Oletko sitoutunut työhösi?
a) Jos olet, niin kerro miksi olet?
b) Jos et ole, niin miksi et ole?
Taas kysymys palstan naiskirjoittajille
7
821
Vastaukset
- jorojukka-kukka
Olen aina pienestä tyttösestä asti ollut kiinnostunut ammateista, aikaansaannoksista, kuuluisuudesta, palvottuna olemisesta, idolina olemisesta ja siitä, että on jotakin annettavaa muille ihmisille.
Jo nuorena minulla oli ammatillisia haaveita monta erilaista ja välillä olin turhautunutkin, koska niihin ammatteihin, joihin halusin, oli todella vaikea päästä. Eikä minusta tullut kuuluisaa eikä palvottua! :(
Kun sitten 18 vuotiaana keksin, mikä minusta oikeasti tulee isona, niin elämä sai ihan uudenlaisen käänteen. Ja kun sitten vuosia räpisteltyäni (10v) löysin lopullisen paikkani, niin en ole päivääkään katunut. En ole juuri koskaan poissa työstä (naurattaa, kun täällä aina huudetaan naisten poissaoloista!), jotenka onnekseni olen saanut olla suhteellisen terveenä. Tokikaan pikkuvaivat eivät minua heilauta.
Jotenka olen erittäin sitoutunut työhöni. Jos minulla ei olisi tätä työtä, en yhtään tiedä mitä tekisin. Kotirouvana varmasti kuolisin. :)- Mi-yes
..roikkusi jatkuvasti jossain netissä työajallaan pääharrastuksena, ja keräisi johonkin vihkoon muitten palstalaisten sukupuolia, antaisin hänelle fudut.
"Sitoutunut työlle". Hyvää satiiria. Hau, hau... - jorojukka-kukka
Mi-yes kirjoitti:
..roikkusi jatkuvasti jossain netissä työajallaan pääharrastuksena, ja keräisi johonkin vihkoon muitten palstalaisten sukupuolia, antaisin hänelle fudut.
"Sitoutunut työlle". Hyvää satiiria. Hau, hau...Et tiedä työstäni ja työajoistani mitään.
Mielenkiintoinen lomapahkinä, näin hellepäivän ratoksi.
Työhön sitoutumista on monenlaista. Ihminen voi sitoutua työhönsä palkansaajana, tehtävänä on silloin toimia annettujen ohjeiden mukaan ja odotella palkkapäivää. Tämä sitoutumisen aste on yleinen työssä, jonka sisällölliset arvot eivät ole kovin suuria.
Sitoutuminen työhön ja työn laadullinen kehittäminen, siinä tekemisen sivussa on eräs tapa sitoutua. Työn eettisen arvon vaatimus on eräs sitoutumisen aste. Sitoutuminen vastuuseen on myös tapa tehdä työtä. Vastuullinen työskenteleminen ei ole sama asia, kuin pomona toimiminen.
Ihmiset voivat siis olla hyvin erilailla sitoutuneita työhönsä, minkä tyyppistä sinä tarkoitat?
Olen sitoutunut työhöni, toisaalta lähtisin varsin kevyesti etsimään uutta puuhailtavaa, ellei työni sisällölliset ja ettiset arvot vastaisi omia arvojani.
Kysymykseesi on aika vaikea vastata, kyllä ja ei tyyppisesti.- jorojukka-kukka
Hienosti tarkennettu nopeasti hutaistua aloitustani. Viestisi antoi minulle ajattelemisen aihetta ja huomaan, että minä olen sitoutunut työhöni juuri ei-pelkkänä palkansaajana, vaan haasteellisena kokonaisuutena, johon liittyy kehittämisideat, oma onnistumiseni, saamani palaute, mutta ei palkkakaan ole pienin asia tärkeysjärjestyksessä.
Tuota, tuota. Jospa käsitellään tässä sen tyyppistä sitoutumista, josta täällä usein on antifeministien taholta puhetta. Että nainen ei ole niin sitoutunut työhönsä kuin mies. (Mitä tuo sitten kokonaisuudessaan tarkoittaa, sanokoon ken tietää.)
mutta tosiaan olen sitoutunut työhöni. Teen sitä tosin vähän firaabelipohjalta opintojen ohessa, ehkä just siksi. Yleensä olen ottanut loparit jos olen huomannut olevani paikassa jonka arvoihin en voi sitoutua ja jonka työn tuloksista ei erkkikään voi olla ylpeä. Niin sitä vaan on onnistunut ohjautumaan oikeaan paikkaan.
En millään onnistu koskaan olemaan sairas työpäivinä (jos olisin niin sairastaisin kyllä kunnolla enkä tulisi työpaikalle röykyttämään), eikä kynnyskysymys ole koskaan myös ollut päästä juuri tietyllä kellonlyömällä lähtemään, olipa tavallinen perjantai eli juhannusaatto. Joustoa löytyy molemmin puolin.- Kurre_Orava
Työssään ja puuhissaan viihtyy kun saa tehdä asioita jotka itse kokee mielekkäiksi.
Pelkkä kova palkka ei tee duunista mielekästä, jouduin myös havaitsemaan.
Mukava kun voi joskus sanoa, että teepä kuule ite, ei kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad641216- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574