Kiina suututti Intian, Filippiinit ja Malesian uusilla kartoilla

Anonyymi-ap

Kiina suututti Intian, Filippiinit ja Malesian uusilla kartoillaan – myös osa Venäjää merkitty Kiinalle kuuluvaksi

Kiina on onnistunut suututtamaan joukon naapureitaan uudella virallisella kartallaan. Edes Venäjä ei ole säästynyt Kiinan aluevaatimuksilta.
luonnonvaraministeriö on julkaissut uudet viralliset karttansa tällä viikolla. Niissä Kiina on merkinnyt osia kiistellyistä raja-alueista osaksi omaa aluettaan.

Osaksi Kiinaa ovat päätyneet muun muassa kiisteltyjä alueita Intiasta että Venäjästä. Kartta on suututtanut myös Filippiinit ja Malesian. Filippiinien, Malesian ja Kiinan kiistat koskevat merialueita Etelä-Kiinan merellä. Kansainvälinen tuomioistuin (ITLOS) oli ratkaissut Filippiinien ja Kiinan välisen kiistan Filippiinien hyväksi vuonna 2016.

Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja CNN.

Intia on nostanut asiasta protestin. Kiinan kartassa Intialle kuuluva Arunachal Pradeshin osavaltio on piirretty osaksi Kiinaa. Lisäksi Kiina on merkannut Kashmirin itäosassa sijaitsevan Aksai Chinin alueen itselleen kuuluvaksi. Intia ja Kiina ovat kiistelleet Aksai Chinin hallinnasta vuosikymmeniä.

Intian mukaan Kiinan tempaus vain hankaloittaa rajakiistan ratkaisua.

– Vastustamme näitä väittämiä perusteettomina, sanoi Intian ulkoministeriön tiedottaja Arindam Bagchi BBC:n mukaan.

Intian vastalauseet tulivat vain muutama päivä sen jälkeen, kun Intian ja Kiinan johtajat olivat tavanneet Brics-maiden kokouksessa Etelä-Afrikassa. Siellä johtajat olivat sopineet ”tehostavansa ponnisteluja nopean vetäytymisen ja rauhoittumisen aikaansaamiseksi” kiistanalaisella rajalla.
Intian ja Kiinan väliset suhteet ovat huonontuneet vuodesta 2020 lähtien, jolloin niiden joukot ajautuivat kuolonuhreja vaatineeseen yhteenottoon Galwanin laaksossa Ladakhissa. Se oli ensimmäinen kuolemaan johtanut yhteenotto osapuolten välillä sitten vuoden 1975.

Venäjä ei ole kommentoinut

Kiinan ja Venäjän aluekiista koskee Ison Ussurinsaaren (Bolshoi Ussurijsk) hallintaa Amurjoella. Nyt myös Venäjän hallitsemat osat saaresta on merkitty osaksi Kiinaa. Asiasta kertoo muun muassa venäläinen RBK-sivusto.

Alue on merkitty kartassa erikseen Kiinan itäisimpänä kohtana mainiten, että ”kartta on tehty Kiinan ja muiden maailman maiden rajojen piirtämistä koskevien kansallisten standardien mukaisesti”.

105

1072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin

    • Anonyymi

      Tällaisia ovat kehitysmaiden ongelmat.

    • Anonyymi

      Hahaha. Hyvä yritys, terveisiä hybridi(USA)keskukseen. Olette te kyllä aika sitkeitä. 😂

    • Anonyymi

      kommunistit suututti Intian ja muut

    • Anonyymi

      Jaa'a, Kiina on tainnu sairastua Venäjä tautiin. Saapa nähä miten Venäjä reagoi Kiinan ehkä liian suurpiirteisiin rajanvetoihin, olisikohan tässä nyt havaittavissa oireita siihen suuntaan että Kiina aloittaa pian natsien häätämisen Venäjästä.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit käyttäytyy samaan tapaan r......n uhoamisen kanssa mutta isommin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kohta r....n palvoja ryntää puolustamaan kiinaa muita valtioita vastaan

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit suututti monta maata

      • Nyt tiesin Amerikka myös Kommunisti maa koska USA Myös suututti monta maata Irak Afganistan Vietnam ,Somal ,Yaman ,Syyria


    • Anonyymi

      On ilo,kunnia ja etuoikeus elää tätä historiallista aikaa kun Venäjä pirstoutuu.

      Historian havinaa, ripustetaankohan Moskovan jeesus myös ristille vai laitetaanko kuoppaan pää alaspäin.

      Slaavilaisilla voi olla muitakin jänniä tapoja, valitkoon he parhaan.

    • Anonyymi

      kommunistit sekoilee

    • Anonyymi

      Onneksi muut valtiot on valmiina torjumaan kommunistien uhkaa alueella

    • Anonyymi

      kommunisti kiina koittaa uhota

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kiina talous horjuu, hallitus kielsi nuorten työttömyystilaston julkistamisen ja rakennuskupla odottaan puhkeamista. Siis huomiota nationalistiseen uhoon.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Sellaista

    • Anonyymi

      kommunistit on uhka

    • Anonyymi

      Vampyyrit johtavat kommunisteja.

    • Anonyymi

      kommunisti kiina uhoaa kuin r......ä

    • Anonyymi

      kommarit uhoaa

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Koko Aasia on haistanut veren ja se tulee Venäjältä.

      Aasian mailla alkaa olla suunnitelmat valmiina kuinka asiat järjestetään Venäjällä sodan jälkeen.

      Eikä siellä ole paikkoja vapaana Vladimirovitsi Putinille tai hänen orkesterilleen.

    • Anonyymi

      Kommunistien uhkaan vastataan vahvalla yhteistyöllä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kommunistit onnistui taas

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit mokasi

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kommunistit ei opi koskaan

    • Anonyymi

      Kiina hamuaa kansainvälisiä merireittejä itselleen. Välit naapureihin ovat kiristyneet uhkaavasti. Viimeeksi Filippiinit purki Kiinan asettamia esteitä kansainvälisillä vesillä, joita Kiina väittää omakseen.
      Kiinasta on tulossa Venäjän tapainen häirikkö, joka seuraa tarkoin miten Venäjän sodassa käy. Venäjän häviö panisi Kiinankin miettimään kannattaako sotilasvoimalla uhkailla, tai jopa käyttää sitä valtapyrkimyksiin.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit mokasi taas

    • Anonyymi

      Lisää puolustus yhteistyötä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit sekoilee

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit uhoaa

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit ei koskaan opi

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Ei kommunistit opi

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kommarit ei opi koskaan

    • Anonyymi

      kommunistit mokasi taas

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit uhoaa

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommunistit on uhka alueella

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      mahtavaa

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Peking on valmis jatkamaan kahdenvälisten suhteiden vahvistamista Moskovan kanssa, Kiinan presidentti Xi Jinping sanoi tapaamisessaan Venäjän duuman puheenjohtajan Vjatšeslav Volodinin kanssa.

      "Kiina on valmis tekemään yhteisiä ponnisteluja Venäjän kanssa vahvistaen jatkuvasti kahdenvälisiä suhteita, joille on ominaista ikuinen hyvä naapuruus, kattava strateginen vuorovaikutus ja molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyö", Kiinan johtaja sanoi.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommarit on yhtä tyhmiä kun r...... kuvittelee että muut maat hyväksyy niiden sikailut

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kiina on valmis huolehtimaan osasta Venäjää ja viljelemään maata sekä poistamaan venäläiset aboriginaalit hevon syvyyksiin.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      kommarit uhoaa

    • Anonyymi

      Ukraina ne tuhoaa.

    • Anonyymi

      kommunistit epäonnistuu joka puolella

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • No Kiina ei ole Venäjä myös Intia ei ole Ukraina

      • Anonyymi

        Pietarin Guru kirjoitti pyhiä lauseita valaistaakseen meitä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pietarin Guru kirjoitti pyhiä lauseita valaistaakseen meitä.

        Jos Kiina ja Intia mene sota sinun perse vuota heheha
        Se on mitä Amerikka toivo mutta uskon että Kiina ja Intia viisas maa


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Mearsheimeria haastateltiin kv. mediassa muutama päivä sitten. Hänen takanaan seinällä oli kartta, jossa Suomi oli osa Venäjää.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe