Onnistuuko persupökäleet tuhoamaan Suomen kauppasuhteet Aasian maihin

Anonyymi-ap

Tuhannet japanilaiset ilmoittaneet etteivät enää halua olla Suomen kanssa missään tekemisissä. Suomen maine romahtanut Japanissa.

55

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "On vakava virhe kuvitella, ettei tällä olisi laajempaa merkitystä. Annan esimerkin: jo nyt lukuisat, aiemmin Suomesta pitäneet japanilaiset ilmoittavat julkisesti, etteivät enää halua olla maan kanssa tekemisissä tai tukea sitä esimerkiksi aiemmin rakastamiaan suomalaisia tuotteita ostamalla. Jo tällaisenaan tilanne on siis ystävällismielisen kulttuurivaihdon näkökulmasta katastrofaalinen. Mitä tapahtuukaan, kun samat näkemykset alkavat tuntua yksilöiden näkemysten sijaan laajemmin poliittisessa kanssakäymisessä ja kaupankäynnissä?

      Toistan: Suomessa pitäisi ymmärtää, että kyse on syvästi vakavasta ongelmasta, jolla saattaa olla mittavia heijastevaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Käytännössä ainoa tapa yrittää korjata tilanne olisi pyytää valtiotasolla julkisesti anteeksi itäaasialaisilta ja puuttua määrätietoisesti kansanedustajien halventavaan käytökseen. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta onko hallituksessa tai perussuomalaisessa puolueessa ymmärrystä tai johtajuutta tarvittaviin toimenpiteisiin?"

      Lasse Lehtonen

      Aasian tutkimuksen dosentti, Suomalais-japanilaisen yhdistyksen varapuheenjohtaja

      • Anonyymi00012

        Sulla on selkeä kirjoitus tapa. Asia tulee hyvin esille, etkä sorru pilkkaan, kuten muutama.
        Annan tuosta 9+


      • Anonyymi00019

        Turhaa lässytystä, satiaisesta on tehty härkänen. Mieti asiaa ilman tunnelatausta.


      • Anonyymi00041
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Turhaa lässytystä, satiaisesta on tehty härkänen. Mieti asiaa ilman tunnelatausta.

        Sulla kokemusta, hyi


      • Anonyymi00045

        Tiivistä vuootosi pariin jäsenneltyyn lauseeseeen.


    • Anonyymi00002

      Is this the end of Muumi boom?

      • Anonyymi00009

        Onnistuttu tuottaman suomenlkeltä avaukseeni ?


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Onnistuttu tuottaman suomenlkeltä avaukseeni ?

        .


      • Anonyymi00046

        Ei pari muumimukia kansantalouttta tee. Saksan mmarkkinat ratkaisee. Saksassa varustaudutaan sotaan.


    • Anonyymi00003

      Kokoomuksen sanoin: persut paskansi taas matolle. Tällä kertaa isosti.

      • Anonyymi00013

        Miksi käytät muille valehtelemiasi sanoja?
        Mikset käytä omia?


      • Anonyymi00015

        Ei onnistunut kokoomus tekemään persuista sisäsiistejä. Mahdoton tehtävä.


    • Anonyymi00004

      Tapaus on levinnyt laajalti Aasian maiden mediaan ja sillä tulee olemaan hyvin kielteiset seuraukset Suomen maineelle.

      • Anonyymi00014

        Ai yhtä kielteiset, ku kaapelirikolla, josta ei pyydetty anteeksi?


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Ai yhtä kielteiset, ku kaapelirikolla, josta ei pyydetty anteeksi?

        Kiina. Shanghai


      • Anonyymi00053

        Kissanviikset, tätä kohua on vain hetken niin kuin muitakin revittyjä kohuja.
        Joku uusi tulee melko pian ja taas saadan kouhkata tyuhjästä.


      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Kissanviikset, tätä kohua on vain hetken niin kuin muitakin revittyjä kohuja.
        Joku uusi tulee melko pian ja taas saadan kouhkata tyuhjästä.

        Joo, ei mene kauan. Persut kyllä pukkaa paskaa tuulettimeen, siitä ei ole epäilystäkään.


    • Anonyymi00006

      Nyt on markkinarako, perustakaa tehtaita jotta voidaan paikata aasialaisten jättämät aukot!!! Varastot tyhjenee, nyt on kiire!!!

      • Anonyymi00008

        Et näemmä ymmärrä koko asiasta mitään.


      • Anonyymi00028

        Nyt onaika investoida suomeen, ei aasiaan. Suomi tuo aasiasta enemmän kuin vie. Tuotanto on aika siirtää suomeen. Laatu korvaa määrän periaatteella. Minkä vuoksi tuottaa sekundaa paljon kun voi tuottaa laatua vähän.vrt seiko tai iwc. Hintaeroa on, ja molemmille löytyy markkinat. Suomessa voi tuottaa laadukkaita kännyköitä vähän. Niille on markkinat. Japani tehköön bulkkituotteita. Ja rantarolexeja. Sama kännyköissä.hyunddai ei investoinut ssuuomeen ennen mmisSuomiikohua. Mersu on investoinut. Samoin meyeer saksalaiset osaavat arvvooosttaa laatua. Aasialaiset tekevät orjapalkalla orjalaatuisia tuotteiita. Ei ne vastaaa länkkärituottetita


    • Anonyymi00007

      Joululahja persuilta Lapin matkailuyrittäjille.

      • Anonyymi00010

        Ja Finnairille. Kostaako persut nyt kännisen edustajansa poistamisen lennolta?


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ja Finnairille. Kostaako persut nyt kännisen edustajansa poistamisen lennolta?

        En tiedä kuka kostaa kullekin, mutta ainakin ilmasto kiittää mitä vähemmän lentomatkustetaan. Oli vihreä teko ilmaston hyväksi.


      • Anonyymi00029

        Se porotalous ei ole kytköksissä muutamaan japanilaiseen turistiin


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Se porotalous ei ole kytköksissä muutamaan japanilaiseen turistiin

        Totta, porotaloutta on harjoitettu ennen turismiakin.


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ja Finnairille. Kostaako persut nyt kännisen edustajansa poistamisen lennolta?

        Palstalla on punainen akateeminen vyörytys. Vaihtelua sinimustalle duunaripöhinälle. Hyvä palsta. Jatkakaa!


    • Anonyymi00011

      Onko kiinnostuksesi pökäleisiin yleistä piireissänne?
      Aika kuvottavaa, jos se on keskeinen osa puoluetoimintaanne.

      • Anonyymi00018

        Pökäle on hyvä kuvaus persuista.


    • Anonyymi00016

      EU tulleineen ne kauppasuhteet pilaa. Eikä sitä mikään naaman hierominen pelasta.

    • Anonyymi00017

      Teidän ja kaltaistenne ansiosta.

    • Anonyymi00020

      Ruotsi tilasi uuden jäänmurtajan - Etelä-Koreasta.

      • Anonyymi00033

        Pilasiko msSuomiskandaali suomen ja ruotsin jäänmurtajakaupat?


    • Anonyymi00022

      Ilman muuta maabrändityöryhmälle riittää hommia kun pitää aukoa putkia joihim juuttunut persupökäleitä.

      • Anonyymi00025

        kyllä on teille suurkatastrofi tämäkin kohu, miljardit ihmiset loukkaantuneet....sairaalat ihan täynnä.


    • Anonyymi00023

      Kiina.

    • Anonyymi00024

      Ihan hyvä niin, ei mekään haluta leikkiä pikkusieluisten ihmisten kanssa.

    • Anonyymi00026

      Tästä ei puutu enää kuin elinkautiset vankeustuomiot silmien venyttelystä. Tää on pahempi kuin murha.

    • Anonyymi00027

      EU on kusessa, aasialais kaupan takia, ostakee folkkari tai pösö.

    • Anonyymi00030

      Korjausliike kauppataseeseen. Mieikään varsinainen vientimarkkina ei aasia ole

    • Kävitkö tekemässä gallupin vai hatustako heittelet lukemia?

    • Anonyymi00034

      Eikös aasia tunneta enempi tuontimarkkinoistaan kun firmat vei tehtaat Kiinaan niin täällä tuli työttömien armeija ja kovapalkkanen toimistoväki tilaa vain Temusta.

      • Anonyymi00035

        Ruuat ne tilaa Woltista, mutta nekin rahat menee jenkkilään, ja roposet matuille..


    • Anonyymi00037

      Globaali maailma on sekasortoinen kaaos.

    • Anonyymi00038

      Mene lääkäriin persuttaja!

    • Anonyymi00039

      Suomalainen media syyllinen. Ei missi. Kukaan ei olisi maailmalla tästä kohua nostanut jos suomalaiset eivät olisi sitä levittäneet ympäri maailmaa.

    • Anonyymi00040

      Pilasiko Kiinan varjolaivan kaapelienkatkonta kauppamme????

    • Anonyymi00042

      Teille on yksi hevonpaskan väli nämä aasialaiset, kunhan mekastatte poliittisen kannatuksen nousun toivossa.

    • Anonyymi00044

      Mitkä suhteet?. Kyllä aasialaiset tietää, että heillä on viiinot silmät

      Meneekö woke jo vähän yliampuvaksi?

    • Anonyymi00048

      Voi sinua pikkupökälettä. Anna hevosten ajatella, niillä on isompi pää.

    • Anonyymi00049

      Kyllä nyt saattaa kiinalaisella ja korealaisella liikkeelle lähtien olla pieni jännäkakka housussa, etälamauttavat kaikki kulkineet tälläisen hirvittävän teon vuoksi.
      Älkää nyt enää kuvitelko että tälläinen jotain yritysten keskinäiseen kanssakäymiseen vaikuttaisi.
      Siinä on vassaripoliitikot höyry päällä keräämässä omilta seuraajiltaan irtopisteitä.

    • Anonyymi00050

      Petri Kolmonen laittoi itse itsensä kuvan!

    • Anonyymi00051

      Suomen media paisuttaa ja levittää turhanpäiväisiä uutisia .
      Pyysikö kiinalaiset julkisesti anteeksi merikaapelien katkaisua josta koitui mittavat haitat.

    • Anonyymi00052

      KAUKOITÄ MAKSAA SELLUSTA ENITEN!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe