Näyttää, että kaikki EU:n vastustajat ovat punapalokommareita. Aina vedotaan suurpääoman etuihin tai ties mihin, ja jotain kautta halutaan sosialisoida näitä varoja muistuttaen suomalaisten köyhyydestä. Omistuksen kunnioittaminen on kehityksen ehto.
Kavereillanne ei Neuvostoliitossa ollut sitä oikeutta, joten katsokaapa mihin se johti.
Stallarit?
4
232
Vastaukset
Näyttää siltä että ne jotka vastustavat eu:ta ovat kauempana kommunisteista kuin ne jotka kannattavat. Eu:n kannattajissa ja menneen ajan kommunisteissa on yhteinen piirre.
Molemmissa on porukkaa jonka mielestä on ok jos päätäntävaltaa maan asioista siirretään ulkomaille.Ja kun mennään Puolaan huomataan että 80-luvun kommunistit ovat paljon innokkaampia eu:n kannattajia kuin silloin kommunisteja vastaan nousseet solidaarisuuden aktivistit.
Eli eu:n vastustajat eivät ole viemässä päätäntävaltaa maan ulkopuolella, eivät ole maanpetoksella vieneet maata Eurostoliittoon vaan kannattajat.- eu-kansalainen
Maanpetos ja maanpetos... tuo on tuota Hakalehdon epätoivoista räksytystä...
Eipä kansa äänestänyt maanpetoksellisia puolueita pois ja VSL:a valtaan kun sillä oli siihen mahdollisuus.
Varmasti n. 500 000 - 800 000 suomalaista katseli vaalitenttejä, missä Hakalehto toi hyvin selvästi esiin omat mielipiteensä.
Mutta missä on VSL nyt? Vaippojako vaihtamassa =)?
- ja pahasti
mitäs jos menisit korjaamaan sitä Corollaasi
- fin.
Margaret Thatcher se vasta melkoinen punikki olikin? :)
Tämäkö on sitä omistusoikeuden kunnioittamista?
http://194.252.88.3/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content8E335
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861789Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981106Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79972- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151828Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54751- 53684
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52681