Yhdysvaltain jättipommikone ylitti Keski-Suomen
Yhdysvaltojen B-52 Stratofortress -pommikone lensi keskiviikkona Suomen yllä. Asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Espanjassa sijaitsevalta lentotukikohdalta matkaan lähtenyt kone on kaartanut laajan lenkin Suomen yllä lounaasta kaakkoon. Sittemmin kone on jo ehtinyt siirtyä Viron ilmatilaan.
Kone lensi jonkin aikaa myös Keski-Suomen alueella, ylittäen muun muassa Joutsan Angesselän. Keskisuomalaisen levikkialueella kone lensi myös Etelä-Savon Kangasniemen ja Pirkanmaan Kuhmoisten yllä.
Koneen lento on tiettävästi osa Naton harjoituksia, joihin osallistuu joukkoja muun muassa Suomesta, Liettuasta ja Ruotsista.
Yhdysvaltojen B-52 Stratofortress on pitkän matkan pommikone, joka voi kantaa esimerkiksi ydinaseita. Vastaavanlaiset koneet harjoittelivat Suomessa ensimmäistä kertaa maaliskuussa
Yhdysvaltain jättipommikone ylitti Keski-Suomen
35
531
Vastaukset
- Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
Voimannäyttöä
- Anonyymi
Miksi Usa näyttää meille muskeleita?
- Anonyymi
Ne on myös meidän muskelit. Hyvä on Venäjän tiedustelun nähdä, millaisia muskeleita meillä on. Hieno homma!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on myös meidän muskelit. Hyvä on Venäjän tiedustelun nähdä, millaisia muskeleita meillä on. Hieno homma!
Suomalaisten muskeleita B-52 ei edusta.
https://www.youtube.com/shorts/mGgKVXgvfFo - Anonyymi
kätyri tietää että se näytti voimaa r......e
- Anonyymi
Mitä höpiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpiset?
r....ä on suurin uhka ja sille näytettiin voimaa
- Anonyymi
Yhdysvaltain B52-pommikone oli keskiviikkona Suomen ilmatilassa.
Espanjasta lähtenyt kone saapui Suomeen Ruotsin kautta ja tuli mantereen päälle Kaskisten eteläpuolelta.
Kone lensi suorahkoa reittiä kohti itärajaa, kunnes kääntyi ennen Juukaa lounaaseen. Puoli yhden aikaa iltapäivällä kone lensi Varkauden yli ja kääntyi kohti Hämeenlinna.
Kone jatkoi suoraa reittiä merelle saakka ja kääntyi sitten kohti Viroa. Viron yllä oli tuolloin myös Britannian ilmavoimien koneita.
B52 ja brittiläinen hävittäjä jäivät Virossa pyörimään maan keskiosan paikkeille. Samaan aikaan Naton ilmavalvontakone kiersi ympyrää Pärnun paikkeilla.
Suomen ilmatilassa oli keskiviikkona myös Yhdysvaltain tiedustelukone.
Raskas B-52 Stratofortress on pitkän matkan pommikone, joka voi kantaa myös ydinaseita. B52-koneita on nähty Suomessa vain harvoin.
B52-koneita saapui Eurooppaan viikonloppuna Yhdysvaltain Louisianasta. Koneet harjoittelevat useissa eurooppalaisissa Nato-maissa.
Naton mukaan kyse on myös pelotteen ja puolustuksen tukemisesta liittouman itä- ja pohjoisosissa Euroopassa.
- Anonyymi
Nythän Ano voi kertoa Venäjällä että Suomi on hankkinut Ydin aseen ja liisannut B-52 Stratofortress -pommikone heittämään sen Moskovaan.
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
Harjoittelevat jo Suomen pommittamista. Hyvä tästä vielä tulee😀
- Anonyymi
Eihän siitä ole kysymys. Näe metsä puilta.
- Anonyymi
Pöljä👾
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Helsingin lentokentällä kohta sama meininki jos Yhdysvaltoihin luotettaisiin?
https://www.youtube.com/shorts/RbrpZz9RLKs - Anonyymi
Oli se hieno, aamulla tuli nokka näkyviin ja illalla just pimeän alkaessa peräsin.
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
r......e näytettiin voimaa
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
mahtavaa yhteistyötä
- Anonyymi
Näin siis länsi-savosssa. Yhdysvaltain jättipommikone ylitti Keski-Suomen.
- Anonyymi
näin
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514