Keskustellaanpa Nato-suomen asevelvollisuudesta ja sen kustannustehottomuudesta.

Anonyymi-ap

Orpo: "Olisi oikeudenmukaista, että asevelvollisuudesta aiheutuvat taloudelliset tappiot laskettaisiin Suomen puolustusmenoihin"

Totta!

Varusmiespalvelus ja yleinen asevelvollisuus on oleellinen osa Suomen heikkoa taloudellista puolustuskykyä. Siihen tarkoitukseen varusmiespalvelus on tehoton ja konkurssikypsä järjestelmä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n laskujen mukaan miesten keskimääräisellä palkkatasolla arvioituna asevelvollisuuden kustannus on noin 0,4 prosenttia BKT:sta. Se on noin miljardi euroa vuodessa.

Lisäksi tulee sitten tappio joka aiheutuu miljonääri urhelijoiden makuuttamisesta varusmiespalveluksessa ja verotulot jää valtiolta saamatta. Verotulo tappio on HUIKEA!

Vailla motivaatioa asepalveluksessa lojuvista miljonääri urheilijoista ei ole armejassa minkäänlaista hyötyä. Olisi parempi jos tekisivät töitään ja maksaisivat verot siltä ajalta Suomeen. Voisi Orpokin saada Naton vaatiman 5% BKT budjetin kasaan.

104

862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - suomi on menettänyt itsenäisyyden.
      - ja muiden sotia on suomalaistten täysin turha sotia !!

      • Anonyymi

        Suomalaiset velvoitetaan puolustamaan vain omaa maataan!

        Viidennen artiklan vaatima apu hoidetaan vapaaehtoisten, määräaikaisten ja palkkaa saavien reserviläisten toimesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset velvoitetaan puolustamaan vain omaa maataan!

        Viidennen artiklan vaatima apu hoidetaan vapaaehtoisten, määräaikaisten ja palkkaa saavien reserviläisten toimesta!

        Mikä valtio on kyennyt puolustamaan itseään omin voimin, ilman ulkopuolista apua ja voittamaan sodan?

      • Anonyymi

        Suomen itsenäisyys on VISUSTI TALLESSA!

        Ja Natossa Suomi sekä SAA TUKEA, että tarvittaessa myös antaa sitä!

    • Anonyymi

      TODELLISUUDESSA ASEVELVOLLISUUSARMEIJA ON KUSTANNUSTEHOKAS JA TOIMIVA JA SIKSI SUOMEA KADEHDITAAN SEN TAKIA MONELTA SUUNNALTA!

      MEILLÄ ON KUITENKIN YKSI EHDOTON JA PARAS TODISTE JÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDESTA!

      JA SE TODISTE ON TILTU ITSE!

      HÄN, TUNNETUSTI VENÄJÄN HOMPPELI-TROLLINA, VASTUSTAA SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA MAANPUOLUSTUSTA JA TOIVOO SUOMEN HELPPOA MIEHITYSTÄ!

      KOSKA NYKYJÄRJESTELMÄMME ON HALULLE PAHA ESTE NIIN HÄN VASTUSTAA, VENÄJÄN EDUN NIMISSÄ, SUOMEN ASEVELVOLLISUUS-ARMEIJAA!

      SIINÄ MEILLE ON PARAS TODISTE SEN HYVYYDESTÄ JA KANNUSTE JATKAMAAN!

      • Anonyymi

        Pane laskelmat esiin, joilla todistatt kustannustehokkuuden.

        Asevelvollisuus armeija on kustannustehokas vain JOS miesten keskiansio on alle 6,1€/vrk. Muuten asevelvollisuus armeja on KUSTANNUSTEHOTON! M.O.T.

        Kustannustehokkuus kyetään selvittämään ainoastaan vertaamalla vaihtoehtoihin.

    • Anonyymi

      Asevelvollisuusarmeija on kaikista paras ja tehokkain, ammattiarmeijat on tositilanteessa vain pelleryhmiä joilla ei ole mitään virkaa.
      Ovat "sotilaita" vain rahan takia ja tosipaikan tullen livistävät.
      Tämä on nähtävissä myös Venäjällä joka palkkasi sotilaita sotimaan, heitä ei kiinnosta pätkääkään Venäjän voitto tai häviö vaan ainoastaan raha. Nyt välttelevät taisteluita kaikin keinoin.

      • Anonyymi

        Reserviarmeija on koko ajan oikeissa töissä.

      • Anonyymi

        Reserviläiset tekee siviilissä oikeita töitä ja reservin harjoituksissa sotahommia.
        Se yhdistelmä on voittamaton.

      • Anonyymi

        Voi luvata, että moisesta teosta kiinnijäätyäs, rukoilet, että sut vain ammuttaisiin.

      • Anonyymi

        En tiedä yhtäkään joka olisi mennyt vastahakoisesti armeijaan, kyllä se tuntuu nuorille miehille olevan kunnia-asia vuosikymmenestä toiseen.

        Joten lopeta tuo tyhjänpäiväinen ja valheellinen sonnan jauhantaa.

        Ei se ole kunnia-asia, se on hyvin usein vaivaannuttava ympäröivän yhteisön asettama sairas "normi", joka vain suoritetaan pois kun ei uskalleta poiketa laumasta ja toimia toisin. Suurin osa armeijan suorittavista nuorista käyvät armeijan, koska kaveritkin niin tekevät tai koska vanhemmat tai isovanhemmat sitä heiltä odottavat.

      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.

      • Anonyymi

        Fantasias ei toteudu .... koskaan.

      • Anonyymi

        Sehän on selvä, että välttelevät. Mitä kummaa sillä rahasta hyötyisivät, jos tosissaan teppelisivat j a menettäisivät henkensä!

        On viisasta koettaa kiertää taistelutilanteet ja olla olevinaan mukana! Siten säilyy henki ja kenties nauttia saamistaan palkkioista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä yhtäkään joka olisi mennyt vastahakoisesti armeijaan, kyllä se tuntuu nuorille miehille olevan kunnia-asia vuosikymmenestä toiseen.

        Joten lopeta tuo tyhjänpäiväinen ja valheellinen sonnan jauhantaa.

        Juu, aivan Raukat menkööt merten taakse! Kunnia Suomen armeijan rohkeille sotureille, jotka oivat vamiina taistelemaan isänmaansa puolesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reserviarmeija on koko ajan oikeissa töissä.

        "Reserviarmeija on koko ajan oikeissa töissä."

        Pois lukien 6-12 kk elämästään.

        Ja tämän jälkeen pois lukien ne, joilla ei ole työtä.

    • Anonyymi

      Ei armeijan tarvitse olla ammatti- eikä asevelvollisuus armeija.

      Armeija voi ja sen pitääkin olla VAPAAEHTOINEN. Silloin nähdään todellinen maanpuolustustahtokin!

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Kaikki nauttivat itsenäisen Suomen edusta. Siipelijöitä ei kaivata.

      • Haha. Jopas tiltu on katkera. Tosiasiassa Suomi on antanut sinunkin elää vapaassa ja demokraattisessa maassa, hmaksanut koulutuksesi ja terveydenhuoltosi jne. Ja Venäjä mn miehittämillä alueilla ei ole muuta kuin sortoa, alistamista, varkautta ja kurjuutta. Jos tiltu ei kykene ymmärtämään sitä, mitä se merkitsisi Suomelle, niin tiltun täytyy olla idiootti.

      • "Ei ole yllätys, että sinun kaltainen kommunisti ja feministi puolustelee kommunismia ja feminismiä :DDD"

        Haha. En suinkaan ole kommunisti, vaan antikommunisti ja toki kannatan sukupuolten tasa-arvoa.

        "Mitä jos muutat pohjoiskoreaan, siellä on ihanneyhteiskunta sinun makuun ja miehillä asevelvollisuus kestää 10 vuotta. Siellä valtio on tarjonnut kaikille kaiken ihanan :DDDD"

        Tähän mennessä Pohjois-Korea on ollut vain teidät tiltujen ihanneyhteiskunta, ei koskaan minun.

      • Tiltu, olet pahasti sekaisin. Yritä parantua.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Jopas tiltu on katkera. Tosiasiassa Suomi on antanut sinunkin elää vapaassa ja demokraattisessa maassa, hmaksanut koulutuksesi ja terveydenhuoltosi jne. Ja Venäjä mn miehittämillä alueilla ei ole muuta kuin sortoa, alistamista, varkautta ja kurjuutta. Jos tiltu ei kykene ymmärtämään sitä, mitä se merkitsisi Suomelle, niin tiltun täytyy olla idiootti.

        Nato elää leveästi Suomalaisten verovaroilla!

      • Kommenttis, "lapsiaikuinen", todistaa, että olet kasvanut isättömänä ja vailla mitään kuria ja kunnioitusta.
        Olet pelkkä toxinen naisten vihaaja pelkuripaska.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nato elää leveästi Suomalaisten verovaroilla!

        Eipäs vain "eläkkään" .... sen sijaan kaltaises, pikkuinen, särkyneellä äänellään raakkuva KELA-varis on tehnyt sitä jo vuosia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nato elää leveästi Suomalaisten verovaroilla!

        Mitä sinä höpötät, tiltu?

    • Anonyymi

      Varmaan veronmaksunkin pitäisi olla vapaaehtoista? Silloin nähtäisiin yhteiskunnan palvelujen todellinen arvostus. Lähestymiskulma on lapsellinen. Tarkoitus on vastustaa jotakin ja keksiä sitten sille luova selitys. Ei onnistu. Yksilö joko kantaa vastuuta tai ei kanna. Vapaaehtoisesti naisten ja lasten sekaan soluttautuvan on turha kerjätä arvostusta.

      • Anonyymi

        Ommpas russstrollit nyt yhtäkkiä huolestunut naisten asioista.
        😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ommpas russstrollit nyt yhtäkkiä huolestunut naisten asioista.
        😂

        Ei tuo niin yhtäkkistä ole, on nuo femakot paasanneet palstalla pitkään vain miehiä koskevan asevelvollisuuden puolesta. Kuvittelevat, että miehet lähtisivät sitten innokkaammin puolustamaan valtiota, sekä itseään, näitä miehiä vihaavaa feministejä ja kommunisteja. Melkoista harhaa, tuollaiset kirjoittelut kääntyvät vain itseään vastaan.

      • Anonyymi

        😂😂😂 Arvasin. Olet niitä nöösipoikia. 😂😂😂

      • Anonyymi

        Mutta kun mitään Venäjän Tiltun -isi- ehdotuksia ei huomioida! Älä unta nää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo niin yhtäkkistä ole, on nuo femakot paasanneet palstalla pitkään vain miehiä koskevan asevelvollisuuden puolesta. Kuvittelevat, että miehet lähtisivät sitten innokkaammin puolustamaan valtiota, sekä itseään, näitä miehiä vihaavaa feministejä ja kommunisteja. Melkoista harhaa, tuollaiset kirjoittelut kääntyvät vain itseään vastaan.

        Jos, kun rähinä alkaa ... ensimmäisenä "listalla" ovat TILTUT, seuraavana ovat yllä olevan postauksen itkenyt, isättömänä vailla kuria ja kunnioitusta kasvanut "minä, minä-lapsiaikuinen" ja toxinen naisten vihaaja.

    • Anonyymi

      Suomen on venäjän takia kehiteltävä asekantaa ja etäälle yltäväksi, koskaan tätä kehittelyä ei voida lopettaa,
      - koska idänpuolella meitä on täysin sairas valtio.

    • Anonyymi

      Asevelvollisuus on Suomelle loistava ratkaisu. Kansan vankka enemmistö kannattaa sitä ehdottomasti.

      Vastustajat löytyvät vihollisen puolelta. Myös omissa joukoissa on aina siipeilijöitä, joihin sopii hyvin sanonta: tyhjät tynnyrit kolisrvat eniten. Tietävät itsekin olevansa raukkoja, kun eivät muutaman kuukauden palvelusta kestä. Loppuelämä meneekin sitten selitellessä, kun oma heikkous painaa mieltä.

      • Anonyymi

        Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä asevelvollisuuden kannatus on vähentynyt vuosittain. Asevelvollisuuden kannatus vähenee edelleen.
        Tuoreen kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista kannattaa enää nykyisen järjestelmän säilyttämistä. Joka viidennen mielestä riittääisi, jos vain osa ikäluokasta kävisi armeijan. Lähes yhtä moni kannattaa vapaaehtoisuutta. Helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat ihmistä. (MTV3-STT)

    • Anonyymi

      Kuulumme vapaaseen maailmaan nyt,myös kaikki armeijajutut kuuluisi olla vapaaehtoisia kuten jenkeissä on...ennen oli ennen kun täällä oli natsismi jo itsenäisyyden alkuajoista asti jika muuttui sitten sodan hävittyä kommunismiksi mutta nyt Natossa ollessa kaikki pitäisi olla vapaata ja vapaamielistä ja vain vapaaehtoisia palkka-armeijoita pidetään enää yllä kuten monessa maasaa Euroopassa ja jenkeissä on jo...
      Mutta valitettavaa kyllä Suomella ei ole kovin suurta palkka-armeijaa pitää yllä...

      • Anonyymi

        Kenelläkään Venäjän naapurilla ei voi olla vapaaehtoinen armeija.

    • Anonyymi

      TODELLISUUDESSA SUOMESSA LOISIVA PUOLIVENÄLÄINEN PUTINISTI VIHAA SUOMEA JA ERITYISESTI HÄN VIHAA SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA! NYT KUN HÄN EI MAHDA NATOON KUULUMISELLE ENÄÄ MITÄÄN NIIN HÄN ON ALKANUT HYÖKKÄÄMÄÄN SUOMEN ARMEIJAN PERUSTAN, ASEVELVOLLISUUDEN KIMPPUUN, VIHJAILEMALLA SEN OLEVAN JOTENKIN ”SOTAISEMPI” KUIN AMMATTIARMEIJA, JOKA EI MUKA OLE SOTAINEN LAISINKAAN!

      KUN SUOMELLA ON ITÄRAJAA 1.300 KM NIIN KOHTUULLISEN KOKOINEN AMMATTIARMEIJA, JOKA OLISI 5.000:EN MIEHEN KOKOINEN JOHTAISI SIIHEN, ETTÄ ITÄRAJAA PUOLUSTAISI VAIN 4 SOTILASTA PER YKSI KILOMETRI! NIIN HARVALLA PUOLUSTUKSELLA EI VIHOLLISTA VOI TORJUA!

      AMMATTIARMEIJA ON KALLIS EIKÄ JOHDA MINKÄÄNLAISEN RESERVIN SYNTYMISEEN! JUURI SIKSI NIMENOMAAN VENÄJÄN HOMPPELI SITÄ KANNATTAA! HYYPIÖ KUN ETSII VAIN VENÄJÄN, EI SUOMEN, ETUA!

    • Anonyymi

      TODELLISUUDESSA ASEVELVOLLISUUSARMEIJA ON KUSTANNUSTEHOKAS JA TOIMIVA JA SIKSI SUOMEA KADEHDITAAN SEN TAKIA MONELTA SUUNNALTA!

      MEILLÄ ON KUITENKIN YKSI EHDOTON JA PARAS TODISTE JÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDESTA!

      JA SE TODISTE ON TILTU ITSE!

      HÄN, TUNNETUSTI VENÄJÄN HOMPPELI-TROLLINA, VASTUSTAA SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA MAANPUOLUSTUSTA JA TOIVOO SUOMEN HELPPOA MIEHITYSTÄ!

      KOSKA NYKYJÄRJESTELMÄMME ON HALULLE PAHA ESTE NIIN HÄN VASTUSTAA, VENÄJÄN EDUN NIMISSÄ, SUOMEN ASEVELVOLLISUUS-ARMEIJAA!

      SIINÄ MEILLE ON PARAS TODISTE SEN HYVYYDESTÄ JA KANNUSTE JATKAMAAN!

      • Anonyymi

        ” Teille joille 6,1€/vrk. on ISO raha, niin jatkakaaa toki...”

        Jos ei OMAA maataan puolusta niin silloin kai hyväksyy sen, mitä siitä seuraa?

        Kun Suomeen hyökännyt Venäjän sotajoukon kärki saavuttaa talosi, ryöstää sen wc-istuimia myöten ja pitkä jono nauttii vaimosi avuista sinun seuratessa apeana ja avuttomana vierestä! ”Ei toki ole pakko sotia”, mutta tämä siitä on seuraus Venäjän naapurina!

        Ehkä silloin voi käydä mielessä, että olisiko OMAA maata sittenkin kannattanut puolustaa myös itse? Toki. Silloin kun seslonki vieressä jytisee rytmikkäästi ja vaimo kiljahtelee voi sivari pohtia, että onko 6,1 € liian pieni raha siihen, että puolustan maatani, perhettäni ja omaisuuttani!🤡😅🤪😂👎🇷🇺👍🇫🇮👏

      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.

      • Hehhehehe .... arvaappas uudestaan, pitkäänkö "seurailet" .......

        "Suomalaismiehestä oli annettu kansainvälinen pidätysmääräys, ja pidätyksen tekivät Thaimaan viranomaiset. Pidätetyllä suomalaismiehellä on NRK:n mukaan aiempaa rikostaustaa."

        https://yle.fi/a/74-20169292

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Hehhehehe .... arvaappas uudestaan, pitkäänkö "seurailet" .......

        "Suomalaismiehestä oli annettu kansainvälinen pidätysmääräys, ja pidätyksen tekivät Thaimaan viranomaiset. Pidätetyllä suomalaismiehellä on NRK:n mukaan aiempaa rikostaustaa."

        https://yle.fi/a/74-20169292

        Joo. Rikoksista tuomitut palautetaan. Mutta Armeijasta laillisesti eroaminen ei ole rikos, josta kukaan täysjärkinen viranomainen edes kehtaisi tehdä luovutuspyyntöä. Johan pienet Thaikkuviranomaiset naursisivat sellaisesta typeryydestä itsensä tärviölle. 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Asevelvollisuusarmeija on Suomelle erittäin hyvä ja kustannustehokas tapa tuottaa edullisesti kookas armeija ja bonuksena sille vielä mittava reservi.

      Juuri SIKSI SEN KÄYTTÖ SUOMESSA KYRSII NIIN SUURESTI SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA KIIHKEÄSTI VASTUSTAVAA VENÄLÄISTÄ HOMPPELIA!

      Siihen verrattuna ammattiarmeija on todella kallis ja käytännössä niin pieni, ettei väkeä riitä Suomen 1.300 km pitkälle Itärajalle riittävästi!

      • Anonyymi

        ” Sotikoot toki ne joita homma miellyttää.”

        VENÄJÄN TROLLIT EIVÄT OLE SUINKAAN SUOMALAISIA VAAN SUOMEEN ASUMAAN MUUTTANEITA ETNISIÄ VENÄLÄISIÄ!

        YKSI ÄÄNEKKÄIMMISTÄ, JOKA TUNTEE NIMET:

        - teini
        - Venäjän homppeli
        - PUFUFU-Tiltu

        KYSEINEN TROLLI ON PESIYTYNYT SUOMEEN ASUMAAN! MIEKKONEN VIHAA SUOMEA JA SUOMALAISIA JA fanittaa kiihkeästi Putleria ja tämän sotaa!

        Hän tekee yli puolet KAIKISTA Nato- ja Historia-palstojen avauksista ja kommenteista!

        Hän syyttelee mielellään homoiksi kaikkia Suomen johtohenkilöitä ja ilmeisesti hän kokee oman olotilansa heikoksi, koska väittää usein vastaväittäjän olevan sekä venäläinen että homo kaiken muun nimittelyn lomassa!

        Spämmipete ei ole vakavasti otettava. Ei edes russotrollina.

      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.

      • Anonyymi

        Tuskin olet kokoomukselainen!!!!!! Kokoomukselainen ajattelee isänmaan parasta ja kouluttautuu hyväksi upseeriksi, että pystyy puolustamaan isänmaataan!

        Taidat olla täysivrinen kommunisti!

      • Anonyymi

        Koko vapaa Eurooppa ihailee Suomen armeijan koulutussysteemia ja meidän sotilasreserviämme! Missään muussa Euroopan maassa ei ole huolehdittu puolustuksesta samoin kuin Suomessa, mutta meillä onkin kokemusta tuon suuren ja mahtavan naapurin hyökköyksestä aikoinaan ja se on pitänyt meillä sotilaskoulutuksen korkeana!!

      • Anonyymi

        HAH, HAH, HAH ja vielä kerran HAHAHAH!, Luulet ressukka vaa, että vain Mikkelissä!!

        HAH, HAH, HAH!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Puolustusministeri on useasti todennut ettei Suomi "kikkaile" tuolla tavalla.

      Onko pääministerimme siis eri mieltä puolustusministerin kanssa?

      • Anonyymi

        Kikkailkoot mun puolesta keskenään ihan missä haluavat. Tuskin ne rintamalle tulee kumpikaan kikkailemaan.

    • Anonyymi

      Kun spämmipete ilmestyy palstalle alkaa homouden hokeminen. Tiedämme kyllä mitä se tarkoittaa.

    • Anonyymi

      Nato-suomen kustannustehoton asevelvollisuus armeija tikunnokassa.

      • Anonyymi

        HAH, HAH, HAH! Noin tuota putinilaista ärsyttää Suomen armeijan koulutus!! Huvittavaa!!

        Varmaan harmittaakin, kun Suomi järjestää puolustuksensa hyvin ja tehokkaasti! Putinin joukoilla ei ole meille asiaa!!

    • Anonyymi

      Kovasti Tyyriiksi tulee osaavan ammattilaisen makuuttaminen kassulla tai mettässä.

      • Anonyymi

        Älä sinä siitä huolehdi! Putinin pitää maksaa maltaita saadakseen miehiä tappelemaan ja vielä haalia noista surkeista maista kuten POHJOIS-KOREASTA miehiä tapettaviksi Ukrainan rintamalle! Putin ei taida omia miehiään saadabtappeölemaan, niin turvautuu noihin aliäkehottyneisiin maihin saadakseen apua!

        On sitä aikoihin eletty! Suuri ja mahtava Neuvostoliitto hakee lisä tappelijoita tuollaisesta valtiosta kuin POHJOIS-KOREA!! On siinä ihmettelemistä kerrakseen!

        Pikkuinen Ukraina taistelee omin voimin, muutama länsimaalainen vapaaehtoinen apunaan!
        Hyvin onkin puolensa pitänyt tuota roistomaista hyökklystä vastaan!
        ELÄKÖÖN UKRAINA!! VOITTO KOTIIN!!

    • Anonyymi

      Asevelvollisuusarmeija on Suomelle erittäin hyvä ja kustannustehokas tapa tuottaa edullisesti kookas armeija ja bonuksena sille vielä mittava reservi.

      Juuri SIKSI SEN KÄYTTÖ SUOMESSA KYRSII NIIN SUURESTI SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA KIIHKEÄSTI VASTUSTAVAA VENÄLÄISTÄ HOMPPELIA!

      Siihen verrattuna ammattiarmeija on todella kallis ja käytännössä niin pieni, ettei väkeä riitä Suomen 1.300 km pitkälle Itärajalle riittävästi!

      • Anonyymi

        TODELLISUUDESSA ASEVELVOLLISUUSARMEIJA ON KUSTANNUSTEHOKAS JA TOIMIVA JA SIKSI SUOMEA KADEHDITAAN SEN TAKIA MONELTA SUUNNALTA!

        MEILLÄ ON KUITENKIN YKSI EHDOTON JA PARAS TODISTE JÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDESTA!

        JA SE TODISTE ON TILTU ITSE!

        HÄN, TUNNETUSTI VENÄJÄN HOMPPELI-TROLLINA, VASTUSTAA SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA MAANPUOLUSTUSTA JA TOIVOO SUOMEN HELPPOA MIEHITYSTÄ!

        KOSKA NYKYJÄRJESTELMÄMME ON HALULLE PAHA ESTE NIIN HÄN VASTUSTAA, VENÄJÄN EDUN NIMISSÄ, SUOMEN ASEVELVOLLISUUS-ARMEIJAA!

        SIINÄ MEILLE ON PARAS TODISTE SEN HYVYYDESTÄ JA KANNUSTE JATKAMAAN!

    • Anonyymi

      Jos ei OMAA maataan puolusta niin silloin kai hyväksyy sen, mitä siitä seuraa?

      Kun Suomeen hyökännyt Venäjän sotajoukon kärki saavuttaa talosi, ryöstää sen wc-istuimia myöten ja pitkä jono nauttii vaimosi avuista sinun seuratessa apeana ja avuttomana vierestä! ”Ei toki ole pakko sotia”, mutta tämä siitä on seuraus Venäjän naapurina!

      Ehkä silloin voi käydä mielessä, että olisiko OMAA maata sittenkin kannattanut puolustaa myös itse?

    • Anonyymi

      TODELLISUUDESSA SUOMESSA LOISIVA PUOLIVENÄLÄINEN PUTINISTI VIHAA SUOMEA JA ERITYISESTI HÄN VIHAA SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA! NYT KUN HÄN EI MAHDA NATOON KUULUMISELLE ENÄÄ MITÄÄN NIIN HÄN ON ALKANUT HYÖKKÄÄMÄÄN SUOMEN ARMEIJAN PERUSTAN, ASEVELVOLLISUUDEN KIMPPUUN, VIHJAILEMALLA SEN OLEVAN JOTENKIN ”SOTAISEMPI” KUIN AMMATTIARMEIJA, JOKA EI MUKA OLE SOTAINEN LAISINKAAN!

      KUN SUOMELLA ON ITÄRAJAA 1.300 KM NIIN KOHTUULLISEN KOKOINEN AMMATTIARMEIJA, JOKA OLISI 5.000:EN MIEHEN KOKOINEN JOHTAISI SIIHEN, ETTÄ ITÄRAJAA PUOLUSTAISI VAIN 4 SOTILASTA PER YKSI KILOMETRI! NIIN HARVALLA PUOLUSTUKSELLA EI VIHOLLISTA VOI TORJUA!

      AMMATTIARMEIJA ON KALLIS EIKÄ JOHDA MINKÄÄNLAISEN RESERVIN SYNTYMISEEN! JUURI SIKSI NIMENOMAAN VENÄJÄN HOMPPELI SITÄ KANNATTAA! HYYPIÖ KUN ETSII VAIN VENÄJÄN, EI SUOMEN, ETUA!

    • Anonyymi

      Asevelvollisuusarmeija on Suomelle erittäin hyvä ja kustannustehokas tapa tuottaa edullisesti kookas armeija ja bonuksena sille vielä mittava reservi.

      Juuri SIKSI SEN KÄYTTÖ SUOMESSA KYRSII NIIN SUURESTI SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA KIIHKEÄSTI VASTUSTAVAA VENÄLÄISTÄ HOMPPELIA!

      Siihen verrattuna ammattiarmeija on todella kallis ja käytännössä niin pieni, ettei väkeä riitä Suomen 1.300 km pitkälle Itärajalle riittävästi!

      • Anonyymi

        Jos joku NHL:n heikoimmista joukkueista on huonompi kuin Nato-suomen lätkän nelosdivarin joukkue ja nelosdivarin joukkue on kustannustehokkaampi kuin NHL joukkue niin esitä laskelmat?

    • Anonyymi

      Nato-suomen asevelvollisuus sotaväki tekee vuositasolla miljardin turskaa.

      • Anonyymi

        HAH, HAH, HAH, HAH!!!!! Kylläö nouta putinilaisia harmittaa tuo Meidän NATO-jäsenyys!!
        Ei nuo raukat voi olla siä hikematta yhtenään!

        Kyllä todella on naurussa pitelemistä! Koettakaa nyt raukat putinilaiset ymmärtää, että Suomen oli saatava lisäturvaa noutten Putinin suunnitelmien vuoksi!

        Syyttäkää nyt vain Putinin tyhmyyttä, kun niin näkyvästi suunnitelmiaan teki Suomessa!!

    • Anonyymi

      Beelzebub (Baal-zebub) on alun perin teidän juutalaisten suojelusjumala. Rabbien teksteissä nimi merkitsi ”tunkion herraa”, jota USA ja Nato edustavat tänäkin päivänä.

      USA ja Nato - Kukkoina tunkioillaan.

    • Anonyymi

      "Nato-suomen asevelvollisuus sotaväki tekee vuositasolla miljardin turskaa."

      Tuolla rahalla sais Nato-suomeen ihan oikean AMMATTILAIS ARMEIJAN.

      • Anonyymi

        Tehokkaan AMMATTILAIS ARMEIJAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehokkaan AMMATTILAIS ARMEIJAN.

        Osaavan JA Tehokkaan AMMATTILAIS ARMEIJAN.

    • Anonyymi

      Asevelvolllisuus armeija on kallis, kustannustehoton ja heikosti motivoitunut. Pakko-otot eivät motivaatiota lisää.

    • Anonyymi

      Turvallisuus maksaa valitettaavsti. Sille ei voi mitään.

      • Anonyymi

        turhasta on turha maksaa.

        Ammattilais armeija Suomea pufuftamaan ja joutava velliperseinen sotilasaines oikeisiin tuottaviin töihin.

    • Anonyymi

      Nyt on parasta päästää nuoriso tuottaviin töihin ja ottaa halpasotilailla miehitetty palkka-armeija käyttöön Suomessa, jotta velkasuhde saataisiin kääntymään lasku-uralle.

      Nato-suomalaisille MPK sotilaille ei esimerkiksi tarvitse maksaa yhtään mitään. Riittää kun niille antaa hetkeksi aikaa deaktivoidun reserviläiskiväärin hypisteltäväksi. ja ulkomailta saa karaistuneita lapsisotilaita iha huume palkalla. Armejan omat pirikokit ketää hyvää ainetta pojille.

      • Anonyymi

        TODELLISUUDESSA SUOMESSA LOISIVA PUOLIVENÄLÄINEN PUTINISTI VIHAA SUOMEA JA ERITYISESTI HÄN VIHAA SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA! NYT KUN HÄN EI MAHDA NATOON KUULUMISELLE ENÄÄ MITÄÄN NIIN HÄN ON ALKANUT HYÖKKÄÄMÄÄN SUOMEN ARMEIJAN PERUSTAN, ASEVELVOLLISUUDEN KIMPPUUN, VIHJAILEMALLA SEN OLEVAN JOTENKIN ”SOTAISEMPI” KUIN AMMATTIARMEIJA, JOKA EI MUKA OLE SOTAINEN LAISINKAAN!

        KUN SUOMELLA ON ITÄRAJAA 1.300 KM NIIN KOHTUULLISEN KOKOINEN AMMATTIARMEIJA, JOKA OLISI 5.000:EN MIEHEN KOKOINEN JOHTAISI SIIHEN, ETTÄ ITÄRAJAA PUOLUSTAISI VAIN 4 SOTILASTA PER YKSI KILOMETRI! NIIN HARVALLA PUOLUSTUKSELLA EI VIHOLLISTA VOI TORJUA!

        AMMATTIARMEIJA ON KALLIS EIKÄ JOHDA MINKÄÄNLAISEN RESERVIN SYNTYMISEEN! JUURI SIKSI NIMENOMAAN VENÄJÄN HOMPPELI SITÄ KANNATTAA! HYYPIÖ KUN ETSII VAIN VENÄJÄN, EI SUOMEN, ETUA!

    • Anonyymi

      Asevelvollisuusarmeija on Suomelle erittäin hyvä ja kustannustehokas tapa tuottaa edullisesti kookas armeija ja bonuksena sille vielä mittava reservi.

      Juuri SIKSI SEN KÄYTTÖ SUOMESSA KYRSII NIIN SUURESTI SUOMEN MAANPUOLUSTUSTA KIIHKEÄSTI VASTUSTAVAA VENÄLÄISTÄ HOMPPELIA!

      Siihen verrattuna ammattiarmeija on todella kallis ja käytännössä niin pieni, ettei väkeä riitä Suomen 1.300 km pitkälle Itärajalle riittävästi!

    • Intti on käyty. Kakka keikka tulipahan tehtyä. Nykyvakaumuksella menisin sivariin...

    • Anonyymi

      ” Meille Suomalaisille Niiiiin KALLIS ASEVELVOLLISUUS ARMEIJA, meille aiva liian TYYRIS!”

      TODELLISUUDESSA ASEVELVOLLISUUSARMEIJA ON KUSTANNUSTEHOKAS JA TOIMIVA JA SIKSI SUOMEA KADEHDITAAN SEN TAKIA MONELTA SUUNNALTA!

      MEILLÄ ON KUITENKIN YKSI EHDOTON JA PARAS TODISTE JÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDESTA!

      JA SE TODISTE ON TILTU ITSE!

      HÄN, TUNNETUSTI VENÄJÄN HOMPPELI-TROLLINA, VASTUSTAA SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ JA MAANPUOLUSTUSTA JA TOIVOO SUOMEN HELPPOA MIEHITYSTÄ!

      KOSKA NYKYJÄRJESTELMÄMME ON HALULLE PAHA ESTE NIIN HÄN VASTUSTAA, VENÄJÄN EDUN NIMISSÄ, SUOMEN ASEVELVOLLISUUS-ARMEIJAA!

      SIINÄ MEILLE ON PARAS TODISTE SEN HYVYYDESTÄ JA KANNUSTE JATKAMAAN!

    • Anonyymi

      Jos ei OMAA maataan puolusta niin silloin kai hyväksyy sen, mitä siitä seuraa?

      Kun Suomeen hyökännyt Venäjän sotajoukon kärki saavuttaa talosi, ryöstää sen wc-istuimia myöten ja pitkä jono nauttii vaimosi avuista sinun seuratessa apeana ja avuttomana vierestä! ”Ei toki ole pakko sotia”, mutta tämä siitä on seuraus Venäjän naapurina!

      Ehkä silloin voi käydä mielessä, että olisiko OMAA maata sittenkin kannattanut puolustaa myös itse?

    Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      121
      7045
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      55
      4767
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      74
      3734
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2824
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      32
      2478
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1936
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      207
      1462
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1254
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      41
      1063
    10. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      162
      911
    Aihe