realismia femakoille

Mies vain

Räikeimmät tasa-arvo ja muutkin epäkohdat koskettavat yhteiskunnan köyhintä kansanosaa, hyväosaisemmilla on paukkuja itselläänkin pitää puolensa mutta köyhä väestö on poljettu niin maanrakoon ettei heillä ole mitään voimavaroja taistella vääryyksiä vastaan. Niinpä tuo feminismikin on pelkkää elitististä sikailua, jahtaatte vain naisille johtajanpaikkoja ja puolustelette olemassaoloanne tasa-arvon ajamisella, kumminkin viis veisaatte oikeista ongelmista siellä köyhän väestön päässä!
Kuten joku femakko kirjoittikin palstalla aiemmin että ensin pitää pelastaa kuolemanvaarassa olevat ennenkun ruetaan fiksaamaan mitään katkenneita kynsiä, pitää keskittää voimavarat köyhimmän kansanosan elämänlaadun parantamiseen luomalla esim. työpaikkoja jotka eivät vaadi kallista koulutusta mutta josta kumminkin saisi sellaista palkkaa että sillä maksaisi asumisensa, ruokansa, työmatkansa, ja jotain jäisi säästöönkin jollei polttele rahojaan savuna ilmaan tai juo niitä.
Päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat, jne. pitäisi hoitaa siten ettei niistä aiheutuisi normaalikansalaisille haittaa kuten nyt on asian laita.

Siinä teille muutamia oikeita ongelmia elitistisen puuhastelun sijaan!!

20

890

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jorojukka-kukka

      Jos naisten matalapalkka-aloille saadaan lisää palkkaa ja jos miehet lopettaisivat naisten hakkaamisen?

      Ai niin. Elitististähän se on, jos naista ei hakata! (Hitsi, meinasi ihan unohtua. No eihän naisena kaikkea voi muistaa.)

      • LKJKJLK

        Kyllä koen, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuminen(kirjoitit hakkaamisesta, minä puhumisesta) on nimen omaan outo sekoitus elitismiä/snobbailua/vittuilua. Syynä mielipiteeseeni on se, että usein on ollut hyvin hankala puhua(täällä) rakentavasti ko asiasta naisten kanssa, syyksi epäilen sukupuoltani. Ikään kuin naiset haluaisivat sulkea väkivallattamot(itseään väittävät tai eivät vielä aktvoituneet hakkaajat?) miehet kokonaan pois ko keskustelusta ja samaan aikaan selitetään suu vaahdossa, että asia on sukupuolten välinen eikä yksilöihin liittyvä.

        Toisaalta nythän väkivallattomien miesten(siis tarkoitan ei vielä aktivoituneiden hakkaajien) on helppo todeta, että vaihtakoot hakattu(nainen) miestä(hakkaajaa...hmm, mikä meini pieleen??).

      • Mi-yes

        Ei feministeillä ole mitään monopolia mitä tulee keskusteluun koskien naisten kokemaa väkivaltaa. Lähinnä se on vain ideologinen nappula.

        Vaikka oletkin lähinnä pelle, jolle on pellemäistä vastata, niin kerro nyt, onko tuo sinun uhasi vain pikkutytyön banderolleja, vai koetko oikeasti jotain miesvihan tyyppistä?

        Kirjoituksistasi päätellen, vaihtoehtojä ei jää monia. Lienet ainoa palstan femakko, joka hyväksyisi mitä älyttömimmän ehdotuksen vain sillä perusteella että se jotenkin sorsisi miehiä. Noh, Sohvin saisit varmaan kaveriksi jos se vähän avautuisi.

        Mistä kiikastaa? Kiinnostaako naisten kokema väkivalta oikeasti?

      • Qrwr

        Eivät miehetkään niillä "naisten matalapalkka aloilla" sen enempää tienaa kuin naiset. Mitäs naiset valitsevat matala palkkaisia aloja?

        Ja naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yhtään sen pahempi ongelma, kuin miehiin kohdistuvakaan. Todellisuudessahan mies joutuu edelleenkin todennäköisemmin väkivallan uhriksi.

      • jorojukka-kukka
        Mi-yes kirjoitti:

        Ei feministeillä ole mitään monopolia mitä tulee keskusteluun koskien naisten kokemaa väkivaltaa. Lähinnä se on vain ideologinen nappula.

        Vaikka oletkin lähinnä pelle, jolle on pellemäistä vastata, niin kerro nyt, onko tuo sinun uhasi vain pikkutytyön banderolleja, vai koetko oikeasti jotain miesvihan tyyppistä?

        Kirjoituksistasi päätellen, vaihtoehtojä ei jää monia. Lienet ainoa palstan femakko, joka hyväksyisi mitä älyttömimmän ehdotuksen vain sillä perusteella että se jotenkin sorsisi miehiä. Noh, Sohvin saisit varmaan kaveriksi jos se vähän avautuisi.

        Mistä kiikastaa? Kiinnostaako naisten kokema väkivalta oikeasti?

        En saa lätinästäsi mitään selkoa.

    • Sanelma

      onko Suvi-Anne Siimes feministi? Ainakin hänellä on siilitukka, minkä olen ymmärtänyt olevan feministin tunistettavin ulkonainen tunnusmerkki.

      Tämän päivän Turun Sanomista:

      http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:8:0:0,4:8:1:1:2005-07-27,4:316701,1:0:0:0:0:

      • onko Suvi-Anne sittenkään ihka oikea feministi. Kun pitäisi olla sitä ylipainoa. Yksinhuoltajakin pitäisi olla, ja lasten isän etninen.

        Sitä paitsi Suvi-Anne ei ole tarpeeksi karvainen. Hän onkin itse todennut olevansa vaan jonkinlainen hang around -feministi.

      • jorojukka-kukka
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        onko Suvi-Anne sittenkään ihka oikea feministi. Kun pitäisi olla sitä ylipainoa. Yksinhuoltajakin pitäisi olla, ja lasten isän etninen.

        Sitä paitsi Suvi-Anne ei ole tarpeeksi karvainen. Hän onkin itse todennut olevansa vaan jonkinlainen hang around -feministi.

        Siimes ei ole tarpeeksi ruma. (Palstaälymystön kertomaa.)

      • jorojukka-kukka kirjoitti:

        Siimes ei ole tarpeeksi ruma. (Palstaälymystön kertomaa.)

        Ammatinvalintakin on Siimeksellä mennyt pieleen. Jokainen kunnon feministihän on kunnan palveluksessa sosiaalityöntekijänä. Ellei ole, niin feministi elää leveästi suomalaisen ex-miehensä elatusmaksuilla.

        Vielä noista feministin lapsista. Niitähän on siis monta ja kaikki eri miehen kanssa. Siitä feministin nimenomaan parhaiten tunnistaa, ainakin meidän palstan untuvapojat.

        Olikohan tässä nyt varmasti kaikki.

    • jaina

      "Räikeimmät tasa-arvo ja muutkin epäkohdat koskettavat yhteiskunnan köyhintä kansanosaa, hyväosaisemmilla on paukkuja itselläänkin pitää puolensa mutta köyhä väestö on poljettu niin maanrakoon ettei heillä ole mitään voimavaroja taistella vääryyksiä vastaan."

      Olet oikeassa, mutta
      seuraava lauseesi:

      "Niinpä tuo feminismikin on pelkkää elitististä sikailua, jahtaatte vain naisille johtajanpaikkoja ja puolustelette olemassaoloanne tasa-arvon ajamisella, kumminkin viis veisaatte oikeista ongelmista siellä köyhän väestön päässä!"

      ei silti ole loogisesti johdettavissa edellisestä.

      Toisekseen: feminismi on vain yksi tapa tarkastella maailmaa, ei täydellinen, kattava tai edes riittävä. Sillä on kuitenkin esittää jopa vallankumouksellisia uudistusvaateita, esim. islamilaiselle ideologialle: http://www.viattomuus.net/pages/naiset.htm
      Mitä mieltä olet vaikkapa näistä:
      http://www.rawa.org/
      http://www.peacewomen.org/resources/OPT/optindex.html

    • köyhien naisten asioita

      Itse olen 56v. nainen.

      Työtön (työkyvyttömyyseläkehakemukseen tuli hylkypäätös).

      Sairas (terveys meni raskaissa töissä).

      Köyhyysloukussa
      (ansiosidonnainen netto: 648,67 € asumistuki 80 € = 728,67 €/kk)
      yksinelävä ihminen.

      Palkkani työelämässä raatamisessa on:
      menetetty terveys ja pysyvä köyhyysloukku!

      JOTEN TYÖNTEKO EI KANNATA!

      Suvi-Anne Siimes ja hänen kanssa-sisarensa yrittävät edes jotain matalapalkka-alan
      (jonkun on nekin työt tehtävä)
      naisten hyväksi.
      Toivon että feministit saavat aikaan muutoksia, ette minunlaisia tule enempää.

      • Mi-yes

        ...niin ehdit tulla joksikin ideologiseksi tai populistiseksi nappulaksi.

        Pitäiskö siis yhteiskuntapoliittisesti lähteä semmoiselle linjalle, että yritetään parantaa vain toisen sukupuolen asioita mitä tulee köyhyyteen....

        Ihme kirjoitus. Miksi köyhiä naisia pitäisi prijorisoida, köyhien miesten edelle...Miksi kumpaakaan pitäisi prijorisoida..

        Eikö siellä köyhien listoilla ole enemmän miehiä kuitenkin. Riippuu varmaan missä kohtaa on "köyhä". Ja lisää lienee tulossa. Ainakin miehiä.

        No, kaiketi löysit itsellesi oikean ideologian minne valittaa.

      • Mi-yes

        Sun ehkä kannattaisi vaihtaa tuo sun slogani siihen että työntekoon et pysty.

        Ei kai tässä ollut kannatettavuudesta kysymys..

        Tai sitten vaihdat sen siihen että sinun kohdallasi työnteko ei kannattanut. Koska sattui joku vahinko tms. Ei sekään oikeastaan kerro kannatettavuudesta.

        Ikäänkuin vaihtoehtona olisi ollut että to work or not to work..

      • Mies vain

        "tekiskö töitä vai loisisko miehen siivellä, kolmantena vaihtoehtona olis pullauttaa pentu pihalle ja lypsää yhteiskunnalta rahaa, samalla voisi viskata ukonkin pihalle jollain tekosyyllä ja lypsää siltäkin elatusmaksuja ainakin 18 vuotta"

        Naisilla peräti 3 vaihtoehtoa...

      • jorojukka-kukka
        Mi-yes kirjoitti:

        ...niin ehdit tulla joksikin ideologiseksi tai populistiseksi nappulaksi.

        Pitäiskö siis yhteiskuntapoliittisesti lähteä semmoiselle linjalle, että yritetään parantaa vain toisen sukupuolen asioita mitä tulee köyhyyteen....

        Ihme kirjoitus. Miksi köyhiä naisia pitäisi prijorisoida, köyhien miesten edelle...Miksi kumpaakaan pitäisi prijorisoida..

        Eikö siellä köyhien listoilla ole enemmän miehiä kuitenkin. Riippuu varmaan missä kohtaa on "köyhä". Ja lisää lienee tulossa. Ainakin miehiä.

        No, kaiketi löysit itsellesi oikean ideologian minne valittaa.

        Isompi palkka = isompi eläke.

      • jorojukka-kukka
        Mies vain kirjoitti:

        "tekiskö töitä vai loisisko miehen siivellä, kolmantena vaihtoehtona olis pullauttaa pentu pihalle ja lypsää yhteiskunnalta rahaa, samalla voisi viskata ukonkin pihalle jollain tekosyyllä ja lypsää siltäkin elatusmaksuja ainakin 18 vuotta"

        Naisilla peräti 3 vaihtoehtoa...

        Puhua tyhmiä nettipalstalla naisista.

      • Mi-yes
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Isompi palkka = isompi eläke.

        ...tätä keskustelua jostain keskustelun sanasta, vai?

        Kyllä nyt heittää jöröjukan kommentit taas niin aiheen ohi, että ei kuule edes jörähdystä.

        Huhhei..

        Mikähän mahtoi olla motiivisi heittää noin pöljä kommentti? Vai oliko ollenkaan..?

        Pelastatko jonkun taulapään vai rikkomalla dialogia noilla far-off heitoillasi? Sekö on motiivisi?

        Jöröjukka, kaikkien c-luokan femakkojen suojelusenkeli!

      • Mies vain
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Puhua tyhmiä nettipalstalla naisista.

        On siis "tyhmää" kirjoitella feminismistä mitään kritisoivaa? Ja vain "tyhmä" ei tajua että naiset on jonkin naisten kirjoittamattoman lain mukaan kaiken arvostelun yläpuolella, olipa siihen kuin paljon aihetta tahansa?
        Fucking dumbass extreme feminist you are...

      • jorojukka-kukka
        Mi-yes kirjoitti:

        ...tätä keskustelua jostain keskustelun sanasta, vai?

        Kyllä nyt heittää jöröjukan kommentit taas niin aiheen ohi, että ei kuule edes jörähdystä.

        Huhhei..

        Mikähän mahtoi olla motiivisi heittää noin pöljä kommentti? Vai oliko ollenkaan..?

        Pelastatko jonkun taulapään vai rikkomalla dialogia noilla far-off heitoillasi? Sekö on motiivisi?

        Jöröjukka, kaikkien c-luokan femakkojen suojelusenkeli!

        Ymmärrys tulee jossain vaiheessa sinulleKIN, jos on tullakseen. :D Valitettavasti en ota osavastuuta, jos ymmärrys aina vaan antaa odottaa itseään. Se tekee äreäksi. Ymmärrän. Ja otan osaa.

      • jorojukka-kukka
        Mies vain kirjoitti:

        On siis "tyhmää" kirjoitella feminismistä mitään kritisoivaa? Ja vain "tyhmä" ei tajua että naiset on jonkin naisten kirjoittamattoman lain mukaan kaiken arvostelun yläpuolella, olipa siihen kuin paljon aihetta tahansa?
        Fucking dumbass extreme feminist you are...

        Feministit ovat rumia, karvaisia, joita yksikään täysjärkinen mies ei huoli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1262
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      342
      729
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      680
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      52
      670
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe