HS: Suomen taloudessa on asiantuntijoille tuntematon mystinen "jarru", joka hidastaa talouden elpymistä
Talouden elpymisen ennustetta tarkistetaan taas. Alaspäin. Mikä ihme on tämä jarru, joka on mystifioinut asiantuntijatkin. Kukaan ei tiedä, mistä oikein on kyse. Kulutus on jäässä, viennin kasvu ei kompensoi, asuntomarkkinat ei vedä.
Tuntuu kuin joku olisi painanut jarrut pohjaan, mutta kukaan ei tiedä kuka ja miksi?
"Keskeinen kysymys siis on, mitä taloudessa on tapahtunut, kun ennakkotiedot ovat pettäneet kesän jälkeen. Sinänsä ei ole lainkaan harvinaista, että suhdanteen taitekohdissa ennusteissa on suuria eroja.
Euroalueella ennusteita on tarkistettu ylöspäin, mutta Suomessa alaspäin. Suomen taloudessa on jokin jarru, joka hidastaa talouden elpymistä ja horjuttaa uskoa tulevaisuuteen.
Spolander ei ole vielä varma, mikä tämä jarru on. Kesällä useat ennakoivat indikaattorit puhuivat talouskasvun voimistumisen puolesta, mutta sitten tapahtui jotain."
"Spolander painottaa, että viennin kasvu ei ole riittänyt kompensoimaan heikkoa kotimaista kysyntää. Asuntomarkkinat ovat yhä jäässä eikä kotitalouksien kulutus kasva."
https://www.hs.fi/talous/art-2000011634955.html
HS: Suomen taloudessa on asiantuntijoille tuntematon mystinen "jarru", joka hidastaa talouden elpymi
214
970
Vastaukset
- Anonyymi
Spolander ja muut talousoikeistolaiset "asiantuntijat" eivät näe ruiskukansinisten lasiensa läpi tätä jarrua.
- Anonyymi
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
Smolanderi vain toteuttaa sanontaa "kenen leipää syöt, sen lauluja laulelet". Ei tuossa tilanteessa oikein voi tehdä muuta.
- Anonyymi
Vuosi on kuunneltu pääministerin ja valtiovarainministerin suulla miten valopilkkuja näkyy, tilauskirjat ovat täynnä ja kasvu kulman takana.
Hallituksen satutunnin soisi jo loppuvan, kun Spolanderkin jo pikku hiljaa yrittää herätellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
Suomen verotus on se jarru.
- Anonyymi
Noille ns. "asiantuntijoille" voisi nyt antaa potkut ja korvata sellaisilla joilla
a) oikea koulutus
b) elävät aikakaudella 2025 eikä 1830 - Anonyymi
Voisiko mystinen jarru olla se, että samalla kun joka puolella uutisoidaan YT-neuvotteluista, konkursseista ja ennätyskorkeasta työttömyydestä, niin hallitus haluaa helpottaa entisestään irtisanomisia ja muutenkin heikentää työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, SEKÄ sosiaaliturvaa, eli viestittää että he eivät ainakaan kansalaista huolehdi, omillanne olette.
Lopputulos on se, että jokainen pelkää töiden lähtevän alta, eikä hyvinvointivaltion tarjoamiin turvaverkkoihin ole enää luottamusta.
Jos vertaa vaikka Tanskaan, niin siellä irtisanominen ja palkkaaminen on todella helppoa, mutta sosiaaliturva on todella korkealla tasolla. Yhtälö toimii, koska yritykset uskaltavat palkata, ja työntekijät voivat luottaa siihen että jos potkut tulee niin valtio ottaa koppia kunnes löytyy uusi työ. Yhdistelmä, jossa ihmisistä ei välitä työnantaja eikä valtio, on kestämätön. Jokainen alkaa varautumaan pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, rahahanat menevät kiinni, ei uskalleta ottaa riskejä eikä sijoittaa. Omat varat laitetaan pahan päivän varalle, eikä elintason nousua tavoitella.
Tässä analyysini mystisestä jarrusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko mystinen jarru olla se, että samalla kun joka puolella uutisoidaan YT-neuvotteluista, konkursseista ja ennätyskorkeasta työttömyydestä, niin hallitus haluaa helpottaa entisestään irtisanomisia ja muutenkin heikentää työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, SEKÄ sosiaaliturvaa, eli viestittää että he eivät ainakaan kansalaista huolehdi, omillanne olette.
Lopputulos on se, että jokainen pelkää töiden lähtevän alta, eikä hyvinvointivaltion tarjoamiin turvaverkkoihin ole enää luottamusta.
Jos vertaa vaikka Tanskaan, niin siellä irtisanominen ja palkkaaminen on todella helppoa, mutta sosiaaliturva on todella korkealla tasolla. Yhtälö toimii, koska yritykset uskaltavat palkata, ja työntekijät voivat luottaa siihen että jos potkut tulee niin valtio ottaa koppia kunnes löytyy uusi työ. Yhdistelmä, jossa ihmisistä ei välitä työnantaja eikä valtio, on kestämätön. Jokainen alkaa varautumaan pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, rahahanat menevät kiinni, ei uskalleta ottaa riskejä eikä sijoittaa. Omat varat laitetaan pahan päivän varalle, eikä elintason nousua tavoitella.
Tässä analyysini mystisestä jarrusta.Ikävintä on ehkä se, että osa näistä irtisanomisia järjestävistä yrityksistä tekee voittoa ja kasvattaa liikevaihtoa. Irtisanomisten taustalla ei ole välttämättömyys, vaan voittojen maksimointi. Osa korvaa ihmisiä tekoälyllä. Mm kela on ilmoittanut näin tekevänsä lähitulevaisuudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko mystinen jarru olla se, että samalla kun joka puolella uutisoidaan YT-neuvotteluista, konkursseista ja ennätyskorkeasta työttömyydestä, niin hallitus haluaa helpottaa entisestään irtisanomisia ja muutenkin heikentää työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, SEKÄ sosiaaliturvaa, eli viestittää että he eivät ainakaan kansalaista huolehdi, omillanne olette.
Lopputulos on se, että jokainen pelkää töiden lähtevän alta, eikä hyvinvointivaltion tarjoamiin turvaverkkoihin ole enää luottamusta.
Jos vertaa vaikka Tanskaan, niin siellä irtisanominen ja palkkaaminen on todella helppoa, mutta sosiaaliturva on todella korkealla tasolla. Yhtälö toimii, koska yritykset uskaltavat palkata, ja työntekijät voivat luottaa siihen että jos potkut tulee niin valtio ottaa koppia kunnes löytyy uusi työ. Yhdistelmä, jossa ihmisistä ei välitä työnantaja eikä valtio, on kestämätön. Jokainen alkaa varautumaan pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, rahahanat menevät kiinni, ei uskalleta ottaa riskejä eikä sijoittaa. Omat varat laitetaan pahan päivän varalle, eikä elintason nousua tavoitella.
Tässä analyysini mystisestä jarrusta.Näin on. Suomessa ei uskalla kuluttaa eikä epävarmuudessa voi investoida. Suomi on halvaantunut!!!
- Anonyymi
Talous perustuu aina loppujenlopuksi luottamukseen. Sen luottamuksen hallitus on puheillaan ja teoillaan romuttanut.
Luottamus palautuu kun nykyinen hallitus astuu syrjään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
Jarrun nimi on liian pienet palkat duunareilla+75 prossaa lisää liksaa.
- Anonyymi
Kauppiksessa ja valtsikassa pitäisi kyllä opettaa myös käyttäytymispsykologiaa. Eikä vain sitä, että missä euro, sinne toinenkin euro halajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talous perustuu aina loppujenlopuksi luottamukseen. Sen luottamuksen hallitus on puheillaan ja teoillaan romuttanut.
Luottamus palautuu kun nykyinen hallitus astuu syrjään.Asia on juuri näin, luottamus pyörittää taloutta ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa, sekä saa ihmiset tavoittelemaan asioita ja yrittämään. lopputuloksena on toimiva, liikkuva ja eteenpäinkatsova innovatiivinen yhteiskunta, joka on tuottavuuden näkökulmasta paras mahdollinen.
Luottamusta täytyy olla joko työmarkkinoihin ja siihen, että työnantaja osapuoli joutuu sitoutumaan työntekijöihinsä ja huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan (kuten esim. Saksassa, jossa työntekijät mukana hallituksissa ja irtisanominen vaikeaa), tai sitten täytyy olla luottamusta siihen, että vaikka työnantajilta ei vaadita vastuunkantoa, niin valtio huolehtii loppukädessä kansalaisistaan, takaa heille toimeentulon ja terveydenhuollon esimerkiksi (kuten Tanskassa, jossa irtisanominen helppoa mutta sosiaaliturva korkea).
Jos KUMPAANKAAN ei voi luottaa, niin talous pysähtyy, hyvästit saa heittää kulutukselle, innovaatioille ja investoinneille. Squid Game oli hyvä vertaus, juuri sellainen yhteiskunta siitä seuraa. Talouskasvun näkökulmasta täysi katastrofi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on juuri näin, luottamus pyörittää taloutta ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa, sekä saa ihmiset tavoittelemaan asioita ja yrittämään. lopputuloksena on toimiva, liikkuva ja eteenpäinkatsova innovatiivinen yhteiskunta, joka on tuottavuuden näkökulmasta paras mahdollinen.
Luottamusta täytyy olla joko työmarkkinoihin ja siihen, että työnantaja osapuoli joutuu sitoutumaan työntekijöihinsä ja huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan (kuten esim. Saksassa, jossa työntekijät mukana hallituksissa ja irtisanominen vaikeaa), tai sitten täytyy olla luottamusta siihen, että vaikka työnantajilta ei vaadita vastuunkantoa, niin valtio huolehtii loppukädessä kansalaisistaan, takaa heille toimeentulon ja terveydenhuollon esimerkiksi (kuten Tanskassa, jossa irtisanominen helppoa mutta sosiaaliturva korkea).
Jos KUMPAANKAAN ei voi luottaa, niin talous pysähtyy, hyvästit saa heittää kulutukselle, innovaatioille ja investoinneille. Squid Game oli hyvä vertaus, juuri sellainen yhteiskunta siitä seuraa. Talouskasvun näkökulmasta täysi katastrofi.Näin juuri on käynyt. Eli keskituloisilla ole perusturvaa.
- Anonyymi
urpon hallitus on se julkinen jarru
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävintä on ehkä se, että osa näistä irtisanomisia järjestävistä yrityksistä tekee voittoa ja kasvattaa liikevaihtoa. Irtisanomisten taustalla ei ole välttämättömyys, vaan voittojen maksimointi. Osa korvaa ihmisiä tekoälyllä. Mm kela on ilmoittanut näin tekevänsä lähitulevaisuudessa.
Se juuri on johtamisen taito, että näkee mitä on tulossa. Siksi juuri nyt voittoa tekevä yritys laittaa turhat pois, koska näkymä edessä on huono.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen verotus on se jarru.
JARRU = €URO
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talous perustuu aina loppujenlopuksi luottamukseen. Sen luottamuksen hallitus on puheillaan ja teoillaan romuttanut.
Luottamus palautuu kun nykyinen hallitus astuu syrjään.Ei palaudu, sama sontaa jatkuu ja melko varmasti pahenee. Nostakaa kiinteistöveroa, niin kulutus laskee muissa palveluissa edelleen, konkurssit lisääntyy. Se on sitä vasemmiston haluamaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Ne osaa omaan jalkaan ampumisen.
- Anonyymi
Kyllä Smolander sen vallan hyvin tietää, mutta ei uskalla sanoa ääneen, koska se jarru on hänen esihenkilönsä. Saattaa sen jälkeen tulla "tuntematon jarru" myös urakehitykselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Smolander sen vallan hyvin tietää, mutta ei uskalla sanoa ääneen, koska se jarru on hänen esihenkilönsä. Saattaa sen jälkeen tulla "tuntematon jarru" myös urakehitykselle.
Justiinsa tämä. Ihan nauratti kun luin juttua. Aika hupaisaa kun ekonomistit ihmettelee "mystistä jarrua", kun on ensin leikattu mm. työttömyysturvan lapsikorotukset, pienennetty ansiopäivärahan tuomaa turvaa, ja siihen kaikki muut leikkaukset päälle. Irtisanomisia näiden leikkausten takia satelee siellä täällä, plus konkursseja. Tähän vielä valtionjohdon jatkuva kurjistuspuhe ja viimeisenkin toivon riistäminen kansalaisilta. Hmmm... Mikähän se tosiaan on se mystinen jarru? 🤔 Mikä (huom!) koskee vain Suomea, joten ei voida syyttää maailmantilannetta. Niin tosiaan, mikähän se voisi olla? 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
Yksityiset palveluntarjoajat saavat valtion verorahat
Sitten jakavat voitot osinkoina sijoittajille ja omistajille
Näin rikaat saavat taas valtion ja kansan verovarat itselleen
Siis esim kun yksiyyistetään Sote palveluja
hallitus sen suunnitteli. Sote leikataan torsoksi ja rahat
siirretään pörriäisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Smolanderi vain toteuttaa sanontaa "kenen leipää syöt, sen lauluja laulelet". Ei tuossa tilanteessa oikein voi tehdä muuta.
Orpo toteuttaa normaalia kokoomuspolitiikkaa, jonka seurauksena valtion ahdinko syvenee, mutta kokoomuksen rahoittajat ja eturyhmät porskuttavat.
Äänestä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen verotus on se jarru.
Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
Sen verran minäkin tajuun
Ei koskaa mitäänEi ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noille ns. "asiantuntijoille" voisi nyt antaa potkut ja korvata sellaisilla joilla
a) oikea koulutus
b) elävät aikakaudella 2025 eikä 1830Persut elää nyt korona-aikaa uudelleen, eli tilaavat ja selaavat korona-ajan tilastoja esiin ja vertaavat niitä nykytilanteeseen, syyttäen SDP-Marin hallitusta kaikesta...
...tarkoituksenaan porvareilla on kääntää huomio pois persukokoomus-hallituksen kaaoksesta ja 2025 konkurssi-Suomesta, johon ovat maamme ajaneet osaamattomuudellaan ja rosvous-politiikallaan.
On sanonta että on helppo muualla arvostella, kun itse ei ole päättämässä asioista.
Marin palkittiin parhaana valtiojohtajana korona-tilanteen käsittelemisestään.
Voi vain kuvitella mitä karmeuksia olisi tapahtunut jos porvari-hallitus olisi ollut vallassa korona-aikana, kun nytkin jo velka-Riikka on tehnyt enemmän velkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JARRU = €URO
Hyvin sanottu.
ja EK-eliittikopla on jarrumies. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
urpon hallitus on se julkinen jarru
.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen verotus on se jarru.
Virossa on tasavero 25% ja viron talous paremmassa hapessa, kuin suomen, jossa verotus on tapissa ja koko ajan hallitus kiristää verotusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "jarru" on OrpoPurran oikeistohallitus EK-politiikallaan.
Juuri näin. Kun vienti ei ole riittävää, pahimpina aikoin on aina kotimainen kulutus paikannut taloutta.
Sanotaan, että asunto- ja autokaupasta tunnistaa kun talous piristyy. Nyt ei ole kummankaan kohdalla niin. Toisiksi merkeiksi säästäminen ennustaa, että luottamusta ei hallirukseen ole ja varaudutaan entistä pahempaan.
Näin on nyt. Toivon toitottaminen ei auta, kun se hokee tällaisen työtyömien määeän aikana.
"Hallituksen suunnittelema marginaaliveron alennus hyödyttää ensi vuonna noin 106 000:ta suomalaista, jotka ansaitsevat yli 100 000 euroa vuodessa".
Ja sitä pitäneekin ihmetellä, että miksi rutiköyhät persut ja velkavankeudessa kärvistelevät kokoomuslaiset keskituloiset äänestivöt itseään vastaan? Nyt joku voi saada 0-10 €/kk verohuojennusta...hyvätuloiset 150-1000 €/kk. Kai jokainen ymmärrää, että nuo suurituloiset sijoittavat rahansa vakuutuskuoriin ja ulkomaisiin osakkeisiin, kotimaahan ei noista kuluteta senttiäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen verotus on se jarru.
No tuskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko mystinen jarru olla se, että samalla kun joka puolella uutisoidaan YT-neuvotteluista, konkursseista ja ennätyskorkeasta työttömyydestä, niin hallitus haluaa helpottaa entisestään irtisanomisia ja muutenkin heikentää työntekijöiden asemaa ja oikeuksia, SEKÄ sosiaaliturvaa, eli viestittää että he eivät ainakaan kansalaista huolehdi, omillanne olette.
Lopputulos on se, että jokainen pelkää töiden lähtevän alta, eikä hyvinvointivaltion tarjoamiin turvaverkkoihin ole enää luottamusta.
Jos vertaa vaikka Tanskaan, niin siellä irtisanominen ja palkkaaminen on todella helppoa, mutta sosiaaliturva on todella korkealla tasolla. Yhtälö toimii, koska yritykset uskaltavat palkata, ja työntekijät voivat luottaa siihen että jos potkut tulee niin valtio ottaa koppia kunnes löytyy uusi työ. Yhdistelmä, jossa ihmisistä ei välitä työnantaja eikä valtio, on kestämätön. Jokainen alkaa varautumaan pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, rahahanat menevät kiinni, ei uskalleta ottaa riskejä eikä sijoittaa. Omat varat laitetaan pahan päivän varalle, eikä elintason nousua tavoitella.
Tässä analyysini mystisestä jarrusta.Totta ja hallitus ummistaa silmänsä. Mitään "toivoa" ei oke, vaiķa Petteri naama punaisena huutaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Suomessa ei uskalla kuluttaa eikä epävarmuudessa voi investoida. Suomi on halvaantunut!!!
Hallitus on tehnyt kaikkensa, että halvaantunut kansa on päätynyt vielä orjan asemaan työehtojen heikennyksillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
Sen verran minäkin tajuun
Ei koskaa mitäänEi ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.25 11 uudet lokakuun tylttömytsluvut. Onko nekin kaunisteltu ja seltyksillä pesty.
- Anonyymi
En tiedä tuosta,mutta intissä skappari huusi minulle että tuollaisille pitäisi antaa jarrua.
Mitä sitten lieneekään. - Anonyymi
Pelkkiä valheita kerrotaan kun totuus on tämä:
2020 - luku on ihmiskunnan historiassa ollut täysin erikoinen koska tällöin maailman rikas rahastava eliitti on onnistunut rakentamaan globaaleja rahastuksia jollaisia ei ole koskaan ennen nähty... ja miksi erityisesti suomalaiset ovat köyhtyneet ja mitä pitäisi tehdä niin...
1. Koska kaikki suomalaisten rahat on kannettu rikkaille EU maille ja rikkaalle rahastavalle EU eliitille sekä Ukrainan hallinnolle; nyt olisi perittävä takaisin näitä valtavia summia nopeasti...
2. Koska Suomen EU MEP:it eivät tee lainkaan töitään eivätkä ole vaatineet EU:lta mm. vuosittaisia miljarditukia hyvittämään Suomen talviolosuhteiden aiheuttamia kustannuksia; nyt täytyy vaihtaa kaikki EU MEP :it sellaisiin jotka saavat nämä korvaukset voimaan heti.
3. Koska Suomessa lähes kaikissa hankkeissa, hankinnoissa ja projekteissa on korruptioita. Korruptioita pitäisi alkaa jahdata ja purkaa kuten USA:ssa on nyt tehty.
4. Koska kartellit hallitsevat Suomea kuten sähköyhtiöiden kartellit, keskusliikkeiden kartellit, polttoaineen jakelun kartellit jne. eli Suomi on ollut banaanivaltio etenkin 2020-2025. Kartellien purku pitäisi aloittaa heti.
5. Koska inflaatio ei tuhonnut suomalaisten ostovoimaa vaan todellisuudessa sen tekivät valtava ahneus hintojen ja katteiden nostoina 2020-2025, kymmenien ja satojen prosenttien nostot. Ihmiset pitää ensin saada ymmärtämään että hallinnot ja valtamedia ovat aivan täynnä valheita ja että aina kaiken takana on valtava rahastus - se on suurin motiivi kaikkialla. Suomalaisten ostovoima tuhottiin siis pysyvästi 2020-2025 tuotteiden / palveluiden kymmenien ja satojen prosenttien hintojen / katteiden korotuksilla
Ei suinkaan 8% inflaatiolla mitä käytettiin valheena että inflaatiosta johtuivat valtavat korotukset... suomalaisten köyhdyttäminen tehtiin silkalla ahneudella. Mm. keskusliikkeet rahastivat kaiken mitä voivat ja paras esimerkki olivat sähköyhtiöiden 1000% hinnankorotukset sopimuksissa 2022, tuo oli täysin "banaanivaltioiden" kartellien harrastamaa hinnoittelua. Ja nyt hinnat ja katteet kohoavat edelleen, tämä on jo sulaa hulluutta että tämän annetaan jatkua.
Tämän tuloksena Suomi tuhoutuu täysin. Ja tätä tuhoa tukee vielä EU Ursula Von Der Leyenin ajama islami-muslimi väestönvaihto-invaasio. - Anonyymi
Eurohintaryöstö tehtiin toiseen kertaan yritysten ahneusinflaatiolla (greedflation) 2022-2025 ja ahneusryöstö jatkuu edelleen. Päälle alv-nostot ja OrpoPurra-leikkurit.
- Anonyymi
Jarru on kok ja Satonen, kevät 2024, jota myös persut tuki. Palkansaajien turvaverkkoja purettiin siihen tahtiin, että tämä suurin kuluttajaryhmä huolestui tulevaisuudestaan, alkoi säästämään sukanvarteen ja kulutus pysähtyi, se on myrkkyä markkinataloudessa, se kun elää vain ja ainoastaan kysynnästä/kulutuksesta.
- Anonyymi
Kaikki juontuu Sannan holtittomasta rahan kylvämisestä. Nyt on rahat loppu. On pakko säästää. Kaikki tietää että säästäminen vähentää kulutusta, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole.
- Anonyymi
mystisenä jarruna on ollut esim. ahne, eturyhmäille suunnattu tulon ja työn jako.
siis massa-työttömyys, jota on ylläpidettu Suomessa jo 1990 -2025..
Koko ajan on ollur n. 1 /2 miljoonaa työtöntä !!
Sittewn suuri jarru on sos.turva peräinen maahanmuutto. Kun kela lomailijoita on jo niin paljon, että se on miljardien tuottamaton haitta menoerä joka vuosi.
Ja noin yleensä lapsellisella idealismi politiikalla, uskomuksilla tehty politiikka on sen yli-velka Suomen luonut.
Asialla ovat olleet Suomea alas ajamassa vas vihreät, sekä markkina-liberalisti oikeisto.
Syvissä omissa harhoissa eläen on tehty sarjassa virheitä, ja kasvatettu menoja.- Anonyymi
JARRU = €URO
- Anonyymi
Ne ei uskalla sanoa, että Orpon hallitus mokasi tämän homman täysin? Nythän hallitus jopa askartelee uutta veroa matkailualalle. Kukaan ei tiedä mitä ne seuraavaksi keksii ja kaikki on epävarmaa.
- Anonyymi
Kyllä tää homma on sössitty aikojen saatossa ihan joka hallituksen kanssa.
1980 luvun loppu oli hyvää aikaa, sen jälkee joka hallitus on tehnyt toinen toistaan typerämpää touhua.
Globalisaatio on hoitanut homman eikä Suomi tajunnut sitä, kuinka maailma muuttui.
Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa verot niin alas, että se houkuttelee kansainvälistä pääomaa Suomeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tää homma on sössitty aikojen saatossa ihan joka hallituksen kanssa.
1980 luvun loppu oli hyvää aikaa, sen jälkee joka hallitus on tehnyt toinen toistaan typerämpää touhua.
Globalisaatio on hoitanut homman eikä Suomi tajunnut sitä, kuinka maailma muuttui.
Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa verot niin alas, että se houkuttelee kansainvälistä pääomaa Suomeen.Etpä paljon 80-luvusta ymmärrä: Se sinipunahallitus (1987-91) oli juuri keskeinen syy 90-luvun suureen lamaan.
Kasinokapitalismin hyysääjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä paljon 80-luvusta ymmärrä: Se sinipunahallitus (1987-91) oli juuri keskeinen syy 90-luvun suureen lamaan.
Kasinokapitalismin hyysääjiä.Holkerin hallitus teki 90 luvun laman ja Sanna nykyisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Holkerin hallitus teki 90 luvun laman ja Sanna nykyisen.
Älä valehtele. Teiltä persuilta ja kokkareilta on jo mennyt uskottavuus täysin. Ei teitä ota enää kukaan vakavasti.
Teillä persuilla on sama kohtalo kuin edeltäjällänne SMPllä, joka kaatui siihen että te ette vaan ymmärrä taloudesta mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Holkerin hallitus teki 90 luvun laman ja Sanna nykyisen.
Älä nyt hoe tuota roskaa.
- Anonyymi
Jarru on yleinen ankeuden ilmapiiri, jonka hallitus on saanut aikaan ja lietsonut. Kukaan ei usko tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Nuoret sitä vähemmän uskoo ja lahjakkaat lähtevät ulkomaille.
- Anonyymi
Se on kyllä kerrottu, mutta kun oikeisto ei halua sitä uskoa. Se on se, että rahaa käyttäviltä on leikattu ja rahaa säästäville on annettu lisää. Ei tuo mitään rakettitiedettä ole, kun ottaa ne ideologialasit pois päästä.
- Anonyymi
Se on tasan näin kun sanot. Eläkeläisten tileillä sitä paitsi lepää ylivoimaisesti suurin osa siitä "valtavasta rahamäärästä joka lepää tileillä". Ja he ovat säästeliästä väkeä. Uutisissa annetaan nyt ymmärtää että suunnilleen joka toisen suomalaisen tilit pursuaa ylimääräistä rahaa, näinhän asia todellakaan ei ole.
- Anonyymi
Tämä. Miten tätä edes tarvii selittää?
- Anonyymi
Jarru on työelämän heikennykset. Jokainen säästää työttömyyden ja sairauden varalle, jotta ei joutuisi parin kuukauden työttömyyden sekä ansiosidonnaisen jälkeen sillan alle asumaan.
- Anonyymi
Suurella osalla ei ole mistä säästää. Vaikka ette haluaisikaan uskoa, että köyhien kulutuksella oli väliä, niin se kuitenkin on. Ne kaikki leikatut asumistuet, työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet ym. on suoraan pois kulutuksesta. Ja rikkaille annettu veroale ei auta, kun he eivät osta mitään muuta kuin ehkä jotain sijoituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurella osalla ei ole mistä säästää. Vaikka ette haluaisikaan uskoa, että köyhien kulutuksella oli väliä, niin se kuitenkin on. Ne kaikki leikatut asumistuet, työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet ym. on suoraan pois kulutuksesta. Ja rikkaille annettu veroale ei auta, kun he eivät osta mitään muuta kuin ehkä jotain sijoituksia.
Ymmärrän työttömien ja muiden tukia saavia säästämisen, itse kerroin miksi työtä tekevät säästävät. Jos vaikka toinen vanhemmista jää työttömäksi, se vaikuttaa radikaalisti koko perheen kulutukseen, elintasoon ja jopa asumismuotoon. Sairauksista puhumattakaan.
- Anonyymi
Suomessa yhteiskuntaan ei voi luottaa, sinut voidaan jättää tyhjän päälle selvitymään ilman tuloja. Kokemusta on 17 vuoden ajalta tulottomuutta.
- Anonyymi
Voisko tilata jonkun laskelman, jossa todettaisiin edellisen hallituksen syyksi?
- Anonyymi
Ehkä oikeistohallitus ei sovi suomalaisten kansanluonteelle. Kokoomusta äänestävätkin on pohjimmiltaan demareita, mutta saivatkin nyt vahingossa aikaan ihan oikean oikeistohallituksen. Persuja äänestäneet luulivat äänestäneensä katujengejä vastaan, mutta saivat sakset ja ihmisvihan.
- Anonyymi
SDP ei halunnut mukaan hallitukseen ja nyt valitetaan .
- Anonyymi
Orpopurra on se jarru.
- Anonyymi
Jarru on kokoomuspersujen mädätyskiima.
- Anonyymi
Tiedän, että Jumala laskee elintasoa.
Tauno Rantalan profetia Järvenpään vapaakirkossa 20.2.2008
Rakkaani, Minä joudun teille sanomaan tänään, että se herätys, jota te odotatte ja olette rukoilleet, se ei tule sillä tavalla kuin te olette ajatelleet sen tulevan, vaan se herätys tulee kyynellaakson kautta, josta te olette kuulleet.
Tämän kansan keskelle tulee sellainen este, sellainen, joka näkyy joka päivä kaupungeissa, kylissä, maaseutupitäjissä, tulee sellainen, joka on joka päivä näkyvissä, joka myös samalla leikkaa tätä korkeaa elintasoa matalaksi.
https://www.tv7.fi/profetiat-paastoillassa-15-4/- Anonyymi
Vanhassa Testamentissa, Joosefin kertomuksessa, on kerrottu talousperiaate: silloin kun on vauraat ajat, pitää säästää, ja silloin kun on niukat ajat, pitää kuluttaa sitä minkä on säästänyt.
En ymmärrä paljon taloudesta, mutta intuitiivisesti tuo kuulostaa viisaalta. Kuluttamalla säästöjä huonoina aikoina ihmiset saisivat taloutta elpymään, jolloin voisivat tulla taas hyvät ajat, joina voisi säästää.
Pitäisikö suomalaisten (niiden joilla on tuloja, varoja, säästöjä) noudattaa enemmän tätä? Ollaanko täällä liian säästäväisiä silloinkin kun se ei ole hyväksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhassa Testamentissa, Joosefin kertomuksessa, on kerrottu talousperiaate: silloin kun on vauraat ajat, pitää säästää, ja silloin kun on niukat ajat, pitää kuluttaa sitä minkä on säästänyt.
En ymmärrä paljon taloudesta, mutta intuitiivisesti tuo kuulostaa viisaalta. Kuluttamalla säästöjä huonoina aikoina ihmiset saisivat taloutta elpymään, jolloin voisivat tulla taas hyvät ajat, joina voisi säästää.
Pitäisikö suomalaisten (niiden joilla on tuloja, varoja, säästöjä) noudattaa enemmän tätä? Ollaanko täällä liian säästäväisiä silloinkin kun se ei ole hyväksi?Rikkailta on turha odottaa mitään solidaarisuuskulutusta. Varakkaat pitävät rahan haalimista enemmänkin pelinä. Se on voittaja, jolle kertyy eniten, aivan sama tarvitsisiko sitä rahaa enää mihinkään. Miettii nyt vaikka jotain Wahlroosia, joka nostaa maataloustukia, joita ei oikeasti tarvitse, mutta kun voi. Eikä maan tilanne huoleta kun on rahaa sen verran, että saa aina huolehdittua itsestään.
- Anonyymi
Ei tuo ihme ole, Jumalan tiedetään rikkoneen ilmalämpöpumppuja ja vaatineen korjauksesta pitkän pennin.
- Anonyymi
Petteri Orpo: "Painamme jarrua ja kaasua samanaikaisesti."
- Anonyymi
Suomen talous ei ole kasvanut 20 vuoteen. Siinä syy jarruun. Euro tuhosi kasvun koska emme osaa elää kuten eurossa pitäisi.
- Anonyymi
Osaksi totta .. EURO ei sovi Suomen kaltaiselle maalle........
- Anonyymi
Villi veikkaus että yksi mystinen osa liittyy kirjaimiin e ja eräs toinen kirjan. Toisessa ei ole mitään mystiikkaa ja se on mm.
- Anonyymi
Persu on omin silmin nähnyt mitä hampurilaisenpaistaja on saanut aikaan, mutta aivopesu on niin vahvaa, ettei osaa huutaa muuta kuin vääränvärisiä.
- Anonyymi
Jarruna on liian vahva euro.
Ei se tuon vaikeampaa ole. Ei mitään mystiikkaa.- Anonyymi
TOTTA
- Anonyymi
Keisarin uudet vaatteet
Näin juuri. Hallitus - Anonyymi
Oisko vaikka hyvinvointivaltion alasajo? Totta kai ihmiset säästävät kaiken mahdollisen pahan päivän varalle kun yhteiskunnan turvaverkkoja revitään hajalle.
Ja sitten on tietenkin ne, joilla ei ole enää mitään mitä kuluttaa saati että säästöön jäisi.- Anonyymi
Tämä koko malli on kestämätön. EVA:n mukaan osa kansalaisista maksaa eniten veroja vuosikymmeneen, samalla on kysymysmerkki, mitä niillä verovaroilla saa vastineeksi, kun terveydenhoitoa ja turvaverkkoja saksitaan.
Ei voi olla molemmat: Globaalisti kova verotus ja samalla jokainen onkin omillaan eikä niillä verovaroilla saa yhteiskunnan tukea ja palveluja. - Anonyymi
Nuoret perheet on velkaisia, hyvä kun selviävät. Jos ei ole tukiverkkoa, pahimmassa tapauksessa työttömyyden kohdatrua vaikka toisen, romahtaa kaikki. Oerheet hajoa, myytävä asunto ja sulti velkaa jää.
- Anonyymi
Mystinen jarru
on se, että kansa on yli- verotettu kuivaksi
- S D P - asialla.
Ei ole varaa investoida !
Me emme nouse tästä.- Anonyymi
Ei SDP maksa palkkoja, taitaa ne palkankorotuksetkin olla tämän Orpon ja Purran halliruksen masinoimia
" viebtivetoiset palkat" vaikka normaalisti paljansaaja ja työnantajajärjestlt nwme ovat sopuneet.
Tietysti voi syyttää ihan kaikkia muoöita. Tämä hallitus onkin niin surkea, että sen takia kaikki on perseellään.. kyllä se on sasnut aikaan vain pahaa ja kurjuutta ihmisille. Miksiköhän talous ei vaan nouse vaikka siihen muka tämä hallitus on satsannut? Voidaankin vahvistaa, että satsaukset on olleet vääriä ja tulokset sen mukaiset
- Anonyymi
Se jarru on muun muassa: ALVn nosto, sähkön siirto hinnat, sähkön hinta, tuleva sähkön tehomaksu, sadevesimaksu eli maksat vaikka ei sataisi kun tontti on kaava-alueella. Kompostiin liittyvät asiat. Järjettömän korkeat jätemaksut.
Keksikää vain lisää typeriä maksuja niin kulutus pysyy ikuisesti matalana.
Mihinkään ylimääräiseen ei ole monella varaa ja lopuilla ei ole hinkua kuluttaa. Sitten kun on päästävä lomalle, niin lähdetään etelän lämpöön. Siis ulkomaille.
Suomi ei ota koskaan opiksi niistä maista jotka menestyy, siinäpä ne syyt olikin. - Anonyymi
Ehkä yksi pointti vielä tähän säätöbuumin juurisyihin: nyt olisi mitä pikimmiten saatava sote-akseli kuntoon ja kelvollinen terveydenhuolto kaikille takaisin. Tämä on ehkä suurin yksittäinen asia, mihin esim. eläkeläiset ja nuorennatkin säästävät kun ajattelevat että kohta kaikki hoitokulut maksetaan omasta pussista.
Jarru ei hellitä, ennen kuin ihmisillä on palautettu luotto takaisin hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareihin kuten terveydenhuolto ja koulutus. - Anonyymi
Jarru=Venäjän pakotteet, ne estävät kaupankäynnin, talouskasvun.
- Anonyymi
Venakkojen kanssa ei tehdä koskaan enää kauppaa.
- Anonyymi
Riikan ja Petterin bussissa meni velkajarru ja kaasu sekaisin :(
- Anonyymi
Riikkuli ei ole tottunut ajamaan automaatilla.Luuli painavansa kytkintä no sitten lähdettiinkin Tarkkikselle.
- Anonyymi
Tämän hallituksen myötä olen ymmärtänyt että hallituksen tärkein tehtävä on luoda uskoa tulevaan. Silloin ihmiset kuluttaa ja muutoinkin mieliala pysyy korkeammalla, mikä vaikuttaa hyvinvointiin ja siihen kuuluisaan innovointiin. Itse olin tämän hallituksen kannalla silloin alussa...en enää..
- Anonyymi
Oliskohan vuoto verorahoista rikkalle. Muuten sitä ei selitä kun pikkupaikkakuntien terkkareita suljetaan kilpaa ja äänestäjät äänestävät oikeistoa. Suomen velasta 80% on ottanut KOK ja sinä maksat halusit tai et ja ukraina ensin eli sinne on annettu 4000 milj ja sinulta leikattu. Ei Marin tällaisia tehnyt.
- Anonyymi
Asuntoa ei duunarin nyt kannata ostaa eikä paljon muutakaan.
- Anonyymi
Talousoikeiston pölhökustaat: "Sosiaaliturvan leikkaukset aiheuttavat ahdinkoa vain pienessä osassa väestöä ja rajoittavat niiden kulutusta."
Kun ei millään ymmärretä etteivät nuo elä keskenään missään erillisellä saarella. Meillä on kaksi opiskeluikäistä lasta joilta on leikattu ja joiden työllistyminen lähitulevaisuudessa on epävarmaa. Minulla on vain pätkätöitä. Ei auta jos toinen vanhemmista on hyvätuloinen, ja tulot kenties jopa kasvaneet, säästöön menee kaikki ylimääräinen jos jotain jää. - Anonyymi
Tämä jarrun nimi alkaa O -kirjaimella ja päättyy o -kirjaimeen. Arvaatteko? O**o
- Anonyymi
Oliskohan vuoto verorahoista rikkalle. Muuten sitä ei selitä kun pikkupaikkakuntien terkkareita suljetaan kilpaa ja äänestäjät äänestävät oikeistoa. Suomen velasta 80% on ottanut KOK ja sinä maksat halusit tai et ja ukraina ensin eli sinne on annettu 4000 milj ja sinulta leikattu. Ei Marin tällaisia tehnyt.
- Anonyymi
Köyhien tukivähennykset vähentyi suoraan kulutuksesta.
Työttömyysturva huonontui niin, että esim. keskituloisen työssäkäyvän on pakko säästää pahan päivän varalle - erityisesti velallisten. + päälle potkulaki.
Jotkut työssäkäyvät, ennen normaalisti kuluttaneet alkoi säästää esim. pienituloisille lapsillensa.
Työttömiltä poistettiin osa-aikatyön suojaosa. Osa tekee pimeästi töitä ja moni ei tee ollenkaan enää. Näin saadaan vähemmän verotuloja.
Että kyllä "kannattaa" leikata pienituloisilta, työttömiltä ja sairailta.
Rikkailla olisi vara kuluttaa, mutta niillä on todennäköisesti jo kaikki se, mitä tarvitsevat. Lisäraha heille menee pääosin sijoittamiseen. - Anonyymi
Suolipalstan analyysi Orpon hallituksen kansantalouteen jättämistä jarruraidoista kertoo sen, mitä asiantuntijat eivät uskalla sanoa.
- Anonyymi
Ylijohtaja Mannerhein kansantaloustieteen osastolta totesi miekantuppianalyyssissaan viennin olevan kansantalouden persta. Takkiin tuli kuten usein pörssipeleissä.
Talouden jarru ovat laiskojen köyhien italialainen lakkoilu.🛌😴🦥
- Anonyymi
Asiakkaat tuovat vain hiekkaa kengänpohjissaan pankin lattialle.
T: nalle- Anonyymi
Euron kolikoissa käytettävä bromi jarruttaa kulutusta.
- Anonyymi
sen mystisen jarrun nimi on persaukisuus ja huono ostovoima. Mutta koitapa kertoa oikeistoekonomistille.
- Anonyymi
Olisko se "tuntematon mystinen jarru" kenties kommunismi? Sen avulla estetään kyllä pienikin menestys, ja siihen päälle vielä kateus, perintöverot jne. niin köyhä on kansa ja köyhänä pysyy.
- Anonyymi
Voisiko VM tehdä tästä vaikka jonkilaisen kyselytutkimuksen, että miksi ihmiset eivät kuluta? Voisi saada jotain vinkkiä niin ehkä ei tarvitsisi niin paljon ihmetellä. Samasta syystä kansa haluaa IS gallupin mukaan Suomeen SDP-johtoisen punamultahallituksen.
- Anonyymi
Ai tämä hallitus kysyisi jotain kansalaisilta???? Ensimmäinen asia mitä hallitus teki, oli Kansalaispulssi -kyselyn lakkauttaminen. Ei heitä kiinnosta mitä suomalaiset ajattelevat.
Onneksi vielä sentään vaaleissa voi mielipiteensä ilmaista.
- Anonyymi
Kelarottia pitäisi ruoskia ja kurittaa ankarammin, jotta ne suostuu menemään töihin ja maksamaan veroja..siis jos haluaa lisää tätä "mystistä jarrua".
- Anonyymi
Vai että oikein suostuisi menemään töihin. Vuodessa olen laittanut noin 1000 hakemusta ja päässyt kahteen haastatteluun, joista kumpikin paikka meni sisäisesti jakeluun. Tulkaa jo pois sieltä keskiajalta vuodelle 2025 missä ei töihin enää mennäkään.
- Anonyymi
Kannattaa lällätellä ja revitellä sakset kädessä omalle kansalleen. Ja leikkiä yllättynyttä joka käänteessä, kun itse vie heikompiosaisilta tuhkat pesästä.
Suomalaiset ei ehkä lähde kaduille niin kuin muualla mennään, mutta me osataan jarruttaa. Siinä ei ole mitään mystistä. Tarvitsee vain olla sen verran ihminen, että tuntee kansan luonteen. Mutta ääliöitä ei kiinnosta kuin oman bärseen turvaaminen. No ihmettely loppuu kun saadaan tämä hallitus pois vallasta. - Anonyymi
Suomi on oikeasti aika paska maa. Yksinasuvalla kaikki rahat menee asumiseen jossain grynderikuutiossa. Sitten jos muutat sivummalle pienemmälle paikkakunnalle, niin ne asumiseen kaupungissa menneet rahat menee autoon ja pikkupaikkakunnilla ei ole edes töitä.
- Anonyymi
Petterille jäi pakki päälle ja silloin peruutuspeilistä näkyy kaikki tarvittava, Sanna ja Tytti!
- Anonyymi
Kansaa ei kulutusjuhlat kiinnosta. Kuluttaminen on niin last season.
- Anonyymi
Mä en ainakaan uskalla kuluttaa mitään, koska olen töissä valtion virastossa. YTt väijyy tulevaisuudessa.
Jos saan fudut, saisin ansiosidonnaista kai noin vuoden ja sekin olisi puolet palkasta, 8 viikon jälkeen 20% pois ja 8 kuukauden jälkeen 25% niin ollaan jo lähellä työttömän peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Sen jälkeen tulot olisi verojen jälkeen 600e/kk. Keskimääräinen työttömyysjakson pituus on OrpoPurran oikeistokaudella enntyksellinen 70 viikkoa. Mihinkään muihin tukiin en ole oikeutettu jos puoliso on töissä. Ja jos sekin saisi potkut, pitäisi myydä meidän omakotitalo, koska asumistukea ei voi saada omistusasuntoon tai jos useamman henkiön taloudella on säästöjä esim. omakotitalon myynnistä 50 000 euroa, asumistuen putoaminen alkaa 20 000 euron varoilla (yksinasuvan taloudessa 10 000 euron varoilla), eli työttömyys syö asunnon lisäksi myös varat. Ja toimeentulotukea ei saa jos on tilillä rahaa tai omaisuutta. Käytännössä edessä olisi luisu keskituloisesta hyvin pärjäävästä perheestä siihen, että kaikki pelivara talouden hoidossa menetettäisiin ja sitten ehkä voisi saada muuta kuin työttömyyskorvausta. - Anonyymi
No mistä pitäisi leikata? Mikä meillä on enemmän kuin esim muissa läntisen Euroopan maissa? Paljon kattavampi terveydenhuolto? Paremmat koulut? Parempi vanhustenhuolto? Sosiaaliturvakaan ei ole erityisen hyvä. Missä se pöhöttynyt julkinen sektori näkyy? Ja mielellään jos tiedät, niin kerro ihan miljardit ja suhde bruttokansantuottoon, ei populistisia heittoja.
Joka ikisessä maassa on jotain pikkuasioita jotka ovat paremmin kuin muualla, tai huonommin.
Esim Suomen väestön hajanaisuus voi tehdä terveydenhuollon järjestämisestä kallimpaa kuin Saksassa, vaikka se ei ole mitenkään parempaa. Tällaisia eroja uskon olevan. Mutta tällaisten asioiden vertailu on yllättävän vaikeaa. - Anonyymi
Ostovoimaan ei uusimmat palkankorotukset paljoa auttaneet, kun inflaatio oli muutamassa vuodessa yhteensä 30% ja kovimmat palkankorotukset kai 10% tietämillä. Eikä kaikki saaneet sitäkään eikä kerralla. Itse sain kai 3% ja tulossa on 2% tänä vuonna ja 1,4% ensi vuonna. Eihän toi 2% kata kunnolla edes tämän vuoden inflaatiota, saati että korjaisi edellisten vuosien pudonnutta ostovoimaan.
Olen itse ekonomisti ja mietin kyllä missä p€rseessä ne päätä pitää, kun täällä on parempaa talousanalyysiä. - Anonyymi
Onko nykyhallitus tehnyt ainoatakaan elvyttävää ehdotusta?
Rikkaiden veronhelpotus ei sitä ole.. Jos sulla on ennestään miljoona,mitä teet kymppitonnilla?
Hallitus on kuin vene myrskyssä,vähän airolla koetetaan jarrutella. Muuten mennään tuulen mukana. - Anonyymi
Taloustiede on jännää, kun siinä vilistää kaikenlaisia satuolentoja. On dynaamisia vaikutuksia, Lafferin lautasliinaa, tippuvia murusia, näkymätöntä kättä ja nyt uusimpana tämä tuntematon jarru.
Näitä kaikkia enemmän uskon Joulupukkiin. Tosin nyt saattaa joulumyyntikin flopata, merkkejä on ilmassa.
Myös se trickle down, eli lirahtelu teoria, jota Orpon hallitus kanssa toteuttaa. Eli kun rikkaat saavat rikastua pidäkkeettä, niin sieltä ylhäältä rikkailta lirahtelee alaspäin köyhille myös roiskeita.- Anonyymi
Mä olen omin silmin nähnyt vuosien varrella montakin Joulupukkia, mutta talouskasvua en. Mutta onneksi meillä on nyt hyvä hallitusohjelma ja talouskasvu on jo ihan nurkan takana :D
- Anonyymi
Nyt olemme nähneet mitä kokoomuslaisen taloustieteen "kasvun kaava" tarkoittaa käytännössä.
- Anonyymi
Muhinoitavaa varallisuutta pitäisi verottaa kovalla kädellä. Kuten myös makaamalla saatavaa = perinnöt.
- Anonyymi
Orpopurra kyllä osaa ihan itse sen kurjuuden maksimoinnin. Ihan enspuheistaan lähtien lietsoivat kauhua. Sitten ärri heilui saksien kanssa ja nyt viimeksi kertoi että Suomesta tulee Euroopan kurjin maa eikä mitään ole tehtävissä paitsi viedä kaikki sosiaaliturva pois.
- Anonyymi
Jarru on pelkästään orpopurra
- Anonyymi
Mehä voitas lisätä maaham muuttoo, eiks je😉
T:Demari - Anonyymi
Riikkulilta tulossa uusi kirja joulumyyntiin: Mäkkärin kassalta Tarkkikselle.
- Anonyymi
Olemme nähneet kolme kokoomuksen johtamaan hallitusta, joilla on ollut sama kasvun kaava ja jotka kaikki ovat saaneet aikaan laman. Kaikki!
- Anonyymi
Kyse on poliittisesta vastalauseesta hyvinvointivaltiota turmelevaa politiikkaa vastaan. Hallitus ryssii soten, tuhoaa sosiaaliturvan ja ennen kaikkea ankeuttaa tulevaisuuden uskon syyttämällä entistä hallitusta ja samalla tekemällä aivan kädetöntä politiikkaa ja päätöksiä. Niin kauan kun suomalainen ei voi Suomen valtioon, isänmaahansa, luottaa, kulutusboikotti on ja pysyy. Ryhtiliike on tehtävä puolueissa.
- Anonyymi
Tämähän on päivänselvää, nykyinen hallitus on toimillaan halvaannuttanut koko tämän maan. Ei kahta sanaa.
- Anonyymi
Se jarru alkoi näkyä jo syksyllä 2023. Ovatko asiantuntijat ihan pihalla siitä? Mutta enemmän ihmettelen tämän hallituksen ministereitä, jotka eivät todellakaan ota mitään vastuuta aikaansaannoksistaan.
- Anonyymi
Jarruraidat ekonomisteilla on pikkuhousuissaan.
- Anonyymi
Tämän tilanteen on juurikin tämä hallitus aikaan saanut. Vastaus on helppo, keski-ja pienituloiset säästävät pahojen päivien varalle. Tällä hetkellä epävarmuutta tuovat useat irtisanomiset ja työntekjöiden oikeuksia on muutenkin heikennetty eli irtisanominen on helpotettu. Lisäksi ei omistusasuntoon saa enää asumistukea, vaikka tulot tippuisivat vaikka työttömyyden vuoksi. Kaiken tämän lisäksi ansiosidonnaista on kiristetty.
Eli ei ihme jos ne keskiluokkaiset ja pienituloiset ennen kuluttavat säästävät varsinkin jos on omistusasunnosta velkaakin.- Anonyymi
Tähän voisi lisätä vielä, että ne verohelpotuksia saavat isotuloiset eivät kuluta vaan laittavat ne ylimääräisen rahat sijoituksiin.
- Anonyymi
"VM tietää kotitalouksien rahatilanteen paremmin kuin moni muu, joten tuntematon tekijä ei ole se."
Ajatteleeko ne sitten siellä VM:ssä, että jos suomalaiset eivät osta kotimarkkinoilta ruokaa ja kulutustavaroita, se kertoo vaan siitä, että suomalaiset suunnittelevat vaan tilaavansa kohta Patrialta miehistönkuljetusvaunuja. Että kasvu on ihan kulman takana, mutta tässä on nyt vain tällainen 'tuntematon jarru' hetken aikaa...... - Anonyymi
On selvää, että ylimitoitettua julkista sektoria on pakko pienentää. Mutta se, että se tehtiin tavalla, jossa tavalliselta työssäkäyvältä keskiluokkaiselta vietiin perusturva, on mun mielestä suurin syy, miksi kulutus sakkaa. Tavallisen duunarin on pakko säästää pahanpäivän varalle. Pääomatuloillaan elävälle on aivan sama, vaikka työpaikka menisikin alta. Asuntovelkaiselle keskiluokkaiselle taas ei ole. Vähävaraiset ei ole ennenkään kuluttaneet rahojaan kuin välttämättömyyksiin. Kulutuksen lasku ei johdu siitä, että joku Korso-Kerttu ei enää käykään laitattamassa uusia tekoripisiä. Lasku johtuu siitä, että dippainssi- Teemu ja sairaanhoitaja-Sanna säästää pahan päivän varalle. Mutta tätähän sen paremmin ekonomistit kuin poliitikotkaan ei ymmärrä.
- Anonyymi
Mielestäni kertoo myös huonosta itsereflektiokyvystä jos ylimielisenä sanelee miten kansalaisten tulisi työnhaussa ja työmarkkinoilla olla, kun oma CV on täysin tyhjä. Purralla on opintojen aikaisia hanttihommia marjanpoimimisesta mäkkäriin, mutta valmistumisen jälkeen 2004 ei ole tehnyt päivääkään töitä. Eli hän voisi vähän ymmärtäväisemmin suhtautua henkilöihin joille työllistyminen on vaikeaa. Orpolla ei ole CV:ssä mitään muita kuin poliittisia tehtäviä. Ymmärrän että poliittisen uran rakentaminen on työtä, ja se vie aikaa ja energiaa eikä työkokemusta kerry. Mutta sitä en ymmärrä, että jos oma kokemusmaailma on pelkkää politiikassa pyörimistä, niin sillä kokemuksella kuvittelee tietävänsä miten maailma ja työmarkkinat toimivat.
Näin yhden TED-talkin kerran jossa joku asiantuntija selitti miten polittinen järjestelmä on lähtökohtaisesti rikki, sillä virkoja hakevat aina vähän narsistiset tyypit, jotka ajattelevat osaavansa ja tietävänsä paremmin kuin muut, ja kuuluvansa siksi valtaan. Tyypit jotka oikeasti tietävät ja osaavat, myös suhtautuvat omiin tietoihinsa ja taitoihinsa nöyrästi, ja kokevat etteivät varmaan kuitenkaan ole niin osaavia että heidän kannattaisi muiden puolesta tehdä päätöksiä. Lopputuloksena politiikkaan eivät hakeudu ne, joilla oikeasti yhteisistä asioista päättämiseen olisi paras pätevyys. - Anonyymi
"Kansantalousosaston päällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander sanoo, että Suomen taloudessa on tuntematon jarru, joka hidastaa elpymistä."
Ei tuo jarru ole tuntematon. Suomen talouskasvua hidastaa vain se ettei Orpon hallitus ole tehnyt yhtään päätöstä joka saisi aikaan kasvua. Leikaten et voita.- Anonyymi
Joo naurettavia nuo ulostulot ja termit asioista jotka ovat vakavia.
Hyvin tietävät kun tekivät väärää politiikkaa ja vielä jatkavat samalla uralla. Mitään ei myönnetä ja syytellään kansaa ja milloin Marinin Hallitusta jne.
Eivät tajua mukamas että tavis kuluttaa eniten normioloissa ja työttömyysturvan romutus sekä sosiaaliturvan leikkaukset vaikuttavat myös työssäkäyvien kulutukseen ja jatkuva kitinä ja valitus sekä uhkailut leikata jatkossakin saa ihmiset säästämään eikä sille loppua tule ellei maata vakauteta ja palauteta sosiaaliturvaa entiselleen ja indeksikorotukset päälle
Kasvua ei tule näillä spekseillä enää ikinä. Jokin meni peruuttomattomasti rikki. Ei noilla järki siihen riitä vaikka on ihan perusasioita.
- Anonyymi
"ja syynä on tuntematon jarru"
Ei ole. Veronkevennykset rikkaille, hyvätuloisille ja yrityksille sekä leikkaaminen investoinneista, ostovoimasta ja yhteiskunnasta ovat tasan tarkkaan tunnettuja. Oikeistohuuhaa on tunnettu. Dynaamisia vaikutuksia ei koskaan tule. Mutta oikeiston kaverit rikastuvat ja oikeisto leikkaa köyhiltä sekä yhteiskunnasta. Faktat ovat olleet samat jo Reaganin ajoista 80-luvulta. Ja Suomessa vuodesta 2007 lähtien kun on tehty kokoomuspolitiikkaa. Mukaan on mahtunut Orpoa, Kataista ja muita oikeistohuuhaan suoltajia. Ja koko ajan on viety asioita huonompaan suuntaan oikeiston johdolla. Siihen kuuluu myös valtionvarainministeriö, jonka mielestä matematiikkaa ja faktoja vastaan saadaan lisää verotuloja verotusta keventämällä. Faktoilla mennään, ei ideologialla.- Anonyymi
Reaganin aikana luotiin silti kasvua. 80-luku oli hyvä.
- Anonyymi
Ai niin. Pitää vielä lisätä tähän todella kummallinen seikka.
1) Pienituloisia uskotaan motivoitavan sillä, että heidän leipänsä leikataan puoleen.
2) Suurituloisia uskotaan motivoitavan sillä, että heidän leipänsä kaksinkertaistetaan.
Mikäli oletamme pienituloisten ja suurituloisten olevan ihmisiä, niin täysin vastakkainen motivointikeino ei voi olla pätevä.
Eikö rikkaiden veronalennusten pitänyt olla itsensä rahoittavia, näinhän valtiovarainministeriön viisaat virkamiehet ovat meille viimeksi vakuuttaneet?
Entäpä se valumaefekti sitten, eikö rikkaiden herkkuja notkuvilta tippuvien murusten pitänyt ruokkia nälkäiset massat?
Ehkäpä vika onkin siinä, että Orpon-Purran hallituksen talous- ja työllisyyspoliittiset toimet ovat jääneet vähän vajaiksi ja ne pitäisi kaksinkertaistaa, jotta saataisiin haluttu efekti aikaan.
Eli köyhiltä leikataan leivästä 75% ja rikkaiden leipää kasvatetaan 300%.
Mitä arvelet, auttaisiko tämä taloutta kasvuun? - Anonyymi
Mysteerijarrun johdosta uhkaa talouskasvu valtiovarainministeriön arvion mukaan olla tulevina vuosina n. 1% luokkaa.
Kun valtiovarainministeriö tällaisen arvion esittää, niin todellisuudessa saadaan nollakasvua tai jopa miinusmerkkistäkin talouskasvua tulevina vuosina. - Anonyymi
Onko "jarru" uusi kiertoilmaisu jo tiedetylle ongelmalle...
- Anonyymi
Oikeisto ja sen veropopulismi on tuo taluden mystinen jarru ja velkaantumisen sekä työttömyyden sytytin.
- Anonyymi
Jarrun nimi on kateus ja vasemmistolaisuus !
- Anonyymi
Kateus jarruttaa taloutta, kyllä on koksupersuti pihalla =))
- Anonyymi
Kyllä se syy on täysin se, että keskituloisilla ei ole enää perusturvaa.
- Anonyymi
Siinä on kirjoitusvirhe. Kyseessä on purra, ei jarru.
- Anonyymi
Purramies jarru
- Anonyymi
Ja sakset on raksut joista köyhät tykkää.
- Anonyymi
JARRU = €URO
- Anonyymi
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Päivi Puonti arvioi, että talouskasvua jarruttaa kotitalouksien haluttomuus kuluttaa.
”Kun Suomen nettovienti [viennin ja tuonnin erotus] kasvaa, mutta talouskasvu kangertelee, kysymys palautuu ennen kaikkea kotitalouksiin. Jostain syystä kotitaloudet säästävät, vaikka niiden reaalinen ostovoima on inflaation hidastumisen ja palkankorotusten seurauksena parantunut.”
Kokoomuksen Orpo ja varsinkin Perussuomalaisten Purra pelottelee suomalaiset hengiltä leikkauksineen. Ja aina on vaan ja ainoastaan negatiivista sanottavaa joka kerta kun heidän pärstänsä näkyy tv:ssä tai aukaisevat suunsa.
Purraltakin oikein lieskat leiskuvat hampaiden välistä kirskuen, että nyt sitä leikataan ja säästetään.
Ollaan menossa tarkkailuluokalle.
Työttömäksi voi joutua ihan kuka vaan. Isot ja ns turvalliset firmat sekä pienet yritykset menevät konkurssiin, julkiselta sektorilta irtisanotaan.
Jokainen yrittää säästää puskuria sitä varten, jospas osuu omalle tai puolison kohdalle.
Sitäpaitsi Purra saattaa keksiä jonkun ylimääräisen veron, jota pitää maksaa satasia kuussa.
Eipä ole tutkijat katsoneet omaa kauppalaskuaan viime aikoina, jos se halvalta tuntuu ja innostaa heitä kovin kuluttamaan. - Anonyymi
Se mitä tämä hallitus teki on täysin syy tälle lamalle. Kun työttömyys kasvaa joka päivä eikä ansiosidonnaista enää ole, nekin joilla on nyt työpaikka, eivät kuluta, koska eivät luota enää talouteen eikä tulevaisuuteen. Tämän teki orpopurra.
- Anonyymi
Pohja alkoi samantien, kun orpopurra makasi kauhua hallitusneuvotteluissa. He saivat ennätystyöllisyyden ja kasvavan luottamuksen ja pilasivat sen manaamalla heinäsirkkoja.
Saivat mitä tilasivat. Ideologisia leikkauksia ja kurjuutta.- Anonyymi
Nimimerkki Riikka arveluttavata ideologiaa edustaen istuu nyt maamme hallituksessa ja tätä syöpää on koko hallintotäynnä. IIQ-Vanhanen ei keksinyt miten kansa ja kansanosa yhdistetään, sen kexivät nazit. Nämä ovat tähtilaiva Suomen specsit; ei näillä kauas pötkitä.
- Anonyymi
Mikä oli IQ-vanhasen nimerkki Jussin huppu-saitilla.
- Anonyymi
Paska hallitus, jonka kaikki uudistukset tähtää tulojensiirtoon yrittäjille. Niiltä vaan unohtui sellainen pieni asia, että jonkun pitäisi myös ostaa niitä tuotteita. EK:ltakin unohtui pohattaporukassa, että niille työntekijöille pitäisi maksaa ihan oikeaa palkkaa, että olisi varaa ostella bensaa, että pääsee päivittäin toimistolle ja että olisi sen päälle vielä aikaa tai rahaa käydä syömässä ja shoppailemassa töiden jälkeen. Mitä EK käskee sen Orpo tekee kaulapannassa kontaten.
Kauas on karannut järki johdolta. Kaikesta päätellen sitä ei ole koskaan ollutkaan. - Anonyymi
Kaikki muut EU maat on noususuhdanteessa, Suomi ei. Tässä on orpopurran näytöt. Aiemmin Suomi on ollut samalla uralla kuin muut.
- Anonyymi
Suomi on kuralla siihen asti kunnes maasta tulee oikea kansanvaltainen valtio.
- Anonyymi
Onhan se kieltämättä vallan lystikästä, kun Purra lupasi hakea tarvittavasta säästöt viherhumpasta ja kulttuuriväen apurahoista ja uskoi Suomen talouden kääntyvän kasvuun, kun oluen verotusta alennetaan.
Nyt on otettu ennätysvelat ja saatu aikaiseksi yli 80000 uutta työtöntä, eli näitä sinun mainitsemiasi "keläelättiä".
Ihan näillä saavutuksilla ei Purran kannata talouden Nobelia odottaa. - Anonyymi
Orpon hallitus on tuhonnut kansalta uskon hyvään ja oikeuden mukaiseen tulevaisuuteen.
Ennestään rikkaille ja yrityksille mätetty tukirahaa että voivat potkulailla sortaa ja tuhota omista oikeuksiaan puolustavia työntekijöitä taloudellisesti.- Anonyymi
Leikkihallitus ei ole huomannut että Suomi katosi jo olemasta.
- Anonyymi
En kuluta kunnes hallitus vaihtuu.
Ihmisvihaajahallitus sai mitä tilasi - itse aiheuttamansa laman.
Ja leikkivät yllättynyttä? Toki selvää oli, että pieleen menee kun Purra loukkantui kuuluisan kansantaloustieteilijän Sixten Korkmanin neuvoista.
Kyllä Mäkkärin kassa tietää. Vai tiesikö. - Anonyymi
Se mystinen jarru on toiselta nimeltään Orpo-Purran hallitus, joka tekee suhdannetilanteeseen nähden väärää talouspolitiikkaa.
- Anonyymi
Jarruhan on Aivan selvä ! Liikaa haalittu Afrikan ja Lähi idän työtä vieroksuvia Elättejä . Kansalta mennyt halu tehdä Suomessa mitään . Edes lapsiakaan tänne kärsimään , raiskattavaksi . Ne joilla on varaa muuttavat esim Etelään .
- Anonyymi
Orpo ja Purra, Orpo parhaillaan MTV3:n haastattelussa Uutisextrassa pelottelee vaan lisää suurilla lisäsopeutuksilla ja työn sekä yrittämisen veronalennuksilla jotka rapauttavat veropohjaa entisestään ja vaativat yhä hurjempaa saksimista.
- Anonyymi
paskat mistään asiantuntijoista, ne ei tiedä mitään. Jokainen kadunmies sen sijaan tietää että tämä tappavan raskas verotus pilaa kaiken tässä maassa.
- Anonyymi
Julkisen sektorin kestämättömän suuret palkat, palkankorotukset ja edut, joille ei löydy maksukykyä koko maailmasta.
Suomi, maailman kallein maa. - Anonyymi
Hyshys tulossiirrot rikkaille turvaavat tämän maan tulevaisuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisen sektorin kestämättömän suuret palkat, palkankorotukset ja edut, joille ei löydy maksukykyä koko maailmasta.
Suomi, maailman kallein maa.Julkisella alalla on tehtävä neljännesreduktio.
- Anonyymi
Mun mielestä tämän hallituksen suurin virhe oli viedä tavalliselta työssäkäyvältä perusturva. Jos sitä ei olisi tehty, tavallinen työssäkäyvä uskaltaisi edelleenkin luottaa tulevaisuuteen. Uskaltaisi ottaa asuntolainaa, uskaltaisi kuluttaa, uskaltaisi hankkia lapsia jne. On selvää, että perskokkareet saa nautintoa voidessaan potkia köyhiä päähän, mutta eivät ääliöt tajunneet tekevänsä muutoksia, joilla se ihan tavallinen työssäkäyväkin voi kohta olla perskokkareiden potkittavana. Ja jotta ei ainakaan ihan heti joutuisi ppotkittavaksi, on pakko säästää. Ja säätäminen tarkoittaa kulutuksen vähentämistä.
- Anonyymi
Pelkkää nilkkipolitiikkaa tässä hallituksessa!
- Anonyymi
Jos pienituloinen saa satasen lisää niin tämä maksaa sillä laskuja ja ostaa jotain; pistää heti kiertoon.
Jos rikkaalle antaa tonnin vaikka veroetuna niin tämä ostaa osakkeita tai pistää sen muuten säästöön. - Anonyymi
En minä halua oikeastaan muuta kuin että ekonomistit, poliitikot ja yrittäjät pitävät turpansa kiinni ja lopettavat valittamisen kulutuksen vähenemisestä. Niin ja naisia halveksivat miehetkin voisivat ryhtyä oikeiksi miehiksi eikä Mikki Hiiriksi. Mutta se ei ole niin tärkeää, koska Mikki Hiiret on aika söpöjä.
- Anonyymi
Yksi tekijä voi olla sosiaalietuuksien alasajo. Kaikkialla muualla euroopassa näin ei olla tehty, paitsi Ruotsissa Suomen lisäksi. Muualla on panostettu hyvinvointiin, taloudesta huolimatta. Ja näissä maissa tulos on nousujohteinen.
- Anonyymi
Jarrumiehet siis sillä menneiden vuosikymmenien ammattitermillä olevat henkilöt ei siis nykyiset "miehet" missään tapauksessa Hallituksessa ovat niitä kuvotuksia ja yksi jopa haluaa Turku - Hesa rataa väen väkisin gryndereiden kera tilanteessa kun koko Suomi on konkassa.
Ei ole mitään hyvää sanottavaa Hallituksen jarrumiehistä. - Anonyymi
Tämä hallitus on nyt tehnyt työnantajille uuden työntekijän palkkaamisen niin riskittömäksi, että työpaikkoja pitäisi ilmaantua kuin sieniä sateella. Ei vaan ole näkynyt vaan enemmänkin lomautuksia ja irtisanomisia. Jopa konkursseja, vaikka työntekijän palkkaaminen ei ole vuosikymmeniin ollut näin helppooa ja riskitöntä kuin nyt. Kyllä työttömät töihin tulee, kun vaan olisi niitä työpaikkoja. Pallo on nyt työnantajilla.
- Anonyymi
Työntekijän irtisanominen on ollut jo ennestään euroopan helpointa. Sen "vaikeus" on pelkkä heppoinen tekosyy olla palkkaamatta ketään töihin, kun ei ole edes sen vertaa selkärankaa työnantajilla että sanoisivat rehellisesti suoraan miksi ei ketään palkata töihin!
- Anonyymi
Sisäänsä jännä juttu, että äänekkäinten eliittiä vastustaneet persut antoivat heti ensimmäiseksi velkarahalla miljardien veronalennukset juuri eliitille.
- Anonyymi
Petteri Orpo on jarrumies. Sen näki jo heti, kun sorvasivat nykyistä hallitusohjelmaa. Ennustin, että hallitus aiheuttaa ennenkuulumattoman laman.
Miten niin kuin meni omsta mielestä, Orpo?- Anonyymi
Huulet lepattaa alamäessä.
- Anonyymi
Se mystinen jarru on väärin tehdyt laskelmat. Se finanssipoliittinen kerroin ei ole 0,5 vaan pikemminkin 1,4! Ei ihme että kasvuennusteet on pielessä!
Lisää tietoa: https://yle.fi/a/74-20156339
Ja Suomessa on aivan uniikki ajattelu, uniikit laskelmat ja uniikki politiikka. Ei muissa Euroopan maissa tämmöistä talouspolitiikkaa tehdä, kenties siksi että siellä osataan laskea! - Anonyymi
Voihan tyhmyyden tuollainkin nimetä.
- Anonyymi
Suomessa ei osata integraatiota eikä derilvaatio, finassipoliitiikan perusyhtälöitä, fourierin rahoitusaalto-laskenta.
- Anonyymi
Jatkuvat funktiot voivat tuntua haastavilta, mutta tekoäly nekin nykyään hoitaa, tyhmän kyynärsauva.
- Anonyymi
Kaikki rahat on käytetty koronasirkukseen, Ukrainan sotaan ja kehitysmaalaisten hyysäämiseen.
- Anonyymi
Suomi on EUnukkien laumassa, joka tuhoaa itse itsensä. Muistatteko kuinka munaton tenorilauma asetti Suomen maataloustuotteet pakotteidenpiirin, ja kaupat mainostivat halpaa ylijäämä putinjuustoa. Siitä se alamäki alkoi. näivistön , stubin, orpon huulet väpättävät. Alamäki kelkkailun mailmanmestarit joiden kelkan hallinta lähti lapasesta ajat sitten. Lännen demokraatit te hävisitte jo toisen aloittamanne valloitusretken.. ymmärrättekö te hävisitte toistamiseen.😎🇫🇮🇫🇮😎
- Anonyymi
Elintasossa tullaan menemään 60-luvun tasolle eikä ole varma riittääkö sekään.
Köyhät ja juopot muuttaa taas asumaan hökkelikyliin kaupunkien joutomaille ja maaseudun asukkaille tulee kotitarveviljelystä uusi normaali. - Anonyymi
Julkisyhteisöjen kokonaismenot olivat viime vuonna 143,1 miljardia euroa.
Julkiset menot kasvoivat viime vuonna 3,3 miljardia.
Veroja tarvitaan. - Anonyymi
Minulle mystinen jarru ei ole mikään mystinen, siihen on selvät syyt.
a) Suomalaiset pelkäävät tulevaisuutta, pelätään Venäjän hyökkäystä tai sitä mitä tapahtuu kun USA vetää lopullisesti maton Euroopan alta. Kukaan ei uskalla tehdä isoja investointeja koska pelätään niiden olevan kuitenkin turhia tulevan katastrofin takia.
b) Työttömyys on kasvanut ja se pitää kulutuksen pienenä.
c) Sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin kohdistuu kovia leikkauspaineita. Perinteisesti suomalaiset ovat luottaneet siihen että he saavat eläkettä kun työura aikanaan loppuu. Nyt ihmiset pelkäävät tulevaisuuden puolesta ja mieluummin säästetään koska pelätään ettei eläkettä enää makseta tulevaisuudessa tai vanhana jkoudut maksamaan kalliiit laskut yksityisistä lääkäreistä
d) Hallitus ehkä uskoo liturgiaansa että kun suuritulpisten veroja lasketaan, niin he alkavat tekemään kovasti töitä ja kuluttamaan. Todennäköisesti käy juuri päinvastoin, suurituloinen vähentää työaikaansa ja jää osa-aikaeläkkeelle kun lisääntyneet rahat riittävät mukavasti elämiseen muutenkin. Ja suuri osa ylimääisestä rahasta sijoitetaan osakkeisiin ja rahastoihin. Ei niitä kulutukseen laiteta. Kulutus lisääntyy vain jos pieni- ja keskituloisten tulot kasvaisivat. - Anonyymi
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl- Anonyymi
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
Sote-menot ovat Suomessa noin 30% valtion budjetista joten älä viitsi. Esittelet paljon lukuja, mutta kaikki on vedetty hatusta! - Anonyymi
Yrittämisen ja omistamisen eduksi 7-10 mrd€ vääristynyt verotus suhteessa EU-tasoon on syy suomalaisten matalaan varallisuuteen. Duunarit maksavat veroja vastaavasti 7-10 mrd€ EU-tasoa enemmän työn ja kulutuksen veroina. Syynä pääosin monet pääoman ja elinkeinoelämän veroedut ha Suomen matala palkkataso. Kun työläiset ovat pääosin varoiltaan alhaalla, pieni määrä rahaeliittiä ei korjaa vääristymää.
- Anonyymi
Suurin jarru on nykyinen hallitus, joka tekee elämän niin epävarmaksi,että ihmiset eivät uskalla kuluttaa.
Mieluummin pannaan rahat "sukanvarteen"! - Anonyymi
Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 240 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?
Tässä pohdittavaa tulevalle hallitukselle ja kaikille Suomalaisille - Anonyymi
Oikeistolaisten mölinä veroista on huvittavaa kuuneltavaa: "Tekisin kyllä enemmän töitä kunhan verotus olisi alempi".
Itse teen kaiken aikaa töitä jotka on pakko tehdä, eikä niistä mitään makseta. Käyn kaupassa, vien roskat ulos, teen ruokaa, huolehdin iäkkäistä vanhemmistani.
Todellisuudessa oikeistolaisen mölinä ei tarkoita mitään muuta kuin että tyyppi haluaa tienata vielä enemmän rahaa koska uskoo sen ansaitsevansa. Töitä hän ei yhtään enempää vaikka veroja laskettaisiin, todennäköisesti hän tekee vähemmän töitä ja ylimääräiset rahat sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin.- Anonyymi
Tässä tietoa varallisuudesta !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208
- Anonyymi
Reki on persut ja kivi on Petteri.
- Anonyymi
Eliitti vetää valtion rahat omaan käyttöön. Ei siitä kansalle jää.
- Anonyymi
Eliitti on kaiken pahan alku ja juurikin niin.
- Anonyymi
Varmasti tuo idänkaupan tärkeys Suomelle on kostautunut enemmän kuin monelle muulle Euroopan maille. Mehän olemme ison Venäjän naapureina, jonne ihan sijaintinsa vuoksikin Suomi on normaaleissa oloissa tehnyt kauppaa. Nyt kun se on tyrehtynyt (jo Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen notkahti pahasti), kestää aikaa ennen kuin Suomi saa nollattua täysin Venäjän vaikutuksen talouteensa pois.
Nyt kun Suomi asemoituu, vaikkakin kivuliaasti, toisella tavalla, normaalien olojen palautuminen joskus tulevaisuudessa, on sitten Suomelle vain plussaa talouteen, uskon näin. Siksi ei kannata raideleveyksiäkään mennä kuitenkaan muuttamaan miksikään. Koska normaalin Venäjän kautta tavaraan voidaan viedä suoraan pitkälle Venäjälle vaikka kuinka paljon. Sen lisäksi myös Ukrainaan ja Kiinaan. Eli tästä tulee vielä kilpialuetu Suomelle. Kannattaa hyvin kauas katsoa näissä asioissakin, vaikka tilanne nyt on Venäjän pahasta johdosta johtuen kovin huono.
Kaikkea hyvää ja voimia! - Anonyymi
Progressiivinen ja oikeudenmukainen verotus on ihan hyvä malli. Täytyy muistaa, että ne, jotka ovat verotuksen vuoksi lähteneet maasta, ovat kuitenkin suuren varallisuuden saaneet suurelta osaltaan Suomen maassa ja täällä olevien ihmisten kautta. Eli on vain silkkaa itsekkyyttä ja ahneutta aika pitkälle nuo ratkaisut. Usein ovat olleet myös päättävissä asemissa Suomen talouselämässä. Eli olisivat halutessaan voineet vaikuttaa, että Suomeen olisi ollut parempi ihvestoida ja siljoittaa, mutta eivät välttämättä ole siihen suurta asemaansa ja mahdollisuuksiaan kuitenkaan käyttäneet. Eli vastuu on heilläkin, jotka ovat näköalapaikoilla olleet. Nyt moni syyttää muita, vaikka itse ovat vastuullisilla paikoilla olleet ja voineet neuvotella rakentavasti muiden osapuolien kanssa. Toki tätäkin on tapahtunut. Kiitos heille, jotka näin ovat toimineet.
Kyllä tämä tästä. Kaikkea hyvää!- Anonyymi
sori, tarkoitin, että olisivat voineet neuvotella rakentavasti muiden osapuolien kanssa. Toki moni näin on tehnytkin. Kiitos siitä. Heistä ei välttämättä kovin moni, jotka ovat verotuksellisista syistä lähteneet Suomesta, vaikka täällä ollessaan ovat varallisuutensa saaneet kokoon. Ei siis kovin huono maa voi olla, jos ovat täällä ollessaan kuitenkin rikastuneet. Toki ovat myös veroja maksaneet paljon Suomelle täällä ollessaan, ainakin suuri osa heistä. Kiitos siitä kuitenkin.
Kyllä muissakin maissa ne omat ongelmat ja menot sitten ovat, vaikka verot voivat vähän pienempiä jossain kohtaa ollakin. Kyllä Ruotsissakin veroja ja maksuja otetaan. Ja ei kai perintöverolla siinä kohtaa niin paljon merkitystä ole, jos perittävää on paljon. Käteen jää kuitenkin paljon.
Leskiltä ei tietenkään omasta asunnosta voisi ottaa ollenkaan veroa. Eikä yrittäjältä, joka perii tai jatkaa yritystä. Siis yrityksen osalta. Sitten vasta, jos myy yrityksen ja saa siitä tarpeeksi rahaa, niin siitä sitten voi ottaa veroa. Näihin kannattaa puuttua, jos vielä niissä epäkohtia on. Kaikkea hyvää!
Kaikkea hyvää jokaiselle kuitenkin ja kiitos kaikille epäitsekkäille ja hyville veronmaksajille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sori, tarkoitin, että olisivat voineet neuvotella rakentavasti muiden osapuolien kanssa. Toki moni näin on tehnytkin. Kiitos siitä. Heistä ei välttämättä kovin moni, jotka ovat verotuksellisista syistä lähteneet Suomesta, vaikka täällä ollessaan ovat varallisuutensa saaneet kokoon. Ei siis kovin huono maa voi olla, jos ovat täällä ollessaan kuitenkin rikastuneet. Toki ovat myös veroja maksaneet paljon Suomelle täällä ollessaan, ainakin suuri osa heistä. Kiitos siitä kuitenkin.
Kyllä muissakin maissa ne omat ongelmat ja menot sitten ovat, vaikka verot voivat vähän pienempiä jossain kohtaa ollakin. Kyllä Ruotsissakin veroja ja maksuja otetaan. Ja ei kai perintöverolla siinä kohtaa niin paljon merkitystä ole, jos perittävää on paljon. Käteen jää kuitenkin paljon.
Leskiltä ei tietenkään omasta asunnosta voisi ottaa ollenkaan veroa. Eikä yrittäjältä, joka perii tai jatkaa yritystä. Siis yrityksen osalta. Sitten vasta, jos myy yrityksen ja saa siitä tarpeeksi rahaa, niin siitä sitten voi ottaa veroa. Näihin kannattaa puuttua, jos vielä niissä epäkohtia on. Kaikkea hyvää!
Kaikkea hyvää jokaiselle kuitenkin ja kiitos kaikille epäitsekkäille ja hyville veronmaksajille!Ilman pääomia ei voi syntyä investointeja. Ilman investointeja ei synny työpaikkoja. Suomessa kenellekään ei saa kerääntyä pääomia, kateus pitää siitä huolen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman pääomia ei voi syntyä investointeja. Ilman investointeja ei synny työpaikkoja. Suomessa kenellekään ei saa kerääntyä pääomia, kateus pitää siitä huolen.
Ei missään nimessä ole huono asia reilu markkinatalous. Tottakai on hyvä, että on menestyviä yrittäjiä ja sijoittajia. Kaikki täytyy tapahtua kuitenkin reilusti, lakien mukaan ja yhteiskunnan pelisäännöillä. Yhteiskunta antaa hyvät puitteet tehdä liiketoimintaa. Toimivayhteiskunta on hyvän liiketoiminnan mahdollistaja parhaimmillaan. Jos yhteiskunta on sortoyhteiskunta on kysymys harvainvalta ja korruptoitunut maa. Niistäkin on esimerkkejä. Tottakai joku voi rikastua niissäkin, mutta suurin osa voi huonosti.
Kyllä hyvässä yhteiskunnassa varakkaatkin hyötyvät myös niistä veroista, joita maksavat. Ja sitä paitsi kaikki maksavat veroa. Miljoonista ihmisistä kuitenkin on kysymys. Kaikkia tarvitaan kakun oikeudenmukaiseen kasvattamiseen. Kateus on tottakai paha asia, mutta myös ahneus ja yltiöitsekkyys ovat ihan yhtä pahoja ominaisuuksia. Kaikkea hyvää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman pääomia ei voi syntyä investointeja. Ilman investointeja ei synny työpaikkoja. Suomessa kenellekään ei saa kerääntyä pääomia, kateus pitää siitä huolen.
Moi vielä. Kyllä heillä ilmeisesti on kertynyt pääomia, kun ovat rikastuneet täällä ollessaan. Ei veron maksu sitä ole estänyt kuitenkaan. Kaikkea hyvää!
- Anonyymi
Hyvä perkaus VTV:n kohuraportista ja siitä seuranneesta keskustelusta. Itse pohdin, oliko 8 mrd e virhe sattumaa vai johtuiko siitä, että VTV:n rooli EU:n taloussääntöjen valvojana ollaan viemässä pois? Tämä raportti oli syöttö suoraan hallituksen lapaan.
https://sorsafoundation.fi/vtvn-raportti-on-kehno-ja-sen-pitaisi-oikaista-virheensa/- Anonyymi
Museo-opas takaisin töihin!
- Anonyymi
JARRU = €URO. MIKÄÄN EI KANNATA.
- Anonyymi
Jarru on euro, euro on jarru.
- Anonyymi
On kyllä huomattu!
Minä arvioin jarruksi tämän: ORPO-PURRA-PERUSSUOMALAISET
Minun näkökulmastani näyttää tältä! - Anonyymi
Hah hah haa .... vai että ihan "jarru " .....
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19160498/rikkaiden-tulotietojen-salailu-on-viety-aarimmilleen--emme-voi-enaa-puhua-quotavoimmuudestaquot-(haans)
"Kun yksi ahnehtii kaikki, muille ei vastaavasti jää mitään" ....
... hieman mukaellen entistä porrrvarin myymälä-varas -mainosta sivutakseni !
t. haans.sea- Anonyymi
SAK:n ruokapöytä mainosta ei olisi pitänyt hyllyttää, koska siinähän se totuus näkyy kaikessa karuudessaan, ja hyllyttämiselle ei voi olla hyväksyttävä syy se, ettei asianomaiset kestä nähdä totuutta silmsiin.
https://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SAK:n ruokapöytä mainosta ei olisi pitänyt hyllyttää, koska siinähän se totuus näkyy kaikessa karuudessaan, ja hyllyttämiselle ei voi olla hyväksyttävä syy se, ettei asianomaiset kestä nähdä totuutta silmsiin.
https://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswoTää on totta.
- Anonyymi
Asuntomarkkinat ovat jäässä, koska asunnot ovat ylihinnoteltuja
- Anonyymi
Kohta on velkajarru ja EU:n tarkkailuluokka
- Anonyymi
Suomi oli kovasti riippuvainen Venäjän kaupasta ja turisteista.
- Anonyymi
""Spolander painottaa, että viennin kasvu ei ole riittänyt kompensoimaan heikkoa kotimaista kysyntää."
Vienti ei voi kompensoida heikkoa kotimaista kysyntää, koska niin suuri osa kotimaisesta kysynnästä kohdistuu kiinalaisiin ja intialaisiin tuotteisiin ja niin tulee olemaan jatkossakin, ellei EU:n tullipolitiikka muutu täysin.
Vienti sen sijaan rahoittaa kaiken kysyntämme, sillä ilman tuontia vajoamme kivikaudella ja ilman vientiä emme saa mistään rahaa tuoda.
Jarru on paitsi Spolanderin ja muiden "asiantuntijoiden" korvien välissä, myös valuutassamme, jota meillä ei enää ole. Meillä on vain euro, joka on liian kallis jopa Saksalle, ja entistä kalliimmaksi on muuttunut, kun halpa venäläinen kaasu on korvattu laivoilla valtameren yli rahdattavalla tuhnulla. Pakotteilla ei ole saatu rauhaa Ukrainaan, sillä sodat voitetaan vain sotimalla. Talouspakotteita on käytetty ainakin Napoleonin sodista saakka, mutta ilman verta ja suolenpätkiä eivät pelkät pakotteet olisi muuttaneet historiaa yhtään mihinkään. Eivätkä tule muuttamaan Ukrainassakaan.
Sen sijaan talouspakotteilla on laajenettu sotia. Talouspakotteet, eli USA:n asettama öljysaarto, laukaisi Japanin hyökkäämään massiivisesti Tyynellä merellä samaan aikaan kun Yhdysvallat jo tiesi joutuvansa väistämättä osallistumaan, ainakin taloudellisesti, sotaan Euroopassa. Toki oli olemassa vaara, että myös Japani olisi voinut ilman sotaa saada ydinaseen, joten USA:lle ja koko läntiselle sivilisaatiolla oli pienempi paha joutua sotaan silloin, kuin myöhemmin vahvempia vihollisia vastaan. Länsi tarvitsi toisen maailmansodan juuri sillä hetkellä, koska myöhemmin se olisi ollut paljon vaarallisempi lännelle, eikä kuitenkaan olisi ollut vältettävissä kuin alistumalla.
Napoleonin sotien ajan talouspakotteet laajensivat sodan ensin Suomeen ja sen jälkeen myös Venäjän maaperälle. Pakotteet ehkä heikensivät Ranskaa sen verran, että liittouma pystyi voittamaan, mutta ilman taisteluja voitto olisi jäänyt unelmaksi ja Napoleonin sukulaiset ja marsalkat valtaan mantereella. - Anonyymi
Ei se jarru mikään mystinen ole.
Se jarru koostuu kahdesta keskeisestä osasta:
1. osaamattomat yritysjohtajat (yritysjohtajan vika on, jos yritys ei kasva)
2. suomalaiseen kulttuuriin kuuluva huono laatukulttuuri (täällä Suomessa huolellista viimeistelyä ei arvosteta ja siksi täällä valmistetaan lähinnä sekundaa, ainoastaan joitakin teollisuuskoneita ja sellua täällä tehdään, kun niissä tuotteen viimeistely on sivuseikka)- Anonyymi
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl
- Anonyymi
Haans on kertonut "jarrun" olemassa olosta jo 15 v. sitten, ja toistuvasti myöhemminkin. Kerrataan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19174027/raskas-ja-yli-hintainen-herra-kaartti-kay-katajaiselle-kansalle-todella-kalliiksi-(haans) - Anonyymi00225
Orpo&Purra siinä seisokki.
- Anonyymi00226
Jarruna ovat !!
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomen luku on 57% !!
Luku on maailman korkein luku !?
Se on siinä !! No, mitä pitää tehdä jotta tilanne tervehtyy ??
Leikata julkisia menoja seuraavat vuosikymmenet !!
Tätä EU-komissio tulee valvomaan !! On samantekevää mikä hallitus Suomea seuraavaksi johtaa !!
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1924436Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo734351Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks622350Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä582301- 582214
- 531856
- 281497
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101308Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1171298- 601179