Venäjän vanha liittolainen valitsi lännen

Anonyymi-ap

Serbia ostaa hävittäjiä Venäjän sijaan Ranskasta.

Serbian presidentti Aleksandar Vučić ja ranskalaiskollegansa Emmanuel Macron allekirjoittivat torstaina Belgradissa miljardien eurojen arvoisen asesopimuksen, jonka myötä Ranska toimittaa Serbialle 12 Rafale-hävittäjää.

Päätös on yllättävä ja iso takaisku Kremlille ja Vladimir Putinille, sillä Serbia on perinteisesti ollut Venäjän vankka liittolainen Balkanilla. Venäläiset ovat myös itse pyrkineet lobbaamaan omien hävittäjiensä puolesta usean vuoden ajan.

Vučić ja Macron pitivät 2,7 miljardin euron arvoisen sopimuksen allekirjoituksen jälkeen yhteisen lehdistötilaisuuden, jossa Macron sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan kaupan merkitsevän ”strategisen muutoksen” alkua Serbiassa. Macron lisäsi, että Serbian paikka on Euroopan unionissa.

Rafale-hävittäjät korvaavat Serbian ilmavoimien ikääntyvän venäläisen MiG-29-laivaston.

Vučićin mukaan sopimus saatiin vietyä maaliin vain tunteja ennen Macronin saapumista Belgradiin, sillä Ranska halusi ”tiettyjä takeita” Serbialta siitä, ettei teknologiaa siirretä Venäjälle.

– Emme ole Venäjän vakoojia ja siirtämässä teknologiaa, vaan maksoimme tämän Serbian kansalaisten rahoilla, Vučić sanoi.

Venäjän sota Ukrainassa
Vaikka Serbia on tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa, presidentti Vučić on kieltäytynyt liittymästä EU:n Kremlin vastaisiin pakotteisiin. Serbian tavoitteena on ollut säilyttää suhteet Moskovaan ja hakea samalla yhä enemmän tukea Pekingistä.

Macron painotti kunnioittavansa Serbian suvereniteettia ja muita kumppaneita.

– Emmanuel haluaisi meidän määräävän pakotteita Venäjää vastaan, tiedän sen, Vučić sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Tuemme Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mutta länsimaiden pakotteisiin liittyminen ei ole vaihtoehto, hän sanoi.

Serbia on kuitenkin aiemmin sanonut, ettei se vastusta maassa valmistettujen aseiden ja ammusten päätymistä välikäsien kautta Ukrainan asevoimien käyttöön.

60

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luopio-presidentille voi tulla kovat ajat.

      Isänmaalliset serbit eivät suostu kosovon luovuttamiseen. Ja sitähän tuo luopio-presidentti on tekemässä.

      Islamisti-albaanit pois Kosovosta.

    • "VUCIC ON NAISMAINEN LUOPIO,ON AINA OLLUT,EHKÄ PERÄTI MACRONIN PETIKAVERI"!!!

      • Anonyymi

        Mahtavaa


    • Anonyymi

      Onhan-nyt toki ranskalaiset tarkempia ilmaherruutta silmällä pitäen

      EIVÄTKÄ LOTRAA SITÄ POLTTOAINETTA VENÄJÄN TYYLISESTI

      ERO ONKUIN MOSKULLA JA CITROEENILLA SAMAA ET LÖYDÄ NÄISTÄ MITÄÄN

      VENÄJÄN RÄPÄKÖINTI MAAILMA EI ENÄÄN KAUVAA SIEDÄ

    • Anonyymi

      Kyllä maailma on jo liikaa sietänyt VENÄJÄN RAATOLLISUUTTA

      Jota kun muutama rintama uusia avataisiin tuota kohin,,, olisi venäjä kantallaan ja taputeltuna

      RYSSIEN MAAILMAN AIKA RUPEAA KÄYMÄÄN VÄHIIN

      • Kiina ja Intia ovat Venäjä hyvä ystävä
        ja kun sano Kiina -Intia tarkoita puoli maailma


    • Anonyymi

      VENÄJÄ ON LIIANSUURI ALA MAAPALLOSTA NOITTEN TUHOTTAVANA JOTTA KYLLÄ MAAILMAN SILMÄT PITÄII JO AVAUTUA

      JA SITTEN KUN MUUTAMA OLINKARTTU KAYRRÄÄ MAASTA TUOTETUA RAHAA TULOJA AIVAN SAIRAASTI JÄRETTÖMYYKSIINSÄ

      • Anonyymi

        JA TÄTÄ TYHJÄPÄISYYTTÄ RIITTÄÄ

        Asiantuntija: Tästä Venäjän tuoreessa ilmoituksessa on kyse
        Venäjä viestii ydinasedoktriinin päivittämisestä osana informaatiovaikuttamistaan. Asiantuntija ei usko, että dokumentin muutokset vaatisivat Natolta käytännön toimia.


      • Anonyymi

        Putin vierailee Mongoliassa – ”Hän haluaa osoittaa, ettei kukaan välitä pidätysmääräyksestä” –

        HYÖKKÄÄJÄT ON JOSKUS VIIMEIN TORPATTAVA JA LOPULLISESTI


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin vierailee Mongoliassa – ”Hän haluaa osoittaa, ettei kukaan välitä pidätysmääräyksestä” –

        HYÖKKÄÄJÄT ON JOSKUS VIIMEIN TORPATTAVA JA LOPULLISESTI

        Sitähän Venäjä tekee Itä-Ukrainassa. Poroshenko aloitti sodan Itä-Ukrainan venäjänkielisiä vastaan 2014.


      • "JOKO PERVITIINIT LOPPUI?"!!!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän Venäjä tekee Itä-Ukrainassa. Poroshenko aloitti sodan Itä-Ukrainan venäjänkielisiä vastaan 2014.

        Poroshenko astui presidentinvirkaansa Ukrainassa vasta kesäkuussa 2014, jolloin Venäjä oli jo sotinut itä-Urainassa pari kuukautta, koska se hyökkäsi sinne 12.4.2014. soan aloitti siis Venäjä, ei Poroshenko.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Poroshenko astui presidentinvirkaansa Ukrainassa vasta kesäkuussa 2014, jolloin Venäjä oli jo sotinut itä-Urainassa pari kuukautta, koska se hyökkäsi sinne 12.4.2014. soan aloitti siis Venäjä, ei Poroshenko.

        no ei, kerro miten yksipuolisesti voi sodanaloittaa? Ei donetskin ja luhanskin alueelta hyökätty sen ulkopuolelle. Sen sijaan ukrainan armeija hyökkäsi sinne.
        Voitaisiinko esim ahvenamaan katsoa hyökänneen Suomeen, jos Suomen armeija alkaisi laivastollaan moukaroida Maarianhaminaa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        no ei, kerro miten yksipuolisesti voi sodanaloittaa? Ei donetskin ja luhanskin alueelta hyökätty sen ulkopuolelle. Sen sijaan ukrainan armeija hyökkäsi sinne.
        Voitaisiinko esim ahvenamaan katsoa hyökänneen Suomeen, jos Suomen armeija alkaisi laivastollaan moukaroida Maarianhaminaa?

        "no ei, kerro miten yksipuolisesti voi sodanaloittaa?"

        Oletko idiootti? Esim. hyökkäämällä rikollisesti naapurimaahsan, kuten Venäjä teki Ukrainalle.

        " Ei donetskin ja luhanskin alueelta hyökätty sen ulkopuolelle."

        Aivan varmasti hyökättiin eli Venäjä hyökkäsi. Venäjä hyökkäsi ensin valtaamaan nuo Ukrainan alueet ja tulitti niiltä käsin muuta Ukrainaa armeijansa, palkkasotureidensa, vapaaehtoistensa ja paikallisten manpettureiden avulla.

        "Voitaisiinko esim ahvenamaan katsoa hyökänneen Suomeen, jos Suomen armeija alkaisi laivastollaan moukaroida Maarianhaminaa?"

        Ei voitaisi. Sen sijaan, jos Venäjä hyökkäisi Ahvenanmaalle, tappaisi paikallisia asukkaita, vainoaisi ja ajaisi heitä maanpakoon ja sitten asuttaisi tyhjiksi jääneitä asuntoja omilla maalaisillaan, järjestäisi leikkiäänestyksen, jossa muka 89,7% ahvenanmaalaisista haluaisi itsenäistyä, jotta Ahvenanmaan johto sitten voisi pyytää sitä liitettäväksi Venäjään ja samaan aikaisesti Venäjä tulittaisi muuta Suomea Ahvenamaalta käsin armeijallaan, palkkasotureillaan, vapaaehtoisillaan ja muutaman paikallisen maanpetturin voimin, niin sitten voitaisiin sanoa, että Venäjä on hyökännyt Suomeen juuri kuten se hyökkäsi Ukrainaan.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Poroshenko astui presidentinvirkaansa Ukrainassa vasta kesäkuussa 2014, jolloin Venäjä oli jo sotinut itä-Urainassa pari kuukautta, koska se hyökkäsi sinne 12.4.2014. soan aloitti siis Venäjä, ei Poroshenko.

        Höpö höpö. Itä-Ukrainassa taistelivat separatistit ja heidän apunaan oli vapaaehtoisia venäläisiä. Toisella puolella taisteli myös ulkomaisia vapaaehtoisia.
        Venäjän armeija lähti erikoisoperaation 24.2.2022.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Itä-Ukrainassa taistelivat separatistit ja heidän apunaan oli vapaaehtoisia venäläisiä. Toisella puolella taisteli myös ulkomaisia vapaaehtoisia.
        Venäjän armeija lähti erikoisoperaation 24.2.2022.

        Älä tiltu aina valehtele. Venäjän armeija soti itä-Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien. Se mm. ampui siellä alas MH17-koneen, teki Ilovaiskin joukkomurhan jne. Kun ETYJ löysi venäläisiä sotilaita panssarivaunuineen Ukrainasta, he muka olivat eksyneet sinne. Buahhahhaa.


    • Anonyymi

      Siellä on Putinin kaksoisolento kolmen nollan Putin.

      000, FSB:n superputin.

    • Anonyymi

      Serbia näytti että se ei enää mielistele r.......ä mitenkään ja suuntaa Länteen

    • Anonyymi

      Hyvä Serbia kauan se kesti mutta nyt on aika

    • Anonyymi

      Venäjä ei määrää muita maita heidän kaupankäynnistään toisin kuin pakoteroistovaltio jenkki.

      • Anonyymi

        r.....än itkijä on lyöty, Serbia liittyy vielä EU/Natoon


    • Anonyymi

      hyvä Serbia

    • Anonyymi

      Värivallankumousta sinne on toimitettu, vanha tapa.

      • Anonyymi

        Eikö jenkki varastanut juuri myös Venezuelan presidentin jetin....kertoo toimintatavoista.


    • Anonyymi

      Mahtavaa Serbia

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      😁👍✌️

    • Anonyymi

      Tämähän on sovittu kauppa. Ison osan koneista Serbia toimittaa jatkona Venäjälle !

      • Anonyymi

        höpö höpö. Serbit teki diilin niin että r......ä ei saa mitään tietoa ja Presidentti sanoi sen suoraan että koneet on vain Serbian puolustamiseen, r......ä tietenkin yrittää sikailla ja saada tietoa mutta ei onnistu


    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Miten Ranskan asekaupat muka liittyy länteen? Sehän on aina myynyt aseita aivan eri politiikalla kuin muut länsimaat. Ostajina on ollut kaikenlaisia valtioita, jotka eivät halua profiloitua itään eikä länteen.

      • Anonyymi

        Oishan se kuitenkin noloa profiloitua putlerin fasistiseen diktatuuriin.


    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Hyvä Serbia

    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Mahtavaa serbia

    • Anonyymi

      Hyvä serbia

    • Anonyymi

      hyvä valinta

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Viisas päätös 😁👍✌️

    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

      • Anonyymi

        Viisas päätös.


    • Anonyymi

      Oikein serbia

    • Anonyymi

      Serbia teki oikean päätöksen

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe