Nyt maailmaa hallitsee 3 hirmuhallitsijaa: Venäjän Pultin, Israelin Netanhaju ja Amerikan Trump. Putin ja Netanhaju ovat kansainvälisen rikostuomioistuimen määrittelemiä sotarikollisia, jotka rakastavat käydä aina vaan sotia eikä heille ole ihmishenki minkään arvoinen. Pultin ei välitä edes omista venäläisistä sotilaista jotka saavat kuolla ihan turhaan Ukrainassa eivätkä he saa edes kuoltuaan mitään kunniaa osakseen, eivät saa sankarin hautajaisia eikä Venäjälle ole ollut koskaan tapana edes etsiä kuolleiden sotilaiden ruumiita ja kuljettaa heitä takaisin Venäjälle ja kunniallisesti saattaa hautaan.
Israelin Netanhaju sentään välittää israelilaisista sotilaista joista on koulutettu kovia ja julmia tappajia, jotka tappavat ilman mitään syytä siviilejä, naisia ja lapsia eri puolilla maailmaa sekä eri maiden avustustyöntekijöitä.
Nyt Netanhaju sai houkuteltua Amerikan presidentti Trumpin mukaan tähän Lähi-idän sotaan, joka on suunnattu erityisesti Irakia kohtaan. Tämän sodan aloittaminen oli kansainvälisen oikeuden vastainen teko. Trump on myyntimies, the businessman, joka ymmärtää vain erilaisten kauppojen ja diilien teon päälle ja joista saisi mahdollisimman paljon rahaa, Trump ei ymmärrä kansainvälisestä politiikasta yhtään mitään eikä diplomatiasta eri maiden välillä eikä hänellä ole tarpeeksi hyviä käytöstapoja ja kunnioitusta muiden maiden johtajia kohtaan. Trump hoitaa asiat yleensä uhkailemalla ja haukkumalla muiden maiden johtajia eli kaikki hienotunteisuus puuttuu.
Nämä kolme johtajaa eivät kunnioita YK:ta, Unicefiä, Punaista Ristiä ynnä muita kansainvälisiä järjestöjä eikä heidän ohjeitaan ja päätöslauselmiaan vaikka niin kuuluisi tehdä. Voi kun nämä kolme diktaattoria eivät olisi enää kauan vallassa ja joutuisivat vastaamaan teoistaan kansainvälisen oikeuden eteen !
Lähi-Idän hälyttävä tilanne
10
215
Vastaukset 10
- Anonyymi00001
Mitä yhteistä näillä on? Kolme vanhaa seniiliä äijää, jotka luulevat edelleen olevansa seisokissa. Ei "se" seiso, mutta järki seisoo.
- Anonyymi00003
Netanjahu ja Trump ovat valloittajakansojejn johtajia, joilla on Jumala takapiruna.
- Anonyymi00002
Zi hieroo käsiään ja korjaa potin. Nämä horiskot ei huomaa mitään. Venäjän on putin ajanut jo Kiinan vasalliksi.
- Anonyymi00004
Ja Yhdysvallat Israelin vasalliksi.
- Anonyymi00005
Se tuntuu siltä koska joillain mailla on paljon voimakkuutta
ja useat maat kuten Suomi ovat ilman sitä, eivät haluaisi viidakon lakia
mutta se on vallinnut luola-miehen ajoilta asti
and is alive and well! - Anonyymi00006
Putin ei ole hurjahallitsija, vaan Venäjän presidentti.
- Anonyymi00007
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Miten kaksi vanhuudenhöperöä diktaattoria voi syöstä muun maailman syvenevään lamaan ilman, että Eurooppa uskaltaa tehdä mitään. Korkeintaan myötäillään, että minkäs teet, kun Trumpin kuiskaaja on niin voimakas siionin johtaja. Putin saa myös jatkaa touhujaan, kun Trump tykkää niin kovasti hänestä.
Tämä jatkuva lama ja hintojen nousu käy hermoille, Trumppi vaan haalii itselleen koko maailman öljyvarat pommitustaktiikalla ja pitää Eurooppaa pilkkanaan. Ukrainalle heruu tuoen sijasta vain vaatimuksia antautumisesta. - Anonyymi00008
Maa joka valitsee pyrkyrin residentiksi ei pitäisi
arvostella muita maita, ei sitten ollenkaan!
Ja vielä EU'n komentamana juoksupoikana! - Anonyymi00009
Aikasemmin pyrkyri-Stubbista oli joka päivä jotain Trumpin osalta,
ja nyt ei ole kuulunut yhtään mitään?! - Anonyymi00010
Stubbia taitaa kismittää??
Mitäs meni Stubb amatöörinä ammattilaisten liigaan!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1142358Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???321255- 106973
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha629933- 48865
- 88808
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666