Vasemmistolaiset rakennemuutokset ei pelasta Suomea

Suomi ei pelastu ideologisella paatoksella, ei saarnoilla, ei muiden paheksumisella, ei moralysoinnilla, ei syyllistämällä, ei etsimällä muista vikoja, ei julistautumalla paremmaksi tai reilummaksi.

Erityisesti Suomi ei pelastu jakelemalla päätösvaltaa blokilta toiselle, kuten yleensä tehdään. Tämä iänikuinen heiluriliike oikealta vasemmalle on kokeiltu ja nähty. Mitä siitä on seurannut? Nyt hingutaan taas valtaa oikealta vasemmalle. Seuraavaksi hingutaan vasemmalta oikealle. Aina samalla kaavalla, ja yhtä kaavamaisesti statistiikat näyttää kasvavaa miinusmerkkistä tulosta. Näinkö Suomi nousuun, äänestäjät, päättäjät?

Suomi pelastuu vain tekemällä järkeviä päätöksiä, jota ohjaa tosiasioiden tunnustaminen, rehellisesti, moraalisesti. Ikävä kyllä Suomesta ei näytä löytyvän riittävästi sellaista päättäjäainesta, että päätöksenteossa ei vaikuttaisi näivettävä poliittis-ideologinen tulehdustila ja korruptio. Meillä on lauma populisteja, jotka itseään ylistäen ja kilpailijaa paheksuen pyrkii valta-asemaan. Valtaa vallan vuoksi. Tekemään muka asiat paremmin kuin ne muut. Mutta tulos on aina yhtä surkea.

Me elämme tribaalidemokratiassa, jossa synergiaa tuhoaa jatkuva polarisoiva sota. Sen lisäksi se tuhoaa objektiivisen ajattelun. Objektiivisen ajattelun sijaan ihmisiä riivaa vallanhimo, voitonhimo ja vihollisen täydellinen tuhoaminen. Ketä tämä kulttuurisota palvelee? Suomen kansaa? Suomiko voittaisi, jos vasemmisto voittaisi? No ei niin, vaan se toistaisi ne samat virheet uudestaan ja uudestaan. Vai oletteko nähneet, että eri puolueiden poliitikot lunastaisivat lupauksensa ja johtaisivat Suomen nousuun? Aivan, en minäkään. Yhtä hyvää päätöstä seuraa aina kymmenen huonoa.

"Nyt on reilumpi hallitusohjelma!"

☝️🙄

7

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "Suomi ei pelastu ideologisella paatoksella, ei saarnoilla, ei muiden paheksumisella, ei moralysoinnilla"

      Vankilassa istunut persu taas pelastaa lysolilla ja moralla, hihhulin saarnalla sekä paheksumalla Sanna Marinia.

    • Anonyymi00002
    • Anonyymi00003

      Vassarit haluaa vaan valtaa ja sitten vallassa ollessaan sössii kaiken. Siksi ei vassareita enää koskaan hallitukseen.

    • Anonyymi00004

      Ei vasurit siitä piittaa. Heillä on oma sisäpiirinsä joka elää leveästi vaikka kansalla menisi kuinka huonosti. Putinin ja Kim Jongin opein he sitten pitävät väen herran nuhteessa.

    • Anonyymi00005

      "Suomi ei pelastu ideologisella paatoksella" Pelastuuko Suomi siis perussuomalaisten paatoksella vai ei ?

      • Perussuomalaisuus ei ole paatoksellista. Se on arkitodellisuudessa elämistä. Milloin itse kurkkasit viimeksi arkitodellisuuden puolelle ja näit mitä perussuomalaisuus on ja tekee? En tiedä pystyykö perussuomalaisuus pelastamaan Suomea, mutta ei se haittaeIiöitä helpolla kuitenkaan päästä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe