kuinka cuck pitää trumpin olla

Anonyymi-ap

> Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo suostuvansa Pakistanin esitykseen lykätä suunniteltuja iskuja Iraniin kahdella viikolla, mikäli Iran sitoutuu avaamaan Hormuzinsalmen täysin, välittömäsyi ja turvallisesti.

ei jumalauta, heikkouden merkki vielä yrittää pelastaa mitä on pelastettavissa.

2

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      iran ei suostu, heillä on kaikki kortit käsissä, trump puhui samasta zelenskylle kun itse pattitilanteessa xd

    • Kahden viikon tulitauko. Sinä aikana neuvotellaan rauhansopimuksesta. Trumpin oli pakko perääntyä. Jänisti taas. Populisti ajattelee aina ensin kannatustaan, sitten vasta maan etua, sitten vasta kansan etua ja aivan viimeiseksi maailman kansojen etua.

      Onko nyt Iranin islamismin uhka maailmalle poistunut? Onko sen ydinasepyrkimykset tuhottu? Onko Israel turvassa?

      Mikään ei ole hyvin niin kauan kuin Putin, Trump ja ajatollahit Iranissa ovat vallassa.

      Israel jatkaa Libanonissa kunnes Israel on turvassa Hizbollahin hyökkäyksiltä. Aselepo ei koske sitä taistelua.

      Alkaako nyt vallanvaihto Iranissa, kun kansa tulee ulos kodeistaan ja pommisuojista? Tämä olisi tärkeintä maailmalle ja Iranille, eikä Trumpin diilit. Käy ilmeisesti kuin Venetsuelassa, Trump sivuuttaa Iranin opposition. Mutta ehkä oppositio Iranissa ei tyydy tähän tilanteeseen, vaan kaataa hallituksen. Jos pystyy. Taitamaton toiminta johtaa vaan uuteen verilöylyyn. Trumpin tukeen he eivät voi luottaa, vaan ennenkaikkea omiin voimiinsa, ja kaikeen siihen tukeen mitä voivat saada sieltä täältä. Putinilta ja Kiinalta eivät tukea saa, nämä ovat ajatollahien puolella, haluavat Iranin pysyvän Pahan Akselissa.

      Sodassa Trump ja Putin olivat hetken eri puolilla, se oli positiivista kehitystä kummankin vastustajille. Tuo Putinin ja Trumpin liitto on aivan kamala asia ollut Ukrainalle ja USAn kansalle. Maanpetos Trumpilta. Toivoton yritys saada Putin Kiinaa vastaan. Putinilla ei ole minkäännäköistä mahdollisuutta asettua Kiinaa vastaan, on täysin Kiinan käsissä, muuten häviäisi Ukrainassa heti ja talous romahtaisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1438
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      967
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      50
      619
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      613
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      574
    Aihe