Koulut ovat antaneet vapautuksia oppitunneista vastoin ohjetta.
Opetushallituksen ohjeen mukaan oppilas voi osallistua oman uskonnollisen yhdyskuntansa antamaan opetukseen, jos koulutuksen järjestäjä ei tarjoa oppilaan oman uskonnon opetusta. Esimerkiksi mormoniuskontoa tai Jehovan todistajien uskontoa ei kouluissa tarjota.
Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kymmeniä ellei satoja muslimeja, jotka opiskelevat islamia moskeijoissa, vaikka islam kuuluu koulujen opetusohjelmaan.
Moskeijoissa tarjottavaa opetusta ei mikään taho valvo. Vantaan kaupungilta kerrotaan, että Vantaa tiukentaa ohjeistustaan.
– Vapautusta koulun uskonnonopetuksesta ei tulla jatkossa antamaan muslimeille, koska me tarjoamme kouluissa islamin opetusta, opetuspäällikkö Pepita Kaskentaus kertoo.
Islamilaisista tulee vain ongelmia.
Jopa sadat oppilaat opiskelevat islamia koulun sijaan moskeijassa
32
213
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tuo koulu Islam on todennäköisesti länsimaalaisuuden mädättämää länkkäri Islamia, jota kukaan harras Muslimi ei suostu lapsosilleen opettamaan.
Kyllä Moskeija on ainoa oikea paikka Islamille ja toivotaan että Suur Moskeijahanke etenee suunnitellussa aikataulussa.
Salam <3- Anonyymi00002
Islamistit ulos maasta.
- Anonyymi00004
Lapsosten täytyy osata pukea pommiliivit. Kuuluu kulttuuriin.
- Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Lapsosten täytyy osata pukea pommiliivit. Kuuluu kulttuuriin.
Mutta pommitukseen on aina syy. Ei kukaan huvikseen pommita kantista hengiltä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
- Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mutta pommitukseen on aina syy. Ei kukaan huvikseen pommita kantista hengiltä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Joissakin islamilaisissa maissa on kristinuskoon kääntyjille laissa määrätty kuolemantuomio. Ei siis pelkästään kivitystä tai karkotusta. Aiotko itse kääntyä islamiin? Niille maille ei kannata mennä selittämään kristinuskosta tai ateismistakaan...
- Anonyymi00011
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mutta pommitukseen on aina syy. Ei kukaan huvikseen pommita kantista hengiltä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Syy on muslimien viha vääräuskoisia kohtaan, idiootti.
- Anonyymi00023
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mutta pommitukseen on aina syy. Ei kukaan huvikseen pommita kantista hengiltä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Pommeihin syy on muiden vääräuskoisuus. Onko se sinusta pätevä syy huutaa ja älähtää? Että kun ei ne vääräuskoiset millään rupea muslimeiksi niin pitää pommittaa.
Huomaa kyllä että ettei standardi kouluopetuskaan ole mennyt perille kun se uskonto-opetus on ollut niin hallitseva. - Anonyymi00029
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mutta pommitukseen on aina syy. Ei kukaan huvikseen pommita kantista hengiltä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja niin se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Ei ole kukaan kantasuomalainen pakottanut tänne heitä tulemaan , jos haluaa niin täältä pääse kyllä pois. Ei ole laitettu kahleita jalkaan estämään lähtemistä. Jos on huono olla niin pois vain.
On unohtunut sellainen tosiasia, että tämä maa ei ole sama kuin mistä he lähtivät.
- Anonyymi00005
Islam on keskiaikaan jäänyt väkivaltainen ideologia.
- Anonyymi00012
100%.
- Anonyymi00006
Miksi lupa on annettu?
- Anonyymi00008
Koska päteviä Isalminopettajia ei riitä kouluihin.
- Anonyymi00032
Anonyymi00008 kirjoitti:
Koska päteviä Isalminopettajia ei riitä kouluihin.
Varmaan riittää, mutta mussevanhemmat eivät aina hyväksy heitä, idiootti.
- Anonyymi00009
Saatanalliset taikauskot pitäisi kieltää rikoksina ihmisyyttä vastaan.
- Anonyymi00022
Islam on paitsi taikausko niin käytännöiltään täysin humaanien arvojen vastaista . Kieltoon.
Lapsia ei pidä aivopestä tuhon kulttiin. Jos se keksittäisiin nyt olisi keksijät vankilassa. Ja vähintään on valtiolla oikeus päättää millaisia haitallisia kultteja maassa suvaitaan. Miksi persut ei huomaa tätä.
No tämäpä on kerrassaan ihanaa!😇❤️👍
- Anonyymi00013
Ihanan monikulttuurista! Natseillekin pitää saada oma koulu!
- Anonyymi00014
Suomessa on päässyt islamin kätyreitä päättämään asioista.
- Anonyymi00016
Kohta tarvitaan puhdistuksia.
- Anonyymi00015
Nyt länsi katuu kun lyöttäytyivät yhteistyöhön Venäjän kassa. Kohta kadutaan kun tehtiin islamin kanssa yhteistyötä.
- Anonyymi00017
Kaikki eläimiä rakastavat ihmiset!
Niin kauan kun tuo Näkkäläjärvi nauttii SDPn suojelua
EI ÄÄNIÄ SDP:LLE
TÖRKEÄ KISSANTAPPAJA!- Anonyymi00019
Tuli väärään ketjuun.
- Anonyymi00020
Koko ongelmasta päästäisiin kun varsinainen uskonnon opetus kouluissa lopetettaisiin ja korvattaisiin kaikille yhteisellä katsomusaineella.
Persut ja kristilliset tätä jyrkästi vastustavat, joten persut ja kristilliset haluavat siis islamin opetuksen jatkuvan kouluissa.- Anonyymi00024
Islam poistoon koko maasta.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Islam poistoon koko maasta.
Se onnistuu vain poistamalla Suomen perustuslaista lain uskonnonvapaudesta. Tähänkään persut ja kristilliset eivät suostu, joten haluavat siis pitää islamin Suomessa.
- Anonyymi00033
KD vastustaa....
- Anonyymi00034
Anonyymi00025 kirjoitti:
Se onnistuu vain poistamalla Suomen perustuslaista lain uskonnonvapaudesta. Tähänkään persut ja kristilliset eivät suostu, joten haluavat siis pitää islamin Suomessa.
Ja vasemmisto vaan haluaa tänne lisää muslimeita.
- Anonyymi00021
Ja arvatkaas mitä? Yle löysi yksityisen kristillisen koulun josta valmistuu pahoja terroristeja, joista Supokin varoittelee. Voi mun päiviäni.
- Anonyymi00027
Luin tuon Ylen jutun, eikä siinä kyllä sanottu mitään tuollaista. Ei puhuttu mitään pahoista terroristeista, joten valehtelet typerästi.
Siinä sanottiin että tuollaisissa yksityisissä suljetuissa kouluissa voidaan helposti levittää ääriajattelua ja että tästä Supokin on huolissaan, koska noiden koulujen opetuksen valvonta on puutteellista. Mitään koulua ei kuitenkaan syytetty suoraan mistään.
https://yle.fi/a/74-20221563
- Anonyymi00026
Pitäiskö myös pyhäkoulu kietää suomessa?
- Anonyymi00028
Kyllä lasten aivopesu millä tahansa uskonnollisella hapatuksella ja hölynpölyllä pitäisi minun mielestäni kieltää. Suomessakin on aivan liikaa uskonvammaisia fundamentalisteja jotka suut vaahdossa raivoavat homoista ja muista syntisistä, enkä nyt puhu muslimeista.
- Anonyymi00030
Voi vittu tästä luin-on maa menossa paskaa suuntaan kun pahaan uskotaan.
Saatanan opettajat antavat vapautusta,ett oppivat vihaamaan meit lisää koska olemme kaffereita ja meidän on eriarvoisen maksettva heidän elämänsä.
Mulkut vihreät ja demari /vas.runkut.Tää on teidän takia onnistunut.
Tulkaahan Islamin myötäilevät runkut torille puhumaan vaaleista--vitun kyrvät !
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633