotta toiminutta ja Ruotsin viranomaisten vuosia tutkimaa veroja kiertävää venäläispariskuntaa syytetään vakoilusta. Kuka uskoo, että Venäjä vakoilisi 1960-luvun menetelmillä ja pitäisi vakoojia, jotka ovat rikollisten bisnestensä vuoksi olleet jo vuosia viranomaisten suurennuslasin alla tutkittavana?

      Vallanpitäjät kohtelevat kansalaisiaan kuin vähä-älyisiä, mikä on ollut muotia Ruotsissa ja Suomessa jo kauan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittajan kommentti on sataprosenttista asiaa. Iäkkään venäläisen pariskunnan karkoittaminen ruotsista sillä on pelkästään poliittiset vaikutusperiaatteet. Ruotsin suurin ongelma tällä hetkellä on jengit ja nuorisoväkivalta. Ruotsi haluaa näyttää ettei suvaitse venäläisiä antamalla tälläisen esimerkin. Toista on meno sillan toisella puolella. Siellä on jopa teroitettu hiljattain lakia jotta venäläisiin kohdistuvassa syrjinnässä on tuomio aina koventamisperusteinen.

      • Anonyymi

        Tanska on pitkän linjan natomaa mutta kansainvälisen imago suvaitsevaisuudesta ei saa kärsiä. Siksi venäläiset ovat arvostettuja maahanmuuttajia tanskassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanska on pitkän linjan natomaa mutta kansainvälisen imago suvaitsevaisuudesta ei saa kärsiä. Siksi venäläiset ovat arvostettuja maahanmuuttajia tanskassa.

        Grace Angelsit muutti. Nyt baaritiski on pitempi ja tunnelma välitön.

        Muuttoon ei liittynyt dramatiikkaa vaikka tällä palstalla on kerrottu juttuja häädöistä ym. Amerikkalaisen käsitteen mukaan paremman tarjouksen mukaan on aina mentävä ja kuulemma Soffie sai paremman tarjouksen toiselta kulmalta.

        https://images.app.goo.gl/MXpA1Sjdof4CXSvR7

        Kaksi maata yksi silta jonka ylittää autolla 20 minuutissa. Toisin sanoen kiinni toisissaan kuin sika limpussa. Miten mailla voi olla ero kuin yöllä ja päivällä. Ruotsi on junttien maa kuten suomi päinvastoin kuin Kööpenhaminasta juntteja löytyy pelkästään marginaalisesti rajatulta alueelta. Ja nekin valtaosin muita kuin tanskalaisia. Ruotsi on väkivaltainen ja ahdistunut maa päinvastoin kuin Tanskassa viranomainen pystyy pitämään maan ja asukkaiden turvallisuuden hallinnassa. Ruotsi on nyt tällä venäläispariskunnan tapauksella myöntänyt muodin mukaisen venäjän syrjimisen. Päinvastoin kuin Kööpenhaminassa venäläiset ovat suvaittu ja arvostettu ryhmä jotka liikkuvat kuin kalat meressä. Tanskassa ollaan muutenkin vähintään yhden sukupolven edellä suomea ja ruotsia ihan käytännön tasolla monessa seikassa.

        Tanskassa ei kannata tehdä rikoksia. Normaalista puskaraiskauksesta tulee karkoitus välittömästi tuomion jälkeen ja jo pelkästä yhdestä kapakkatappelusta saa liikkumiskiellon tietyillä alueilla kaupunkia.

        https://mvlehti.net/2021/09/03/koopenhamina-kieltaa-tietyista-rikoksista-tuomittujen-yollisen-paasyn-ravintoloihin-ja-niita-ymparoiville-alueille/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanska on pitkän linjan natomaa mutta kansainvälisen imago suvaitsevaisuudesta ei saa kärsiä. Siksi venäläiset ovat arvostettuja maahanmuuttajia tanskassa.

        TAnskan salmi ja sillat on tärkeää pitää hallinnassa, sen neukut osaavat

    • Anonyymi

      No hehän ovat olleet erinomaisia vakoojia, koska sinä et usko että he ovat vakoojia. Jopa täydellisiä vakoojia. ;)

      • Anonyymi

        "Vakoilu" taitaa tässä tapauksessa olla normaalia kirjeenvaihtoa omien venäjällä asuvien lasten kanssa viikottain. Jo on ruotsalaisilla tiukka pipo tai pipoa ollenkaan päässä.

        Hei suomalaiset nyt tiedämme että jos muutatte ruotsiin ette saa olla puhelin- tai kirjeyhteydessä omaisiinne esim lapsiinne jotka asuvat venäjällä tai ovat lomailleet siellä joskus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vakoilu" taitaa tässä tapauksessa olla normaalia kirjeenvaihtoa omien venäjällä asuvien lasten kanssa viikottain. Jo on ruotsalaisilla tiukka pipo tai pipoa ollenkaan päässä.

        Kyllä kansa on naiivia. Pelkästään lasten kanssa kirjeenvaihtoa käyvä ei piilota salaisuuksia sisältäviä usb-muistitikkuja julkisiin vessoihin tai etsi netistä tietoa pakoreiteistä ja maanpetoslainsäädännöstä. Tutkinta sai luonnollisesti alkunsa siitä, kun havaittiin vuotoja asioissa, joihin vain pieni määrä ihmisiä pääsee edes käsiksi.

        Mitä vuotoja? Mistä asioista?

    • Anonyymi

      Aloittaja kuvittelee lapsellisesti, että kaikki salainen tieto olisi hakkeroitavissa. Hän on tietenkin täysin väärässä. Erittäin salaisia asioita ei käsitellä laitteilla, jotka ovat yhteydessä nettiin. Ainoa tapa saada tiettyä tietoa on päästä siihen fyysisesti käsiksi ja se vaatii korkeaa turvaluokitusta. Ilman sitä ei näet edes voi liikkua ko. tiloissa.

      Säpo on epäillyt pitkään, että sen joukoissa on myyrä. Veljekset ovat toimineet klassisesti. Toisella pääsy erittäin salaiseen tietoon. Toinen veljes kuljetti tietoa usb-tikuilla julkisissa vessoissa oleviin piilopaikkoihin. Kun vanhempi veli pidätetiin, niin nuorempi (suuressa viisaudessaan) googletti pakoreittejä ja maanpetoslainsäädäntöä.

    • Anonyymi

      Varmasti tämäkin asia on aivan päinvastoin. Venäjällä niin kova pula motivoituneista sotilaista, että ovat itse kutsuneet kansalaisensa kotiin.

    • Anonyymi

      Näitä lukiessa Suomea voi onnitella siitä, että salaisia asioita käsittelevät käyvä läpi psykologiset testit.:)

      • Anonyymi

        Nyt ei puhuta mistään maan salaisia asioita käsittelevistä viranomaisista, vaan yrittäjäpariskunnasta, joka on tehnyt kauppaa lähinnä elektroniikkatuotteilla. On täysin eri asia epäillä vakoilusta virkamiehiä joilla on pääsy valtion salaisiin tietoihin, kuin kauppiaita jotka ovat olleet jo pitkään verottajan syynissä veronkierrosta. Eiväthän tuollaiset mitään vakoojia ole.

    • Anonyymi

      Kummasta tapauksesta te täällä kirjoitatte. Iranista tulleista veljeksistä joista toinen on syntynyt Ruotsissa, tai venäläisestä pariskunnasta? Kaikki neljä ovat ruotsin kansalaisia että aloittelian oletus että Ruotsi karkoittaa on tuulesta temmattu juttu. Toisinsanoen mihin Ruotsi voisi karkoittaa omia kansalaisiaan

      • Anonyymi

        No, miksi tuo pariskunta sitten uutisoidaan venäläisiksi, jos he ovat Ruotsin kansalaisia. Eihän siellä kansalaisuuden saaneita irakilaisiakaan nimitellä medioissa irakilaisiksi, vaan ruotsalaisiksi, kun nämä raiskaavat ja tappavat.

        Ei Ruotsissa uutisoitu että he ovat venäläisiä vain venäjällä syntynetä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Ruotsissa uutisoitu että he ovat venäläisiä vain venäjällä syntynetä

        Minuakin joskus sanotaan suomalaiseksi, kun minulla on suomalainen sukunimi, vaikka en ole yhtään päivää asunut Suomessa, kerran kyäynyt mutta ei ole mitään mielikuvaa, olin sillon 8 kuukautta vanha

    • Anonyymi

      Ruotsi. Ruotsi. Ruotsi.

      Saksassa aikansa loisineet gootit, hurrit, hyökkäsivät Pohjolaamme v. 900 jKr jälkeen. Ensin he valtasivat Kainuun kuningaskuntaan kuuluneilta saamelaisilta nyk. Ruotsin ja Norjan alueet.

      Ryöstöretkillään keksivät meritien Venäjälle sekä rakkaan Suomemme rannikot. Eikun ryöstämään ja valtaamaan! 1200-luvulla tuo ikuinen varasjoukko miehitti Kainuun kuningaskunna Suomenniemen alueet. Suomen kautta nuo jatkoivat ryöstö- ja murharetkiään Venäjälle asti. Polttivat kahdesti Pietarin puulinnoituksen, kunnes väki siellä päätti rakentaa sen hurrien kestäväksi: kivestä.

      Tuota samaa ruotsalaiset jatkavat edelleen. He eivät ole, eivätkä voi olla hengeltään kristittyjä, heidän sielujaan hallitsevat heidän omat, tuhoisat muinaisjumalansa, valkyyriat, joiden palvontaan perustuu myös heidän Saksaan jättämänsä natsiaate.

      Natsismi ei suinkaan syntynyt 1920-luvulla, tuolloin Hitler ainostaan rakensi sille poliittisen aatteensa. Natsismi on tuhansia vuosia vanha ruotsalaisrasistinen ajatusmalli, josta syystä gootit lopulta (v. 70 eKr.) häädettiinkin hevonhelvettiin asumaseuduiltaan Iranin vuoristosta.

      Vahinko kyllä, tuo rikollisjoukko lähti sieltä kohti Eurooppaa, päätyen lopulta Kainuuseemme. Suomessa Kolmatta valtakuntaa (Tre kronor) edustaa hurrien itsensä ilmoittama, rasistinen "Ankdammen" = "Ankkalampi, paremmankansan ankkojen yksityinen valtakunta, ihmisarvoltaan alempien sorsien maassa".

      Ruotsalaisten kaikissa puheissa ja teoissa, myös Suomessa, näemme heidän, jo aikojen alussa Kadotukseen tuomitun, sisäisen pahuuden olemuksensa. Mitään muutahan tuo Valhallasta maanpäälle noussut perkeleenjoukkio ei voisikaan olla.

    • Anonyymi

      Tuollaisen asian Ruotsi on pystynyt selvittämään mutta Nordstream-kaasuputkien räjäyttäjää ei saada selville.

      • Anonyymi

        Putkien räjäyttäjä on ollut Ruotisin ja EU;n johtajien tiedossa jo sillä hetkellä kun ne räjäytettiin. Biden toteutti sen, minkä lupasi jo helmikuussa tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putkien räjäyttäjä on ollut Ruotisin ja EU;n johtajien tiedossa jo sillä hetkellä kun ne räjäytettiin. Biden toteutti sen, minkä lupasi jo helmikuussa tehdä.

        Trumppi sen teki,ihan omalla U-båatilla.

    • Anonyymi

      Jahkakohan polttavat jeevlen vuohiolkipukin kohta.

    • Anonyymi

      "Kuten ei enää pankkejakaan ryöstetä aseella virkailijaa uhaten, eivät myöskään vakoojat kulje salkku kädessä keräämässä tietoja. Suurten rahojen ja valtiosalisuuksien ryöstäjät toimivat täsmälleen samaa kanavaa pitkin, jota internetiksi kutsutaan."

      Vanhan liiton perinteinen vakoilutoiminta on vieläkin hyvissä voimissaan vaikka tietoliikenteen kautta tapahtuva urkinta onkin ottanut vakoilusta suuremman siivun, usein molemmat vakoilutavat täydentävät toisiaan. Läheskään kaikkea vakoojan himoitsemaa tietoa ei ole netissä joten se pitää saada muulla tavoin haltuun.

    • Anonyymi

      Kaikki venäläiset pitää karkottaa jokaisesta maasta. Emme tarvitse tätä ihmisjäteporukkaa missään.

    • Anonyymi

      Vanhenevat vakoojatkin. Pariskuntana toimiminen ja vaikka eläminenkin on hyvä lisä-savuverho.

    • Anonyymi

      Vaimo päästetty vapaaksi, mies vielä vangittuna

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe