minä en puollusta nato suomea enkä yhdysvaltoja roitovaltiota sodan syttyessä mistään hinnasta.
https://eroa-armeijasta.fi
reservinkieltäytymissivusto
181
677
Vastaukset
- Anonyymi
No tämä on kyllä käynyt selväksi, oliko sinulla muuta ?
Me muut kyllä kannatetaan.- Anonyymi
Juu eroa vaan armeijasta me suomalaiset kyllä puolustamme itse maatamme niin kuin tähänkin asti olemme tehneet
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu eroa vaan armeijasta me suomalaiset kyllä puolustamme itse maatamme niin kuin tähänkin asti olemme tehneet
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiäReservistä eroavat eivät ole ns. yllytyshulluja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservistä eroavat eivät ole ns. yllytyshulluja
Evät tietenkään.
Eihän heitä kukaan esimerkiksi näillä palstoilla yllytä.
Ihan itse pikkuryssät käpykaartiinsa lähtevät.
Tosin sillä ei "Natosodat" vähene, koska sellaisia ei ole.
Reservillä on velvoite vain Suomen puolustamiseen.
Jotkut uskovat voivansa hoitaa sen käpykaartissa.
Mahtaako onnistua? - Anonyymi
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään!Tuo on kyllä huvittavaa Putin on kutusunut jo useasti ulkomaillakin asuvia venäjämielisiä venäjän armeijan aseisiin Ukrainaan "yhteisen asian puolesta" tiltu ei ole tarttunut tilaisuuteen ? Pelko on tiltun paras kaveri ja elämänkumppani .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään!Ei Venäjän sotiin ole vaaraa joutua. Naton sotiin on.
Siksi erotaan nyt reservistä ja kiireesti ennekuin Häkkänen saa eroamisen kieltävän lakinsa valmisteltua! Nyt on KIIRE EROTA RESERVISTÄ!
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
https://eroa-armeijasta.fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä huvittavaa Putin on kutusunut jo useasti ulkomaillakin asuvia venäjämielisiä venäjän armeijan aseisiin Ukrainaan "yhteisen asian puolesta" tiltu ei ole tarttunut tilaisuuteen ? Pelko on tiltun paras kaveri ja elämänkumppani .
Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa.
Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Jos kuulut reserviin, niin sinut voidaan määrätä sotimaan Naton sotia.
https://eroa-armeijasta.fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu eroa vaan armeijasta me suomalaiset kyllä puolustamme itse maatamme niin kuin tähänkin asti olemme tehneet
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiäJoo ja intosi puolustaa meitä reservistä eronneita on todella liikuttavan "isänmaallista". 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evät tietenkään.
Eihän heitä kukaan esimerkiksi näillä palstoilla yllytä.
Ihan itse pikkuryssät käpykaartiinsa lähtevät.
Tosin sillä ei "Natosodat" vähene, koska sellaisia ei ole.
Reservillä on velvoite vain Suomen puolustamiseen.
Jotkut uskovat voivansa hoitaa sen käpykaartissa.
Mahtaako onnistua?Reservistä eroamalla ei ei Natosodat todellakaan vähene, eikä sellaisia kyllä reservistä eronneille sodittavaksi tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään!Me reservistä eronneet emme sodi ulkovaltojen masinoimia sotia. Emmen kenenkään. Emme edes Nato-suomen KÄTYRI johdon sotia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja intosi puolustaa meitä reservistä eronneita on todella liikuttavan "isänmaallista". 😉
"Joo ja intosi puolustaa meitä reservistä eronneita on todella liikuttavan "isänmaallista". 😉"
Yhteisellä asiallahan tässä ollaan ...me suomalaiset 😉Vähän niin kuin työssäkäyvä veronmaksaja ja idealisesti työtön joka elää verorahoilla ja on kovin tarkka hänelle kuuluvista kelan etuuksista ja siitä että niihin on työläisen verorahojen riitettävä. Anonyymi kirjoitti:
Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa.
Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Jos kuulut reserviin, niin sinut voidaan määrätä sotimaan Naton sotia.
https://eroa-armeijasta.fi>Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Vain sillä edellytyksellä, että se sota voitetaan, johon sinun ei tarvitse lähteä.
Häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan antaman tehtävän suorittamista.Anonyymi kirjoitti:
Me reservistä eronneet emme sodi ulkovaltojen masinoimia sotia. Emmen kenenkään. Emme edes Nato-suomen KÄTYRI johdon sotia!
Vain sillä edellytyksellä, että "Nato-suomen KÄTYRI johdon" sota voitetaan, siis se johon sinun ei tarvitse lähteä.
Häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan sille antaman tehtävän suorittamista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa.
Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Jos kuulut reserviin, niin sinut voidaan määrätä sotimaan Naton sotia.
https://eroa-armeijasta.fi"Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa."
Ei ole. Velvollisuus on puolustaa vain Suomea.
Oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata voidaan auttaa oman harkinnan mukaan ammattiväellä tai sopimusreservillä.
Pikkuryssät eivät kelpaa kumpaankaan.
Vain käpykaartiin. - Anonyymi
Hehe teitä kaivata Puten lättiin voit mennä sinne muiden mukaan rehua kaukalosta syömään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Venäjän sotiin ole vaaraa joutua. Naton sotiin on.
Siksi erotaan nyt reservistä ja kiireesti ennekuin Häkkänen saa eroamisen kieltävän lakinsa valmisteltua! Nyt on KIIRE EROTA RESERVISTÄ!
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
https://eroa-armeijasta.fiHehe...venäläinen hehe hehe venäläinen on vaan venäläinen tiltu...Suomessa Suomalaisiin toi ropakanta ei tehoa..venäläinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa.
Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Jos kuulut reserviin, niin sinut voidaan määrätä sotimaan Naton sotia.
https://eroa-armeijasta.fiHellan lettas sentään trolli Pietarissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservistä eroamalla ei ei Natosodat todellakaan vähene, eikä sellaisia kyllä reservistä eronneille sodittavaksi tule.
Toi nyt meihin Suomessa Suomalaisiin tehoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me reservistä eronneet emme sodi ulkovaltojen masinoimia sotia. Emmen kenenkään. Emme edes Nato-suomen KÄTYRI johdon sotia!
No jaa venäläinen koita jotain muuta kuin tota hehe venäläinen trolli
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Vain sillä edellytyksellä, että se sota voitetaan, johon sinun ei tarvitse lähteä.
Häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan antaman tehtävän suorittamista.UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservistä eroavat eivät ole ns. yllytyshulluja
Juuh .... eivät ole niin. NE OVAT VELLIPERSEITÄ, joille kuuluis päälle RETONKILENINKI!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja intosi puolustaa meitä reservistä eronneita on todella liikuttavan "isänmaallista". 😉
Luuletko, vastuunpakoilija, että kaltaisias tullaan puolustamaan?. :-)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me reservistä eronneet emme sodi ulkovaltojen masinoimia sotia. Emmen kenenkään. Emme edes Nato-suomen KÄTYRI johdon sotia!
Miksi sitten taistelet fasistisen itä diktatuurin puolesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu eroa vaan armeijasta me suomalaiset kyllä puolustamme itse maatamme niin kuin tähänkin asti olemme tehneet
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiäSuomalainen reserviläinen ei koskaan pakene. Me annamme siitä takuut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi nyt meihin Suomessa Suomalaisiin tehoa
Paras tehota, jos ei halua kuolla nato-sodassa jenkki-isännän puolesta.
- Anonyymi
Ketkä ihmeen "me"?
Oletko löytänyt muka toisen Venäjän trollin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa."
Ei ole. Velvollisuus on puolustaa vain Suomea.
Oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata voidaan auttaa oman harkinnan mukaan ammattiväellä tai sopimusreservillä.
Pikkuryssät eivät kelpaa kumpaankaan.
Vain käpykaartiin.Reservistä eronneen ei tarvitse sotia minkään tai kenenkään puolesta. Sotikoot ne joita sodituttaa. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservistä eroavat eivät ole ns. yllytyshulluja
Ei vaan hulluja jo syntyessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservistä eroavat eivät ole ns. yllytyshulluja
No eivät tietenkään ole. Ne ovat VELLIP3RS3ITÄ, joiden kuulu pitää päällään LENINKIÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evät tietenkään.
Eihän heitä kukaan esimerkiksi näillä palstoilla yllytä.
Ihan itse pikkuryssät käpykaartiinsa lähtevät.
Tosin sillä ei "Natosodat" vähene, koska sellaisia ei ole.
Reservillä on velvoite vain Suomen puolustamiseen.
Jotkut uskovat voivansa hoitaa sen käpykaartissa.
Mahtaako onnistua?Älä menetä toiveikkuuttas. Kyllä idiootteja Nato-suomen reservis piissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko, vastuunpakoilija, että kaltaisias tullaan puolustamaan?. :-)
Eikä kun menkää sotimaan niitä Naton sotia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu eroa vaan armeijasta me suomalaiset kyllä puolustamme itse maatamme niin kuin tähänkin asti olemme tehneet
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiäSe sama kai Nato-suomen pelkuripäätäjätkin ajoi Natohakemuksen äkkiä kirjoittamaan, ennekuin rys..............sä hyökkää.
Rohkeus ja itsensä saati läheistensä /maansa puolustaminen ei koskaan ole ollut Nato-tiltujen vahvin puoli ...pelko on aina ohjannut tiltujen päätöksiä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evät tietenkään.
Eihän heitä kukaan esimerkiksi näillä palstoilla yllytä.
Ihan itse pikkuryssät käpykaartiinsa lähtevät.
Tosin sillä ei "Natosodat" vähene, koska sellaisia ei ole.
Reservillä on velvoite vain Suomen puolustamiseen.
Jotkut uskovat voivansa hoitaa sen käpykaartissa.
Mahtaako onnistua?No jos ei kukaan kerran uskalla Natomaahan hyökätä niin ei kai siinä resrviäkään tarvita tyhjää pidättelemään?
Eli: https://eroa-armeijasta.fi/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään!Ei sodita Naton sotia ja sillä selvä!
No sehän Nato Tiltua vituttaa mutta minkäs teet... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me emme Naton sotia sodi!"
Te, Venäjän Tiltut, ette sodi edes Venäjän sotia Ukrainassa, joten turha uhota mitään!Ei sodituta ei. Sotikoot ne joita sodituttaa. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joo ja intosi puolustaa meitä reservistä eronneita on todella liikuttavan "isänmaallista". 😉"
Yhteisellä asiallahan tässä ollaan ...me suomalaiset 😉Vähän niin kuin työssäkäyvä veronmaksaja ja idealisesti työtön joka elää verorahoilla ja on kovin tarkka hänelle kuuluvista kelan etuuksista ja siitä että niihin on työläisen verorahojen riitettävä.No niinhän se on sitte sotiminen sun työtäs ku sodit Naton ja ssen ihanteiden puolesta esim. Ukrainassa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Kun et kuulu reserviin, ei sinun tarvitse lähteä sotiin jos et halua. :)
Vain sillä edellytyksellä, että se sota voitetaan, johon sinun ei tarvitse lähteä.
Häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan antaman tehtävän suorittamista.Ainakin Nato-suomen kenraalien uho on nin kova ettei muu kuin votto tule kysymykseenkään.
Ei sielä mitään reserviläisiä tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Totta. Kuoleman pelko se panee eroamaan RESERVISTÄKIN. Suomen armeija reserveineen on luvattu Naton käyttöön tarvittaessa."
Ei ole. Velvollisuus on puolustaa vain Suomea.
Oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata voidaan auttaa oman harkinnan mukaan ammattiväellä tai sopimusreservillä.
Pikkuryssät eivät kelpaa kumpaankaan.
Vain käpykaartiin.5. artikla ei erottele... :D
https://eroa-armeijasta.fi/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
Joo Ukrainaan on jotkut rikolliset menneet mutta ei sielä nato Tiltuja näy. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko, vastuunpakoilija, että kaltaisias tullaan puolustamaan?. :-)
Milläs erottelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen reserviläinen ei koskaan pakene. Me annamme siitä takuut.
Joo todennäkösesti joku termobaarinen isku repii teiltä peräsuolesta lähtien suun kautta ulos. Ei siinä enää mihinkään paeta.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18281213
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Reservistä eroaminen ja siviilipalveluksen suorittaminen tekee näistä eronneista miinanpolkijoita. Sivarit kulkee valkoiset haalarit päällä eturintamassa rivissä polkemassa miinoja.
- Anonyymi
Kovin on harhainen käsitys nykysodankäynnistä. Nykyisin rintamasyvyys on 0 -500 kertaa kiväärin kantama. Sivareille on kysyntää myös kohteissa joita kiväärimiehet eivät ole puolustamassa iskun sattuessa. Puhumattakaan Horneteista ja korealaisista panssaritykeistämme.
- Anonyymi
" mutta kellään palstan asiantuntijalla ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt sellaista lakipykälää, joka näyttäisi sen toteen että siviilipalvelusmiehet voi lain mukaan pakottaa rintamalle,
Sinä katsot asiaa rauhanajan lainsäädännöstä mutta kun sotalait astuu voimaan poikeuslait ovat selviö ja reservistä eronneille katsotaan välittömästi toimet ja tehtävät.
"ja kohdistaa siellä heihin valtion siunauksella sotarikoksen määritteet täyttäviä tekoja."
Ei heitä mihinkään sotarikoksia tehtäväksi anneta tuo on taas tiltun mielikuvitusta.
Aseeton palvelus etulinjassa on täysin siviilimiehen tehtävää ei siis osallistu taistelutoimintaan.
Muutamia mainitakseni
-Ruumiiden pesu
-Vihollisten ruumiiden kerääminen valloitetulta alueelta heidän joukkohautojen kaivuu ja hautaaminen
-kaluston ja ammuslaatikoiden kantaminen
-Taisteluasemien huolto ja kunnostustyöt kuten juoksuhautojen kaivuu ja rakentaminen taistelualueella sekä panssariesteiden rakentaminen tms....
-taistelijoiden asioiden hoitaminen heidän pyykinpesu lepopaikkojen lämmittäminen 24 h ja muu palveleminen .
-Jätehuollon hoitaminen etulinjassa paskapoteroiden tyhjennys ja muiden jätteiden kerääminen rotta epidemioiden välttämiseksi
Näin sota ja poikkeuslailla voidaan määrätä reservistä eronnut etulinjaan palvelukseen ilman asetta toimiin jotka eivät ole taistelutoimia tämä helpottaa oikeiden taistelevien miesten /naisten tehtäviä oleellisesti ja antaa lepoaikaa maatamme puolustaville suomalaisille reserviläisille ja he voivat keskittyä taistelutehtäviin muiden asioiden häiritsemättä Ei niin kauan kuin määräämme itse maan asioista.
Sen sijaan sodassa häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan sille antaman tehtävän suorittamista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" mutta kellään palstan asiantuntijalla ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt sellaista lakipykälää, joka näyttäisi sen toteen että siviilipalvelusmiehet voi lain mukaan pakottaa rintamalle,
Sinä katsot asiaa rauhanajan lainsäädännöstä mutta kun sotalait astuu voimaan poikeuslait ovat selviö ja reservistä eronneille katsotaan välittömästi toimet ja tehtävät.
"ja kohdistaa siellä heihin valtion siunauksella sotarikoksen määritteet täyttäviä tekoja."
Ei heitä mihinkään sotarikoksia tehtäväksi anneta tuo on taas tiltun mielikuvitusta.
Aseeton palvelus etulinjassa on täysin siviilimiehen tehtävää ei siis osallistu taistelutoimintaan.
Muutamia mainitakseni
-Ruumiiden pesu
-Vihollisten ruumiiden kerääminen valloitetulta alueelta heidän joukkohautojen kaivuu ja hautaaminen
-kaluston ja ammuslaatikoiden kantaminen
-Taisteluasemien huolto ja kunnostustyöt kuten juoksuhautojen kaivuu ja rakentaminen taistelualueella sekä panssariesteiden rakentaminen tms....
-taistelijoiden asioiden hoitaminen heidän pyykinpesu lepopaikkojen lämmittäminen 24 h ja muu palveleminen .
-Jätehuollon hoitaminen etulinjassa paskapoteroiden tyhjennys ja muiden jätteiden kerääminen rotta epidemioiden välttämiseksi
Näin sota ja poikkeuslailla voidaan määrätä reservistä eronnut etulinjaan palvelukseen ilman asetta toimiin jotka eivät ole taistelutoimia tämä helpottaa oikeiden taistelevien miesten /naisten tehtäviä oleellisesti ja antaa lepoaikaa maatamme puolustaville suomalaisille reserviläisille ja he voivat keskittyä taistelutehtäviin muiden asioiden häiritsemättäEdelleen, näytä sellainen lakipykälä, joka näyttää SELKEÄSTI toteen sen, että siviilipalvelusmiehet voi lain mukaan pakottaa rintamalle. Älä esitä mitään omaa tulkintaasi vaan faktat. Missä ovat tällaiset SELKEÄT lakipykälät joissa esitetään SELKEÄSTI, että siviilivarantoon kuuluvat miehet kuuluvatkin puolustusvoimien käskyvallan alle asevoimissa, ja suorittavat aseettoman palveluksen rintamalla etulinjassa.
Älä mussuta mitään omia tulkintojasi vaan todista väitteesi. - Anonyymi
Reservissä kieltäytyjät Suomessa kuuluvat armeijan esikunnan voima varoihin meillä Suomessa. Otappas selvää venäläinen Suomessa olevista lainsäännöistä.
- Anonyymi
Reservinkarkuri siviilivarannossa ....
a) Rakennusalan kokemusta ... PV ottaa yhteyttä (virka-apupyyntö) työnantajaas ja hupsista, lähdet linnoitustöihin, rintamalle. :-)
Ja siellä olet aivan varmasti PV:n käskyvallan alaisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservissä kieltäytyjät Suomessa kuuluvat armeijan esikunnan voima varoihin meillä Suomessa. Otappas selvää venäläinen Suomessa olevista lainsäännöistä.
Ei kuulu. Otappas öyhöttäjä selvää Suomessa olevista lainsäännöistä. Siviilipalveluslaki 9 luku - Ylimääräinen palvelus ja palvelus liikekannallepanon aikana
65 a § (26.4.2019/579) Liikekannallepanon aikaiset palveluspaikat ja palveluspaikan määrääminen
"Siviilipalvelusvelvollisen liikekannallepanon aikainen palvelus suoritetaan liikekannallepanon aikaisessa palveluspaikassa sen johtamana ja alaisuudessa.
Liikekannallepanon aikaisena palveluspaikkana voi toimia:
1) ministeriöt ja niiden hallinnonalalla toimivat virastot, viranomaiset, julkisoikeudelliset yhteisöt ja -laitokset lukuun ottamatta puolustusministeriötä ja sen hallinnonalaa;
2) hyvinvointialue ja hyvinvointiyhtymä;
3) kunnan viranomainen, kuntayhtymä tai kunnallinen liikelaitos;
4) yliopistolain 1 §:ssä mainittu yliopisto;
5) ammattikorkeakoulu, jolla on ammattikorkeakoululain 7 §:ssä tarkoitettu toimilupa;
6) ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä;
7) Pelastusopisto." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservinkarkuri siviilivarannossa ....
a) Rakennusalan kokemusta ... PV ottaa yhteyttä (virka-apupyyntö) työnantajaas ja hupsista, lähdet linnoitustöihin, rintamalle. :-)
Ja siellä olet aivan varmasti PV:n käskyvallan alaisena.Ei joudu, tuo on sinun omaa harhaista tulkintaasi jolla yrität huonolla menestyksellä pelotella. Opetetaampa nyt sinullekin vähän Suomen lakia ettei tarvitse arpoa täällä;
Siviilipalveluslaki 9 luku - Ylimääräinen palvelus ja palvelus liikekannallepanon aikana
65 a § (26.4.2019/579) Liikekannallepanon aikaiset palveluspaikat ja palveluspaikan määrääminen
"Siviilipalvelusvelvollisen liikekannallepanon aikainen palvelus suoritetaan liikekannallepanon aikaisessa palveluspaikassa sen johtamana ja alaisuudessa.
Liikekannallepanon aikaisena palveluspaikkana voi toimia:
1) ministeriöt ja niiden hallinnonalalla toimivat virastot, viranomaiset, julkisoikeudelliset yhteisöt ja -laitokset lukuun ottamatta puolustusministeriötä ja sen hallinnonalaa;
2) hyvinvointialue ja hyvinvointiyhtymä;
3) kunnan viranomainen, kuntayhtymä tai kunnallinen liikelaitos;
4) yliopistolain 1 §:ssä mainittu yliopisto;
5) ammattikorkeakoulu, jolla on ammattikorkeakoululain 7 §:ssä tarkoitettu toimilupa;
6) ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä;
7) Pelastusopisto."
Siinäpä nyt alkuun vähän lakia sinulle. Se on aika jännää ettei sinua paljon viiisammat OIKEAT lakiasiantuntijatkaan tunne sellaista mystistä kumoavaa "sotalakia" joka kumoaisi kaikki jo nyt säädetyt lait ja suunnitelmat, ja jolla siviilipalvelusmiehet voidaan aseella uhaten pakottaa rintamalle PV:n alaisuuteen. Kuten on jo todettu, puheesi ovat pelkkää höpöä jonka voi jättää omaan arvoonsa.
Sitäpaitsi, eivätkö reservin pioneerit kykenekkään rakentamaan linnoitteita jos siihen pitää hommata siviilit työvoimaksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" mutta kellään palstan asiantuntijalla ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt sellaista lakipykälää, joka näyttäisi sen toteen että siviilipalvelusmiehet voi lain mukaan pakottaa rintamalle,
Sinä katsot asiaa rauhanajan lainsäädännöstä mutta kun sotalait astuu voimaan poikeuslait ovat selviö ja reservistä eronneille katsotaan välittömästi toimet ja tehtävät.
"ja kohdistaa siellä heihin valtion siunauksella sotarikoksen määritteet täyttäviä tekoja."
Ei heitä mihinkään sotarikoksia tehtäväksi anneta tuo on taas tiltun mielikuvitusta.
Aseeton palvelus etulinjassa on täysin siviilimiehen tehtävää ei siis osallistu taistelutoimintaan.
Muutamia mainitakseni
-Ruumiiden pesu
-Vihollisten ruumiiden kerääminen valloitetulta alueelta heidän joukkohautojen kaivuu ja hautaaminen
-kaluston ja ammuslaatikoiden kantaminen
-Taisteluasemien huolto ja kunnostustyöt kuten juoksuhautojen kaivuu ja rakentaminen taistelualueella sekä panssariesteiden rakentaminen tms....
-taistelijoiden asioiden hoitaminen heidän pyykinpesu lepopaikkojen lämmittäminen 24 h ja muu palveleminen .
-Jätehuollon hoitaminen etulinjassa paskapoteroiden tyhjennys ja muiden jätteiden kerääminen rotta epidemioiden välttämiseksi
Näin sota ja poikkeuslailla voidaan määrätä reservistä eronnut etulinjaan palvelukseen ilman asetta toimiin jotka eivät ole taistelutoimia tämä helpottaa oikeiden taistelevien miesten /naisten tehtäviä oleellisesti ja antaa lepoaikaa maatamme puolustaville suomalaisille reserviläisille ja he voivat keskittyä taistelutehtäviin muiden asioiden häiritsemättäOhessa linkki Hesarin alkuperäiseen Varusmiehistä aletaan kouluttaa kaatuneiden huoltomiehiä -artikkeliin. Saman jutun voi lukea tästä maanpuolustus.net linkistä. Eli eipä karkurit mitään ruumiitakaan pese joten se siitä öyhöttämisestä. Mielenkiintoinen kommentti tuo "..Puolustusvoimat on arvioinut, että kiivaassa taistelussa taisteluosaston tappiot ovat 10–20 prosenttia vuorokaudessa."
https://maanpuolustus.net/threads/armeija-ryhtyy-kouluttamaan-varusmiehistä-myös-kaatuneiden-huoltomiehiä.6970/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei joudu, tuo on sinun omaa harhaista tulkintaasi jolla yrität huonolla menestyksellä pelotella. Opetetaampa nyt sinullekin vähän Suomen lakia ettei tarvitse arpoa täällä;
Siviilipalveluslaki 9 luku - Ylimääräinen palvelus ja palvelus liikekannallepanon aikana
65 a § (26.4.2019/579) Liikekannallepanon aikaiset palveluspaikat ja palveluspaikan määrääminen
"Siviilipalvelusvelvollisen liikekannallepanon aikainen palvelus suoritetaan liikekannallepanon aikaisessa palveluspaikassa sen johtamana ja alaisuudessa.
Liikekannallepanon aikaisena palveluspaikkana voi toimia:
1) ministeriöt ja niiden hallinnonalalla toimivat virastot, viranomaiset, julkisoikeudelliset yhteisöt ja -laitokset lukuun ottamatta puolustusministeriötä ja sen hallinnonalaa;
2) hyvinvointialue ja hyvinvointiyhtymä;
3) kunnan viranomainen, kuntayhtymä tai kunnallinen liikelaitos;
4) yliopistolain 1 §:ssä mainittu yliopisto;
5) ammattikorkeakoulu, jolla on ammattikorkeakoululain 7 §:ssä tarkoitettu toimilupa;
6) ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä;
7) Pelastusopisto."
Siinäpä nyt alkuun vähän lakia sinulle. Se on aika jännää ettei sinua paljon viiisammat OIKEAT lakiasiantuntijatkaan tunne sellaista mystistä kumoavaa "sotalakia" joka kumoaisi kaikki jo nyt säädetyt lait ja suunnitelmat, ja jolla siviilipalvelusmiehet voidaan aseella uhaten pakottaa rintamalle PV:n alaisuuteen. Kuten on jo todettu, puheesi ovat pelkkää höpöä jonka voi jättää omaan arvoonsa.
Sitäpaitsi, eivätkö reservin pioneerit kykenekkään rakentamaan linnoitteita jos siihen pitää hommata siviilit työvoimaksi?3) Kunnan viranomainen (yhteisyökumppani PV:lle) ..... SNAP, stnan LOOSERI!.
Ja muuhun mainittuihin hommiin ei gredentiaalis sitten riitä, KOULUPUDOKAS. :-) - Anonyymi
Reservistä eronneet eivät joudu rintamalle tykinruuaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin on harhainen käsitys nykysodankäynnistä. Nykyisin rintamasyvyys on 0 -500 kertaa kiväärin kantama. Sivareille on kysyntää myös kohteissa joita kiväärimiehet eivät ole puolustamassa iskun sattuessa. Puhumattakaan Horneteista ja korealaisista panssaritykeistämme.
Sivareita ei kato sotaherrat voi enää sijoitella. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" mutta kellään palstan asiantuntijalla ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt sellaista lakipykälää, joka näyttäisi sen toteen että siviilipalvelusmiehet voi lain mukaan pakottaa rintamalle,
Sinä katsot asiaa rauhanajan lainsäädännöstä mutta kun sotalait astuu voimaan poikeuslait ovat selviö ja reservistä eronneille katsotaan välittömästi toimet ja tehtävät.
"ja kohdistaa siellä heihin valtion siunauksella sotarikoksen määritteet täyttäviä tekoja."
Ei heitä mihinkään sotarikoksia tehtäväksi anneta tuo on taas tiltun mielikuvitusta.
Aseeton palvelus etulinjassa on täysin siviilimiehen tehtävää ei siis osallistu taistelutoimintaan.
Muutamia mainitakseni
-Ruumiiden pesu
-Vihollisten ruumiiden kerääminen valloitetulta alueelta heidän joukkohautojen kaivuu ja hautaaminen
-kaluston ja ammuslaatikoiden kantaminen
-Taisteluasemien huolto ja kunnostustyöt kuten juoksuhautojen kaivuu ja rakentaminen taistelualueella sekä panssariesteiden rakentaminen tms....
-taistelijoiden asioiden hoitaminen heidän pyykinpesu lepopaikkojen lämmittäminen 24 h ja muu palveleminen .
-Jätehuollon hoitaminen etulinjassa paskapoteroiden tyhjennys ja muiden jätteiden kerääminen rotta epidemioiden välttämiseksi
Näin sota ja poikkeuslailla voidaan määrätä reservistä eronnut etulinjaan palvelukseen ilman asetta toimiin jotka eivät ole taistelutoimia tämä helpottaa oikeiden taistelevien miesten /naisten tehtäviä oleellisesti ja antaa lepoaikaa maatamme puolustaville suomalaisille reserviläisille ja he voivat keskittyä taistelutehtäviin muiden asioiden häiritsemättäPäiviräsänen tulee teille pesemään ruumiita kun ryukooilet kaunisti.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei niin kauan kuin määräämme itse maan asioista.
Sen sijaan sodassa häviämisen tapauksessa kohtalosi on lähes varma kaatuminen Venäjän armeijan riveissä sen jatkaessa Jumalan sille antaman tehtävän suorittamista.Kenraalien mukaan punaisilla hangilla häviäminen ei tule kysymykseenkään. Siksi te Nato-Tiltut saattee sotia ihan itse, ilman reservistä eronneita. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservissä kieltäytyjät Suomessa kuuluvat armeijan esikunnan voima varoihin meillä Suomessa. Otappas selvää venäläinen Suomessa olevista lainsäännöistä.
Otettiin jo. Lähtekääpäs Nato Tiltut nyt vaikka Ukrainaan WAR TO DAY sotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reservinkarkuri siviilivarannossa ....
a) Rakennusalan kokemusta ... PV ottaa yhteyttä (virka-apupyyntö) työnantajaas ja hupsista, lähdet linnoitustöihin, rintamalle. :-)
Ja siellä olet aivan varmasti PV:n käskyvallan alaisena.Aseettoman palveluksen suorittaneet ja rauhan aikana vapautetut saat linnoitustöihis tai rumihia pesemää, et muita.
Laillinen ero reservistä ja niinmuodoin täydellinen vapaus. FREEDOM!
Taietaan lähtee Thaikkuihin kiiiruimmaks aikaa ku työ soitta.
Nato Tiltu Tekkeepi vuan itee linnoitustöitä, jos et ou niitä vieläkkää valamiiiksi suanna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohessa linkki Hesarin alkuperäiseen Varusmiehistä aletaan kouluttaa kaatuneiden huoltomiehiä -artikkeliin. Saman jutun voi lukea tästä maanpuolustus.net linkistä. Eli eipä karkurit mitään ruumiitakaan pese joten se siitä öyhöttämisestä. Mielenkiintoinen kommentti tuo "..Puolustusvoimat on arvioinut, että kiivaassa taistelussa taisteluosaston tappiot ovat 10–20 prosenttia vuorokaudessa."
https://maanpuolustus.net/threads/armeija-ryhtyy-kouluttamaan-varusmiehistä-myös-kaatuneiden-huoltomiehiä.6970/Suurimmasta osasta ei jää jäljelle mitään muuta pestävää kuin sotarikoksista tahraantunut maine.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3) Kunnan viranomainen (yhteisyökumppani PV:lle) ..... SNAP, stnan LOOSERI!.
Ja muuhun mainittuihin hommiin ei gredentiaalis sitten riitä, KOULUPUDOKAS. :-)Nyt Nato Tiltulla NAPSAHTI päässä.
Nato Tiltujen erikois joukkot. :)
Erityisen, jopa poikkeuksellisen TYHMÄT joukot. :D
- Anonyymi
NATO HALUAA VAIN SOTIA KATSO KUINKA MONESSA MAASSA SOTINUT JA AINA HÄVINNYT. AFGANISTANISSA KIN 10V HÄNTÄ KOIPIEN VÄLISSÄ TULI POIS. USA EI SIEDÄ ETTÄ INTIA, KIINA JA NYT SAKSA ON MENNYT SIITÄ OHI KEHITYKSESSÄ. HYÖKKÄÄ AINA SEMMOISIIN MAIHIN JOTKA OLLUT VENÄJÄN ALAISIJA JA SIKSI VENÄJÄN ON PUUTUTTAVA JÄRJESTÄNYT MONESSA MAASSA VALLANKUMOUKSIJA. SUOMELLA MENI VENÄJÄN KANSSA HYVIN KUNNES USA PUUTTUI ASIJAAN PAKOTTEILLA NYT PAKOTTEITA KIINAAN JA POHJOISKOREAAN, VOI VAIN ARVATA MITEN KÄY. VELKAISIN MAA NYT SOTA TEOLLISUUDELLA TIENAA. KAASUPUTKEN RÄJÄYTYS OLI USAN HOMMIJA JONKA UKRAINALAISET RÄJÄYTTI, NÄIN SAKSA JOUTUI OSTAMAAN KALLISTA NESTEKAASUA USASTA, MUUTEN OLISI LÄÄKKEET LOPPUU SUOMESTA NATO ON PAHA SYÖPÄ.
- Anonyymi
No toi on sun onnettoman venäläisen ropakantaa. Hehe venäläinen on mongolien jälkeläisiä ja sekajätettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on sun onnettoman venäläisen ropakantaa. Hehe venäläinen on mongolien jälkeläisiä ja sekajätettä.
Ja reservistä eronneiden ei tarvitse Naton sotiin enää lähteä. :)
- Anonyymi
Ei tuo eroaminen mitään parempaa tuo. Eronneet laitetaan kuljettaan ammuksia ja aseita. Ei tarvitse laukaista. Haasteena on että ryysyläiset yrittää ensinnä tuhota asevarastot ja kuljetukset. Mahtaa siinä vaiheessa reservistä eronneita kaduttaa.
Me reserviläiset lennätetään droneja turvalliselta etäisyydeltä ja pudotellaan ryysyläisten niskaan kranaatteja. Välillä ihmetellään kun varaston täydennys on viiveessä. On tainnut ryysyläiset osua taas reservistä eronneiden ammuskuljetukseen.- Anonyymi
Ei laiteta puolustusvoimien käskyvallan alle. Kuten jo sata kertaa on todettu, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka osoittaa selkeästi, että siviilipalvelusmiehet kuuluvat siviilivarannon sijaan edelleen puolustusvoimien käskyvallan alle. Sellaista pykälää kun edes sinua koulutetummat lakimiehet ja asiantuntijatkaan eivät ole löytäneet. Väitteesi on siis täyttä bullshittiä mutta voit aina todistaa ne oikeaksi esittämällä faktat. Omilla tulkinnoillasi ei ole merkitystä.
Mutta sinä taidat kuuluakin venäjän armeijaan, koska meillä Suomessa puolustusvoimat eivät tapa omia kansalaisiaan. Edes reservistä kieltäytyjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laiteta puolustusvoimien käskyvallan alle. Kuten jo sata kertaa on todettu, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka osoittaa selkeästi, että siviilipalvelusmiehet kuuluvat siviilivarannon sijaan edelleen puolustusvoimien käskyvallan alle. Sellaista pykälää kun edes sinua koulutetummat lakimiehet ja asiantuntijatkaan eivät ole löytäneet. Väitteesi on siis täyttä bullshittiä mutta voit aina todistaa ne oikeaksi esittämällä faktat. Omilla tulkinnoillasi ei ole merkitystä.
Mutta sinä taidat kuuluakin venäjän armeijaan, koska meillä Suomessa puolustusvoimat eivät tapa omia kansalaisiaan. Edes reservistä kieltäytyjiä."Ei laiteta puolustusvoimien käskyvallan alle. Kuten jo sata kertaa on todettu, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka osoittaa selkeästi, että"
Poika ei ole ikinä elänyt sotalakien alla ne ovat vähän eri asia kuin pojan luulemat rauhanaja lait ei rauhan aikana voi tietenkään ottaa esimerkiksi autoa armeijalle mutta sotalakien aikaan tämäkin on ihan selviö - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei laiteta puolustusvoimien käskyvallan alle. Kuten jo sata kertaa on todettu, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka osoittaa selkeästi, että"
Poika ei ole ikinä elänyt sotalakien alla ne ovat vähän eri asia kuin pojan luulemat rauhanaja lait ei rauhan aikana voi tietenkään ottaa esimerkiksi autoa armeijalle mutta sotalakien aikaan tämäkin on ihan selviö"Poika ei ole ikinä elänyt sotalakien alla ne ovat vähän eri asia kuin pojan luulemat rauhanaja lait ei rauhan aikana voi tietenkään ottaa esimerkiksi autoa armeijalle mutta sotalakien aikaan tämäkin on ihan selviö"
Edelleen sen mussuttamisen sijaan osoita se pykälä, että joka SELKEÄSTI kumoaa jo nyt kirjatun lain siviilipalvelusmiesten kuulumisesta siviilivarantoon, ja joka esittää SELKEÄSTI siviilipalvelusmiesten kuuluvan edellämainitun sijaan edelleen puolustusvoimien käskyvallan alle, ja myös sen että heidät voi pakottaa väkivallalla uhkailemalla rintamalle? Näyttää olevan sinulla vaikeaa ymmärtää kysymystä. Esitä myös se lakipykälä, joka kumoaa KAIKKI jo nyt rauhan aikana säädetyt sota-ajankin lait. Esitä myös missä on nähtävissä SELKEÄSTI sellainen "sota-ajan laki"?
Kenenkään ei tarvitse elää mitään sotaaikaa ymmärtääkseen sen että mikä on nyt Suomen lakiin kirjattu, sen mukaan myöskin mennään. Tuolla sinun logiikallasi täällä voisi tehdä ihan mitä huvittaa kun lakia voi "tulkita" miten haluaa. Nuo mitä kirjoitat ovat omia houreitasi ja vääristyneitä tulkintojasi. Kuten sanoin, lopeta se mussuttaminen ja asianvierestä vastaaminen, ja esitä faktat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei laiteta puolustusvoimien käskyvallan alle. Kuten jo sata kertaa on todettu, sellaista lakia ei ole olemassakaan joka osoittaa selkeästi, että"
Poika ei ole ikinä elänyt sotalakien alla ne ovat vähän eri asia kuin pojan luulemat rauhanaja lait ei rauhan aikana voi tietenkään ottaa esimerkiksi autoa armeijalle mutta sotalakien aikaan tämäkin on ihan selviöMUAHAHAHAHAAHAHAH jos se tuommonen 25 vanaha ropponen vielä armeijalle kelepoo...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Poika ei ole ikinä elänyt sotalakien alla ne ovat vähän eri asia kuin pojan luulemat rauhanaja lait ei rauhan aikana voi tietenkään ottaa esimerkiksi autoa armeijalle mutta sotalakien aikaan tämäkin on ihan selviö"
Edelleen sen mussuttamisen sijaan osoita se pykälä, että joka SELKEÄSTI kumoaa jo nyt kirjatun lain siviilipalvelusmiesten kuulumisesta siviilivarantoon, ja joka esittää SELKEÄSTI siviilipalvelusmiesten kuuluvan edellämainitun sijaan edelleen puolustusvoimien käskyvallan alle, ja myös sen että heidät voi pakottaa väkivallalla uhkailemalla rintamalle? Näyttää olevan sinulla vaikeaa ymmärtää kysymystä. Esitä myös se lakipykälä, joka kumoaa KAIKKI jo nyt rauhan aikana säädetyt sota-ajankin lait. Esitä myös missä on nähtävissä SELKEÄSTI sellainen "sota-ajan laki"?
Kenenkään ei tarvitse elää mitään sotaaikaa ymmärtääkseen sen että mikä on nyt Suomen lakiin kirjattu, sen mukaan myöskin mennään. Tuolla sinun logiikallasi täällä voisi tehdä ihan mitä huvittaa kun lakia voi "tulkita" miten haluaa. Nuo mitä kirjoitat ovat omia houreitasi ja vääristyneitä tulkintojasi. Kuten sanoin, lopeta se mussuttaminen ja asianvierestä vastaaminen, ja esitä faktat.Vain siviilitehtävät Nato tiltu pieni. Vain siviilitehtävät.
Jos reservistä eroajat ovat samanlaisia hädin tuskin kirjoitustaitoisia koulupudokkaita kuin avaaja, heillä tuskin on sotilaallisesti paljonkaan annettavaa isänmaalle.
- Anonyymi
He ovat venäjän palkkaamia kätyreitä ja vihollisia. Jos eroaa armeijasta silloin tunnustaudutaan vihollisen sotilaaksi. Nythän on ollut paljon tietoa liikkeellä että nämä ovat venäjän sotilastiedustelun Suomessa kouluttamia sabotöörejä

Eivät pikkuryssät kelpaa kuin omaan käpykaartiinsa.
Käpylehmien paimentaminen on riittävän vaativaa heille. Anonyymi kirjoitti:
He ovat venäjän palkkaamia kätyreitä ja vihollisia. Jos eroaa armeijasta silloin tunnustaudutaan vihollisen sotilaaksi. Nythän on ollut paljon tietoa liikkeellä että nämä ovat venäjän sotilastiedustelun Suomessa kouluttamia sabotöörejä
No en kyllä tätä ainakaan kategorisesti usko.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
No en kyllä tätä ainakaan kategorisesti usko.
Sillä ei ole merkitystä mihin sinä uskot.
Jos et olet puolellamme, olet meitä vastaan. Olet joko meidän armeijassa tai sitten vihollisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät pikkuryssät kelpaa kuin omaan käpykaartiinsa.
Käpylehmien paimentaminen on riittävän vaativaa heille.Kyllä kelpaavat venäläisille ja heidän joukkoihinsa he reservistä eroamalla liittyivätkin.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
No en kyllä tätä ainakaan kategorisesti usko.
Usko pois, Repe, osa on aivan stnan varmasti. Olen sitä mieltä, että ko. tyypit kiinni, oikeuteen ja naamat ja nimet julkisiksi. Jokainen suomalainen kyllä tietää, mitä siitä sitten seuraa, noille maanpettureille. Eikä poliisia arvatenkaan kiinnosta kiirehtiä tehtävälle. :-)

"Olen sitä mieltä..."
No mitä niille eroajille nyt sitten tehdään? Minä en suomalaisena tiedä. Jos tarkoitat tappamista, niin missä vaiheessa suomeen on tullut kuolemantuomio? Anonyymi kirjoitti:
"Olen sitä mieltä..."
No mitä niille eroajille nyt sitten tehdään? Minä en suomalaisena tiedä. Jos tarkoitat tappamista, niin missä vaiheessa suomeen on tullut kuolemantuomio?Kuolemantuomion kannattajia "kansan oikeustajua" raskaimmin loukkaavista rikoksista löytyisi Suomestakin yllättävän paljon, jos asiasta luotettavasti kysyttäisiin. Ehkä 20 %, mutta mistäpä tuon ihan varmaksi tietää niin kauan kuin ei kysytä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kuolemantuomion kannattajia "kansan oikeustajua" raskaimmin loukkaavista rikoksista löytyisi Suomestakin yllättävän paljon, jos asiasta luotettavasti kysyttäisiin. Ehkä 20 %, mutta mistäpä tuon ihan varmaksi tietää niin kauan kuin ei kysytä.
Sen voi kysyä vaikka siten että tekee kansalaisaloitteen asiasta. Mutta jos asiaa nyt ruoditaan niin onko sinusta ja kaikista teistä muistakin tappotuomion kannattajista parasta tappaa suoralta käsin kaikki kieltäytyjät, sivarit ja totaalit kuin ottaa heistä hyöty irti vaikka siellä siviilitehtävissä joka kuitenkin tukee maan huoltovarmuutta? Itse näkisin tuollaisen kymmenien tuhansien tappotuomioaallon olevan vain typerää resurssien haaskausta varsinkin kun eroaminen on ollut toistaiseksi aivan laillisen joskaan ei suotavaa. En itsekään pidä noista hiljattain eronneista ja totaaleista mutta en kyllä lähtisi mihinkään tuollaiseen lyhytnäköiseen idioottimaisuuteen.

Vai olen minä tappotuomion kannattaja? Enpä kyllä tiennytkään moista. 😅
Kansalaisaloite ei vastaa mielipidetutkimusta mitenkään. Sehän ilmaisee vain sen, onko asialle vähintään 50 000 aktiivista kannattajaa. Paljon enempäähän ei yleensä kerätä, kun sillä aloite pääsee eduskuntaan.- Anonyymi
No se on totta. Tottaka yllytetää teitä sotahulluja mitä hurjimpiin suorituksiin ja nauretaan paskasesi kun telotte ittenne. ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä ei ole merkitystä mihin sinä uskot.
Jos et olet puolellamme, olet meitä vastaan. Olet joko meidän armeijassa tai sitten vihollisen.Ei teidän armeijaan, eikä mihinkään muuhunkaan armeijaan. Sotikaa pölhöt.
- Anonyymi
Onko joku pyytänyt?
- Anonyymi
Menet varmaan ryssien puolelle sotimaan omaa isänmaatasi vastaan,mistä näitä kommunistipunikkeja riittää vielä 2000-luvulla. Ei näköjään historia ole jäänyt mieleen?
- Anonyymi
Mistä näitä kommunisteihin uskovia vielä löytyy vaikka kommunismia ei esiinny maailmassa enää juuri ollenkaan. Ei edes venäjällä joka on pikemminkin äärioikeistollinen. Et näköjään ole peruskoulussa ollut kuulolla.
- Anonyymi
Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut, että mielestäni Suomen Valkoinen Armeija jätti hommat pahasti vaiheeseen, keväällä 1918.
Jos "työ" olisi tehty kunnolla, ei nykyisin olisi vasureita, eikä ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä näitä kommunisteihin uskovia vielä löytyy vaikka kommunismia ei esiinny maailmassa enää juuri ollenkaan. Ei edes venäjällä joka on pikemminkin äärioikeistollinen. Et näköjään ole peruskoulussa ollut kuulolla.
Mitäs repelle kuuluu? Peukuttelet omia kommenttejasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut, että mielestäni Suomen Valkoinen Armeija jätti hommat pahasti vaiheeseen, keväällä 1918.
Jos "työ" olisi tehty kunnolla, ei nykyisin olisi vasureita, eikä ongelmia.No aika monta kertaa olet antanut ymmärtää olevasi psykopaatti joka kiihottuu tappamisesta. Siitä ei ole epäilystäkään. Kumpa kaltaisiasi varten olisi suomessakin sähkötuolirangaistus, niin päästäisiin yhteiskunnalle vaaraksi olevista yksilöistä.
Ainahan voit aloittaa puhdistukset uudelleen jos siltä tuntuu, omalla vastuullasi tietenkin. Voit vaikka tehdä kansalaisaloitteen asiasta mutta siihen rohkeutesi ei riitä, koska pelkurina piileskelet anonymiteetin suojissa.
- Anonyymi
nato sotii ukrainassa, lähi-idässä, ja taiwanin rintamaa avataan,, Rahan meno on suurta!! nettomaksajat maksaa.
Nato us eu ajaa keinottelu globalistien asiaa.
Nato Käy arvovalta sotia. Mahdollistaa markkinatalous vedätyksen kriisien avulla.
Mutta netto-maksajat ei halua polkea nato-miinoja!!
Nyt saavat nato-politrukit itse mennä nato-miinansa polkemaan !! - Anonyymi
Venäläiset ovat mongolien sekajätteen tulosta vuosisatojen ajan kuluessa sekaantunutta sekajätettä mongolien kanssa. Haisee...venäläinen ku ei oo pesukoneita ja wc paperia ja wc pyttyjä....venäläinen palelee ku ei oo lämmintä...venäläinen haisee ku ei lämmintä vettä peseytyä...venäläinen on vaan venäläinen ...
- Anonyymi
Svedupelleiltä on tullut ulos monta muutakin HUUHAA-juttua, joihin valheellinen postaukses YRITTÄÄ perustua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Svedupelleiltä on tullut ulos monta muutakin HUUHAA-juttua, joihin valheellinen postaukses YRITTÄÄ perustua.
Heiddäydytkö tietämättömäksi vai etkö luota peilikuvaasi tai nykyisin selfien kertomaan totuuteen mongooli perimämutaatioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Svedupelleiltä on tullut ulos monta muutakin HUUHAA-juttua, joihin valheellinen postaukses YRITTÄÄ perustua.
Se on suomalaiselle vaikeaa myöntää olevansa itämaista perua. Luehan poika vähän historiaa mistä suomalaiset ovat tänne tulleet, ja tule sitten meuhkaamaan jos on vielä jotain asiaa. Kommenteistasi huomaa sen ettei joillekin ole koulu aikanaan maistunut...
- Anonyymi
Kerroppas nyt venäläinen miltä tuntuu ku rajan tällä puolen on EU ja Euroopalaisia ja Eurooppa ja Nato....venäläinen on rajan toisella puolella Puten lätissä ja haisee..ettehän te pääse tänne Eurooppaan ku rajat on kiinni kokonaan...venäläinen...jo jäte lakikin kieltää EEssa jätteiden tulon alueelle ja hygienia lait
- Anonyymi
Paska haisee Pietarissa...jäte vuoret ja viemärit ei toimi...WC pyttyjä ei oo ja jos on jostain syystä jollain ei toimi...viemärit..haju ongelmat.. mutta venäläinen on ku kotonaan lätissään. Tällä puolen rajaa on hygienia säännöt...paskaa ja mongolien sekajätettä ei päästetä yli tänne...saatte olla siellä lätissänne...teitä täällä kaivata ja haluta Rajat on kiinni. Saatte olla ihan omassa lätissä rauhassa nöf nöf nöf nöf nöf nöf venäläinen..Syö rehua kaukalosta ja kärsä hehkuen Puten kuvaa runkaten ominkäsin onneen ja dasny danya ruski kurva
- Anonyymi
Nyt alkaa olla Nato Tiltujen eväät syöty, eikä sota ole edes alkanut. :)
Reservin Nato-Tiltuille on puhtaanapito tehtävät varattu kun aseettomasti palvelevatkin ovat ottaneet hatkat reservistä. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt alkaa olla Nato Tiltujen eväät syöty, eikä sota ole edes alkanut. :)
Reservin Nato-Tiltuille on puhtaanapito tehtävät varattu kun aseettomasti palvelevatkin ovat ottaneet hatkat reservistä. :)hatkat oli otettu Ukrainastakin
- Anonyymi
Puolusta sitten itseäsi. Tuollaiset miesoletetut etulinjaan.
- Anonyymi
Tämä on sitä suomalaista osaamista parhaimmillaan - siviilipalvelusmiehet etulinjaan vaikka mikä olisi. Tämä kansa se ei hölmöydeltään ikinä opi mitään. Ukrainassahan on linjat pysyneet tosi hyvin kouluttamattomien hallussa.
- Anonyymi
Eikös teitä reserviläisiä ole liikaakin, ettei kaikki mahdu kerralla rintamalle. Mutta kun kulutussota on ekan viikon aikana syönyt ensimmäisen lihaerän, niin tarvitaan uutta verta lihamyllyyn ja kaikki reserviläiset pääsevät siihen. :D

Ei mahdu ei. Ylen verkkosivuilla oleva artikkeli kertoi Ukrainaan lähteneistä 15 suomalaissotilaasta kaikkien muiden paitsi yhden ottaneen hatkat kun oli liian ahdasta.
- Anonyymi
Turhaan täällä avaudut mene jollekkin vihreälle homppeleitten palstalle inisemään.
- Anonyymi
Meitä on jo tuhansia ja lisää tulee koko ajan
Hurja joukko, jolle Venäjälle olisi paljon käyttöä jos se jollain ihmeen konstilla sattuisi voittamaan Naton tällä ilmansuunnalla. Ja kaikilla sotilaskoulutus! Eiku torrakko kouraan ja syöksyyn!
Ikävä kyllä mahdollisuutta erota _siitä_ reservistä ei enää olisikaan...- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Hurja joukko, jolle Venäjälle olisi paljon käyttöä jos se jollain ihmeen konstilla sattuisi voittamaan Naton tällä ilmansuunnalla. Ja kaikilla sotilaskoulutus! Eiku torrakko kouraan ja syöksyyn!
Ikävä kyllä mahdollisuutta erota _siitä_ reservistä ei enää olisikaan...Nyt on laillinen reservistä eroamis mahdollisuus ja nyt kannattaa pitää kiiirettä sen ero ilmoituksen kanssa.
Natoon liityttiin ilmoitusluontoisesti. Natosta voidaan siksi erota ilmoitusluontoisesti. :)
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
Kun eroat reservistä, eroat myös Natosta.
https://eroa-armeijasta.fi/ Anonyymi kirjoitti:
Nyt on laillinen reservistä eroamis mahdollisuus ja nyt kannattaa pitää kiiirettä sen ero ilmoituksen kanssa.
Natoon liityttiin ilmoitusluontoisesti. Natosta voidaan siksi erota ilmoitusluontoisesti. :)
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
Kun eroat reservistä, eroat myös Natosta.
https://eroa-armeijasta.fi/Kannattaa tosiaan pitää kiirettä! Jos sattuisimme joskus häviämään Venäjälle, Beelsebub meitä siitä varjelkoon, emme rossija24:ssä todellakaan enää vaihtaisi ajatuksia reservistä eroamisesta tai paljon muustakaan. 😏
- Anonyymi
Reservistä eroavan täydennyspalveluksen astuvan päiväraha on jatkossa 66,82 euroa päivältä (nykyisin 65,51 euroa) tämä on hyvä asia.
- Anonyymi
Puppelipojat ovat ihmeissään kun tosipaikka tulee 😁
Sotalait astuu voimaan ja reservistä eronneet puppelipojat viedään etulinjaan aseettomana kaikenlaisiin ei hommiin voi sitä kitinän määrää meikit loppuu jo ensimmäisellä viikolla ja kynnet on paskana raskaista "siviilien" rakennushommista juoksuhautoja kaivetaan paksapoteroita tyhjätään ja helvetin painavia kalustolaatikoita viedään asemiin ym....aseettomien hommia 😁- Anonyymi
Tunnustat avoimesti kuuluvasi siihen eliittiin joilla maanpuolustustahto on erittäin korkealla.
Samaan hengenvetoon tunnustat olevasi kuitenkin uusavuton sotaväen eliitti joka ei kykene kaivamaan omaa poteroaan ja juoksuhaudan pätkää. Surkuttelet myös painavia kalustolaatikoita joiden siirtelyyn Suomen soturilla ei ole resursseja.
Suosittelen että kaivatat itsellesi ensitöikseen poterostasi juoksuhaudan kohti länttä niin tosipaikan tullen sinua ei kenenkään tarvitse erikseen rintamalta pois hakemaan maitojunalla. - Anonyymi
Aseettomien ammattilaisten palvelus on kuvatunlaista. Mutta kyllä aseettoman palveluksen suorittaneetkin nyt varmasti eroavat reservstä. :D
Jää no luettelemasi tärkeät tehtävät reservissä sinnitteleville Nato Tiltuille tehtäväksi vapaa-ajan puhteina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustat avoimesti kuuluvasi siihen eliittiin joilla maanpuolustustahto on erittäin korkealla.
Samaan hengenvetoon tunnustat olevasi kuitenkin uusavuton sotaväen eliitti joka ei kykene kaivamaan omaa poteroaan ja juoksuhaudan pätkää. Surkuttelet myös painavia kalustolaatikoita joiden siirtelyyn Suomen soturilla ei ole resursseja.
Suosittelen että kaivatat itsellesi ensitöikseen poterostasi juoksuhaudan kohti länttä niin tosipaikan tullen sinua ei kenenkään tarvitse erikseen rintamalta pois hakemaan maitojunalla.Puupelipojan kiukkua ja mökötteleyä onko meikit nyt kohdillaan oliko tänään reservistä eronneella puppelipojalla housu vai hamepäivä
😂😁🤣😆 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puupelipojan kiukkua ja mökötteleyä onko meikit nyt kohdillaan oliko tänään reservistä eronneella puppelipojalla housu vai hamepäivä
😂😁🤣😆Pidä toivoa yllä ja harjoittele joka päivä poterossaselviytymistaitoja kotipuolessa niin olet jo veteraani rintamalle ensi kertaa mennessäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä toivoa yllä ja harjoittele joka päivä poterossaselviytymistaitoja kotipuolessa niin olet jo veteraani rintamalle ensi kertaa mennessäsi.
Me suomalaiset reserviläiset vastaamme jo nyt veteraanisotilaan tasoa, koska olemme selkä suorana varautuneet koko elämäme sotaan. Jokavuotinen itsenäisyyspäivänä katsottu Tuntematon Sotilas -elokuva lasketaan myös taistelukokemukseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä toivoa yllä ja harjoittele joka päivä poterossaselviytymistaitoja kotipuolessa niin olet jo veteraani rintamalle ensi kertaa mennessäsi.
Puppeli poika käy kuumana huulipunat poskilla ja ripsivärit valuen mekko revenneenä kaivaa oikeille miehille taisteluhautoja ja näppäränä "tyttöä" hakee lanteet keinuen oikeille Suomen miehille kahvia ja pullaa kenttäkeittiöstä
😆🤣😂😁
Annetaankohan näille reservistä eronneille lottapuku 😁😉👍hameeseenhan ne ovat tottuneet jo siviilissä. - Anonyymi
Ei pidä paikkaansa, väitteesi on pelkkää valhetta. Missä on tämä "sotalaki" joka kumoaisi kaikki jo nyt säädetyt lait ja suunnitelmat, ja joka näyttää SELKEÄSTI toteen sen että siviilivarantoon kuuluvat miehet kuuluvatkin sivilivarannon sijasta puolustusvoimien käskyvallan alle asevoimissa, ja joka SELKEÄSTI määrää ja antaa puolustusvoimien henkilöstölle ja reserviläisille luvan pakottaa siviilipalvelusmiehet tarvittaessa ASEELLA uhaten suorittamaan aseetonta palvelusta nimenomaan RINTAMALLE etulinjassa. Laitatko tähän sen koska sellaista ei kukaan ole tähän mennessä vielä löytänyt vaikka sellainen mystinen "laki" kuulemma on. Eivät sinua viisaammat lainoppineetkaan. Niin kauan kun sellaista ei ole, ja sellaista ei myöskään tule olemaankaan, niin sinun ja monen muun tällaisille jutuille voi haistattaa pitkät paskat. Myös sota-aikanakin ja päin näköänne.
Et tosin itsekään kyllä ole mikään sotilas, koska lähtökohtaisesti oletat rintamaelämän olevan jotain ressujen kertausharjoitusten leirielämää telttoineen. Toki jos haluat vetää vaikka vihollisen tulta puoleesi osaamattomien ja varomattomien sivarien avulla niin mikäs siinä sitten. Dronella näkee jo naamioituneenkin sotilaan ja vielä helpommin juoksuhaudoissa könyävät sivarit.
- Anonyymi
Sinä päivänä kun Suomessa julistetaan Sotatilalaki voimaan niin on sama mistä olet eronnut.Siellä sinäkin olet missä muutkin (Arndt Pekurinen)!
- Anonyymi
Toivossa on hyvä elää sano Natoloinen.
- Anonyymi
Miksi olisi? Ei kukaan laske Venäjän Tiltua salaa taakseen! Piintynyt homppeli tunnetaan!
- Anonyymi
Venäjän Tiltu vihaa Suomea ja suomalaisuutta! Erityisen kovasti hän vihaa Suomen maanpuolustusta!
MIKSI?
Hänellä on Suomen osalle täysin omia ’suunnitelmia’, joiden toteutumiselle Suomen vahva maanpuolustus olisi PAHA ESTE! Näistä tavoitteistaan hän on itse kertonut palstalla:
”Suomelle on varattu etuoikeus olla vuorossa pian koittavaan uuteen onnen aikaan heti Ukrainan jälkeen.”- Anonyymi
Älä ole pessimisti! Ei sodassa kaikki kuole ja tärkeintä on estää örkkien pääsy maahan ryöstämään ja raiskaamaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ole pessimisti! Ei sodassa kaikki kuole ja tärkeintä on estää örkkien pääsy maahan ryöstämään ja raiskaamaan!
Nato tiltu kuolee TYHMYYTEEN.
- Anonyymi
muuta äkkiä venäjälle siellä päätöstäsi arvostetaan hus menetkös siitä apina
- Anonyymi
Teen itsenäisiä päätöksä rationaalisesti, en tunteella niinkuin esim. Nato Tiltu. En tarvitse, enkä kysy keneltäkään mielipidettä näin tärkeässä asiassa. ;)
Nato Tiltun, tuon hyödyllisen IDIOOTIN lähetän okein mielelläni rys...........siä tappaan. :)
- Anonyymi
Olemme täysin valmiina lähettämään Nato-suomen reserviläiset vaikka Ukrainaan, koska Ukrainahan sotii Naton puolesta vaikka viimeiseen Nato-suomen reserviläiseen.
- Anonyymi
Emme ole, koska Ukraina ei ole jäsenmaa!
Ala-arvoista ja tyhmää trollausta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme ole, koska Ukraina ei ole jäsenmaa!
Ala-arvoista ja tyhmää trollausta!Kyllä ollaan koska valtion johto on saanut uskoteltua Nato-suomalaisile että ukraina muka sotii Nato-suomen puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ollaan koska valtion johto on saanut uskoteltua Nato-suomalaisile että ukraina muka sotii Nato-suomen puolesta.
Ei Suomen vaan koko Euroopan puolesta .
Jokainen varmaan muistaa Putinin vaatimukset itäeuroopan itsenäisten maiden alistumisesta venäjän etupiiriksi ennen hyökkäystään Ukrainaan toteuttamaan tätä visiotaan .
Myöskin puten puhe kansalleen "venäläisten ei vain oikeus vaan velvollisuus on palauttaa pietari suuren rajat venäjän yhteyteen " kertoo siitä että jokainen euro Ukrainalle on kuin rahaa laittaisi pankkiin 😉👍
Ukraina sotii nyt Suomen ja koko Euroopan puolesta .
- Anonyymi
Venäjän Tiltu vihaa Suomea ja suomalaisuutta! Erityisen kovasti hän vihaa Suomen maanpuolustusta!
MIKSI?
Hänellä on Suomen osalle täysin omia ’suunnitelmia’, joiden toteutumiselle Suomen vahva maanpuolustus olisi PAHA ESTE! Näistä tavoitteistaan hän on itse kertonut palstalla:
”Suomelle on varattu etuoikeus olla vuorossa pian koittavaan uuteen onnen aikaan heti Ukrainan jälkeen.”- Anonyymi
Nato-suomen maanpufuftuf on perfeeftä! Niin myös Nato Tiltu.
Siksi. - Anonyymi
”Suomelle on varattu etuoikeus olla vuorossa pian koittavaan uuteen onnen aikaan heti Ukrainan jälkeen.”
No varmasti ukraina antaa 100 miljardin tukipaketin Nato-suomelle sitten?
- Anonyymi
Me emme puollusta nato suomea ja/tai yhdysvaltoja roitovaltiota sodan syttyessä mistään hinnasta.
https://eroa-armeijasta.fi- Anonyymi
Miksi venäjämieleinen puppelipoika huulipunat poskillaan vakuuttelee samaa asiaansa 24/h uskomme asian vähemmälläkin vai Suomen armeijan miehen pelkoko saa puppelipojan yhä uudestaan vakuuttelemaan ettei puolusta maataan läheisiään lapsiaan ja elämäntapaansa Suomen oikeiden miesten tapaan.
Onko tänään puppelipojalla hame vai housupäivä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi venäjämieleinen puppelipoika huulipunat poskillaan vakuuttelee samaa asiaansa 24/h uskomme asian vähemmälläkin vai Suomen armeijan miehen pelkoko saa puppelipojan yhä uudestaan vakuuttelemaan ettei puolusta maataan läheisiään lapsiaan ja elämäntapaansa Suomen oikeiden miesten tapaan.
Onko tänään puppelipojalla hame vai housupäivä ?https://yle.fi/a/74-20075031
Kyllä. Tästä todisteeksi tässä artikkelissa kaikki suomalaiset taistelijat pysyivät rohkeasti rintamalla.
- Anonyymi
Jos Suomi joutuisi ottamaan käyttöön sotatilalait, ei siinä kysyttäisi kuka on on reservissä.
Koko reservi- käsite on hämäävä, pitää erottaa tämä rauhanajan reserviläisjärjestö oikeasta maanpuolustusreservistä jonka muodostavat tiukassa tilanteessa kaikki asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaneet noin 18- 55 vuotiaat kuntonsa puolesta kykeneviksi todettavat miehet ja nykyisin muutamat naisetkin.- Anonyymi
Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.
- Anonyymi
"Koko reservi- käsite on hämäävä, pitää erottaa tämä rauhanajan reserviläisjärjestö oikeasta maanpuolustusreservistä jonka muodostavat tiukassa tilanteessa kaikki asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaneet noin 18- 55 vuotiaat kuntonsa puolesta kykeneviksi todettavat miehet ja nykyisin muutamat naisetkin."
Laitatko tähän se kovasti kaivatun lakipyläkän, joka SELKEÄSTI kumoaa täysin mm. siviilipalveluslain sekä perustuslain muista säädöksistä puhumattakaan. Nyt on taas niin rohkeita väittämiä, että näille voit samantien laittaa todisteetkin. Meinaan, tuo esittämäsi on aika harvinainen lakisäädös kun sitä ei löydy vaikka kuinka etsisi ja kyselisi :D Vain te palstan "lakiasiantuntijat" tunnutte löytävän sen. Pistäs jakoon tähän luettavaksi? - Anonyymi
Tässä on taas tätä Nato Tiltu -isi -isi jossittelua.
Kerros ny Nato Tiltu että mitä se laki sanoo Nato Tiltun oikeudesta tappaa Suomalaisia sotatilalain vallitessa? - Anonyymi
Äläppäs Nato Tiltu sekoita vapaaehtoisten harrastelija hihhulien reserviläisjärjestöjä (ry), puolustusvoimien lakiin perustuvaan reserviin. :D
Sovitaanko nyt näin? :D :D :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koko reservi- käsite on hämäävä, pitää erottaa tämä rauhanajan reserviläisjärjestö oikeasta maanpuolustusreservistä jonka muodostavat tiukassa tilanteessa kaikki asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaneet noin 18- 55 vuotiaat kuntonsa puolesta kykeneviksi todettavat miehet ja nykyisin muutamat naisetkin."
Laitatko tähän se kovasti kaivatun lakipyläkän, joka SELKEÄSTI kumoaa täysin mm. siviilipalveluslain sekä perustuslain muista säädöksistä puhumattakaan. Nyt on taas niin rohkeita väittämiä, että näille voit samantien laittaa todisteetkin. Meinaan, tuo esittämäsi on aika harvinainen lakisäädös kun sitä ei löydy vaikka kuinka etsisi ja kyselisi :D Vain te palstan "lakiasiantuntijat" tunnutte löytävän sen. Pistäs jakoon tähän luettavaksi?Reserviläisjärjestöistä (ry.) eronneet saa toki viedä kyselemättä vaikka Ukrainaan sotimaan kaikin mokomin.
MUTTA.
Puolustusvoimien RESERVISTÄ eronneisiin ei lain mukaan väkivalta koskea saa tai väkivaltainen Nato Tiltu teloitetaan. :)
Ei mulla muuta. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koko reservi- käsite on hämäävä, pitää erottaa tämä rauhanajan reserviläisjärjestö oikeasta maanpuolustusreservistä jonka muodostavat tiukassa tilanteessa kaikki asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaneet noin 18- 55 vuotiaat kuntonsa puolesta kykeneviksi todettavat miehet ja nykyisin muutamat naisetkin."
Laitatko tähän se kovasti kaivatun lakipyläkän, joka SELKEÄSTI kumoaa täysin mm. siviilipalveluslain sekä perustuslain muista säädöksistä puhumattakaan. Nyt on taas niin rohkeita väittämiä, että näille voit samantien laittaa todisteetkin. Meinaan, tuo esittämäsi on aika harvinainen lakisäädös kun sitä ei löydy vaikka kuinka etsisi ja kyselisi :D Vain te palstan "lakiasiantuntijat" tunnutte löytävän sen. Pistäs jakoon tähän luettavaksi?Opettele lukemaan! Siviilipalveluslaki - ml, palveluksen suorituspaikat - koskee RAUHAN AIKAA!! Sehän käy ilmi jo lain ensimmäisestä pykälästä.😂
"1. Siviilipalvelusvelvollisuus
Asevelvollinen, joka vakuuttaa uskonnolliseen tai eettiseen vakaumukseen perustuvien vakavien omantunnonsyiden estävän häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa (452/50) säädettyä palvelusta, VAPAUTETAAN SEN SUORITTAMISESTA RAUHAN AIKANA ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta niin kuin tässä laissa säädetään."
Puolustustilalaissa taas todetaan, että kansalaisten perusoikeuksia ei pidä rajoittaa "ENEMPÄÄ KUIN ON TARPEEN." Perusoikeuksien rajoittaminen sodan aikana on siis tarpeen sanelema kysymys. Ja koska kaikilla on "MAANPUOLUSTUSVELVOLLISUUS" niin siviilipalveluksen suorittanutkin voidaan määrätä hommiin, joita ei ehkä ole ennakoinut."
- Anonyymi
Muuta nyt ihmeessä Venäjälle tai Pohjois-Koreaan.
- Anonyymi
Noooo jos nyvvaan erotaan rauhanomaisesti reservistä ja odotellaan että Nato Tiltuille tulee kutsu sotaan. :)
Meillä kotikatsomoissa seurataan siitten teidän edesottamuksia Ukrainan rintamalla popkornien ja muiden virvokkeiden kera.
- Anonyymi
Surkimukset ilmoittautuvat, Ei niistä sodassa olisi hyötyä.
- Anonyymi
Taisi tiltu vahingossa saada poskeensa muutakin kuin huulipunaa
😁
No siinähän se tiltu tykkää 👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi tiltu vahingossa saada poskeensa muutakin kuin huulipunaa
😁
No siinähän se tiltu tykkää 👍Nato tiltu on päässyt oikein tosissaan kullin makuun. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi tiltu vahingossa saada poskeensa muutakin kuin huulipunaa
😁
No siinähän se tiltu tykkää 👍Bananas...
- Anonyymi
Banaaneista on Nato tltuille arvaamatonta hyötyä.
- Anonyymi
MUTTA MUTTA.
Puolustusvoimien RESERVISTÄ eronneisiin ei lain mukaan väkivalta koskea saa tai väkivaltainen Nato Tiltu teloitetaan. :)
Ei mulla muuta. :)- Anonyymi
Ajattelinpa liiittyä aseellisiin kodinturvajoukkoihin, joka vangitsee tai tappaa agressiivisesti siviiliväestöä kohtaan käyttäytyvät Nato tiltut, niinkuin sodan aikana kuuluu. Rauhan aikana Nato Tiltut vaan HAPETETAAN.
Glockit ja äänenvaimentajat tottakai.
- Anonyymi
Nato Tiltut reservissä ja varareservissä samaan aikaan
https://www.youtube.com/watch?v=cHSEhdQbFmQ - Anonyymi
"Reservistä eroamalla ei ei Natosodat todellakaan vähene, eikä sellaisia kyllä reservistä eronneille sodittavaksi tule."
Eipä tule ei kun Naton ja Nato-suomen sotilashallinnot eivät voi meitä reservistä eronneita määräillä.
Mutta tosiaan naton sodat eivät tule loppumaan, joten koittakaahan höökiä oikein vauhdilla nato tiltuset! - Anonyymi
Samat sanat.
- Anonyymi
Kiva kun ilmoittauduit. Nyt sinuakaan ei kukaan puolusta sodan syttyessä.
- Anonyymi
Mieti uudelleen. ;)
- Anonyymi
Jos nyt kuvitellaan venäjän hyökkäävän Suomeen ja uhreja alkaa tulemaan niin mitenkä mahtaa reservistä eronneen käydä kun naapurien poikia ja isiä kaatuu ja tämä reservistä eronnut käyskentelee naapurustossa ilman huolen häivää? -Voin kertoa, huonosti käy.
Reservistä kieltäytyvät kusevat sotaveteraanien haudoille ja kintuille. Yhteiskunnan pohjasakkaa.- Anonyymi
Tapa sää nyvvaan Repe sitä inhoomaas Suomen siviiiliväestöäs.
- Anonyymi
Vähän hävettäs kertoa ukille et on eronnut armeijasta....
- Anonyymi
Vaaris meinais varmasti että se onkin ensimmäinen asia jossa toimit oikein. Turha tapattaa itteensä Naton takia. 😁
- Anonyymi
Turha kommenti sivarilta. Mutta kelpaat miinanpolkiaksi, vai meinaatko lymyillä lasten ja naisten takana.
- Anonyymi
Ei kelpaa miiinanpolkijaksi. Armeiija ei ota eronneita takaisin sotilaallisiin tehtäviin. Mikä on mukava asia.
Reservistä eronneet eivät ole sotilaskomennon alaisia. Nato tiltu on paskamonttuja tyhjennellessäänkin. - Anonyymi
Olen erossa reservistä PYSYVÄSTI.
En tule lähellekään miinoja tai Naton sotia. Taidanpa piipahtaa lomalla Thaikuissa tai jossain muussa kivassa paikassa sillä aikaa kun Nato Tiltu dallaa miinakentillä. :)
- Anonyymi
Nato tiltuilla meinaa mopo karata mielestä.
Meinaa Repekin että sotilaskomentoon kuuluvat alkaisivat teloittaa Suomen siviiliväestöä. Kenen lukuun???
Siinä on Repellä mennyt Naton puolustaminen jo maanpuolustuksen edelle - mielessä aika pahoin. Kun iso pilli viheltää ja miehet kutsutaan aseisiin, ei silloin kysellä kuulutko reserviin vai erositko siitä.
- Anonyymi
Ajattelinpa jeesailla sisäministeriön sakkia vapaaehtoisesti tietty ja liittyä aseellisiin kodinturvajoukkoihin, joka vangitsee tai tappaa agressiivisesti siviiliväestöä kohtaan käyttäytyvät Nato tiltut, niinkuin sodan aikana kuuluu. Rauhan aikana Nato Tiltut vaan HAPETETAAN ja viedään putkaan tai poliisivankilaan..
Glockit ja äänenvaimentalla ja kaasut ja taserit työkaluna tottakai. - Anonyymi
Tää RESERVISTÄ KIELTÄYTYMISSIVUSTO on saanut HUIKEEN SUUREN kannatuksen ihan hetkessä. Kiitos siitä Puolustusministerillemme Antti Häkkäselle. ;)
Reservistä eroaminen kiihottaa näemmä sotaorientoituneita Nato-reservin ihannoijia.
- Reservinkieltäytyminen on laillinen vaihtoehto, joka perustuu mielipiteen- ja omantunnonvapauteen.
- Reservinkieltäytyjiä ei voida missään tilanteessa asettaa sotilasviranomaisten määräysvallan alaisiksi.
- Armeijasta erotaan ilmoitusluontoisella hakemuksella. Kieltäytymisen syitä ei tarvitse perustella.
https://eroa-armeijasta.fi/ - Anonyymi
Nato-reservistä eronnut voi olla sotimatta tai sotia jossain ammattilais armeijassa ISOSTA rahasta.
Reservistä eronnut voi itse päättää asioistaan toisin kuin nato-reserviin jäänyt luuseri. :)
https://eroa-armeijasta.fi - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18281213
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691335En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131165
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61916IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9702- 41701
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362679- 53666