20 vuotias suomalaisnuori puukotettiin turussa viikonlopulla. Puukottajaporukassa oli 3 tummaihoista kiharapäistä miestä. Sunnuntain turun sanomissa lisää aiheesta.
20 vuotias nuori puukotettiin
5
1028
Vastaukset
- Pro Patria
Äärimmäisen ikävä tapausta. Vielä silloin kun valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin joukkoineen päivysti Turun lähistöllä, tällaista tuskin olisi tapahtunut.
Nämä rasistisuomalaiset jaksavat aina jauhaa näistä ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, mutta suomalaisten tekemät rikokset halutaan unohtaa kokonaan ja jopa puolustella näitä suomalaisten tekemiä rikoksia.
Tuoreimpana tapauksena tuli tänään julki kaksi todella raakaa ja törkeää tapausta joissa suomalaiset olivat asuneet ruumiiden kanssa asunnoissaan ihan kun mitään ei olisi tapahtunut.
Hyvinkäällä piiloteltiin 18-vuotiaan miehen ruumista parvekkeella yli kuukauden ajan! Vantaalla 23-vuotias mies oli tappanut teräaseella samanikäisen avovaimonsa, ja asunut ruumiin kanssa melkein kuukauden ajan välittämättä teostaan yhtään mitään.
Rikos on aina yhtä vakava, oli sen tekijä sitten somali, arabi, suomalainen, venäläinen tai ihan kuka tahansa.
Haluaisin saada oikeudenmukaisuutta suomen lakiin, ja parhaiten sen saisi juuri sillä että nämä raakalaismaiset tappajat karkotettaisiin johonkin siperiaan pakkotyöhön koko loppuelämänsä ajaksi.
Murhaajia on aivan turha sääliä, sillä tuskin he ovat miettineet yhtään uhrinsa ja hänen omaistensa kärsimyksiä tappaessaan hänet. Ei muuta kun annetaan kaikille väkivaltarikollisille luoti otsaan, tai sitten menolippu siperian keskitysleireille.- .Jope
DarkFear kirjoitti:
Nämä rasistisuomalaiset jaksavat aina jauhaa näistä ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, mutta suomalaisten tekemät rikokset halutaan unohtaa kokonaan ja jopa puolustella näitä suomalaisten tekemiä rikoksia.
Tuoreimpana tapauksena tuli tänään julki kaksi todella raakaa ja törkeää tapausta joissa suomalaiset olivat asuneet ruumiiden kanssa asunnoissaan ihan kun mitään ei olisi tapahtunut.
Hyvinkäällä piiloteltiin 18-vuotiaan miehen ruumista parvekkeella yli kuukauden ajan! Vantaalla 23-vuotias mies oli tappanut teräaseella samanikäisen avovaimonsa, ja asunut ruumiin kanssa melkein kuukauden ajan välittämättä teostaan yhtään mitään.
Rikos on aina yhtä vakava, oli sen tekijä sitten somali, arabi, suomalainen, venäläinen tai ihan kuka tahansa.
Haluaisin saada oikeudenmukaisuutta suomen lakiin, ja parhaiten sen saisi juuri sillä että nämä raakalaismaiset tappajat karkotettaisiin johonkin siperiaan pakkotyöhön koko loppuelämänsä ajaksi.
Murhaajia on aivan turha sääliä, sillä tuskin he ovat miettineet yhtään uhrinsa ja hänen omaistensa kärsimyksiä tappaessaan hänet. Ei muuta kun annetaan kaikille väkivaltarikollisille luoti otsaan, tai sitten menolippu siperian keskitysleireille.sen luodin ampuu, sinäkö?
Mutta jooh, mitä näitä jauhamaan... .Jope kirjoitti:
sen luodin ampuu, sinäkö?
Mutta jooh, mitä näitä jauhamaan...Tuskin se teloitusten suorittaminen olisi mikään varsinainen ongelma, hyvin ne teloitukset on pystytty hoitamaan myös Kiinassa ja Yhdysvalloissa joissa molemmissa teloitetaan valtavat määrät rikollisia vuosittain. Tuskin siellä on jätetty yhtäkään teloitusta tekemättä sen vuoksi ettei tuota teloituksen suorittajaa olisi löytynyt. Aina löytyy ihmisiä jotka ovat saaneet tarpeekseen tästä rikollisten puolustelusta ja heidän hyysäämisestään.
DarkFear kirjoitti:
Nämä rasistisuomalaiset jaksavat aina jauhaa näistä ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, mutta suomalaisten tekemät rikokset halutaan unohtaa kokonaan ja jopa puolustella näitä suomalaisten tekemiä rikoksia.
Tuoreimpana tapauksena tuli tänään julki kaksi todella raakaa ja törkeää tapausta joissa suomalaiset olivat asuneet ruumiiden kanssa asunnoissaan ihan kun mitään ei olisi tapahtunut.
Hyvinkäällä piiloteltiin 18-vuotiaan miehen ruumista parvekkeella yli kuukauden ajan! Vantaalla 23-vuotias mies oli tappanut teräaseella samanikäisen avovaimonsa, ja asunut ruumiin kanssa melkein kuukauden ajan välittämättä teostaan yhtään mitään.
Rikos on aina yhtä vakava, oli sen tekijä sitten somali, arabi, suomalainen, venäläinen tai ihan kuka tahansa.
Haluaisin saada oikeudenmukaisuutta suomen lakiin, ja parhaiten sen saisi juuri sillä että nämä raakalaismaiset tappajat karkotettaisiin johonkin siperiaan pakkotyöhön koko loppuelämänsä ajaksi.
Murhaajia on aivan turha sääliä, sillä tuskin he ovat miettineet yhtään uhrinsa ja hänen omaistensa kärsimyksiä tappaessaan hänet. Ei muuta kun annetaan kaikille väkivaltarikollisille luoti otsaan, tai sitten menolippu siperian keskitysleireille.tällaista harrastavia ei ole rasistien puolelta kovin montaa löytynyt sen sijaan antirasistien puolella niitä piisaa ja lähestulkoon kaikki antirasistijärjestöt afa,antifa ovat terroristijärjestöjä ja terroristien tukijoita.
Lisäksi ovat lobanneet raiskausten ja alaikäisen hyväksikäytön puolesta.Koska ovat pyrkineet estämään raiskaajista varoittamisen,raiskauksista puhumisen ja pyrkineet estämään kaikenlaista asian käsittelyä sillä verukkeella että ei saa yleistää.
Ovat edesauttaneet sen tilanteen syntymistä että Kaisaniemen puistossa tapahtuu raiskauksia ja alaikäisen hyväksikäyttöä joka viikonloppu.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604