Tiedoksi että ajattelin mennä chattiin tänä iltana siinä kymmenen maissa. Olisi mukava tavata teitä muita ja kuulla vinkkejä mm. ketjujen rasvaamisesta ( itse olen käyttänyt oliiviöljyä, mutta jos jolla kulla on antaa parempia vinkkejä niin otan niitä mielelläni vastaan ). Tapasin teistä muutaman viikko sitten, mutta juttelu piti keskeyttää koska vanhemmuus velvoitti ( poika tuli hakemaan ).
Siis tänä iltana n. klo 22 lennän noitana paikalle varsiluudallani keikkuen suoraan Kyöpelinvuorelta.
Kaikille kamalille telaketjuämmille
152
5057
Vastaukset
- nut-tu
Täytynee tulla kysymään, jos jaksaa valvoa...
Huomaatko, olen oikein rekannut tän, ettei tu väärinymmärryksiä...Voimme keskustella illalla siitäkin mistä liikkestä saa parhaat telaketjutarjoukset. Nykyään kaikenlaista voi tilata netin kautta, ehkäpä ketjujakin?
Toisaalta armeija olisi ehkä yksi vaihtoehto.
Armeijahan on tämänkin palstan jakaman informaation mukaan aivan kokonaan meidän feministien vallassa, siis sataprosenttisesti meidän pyöriteltävissämme oleva instituutio. Nehän kuulemma tekevät siellä mitä ikinä me käskemme. Joten selvää lienee, että jos vaadimme telaketjut irrotettaviksi panssarivaunuista ja lahjoitettaviksi meille rauhanomaisiin tarkoituksiin ( tai no, jaa, rauhanaomaisiin ja rauhanomaisiin... ) niin eiväthän ne muuta uskalla kuin kiirehtiä tottelemaan.
Minun pitäisi kohta ostaa uusi noitaluutakin, kun entisestä on harjakset jo vähän kuluneet ( olen huitonut sillä sovinisteja niin temperamenttisesti että harjasosa on melkein kalju ).
Että puheenaiheita kyllä piisaa. Nähdäänpä illalla.- jorojukka-kukka
Paha-Outi kirjoitti:
Voimme keskustella illalla siitäkin mistä liikkestä saa parhaat telaketjutarjoukset. Nykyään kaikenlaista voi tilata netin kautta, ehkäpä ketjujakin?
Toisaalta armeija olisi ehkä yksi vaihtoehto.
Armeijahan on tämänkin palstan jakaman informaation mukaan aivan kokonaan meidän feministien vallassa, siis sataprosenttisesti meidän pyöriteltävissämme oleva instituutio. Nehän kuulemma tekevät siellä mitä ikinä me käskemme. Joten selvää lienee, että jos vaadimme telaketjut irrotettaviksi panssarivaunuista ja lahjoitettaviksi meille rauhanomaisiin tarkoituksiin ( tai no, jaa, rauhanaomaisiin ja rauhanomaisiin... ) niin eiväthän ne muuta uskalla kuin kiirehtiä tottelemaan.
Minun pitäisi kohta ostaa uusi noitaluutakin, kun entisestä on harjakset jo vähän kuluneet ( olen huitonut sillä sovinisteja niin temperamenttisesti että harjasosa on melkein kalju ).
Että puheenaiheita kyllä piisaa. Nähdäänpä illalla.Yks juttu..
- Kurre_Orava
Jonkin verran maansirrtokoneisiin perehtyneenä sanoisin, että telaketjuja kannattaa tiedustella maansiirtokoneiden varaosia myyvistä liikkeistä.
- sheriffi
Kirjoittajien toisilleen esittämät chattikutsut kuuluvat chatin ilmoitustaululle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=94&conference=559&subcat=104
Seuraavasta kutsusta siirrän ao viestit sinne.- jorojukka-kukka
Et ole kylläkään sheriffi.
- sheriffi
jorojukka-kukka kirjoitti:
Et ole kylläkään sheriffi.
Kuittaan tämän kunhan saan kirjauduttua - vieläkään se ei onnistunut.
Fanny. - sheriffanny
sheriffi kirjoitti:
Kuittaan tämän kunhan saan kirjauduttua - vieläkään se ei onnistunut.
Fanny.Pääsin vihdoin kirjautumaan, mutta asia ei muutu.
- jorojukka-kukka
sheriffanny kirjoitti:
Pääsin vihdoin kirjautumaan, mutta asia ei muutu.
Ketä häiritsee chat-kutsut tällä palstalla??????
Feminismichattia käytetään erittäin vähän muutenkin. - sheriffanny
jorojukka-kukka kirjoitti:
Ketä häiritsee chat-kutsut tällä palstalla??????
Feminismichattia käytetään erittäin vähän muutenkin.kirjoittajia häiritsee.
Myöskin Suomi24 on lähtenyt siitä ajatuksesta, että asia/palsta eikä kirjoittajat/kaikki asiat/palsta.
Chatin ilmoitustaululle kuuluvat kaikki chatit, myös feminismichat. - jorojukka-kukka
sheriffanny kirjoitti:
kirjoittajia häiritsee.
Myöskin Suomi24 on lähtenyt siitä ajatuksesta, että asia/palsta eikä kirjoittajat/kaikki asiat/palsta.
Chatin ilmoitustaululle kuuluvat kaikki chatit, myös feminismichat.Miksi sääntöjä ei pidä noudattaa silloin, kun jatkuvasti nimimerkkiäni solvataan tällä palstalla????
Kerrohan viimein mistä puolueellisuutesi johtuu ja sovellutko mielestäsi todellakin tämän palstan sheriffiksi?????? - jorojukka-kukka
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi sääntöjä ei pidä noudattaa silloin, kun jatkuvasti nimimerkkiäni solvataan tällä palstalla????
Kerrohan viimein mistä puolueellisuutesi johtuu ja sovellutko mielestäsi todellakin tämän palstan sheriffiksi??????Tällä palstalla harrastetaan feministien mielipiteenvapauden rajoittamista ja törkeällä tavalla.
- sheriffanny
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi sääntöjä ei pidä noudattaa silloin, kun jatkuvasti nimimerkkiäni solvataan tällä palstalla????
Kerrohan viimein mistä puolueellisuutesi johtuu ja sovellutko mielestäsi todellakin tämän palstan sheriffiksi??????ei kuulu vähimmässäkään määrin tälle palstalle, tässä oikea paikka ja tapa hoitaa asiaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/toiminta.chtml
Jos haluat keskustella juuri minun kanssani kirjoita sähköpostiini.
Asia loppuun käsitelty osaltani.
Fanny. - jorojukka-kukka
sheriffanny kirjoitti:
ei kuulu vähimmässäkään määrin tälle palstalle, tässä oikea paikka ja tapa hoitaa asiaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/toiminta.chtml
Jos haluat keskustella juuri minun kanssani kirjoita sähköpostiini.
Asia loppuun käsitelty osaltani.
Fanny.Sinusta ei siis ole siihen. Mielenkiintoista. Erittäin mielenkiintoista. Kuitenkin solvaukset nimimerkkiäni kohtaan ovat tällä palstalla kaikkien luettavissa päivästä toiseen. Etkä sinä tee asialle yhtään mitään, vaikka olet sheriffi!
- jorojukka-kukka
jorojukka-kukka kirjoitti:
Sinusta ei siis ole siihen. Mielenkiintoista. Erittäin mielenkiintoista. Kuitenkin solvaukset nimimerkkiäni kohtaan ovat tällä palstalla kaikkien luettavissa päivästä toiseen. Etkä sinä tee asialle yhtään mitään, vaikka olet sheriffi!
Mitä ihmeen kahdenkeskistä keskusteltavaa siinä on MINUN kanssani, jos jotkut solvaavat nimimerkkiäni. Solvaajien kanssa sinun pitää puhua, eikä minun.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Mitä ihmeen kahdenkeskistä keskusteltavaa siinä on MINUN kanssani, jos jotkut solvaavat nimimerkkiäni. Solvaajien kanssa sinun pitää puhua, eikä minun.
... on ikiaikainen keino vaientaa kritiikki. Hyi sinua, kun kaverit kiusasivat sinua koulumatkalla, tulepa tänne niin keskustellaan kahden kesken vähän asiasta!
- jorojukka-kukka
Paha-Outi kirjoitti:
... on ikiaikainen keino vaientaa kritiikki. Hyi sinua, kun kaverit kiusasivat sinua koulumatkalla, tulepa tänne niin keskustellaan kahden kesken vähän asiasta!
Täällä on ollut montakin chat-kutsua, mutta vain näihin feministien kutsuihin puututaan. Tämä on niin puolueellista ja läpinäkyvää touhua koko palstalla. Valtapeliä. Lapset hiekkalaatikolla!
- 60-luvulla

jos koulukiusaamista esiintyi mentiin opettajan puheille molemmat.
Ja sitähän seriffi ehdotti, antamalla ylläpidon osoitteen. Molemmat kertomaan näkemyksensä sinne.
Mutta JOS jjk ei halua ylläpitoon keskustella niin sitten halutessaan voi ottaa maililla yhteyttä sefuun.
Miksi näitä on niin vaikea ymmärtää? Tarkoitushakuista lukemista, vai mitä toi on?Vaiko mustaamaalausyrityksiä?
Jos tältä palstalta poistetaan kaikki henkilöön käyvä kirjoittelu jälkikäteen pienenee suomi24:n feminismipalsta radikaalisti; myös jjk:n kirjoitusten osalta. - niin jo
jorojukka-kukka kirjoitti:
Täällä on ollut montakin chat-kutsua, mutta vain näihin feministien kutsuihin puututaan. Tämä on niin puolueellista ja läpinäkyvää touhua koko palstalla. Valtapeliä. Lapset hiekkalaatikolla!
lakkaa hiekkalaatikot kiinostamasta.
- mikä tyhmyys!
jorojukka-kukka kirjoitti:
Täällä on ollut montakin chat-kutsua, mutta vain näihin feministien kutsuihin puututaan. Tämä on niin puolueellista ja läpinäkyvää touhua koko palstalla. Valtapeliä. Lapset hiekkalaatikolla!
Seriffi kirjotti että tämän JÄLKEEN siirto chätin ilmoitustaululle. Ei erotellu ketään.
- jorojukka-kukka
mikä tyhmyys! kirjoitti:
Seriffi kirjotti että tämän JÄLKEEN siirto chätin ilmoitustaululle. Ei erotellu ketään.
Miksi vasta nyt feministien chat-kutsujen jälkeen nämä kutsut alkoivat häiritsemään? Heh..
- sheriffanny
Paha-Outi kirjoitti:
... on ikiaikainen keino vaientaa kritiikki. Hyi sinua, kun kaverit kiusasivat sinua koulumatkalla, tulepa tänne niin keskustellaan kahden kesken vähän asiasta!
Ohjasin kritiikin sinne, minne se kuuluu, joka sitten päättää jatkotoimista kohdallani.
Ei ole mitään järkeä tapella asiasta palstalla. Se ei johda mihinkään.
Riippuu tietenkin vähän siitä, mitä tavoitteleekin. - nut-tu
Paha-Outi kirjoitti:
... on ikiaikainen keino vaientaa kritiikki. Hyi sinua, kun kaverit kiusasivat sinua koulumatkalla, tulepa tänne niin keskustellaan kahden kesken vähän asiasta!
Ja jospa seuraavalla kerralla käyttäydyt niin, ettei sinua kiusata...
Näinhän tää näyttää välillä menevän. - sheriffanny
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi vasta nyt feministien chat-kutsujen jälkeen nämä kutsut alkoivat häiritsemään? Heh..
chatkutsua etusivulla...
- jorojukka-kukka
sheriffanny kirjoitti:
Ohjasin kritiikin sinne, minne se kuuluu, joka sitten päättää jatkotoimista kohdallani.
Ei ole mitään järkeä tapella asiasta palstalla. Se ei johda mihinkään.
Riippuu tietenkin vähän siitä, mitä tavoitteleekin.Anteeksi nyt, mutta sheriffin kielenkäyttö jotenkin särähtää korvaani pahasti.
Riittää kun kirjoitat yhden ainoan kerran tälle palstalle, että muiden kirjoittajien jatkuva solvaaminen on suomi24 säännöissä kielletty.
Se ei tarkoita yksittäisiä vastaheittoja kirjoituksiin, vaan nimenomaan JATKUVAA solvaamista. - vähän paska
nut-tu kirjoitti:
Ja jospa seuraavalla kerralla käyttäydyt niin, ettei sinua kiusata...
Näinhän tää näyttää välillä menevän.koulumatkalla kiusaaminen tai koulukiusaaminen on vähän eri juttu kuin palstalla maleksiminen omasta halustaan ja samalla vittuilun harjoittaminen kaikkien kanssa jotka samaan paikkaan eksyvät.
On lapsellista vaatia seriffeiltä suojaa itselleen kun kaikki tietävät kuinka suulas ja provosoiva jörö on. Ikään kuin saisi itse vittuilla täyslaidallisella ja seriffi pitäisi huolen että vastavittuluja ei sallita!
Jos se tuohon alkaa, niin voi olla varma että minä valitan ylläpitoon! - jorojukka-kukka
vähän paska kirjoitti:
koulumatkalla kiusaaminen tai koulukiusaaminen on vähän eri juttu kuin palstalla maleksiminen omasta halustaan ja samalla vittuilun harjoittaminen kaikkien kanssa jotka samaan paikkaan eksyvät.
On lapsellista vaatia seriffeiltä suojaa itselleen kun kaikki tietävät kuinka suulas ja provosoiva jörö on. Ikään kuin saisi itse vittuilla täyslaidallisella ja seriffi pitäisi huolen että vastavittuluja ei sallita!
Jos se tuohon alkaa, niin voi olla varma että minä valitan ylläpitoon!Puhut kyllä palstamme toisesta henkilöstä, joka en ole minä. Hänellä on kylläkin täysi ylläpidon ja sheriffin suoja takanaan.
- mitä ?
jorojukka-kukka kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta sheriffin kielenkäyttö jotenkin särähtää korvaani pahasti.
Riittää kun kirjoitat yhden ainoan kerran tälle palstalle, että muiden kirjoittajien jatkuva solvaaminen on suomi24 säännöissä kielletty.
Se ei tarkoita yksittäisiä vastaheittoja kirjoituksiin, vaan nimenomaan JATKUVAA solvaamista.koskeeko se myös sinua? Saako myös vakkari Maria suojan sinulta?
- ja sinä
jorojukka-kukka kirjoitti:
Puhut kyllä palstamme toisesta henkilöstä, joka en ole minä. Hänellä on kylläkin täysi ylläpidon ja sheriffin suoja takanaan.
haluisit sen myös?
- juuri
jorojukka-kukka kirjoitti:
Puhut kyllä palstamme toisesta henkilöstä, joka en ole minä. Hänellä on kylläkin täysi ylläpidon ja sheriffin suoja takanaan.
äsken kirjoitin sulkle, että saako Maria suojan sinulta samalla, ja täällähän jjjk taas piikittää sinne suuntaan!Minne sitten. Syyllinenhän on löydyttävä.
- ja kaikki
sheriffanny kirjoitti:
chatkutsua etusivulla...
"feministien" kirjoittamia, eikä yhtäkään siiretty sinne, minne ne kuulusivat.
- nut-tu
vähän paska kirjoitti:
koulumatkalla kiusaaminen tai koulukiusaaminen on vähän eri juttu kuin palstalla maleksiminen omasta halustaan ja samalla vittuilun harjoittaminen kaikkien kanssa jotka samaan paikkaan eksyvät.
On lapsellista vaatia seriffeiltä suojaa itselleen kun kaikki tietävät kuinka suulas ja provosoiva jörö on. Ikään kuin saisi itse vittuilla täyslaidallisella ja seriffi pitäisi huolen että vastavittuluja ei sallita!
Jos se tuohon alkaa, niin voi olla varma että minä valitan ylläpitoon!Enpä tainnut ottaa kantaa muuhun kun tapaan syyllistää uhria.
Otetaan uri puhutteluun ja käsketään sen käyttäytyä toisella tavalla, ettei häntä taas kiusattaisiin.
Aina saa kuulla, mitäs menit ja mitäs olit siellä ja mitäs olit vielä kännissä jne... Eli kärsi. Antaa toisten vain kiusata, uhrin tehtävä on vain olla hiljaa ja olla sitten se vitun tyhmä kun suostuu olemaan siinä kohtaan.
Miksi ei koskaan syyllistetä sitä kiusaajaa??
Miksi kiusaamista ei saada loppumaan sillä tavalla, että juteltais sen kiusaajan kanssa. Eikö käytäis nyt yhdessä sotaa sitä vastaan, ettei uhria syyllistettäis. Tuomitaan yhdessä rintamassa kaikenlainen kiusaaminen. Eikä aina etsitä sitä syytä uhrista. - jorojukka-kukka
juuri kirjoitti:
äsken kirjoitin sulkle, että saako Maria suojan sinulta samalla, ja täällähän jjjk taas piikittää sinne suuntaan!Minne sitten. Syyllinenhän on löydyttävä.
Kysyn vaan. Mutta keskustelu on osaltani päättynyt ja lukijat tekevät tapahtuneesta omat johtopäätöksensä.
- nut-tu
ja kaikki kirjoitti:
"feministien" kirjoittamia, eikä yhtäkään siiretty sinne, minne ne kuulusivat.
en feministiksi tunnustaudu. Ja se siitä.
- niin ollen
nut-tu kirjoitti:
Enpä tainnut ottaa kantaa muuhun kun tapaan syyllistää uhria.
Otetaan uri puhutteluun ja käsketään sen käyttäytyä toisella tavalla, ettei häntä taas kiusattaisiin.
Aina saa kuulla, mitäs menit ja mitäs olit siellä ja mitäs olit vielä kännissä jne... Eli kärsi. Antaa toisten vain kiusata, uhrin tehtävä on vain olla hiljaa ja olla sitten se vitun tyhmä kun suostuu olemaan siinä kohtaan.
Miksi ei koskaan syyllistetä sitä kiusaajaa??
Miksi kiusaamista ei saada loppumaan sillä tavalla, että juteltais sen kiusaajan kanssa. Eikö käytäis nyt yhdessä sotaa sitä vastaan, ettei uhria syyllistettäis. Tuomitaan yhdessä rintamassa kaikenlainen kiusaaminen. Eikä aina etsitä sitä syytä uhrista.seriffin olisi sitten pitänyt vastata jörölle, että pysy pois palstalta tai käyttäyty eri tavoin.
Sen sijaan hän antoi jörölle osoitteen jonne jörö voi valittaa sheriffistä.
Ketä siinä nyt syyllistettiin ja miten.
Mä en huomannut lainkaan.
Vai puhutaanko tässä jostain ihan muusta jo? - nut-tu
nut-tu kirjoitti:
Enpä tainnut ottaa kantaa muuhun kun tapaan syyllistää uhria.
Otetaan uri puhutteluun ja käsketään sen käyttäytyä toisella tavalla, ettei häntä taas kiusattaisiin.
Aina saa kuulla, mitäs menit ja mitäs olit siellä ja mitäs olit vielä kännissä jne... Eli kärsi. Antaa toisten vain kiusata, uhrin tehtävä on vain olla hiljaa ja olla sitten se vitun tyhmä kun suostuu olemaan siinä kohtaan.
Miksi ei koskaan syyllistetä sitä kiusaajaa??
Miksi kiusaamista ei saada loppumaan sillä tavalla, että juteltais sen kiusaajan kanssa. Eikö käytäis nyt yhdessä sotaa sitä vastaan, ettei uhria syyllistettäis. Tuomitaan yhdessä rintamassa kaikenlainen kiusaaminen. Eikä aina etsitä sitä syytä uhrista.Kiroilin vahingos. Mutten suostu harrastamaan omatoimista moderointia, joten sori.
- -Undulaatti-
jorojukka-kukka kirjoitti:
Kysyn vaan. Mutta keskustelu on osaltani päättynyt ja lukijat tekevät tapahtuneesta omat johtopäätöksensä.
Röööyh!
:D - yhdyn
-Undulaatti- kirjoitti:
Röööyh!
:Dedelliseen röyhijään...
- nut-tu
niin ollen kirjoitti:
seriffin olisi sitten pitänyt vastata jörölle, että pysy pois palstalta tai käyttäyty eri tavoin.
Sen sijaan hän antoi jörölle osoitteen jonne jörö voi valittaa sheriffistä.
Ketä siinä nyt syyllistettiin ja miten.
Mä en huomannut lainkaan.
Vai puhutaanko tässä jostain ihan muusta jo?Tässä taidetaan puhua monesta asiasta samaan aikaan.
Minä puhun yleisesti, mutta voin kyllä ottaa kantaa just tähänkin.
Sheriffi kyllä antoi osoitteen, mihin voi valittaa sheriffin toimista. Kyllä. Mutta missään ei näy, että kiusan olisi loputtava, tai sheriffi olisi edes huomannut kiusan olemassa olon.
Minusta on erittäin törkeää, että sheriffi katsoo kerta toisensa jälkeen sormiensa läpi kaikenmaailman kipsivittu haukkumisia ym...
Ei tunnu kivalta tuollaista lukea palstalla. Oli se sitten kirjoitettu ihan kenestä tahansa. (tässä kohtaan tais taas mennä yleiseksi) vähän paska kirjoitti:
koulumatkalla kiusaaminen tai koulukiusaaminen on vähän eri juttu kuin palstalla maleksiminen omasta halustaan ja samalla vittuilun harjoittaminen kaikkien kanssa jotka samaan paikkaan eksyvät.
On lapsellista vaatia seriffeiltä suojaa itselleen kun kaikki tietävät kuinka suulas ja provosoiva jörö on. Ikään kuin saisi itse vittuilla täyslaidallisella ja seriffi pitäisi huolen että vastavittuluja ei sallita!
Jos se tuohon alkaa, niin voi olla varma että minä valitan ylläpitoon!... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.- inhoan
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.suoraa valhetta ja epäoikeudenmuaksiuutta jota se väistämättä tuo mukanaan.
Jos yksi linkki riittää, niin tässä eräs:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000011563194#22000000011563194 - nut-tu
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.ettei niitä löydy, kun jokainen voi poistaa niitä viestejä katos itse.
Eiks ookki mukavaa kun tuli tuollainen mahdollisuus. Kaikki syy menee aina kirjoittajan piikkiin. Ylläpidon ei tarvitse selitellä kellekkään mitään. Milläs todistat, ettet ole itse poistanut omia viestejäsi? - -Undulaatti-
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.**Röööyh!**
:D - jorojukka-kukka
inhoan kirjoitti:
suoraa valhetta ja epäoikeudenmuaksiuutta jota se väistämättä tuo mukanaan.
Jos yksi linkki riittää, niin tässä eräs:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000011563194#22000000011563194Siihen, että kirjoittava kirjoitti, että feministien ULKONÄKÖ TORJUU MIESTEN LÄHESTYMISYRITYKSET.
Eli ihan aiheellista palauttaa kirjoittaja maanpinnalle nauruhymiön kera. - et puutu
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.niihin, jos "omasi" ovat näissä puuhissa - syyttelemässä ja moittimassa syytöntä.
"Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000012317201 - Hertha
jorojukka-kukka kirjoitti:
Siihen, että kirjoittava kirjoitti, että feministien ULKONÄKÖ TORJUU MIESTEN LÄHESTYMISYRITYKSET.
Eli ihan aiheellista palauttaa kirjoittaja maanpinnalle nauruhymiön kera.Se aika on ohi.
- jorojukka-kukka
Hertha kirjoitti:
Se aika on ohi.
Varsinaisesti en tarkoittanut puolustautua, sillä sillähän ei täällä pääse mihinkään. Mutta selvennys omiin teksteihin, heittoihinkin, on aina paikallaan.
En koskaan sorru ketään jatkuvasti kivittämään, mutta vastakommenttia tulee tästäkin eteenpäin. ;)
Ai niin. Mutta joskus sorrosta tulee tosi, kun aikansa jauhaa, että joku sortaa. En puhu nyt itsestäni. Sillä minua kohtaan tuleviin solvauksiin en juurikaan ota kantaa, mutta epäoikeudenmukaisuus ottaa vähitellen päähän. Kun jatkuvasti feministien tekemisiin puututaan. - luulet
jorojukka-kukka kirjoitti:
Siihen, että kirjoittava kirjoitti, että feministien ULKONÄKÖ TORJUU MIESTEN LÄHESTYMISYRITYKSET.
Eli ihan aiheellista palauttaa kirjoittaja maanpinnalle nauruhymiön kera.niiden sinulle osoitettujen olevan? Vastaheittoja aivan samoin.
Jos sinä kirjoitat vuodessa noin 7000 viestiä palstalle, joista aivan tyhjiä noin sata, saat siihen suhteutetun määrän vittuiluja, joka väistämättä on suuri henkilöllä, joka ei kunnioita mitään eikä ketään ja kirjoittaa PALJON. Kiinnitä huomiosi OMAAN kirjoitustapaasi, enemmän kuin muiden kirjoitustapaan.
Sitä yleensä saa mitä tilaa. Muuttaa voit vaan itseäsi.
Tosin olet ryssinyt imagosi täällä niin pahasti, että tuskin on mahdollista nostaa profiilia edes nostokurjella. Ihan pieni ja lyhytaikainen muutos ei sinulle tuo kunniaa.
Olet menettänyt uskottavuutesi jos kauan sitten. Et ole uskottava feministinä etkä kirjoittajana. - jorojukka-kukka
et puutu kirjoitti:
niihin, jos "omasi" ovat näissä puuhissa - syyttelemässä ja moittimassa syytöntä.
"Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000012317201Miksi ihmeessä jokaisen äläkän yhteydessä ilmenee tuo yksi ja sama nimimerkki?
Kirjoittaako tällä palstalla lisäkseni vain Avecmaria??? - jorojukka-kukka
luulet kirjoitti:
niiden sinulle osoitettujen olevan? Vastaheittoja aivan samoin.
Jos sinä kirjoitat vuodessa noin 7000 viestiä palstalle, joista aivan tyhjiä noin sata, saat siihen suhteutetun määrän vittuiluja, joka väistämättä on suuri henkilöllä, joka ei kunnioita mitään eikä ketään ja kirjoittaa PALJON. Kiinnitä huomiosi OMAAN kirjoitustapaasi, enemmän kuin muiden kirjoitustapaan.
Sitä yleensä saa mitä tilaa. Muuttaa voit vaan itseäsi.
Tosin olet ryssinyt imagosi täällä niin pahasti, että tuskin on mahdollista nostaa profiilia edes nostokurjella. Ihan pieni ja lyhytaikainen muutos ei sinulle tuo kunniaa.
Olet menettänyt uskottavuutesi jos kauan sitten. Et ole uskottava feministinä etkä kirjoittajana.Aloituksia ja naisten yleistä rienaamista, aliarvioimista. Kun näihin sitten vastaan, niin minua röykyytetään. No minä en siitä paskaakaan välitä, mutta jos mielipiteenvapauttani yritetään kaikin tavoin rajoittaa, niin sitä en hyväksy. Feministien tekemisiin puututaan aina ja se alkaa olla aivan liian läpinäkyvää.
Sheriffin ja ylläpidon kuuluu olla täysin puolueettomia! Siitä tässä nyt on kysymys. - olet aina
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi ihmeessä jokaisen äläkän yhteydessä ilmenee tuo yksi ja sama nimimerkki?
Kirjoittaako tällä palstalla lisäkseni vain Avecmaria???uskonut.
Mutta mainittu henkilö on myös esimerkki siitä, että naista saa kyllä syrjiä ja häntä saa kiusata, kunhan hän ei ole ilmoittautunut feministiksi.
Aivan kuin se kohteen feministiys tekisi vasta asiasta pahan. Mieti tykönäsi, onko feminismisi tällä tavalla rajoittunutta?
Ne, jotka oikeesti vihaavat syrjimistä, eivät tee sitä itse.
Sivistynyt ihminen jaksaa hyväksyä myös muut ajatukset kuin vain omansa. - jorojukka-kukka
olet aina kirjoitti:
uskonut.
Mutta mainittu henkilö on myös esimerkki siitä, että naista saa kyllä syrjiä ja häntä saa kiusata, kunhan hän ei ole ilmoittautunut feministiksi.
Aivan kuin se kohteen feministiys tekisi vasta asiasta pahan. Mieti tykönäsi, onko feminismisi tällä tavalla rajoittunutta?
Ne, jotka oikeesti vihaavat syrjimistä, eivät tee sitä itse.
Sivistynyt ihminen jaksaa hyväksyä myös muut ajatukset kuin vain omansa.Olen kyseenalaistanut ko. henkilön tekstejä.
et puutu kirjoitti:
niihin, jos "omasi" ovat näissä puuhissa - syyttelemässä ja moittimassa syytöntä.
"Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000012317201Annoit linkin avecmarian kirjoitukseen. Tarkoitatko että tuossa linkissä avecmaria syyttelee syyttömiä, vai mitä yrität sanoa? Avecin tekstistä henkii selvä loukkantuminen, mutta ei selviä kenelle ja mistä asiasta. En ymmärtänyt siitä nytkään mitään. Sellaiseen tekstiin on hyvin vaikea ottaa kantaa. En siis ottanutkaan silloin kun tuon viikko pari sitten ( vai milloin se olikaaan, en muista... ) luin.
- asialla?
luulet kirjoitti:
niiden sinulle osoitettujen olevan? Vastaheittoja aivan samoin.
Jos sinä kirjoitat vuodessa noin 7000 viestiä palstalle, joista aivan tyhjiä noin sata, saat siihen suhteutetun määrän vittuiluja, joka väistämättä on suuri henkilöllä, joka ei kunnioita mitään eikä ketään ja kirjoittaa PALJON. Kiinnitä huomiosi OMAAN kirjoitustapaasi, enemmän kuin muiden kirjoitustapaan.
Sitä yleensä saa mitä tilaa. Muuttaa voit vaan itseäsi.
Tosin olet ryssinyt imagosi täällä niin pahasti, että tuskin on mahdollista nostaa profiilia edes nostokurjella. Ihan pieni ja lyhytaikainen muutos ei sinulle tuo kunniaa.
Olet menettänyt uskottavuutesi jos kauan sitten. Et ole uskottava feministinä etkä kirjoittajana.Ylläpidon ja sheriffin toimintaperiaatteet ovat jokaisella palstalla täysin samat.
Tällä palstalla on tarkoituksena keskustella feminismistä, mutta missään ei ole määritelty että puheet saavat olla vain positiivisia ja feministien sanomia.
Sehän olisi sitä sananvapauden törkeää rajoittamista.
En tiedä oletko oikeesti noin yksinkertainen vai leikitkö vain. Mutta tässäkin tapauksessa äläkkä nousi täysin tyhjästä päästä - ilman syytä.
Tarve se tietysti on tuokin. Pitääkö se sitten tässä yhteydessä todeta feministiseksi tarpeeksi, koska sen sanoja on feministi? Sinä käytät tätä vanhaa ja lapsellista logiikkaa. - hän esitti
Paha-Outi kirjoitti:
Annoit linkin avecmarian kirjoitukseen. Tarkoitatko että tuossa linkissä avecmaria syyttelee syyttömiä, vai mitä yrität sanoa? Avecin tekstistä henkii selvä loukkantuminen, mutta ei selviä kenelle ja mistä asiasta. En ymmärtänyt siitä nytkään mitään. Sellaiseen tekstiin on hyvin vaikea ottaa kantaa. En siis ottanutkaan silloin kun tuon viikko pari sitten ( vai milloin se olikaaan, en muista... ) luin.
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat. - jorojukka-kukka
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Että Aave älähti valtavasti, kun joku sanoi häntä kukkahattutädiksi.
- jorojukka-kukka
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Kaikkia muita palstan naisia saa haukkua täysin vapaasti, mutta nimimerkki Aaveesta ei saa sanoa yhtään poikkiteloista sanaa. Kyllä tämä on mielestäni erittäin erikoista. Yhdellä kirjoittajalla näkyy siis olevan "taivasten avaimet".
- jorojukalle
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Sitä ei voi tietää muut kuin se, joka älähti. Muut voivat esittää vain luulojaan ja samalla voi kysyä, miksi pitää esittää luuloja tietoina? Syyllistyt nyt juuri siihen syyttelyyn, jota Paha-Outi sanoi vihaavansa.
- jorojukka-kukka
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Siis MITÄ ei voi tietää?
- jorojukalle
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.paraskin sanoja.Sinähän täällä heilut kunniasi perässä.
- jorojukka-kukka
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Yksikään täällä ei sietäisi niin paljon itseensä kohdistuvaa solvausta kuin minä. Joten älä viitsi naurattaa tuon kunniajutun kanssa minua.
- edellinen
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.sitä ei voi tietää, mitä muut ajattelee. Miksi jotkut tekee mitä tekee. Ne ovat luuloja.
Lastensuojelu on malliesimerkki siitä, miten vähäpätöinen asia saadaan näyttämään pahalta, kunhan vaan halutaan. hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat." Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? "
Nimeomaan näin. Osuit asian ytimeen.
Tiesin vain ja ainoastaan sen että joku oli sanonut jota kuta kukkahattutädiksi ja tämä joku oli loukannut aivan kauheasti. Esitin sen mielipiteen ( TODELLA täysin tietämättä ketkä olivat konfliktin osapuolet ), että mokoman takia ei kannata suuttua, naiset saavat kuulla ( tälläkin palstalla ) niin paljon pahempaa.
Avecin vastaus oli epämääräinen, siihen oli mahdoton vastata. Hänen tekstistään ei käynyt suoraan ilmi kuka oli sanonut ketä kukkahattutädiksi. Nyt kun asiaa ajattelen, niin hänen reaktionsa rajuudesta voisin päätellä, että hän oli se jota oli näin nimitelty. Varma en voi olla, koska Mariahan ei kertonut.
Olivat sanoja ja "uhri" kuka tahansa, niin olen edelleen sitä mieltä ettei "kukkajattutäti" oli kovin pahsti sanottu.
Minua saa tällä palstalla jokìkinen sanoa kukkahattutädiksi, enkä ole moksiskaan. Aloitan haukkumisen itse:
Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti. Paha-Outi on kukkahattutäti.
Ei muuten tunnu missään!- jorojukka-kukka
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Jokatapauksessa Aave itse kirjoitti tuon kukkahattutäti-viestin perään, että VIESTI POISTUU NYT, KOSKA ON HENKILÖÖN KIINNI KÄYVÄ. Ja niinhän se kukkahattutätiviesti lensi taivaan tuuliin 5 minuutissa, mutta Aaveen oma viesti jäi paikoilleen.
Eli joko sheriffi poistaa Aaveen pyynnöstä viestin välittömästi tai Aave toimii myös sheriffinä. - vitsikästä
sheriffanny kirjoitti:
ei kuulu vähimmässäkään määrin tälle palstalle, tässä oikea paikka ja tapa hoitaa asiaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/toiminta.chtml
Jos haluat keskustella juuri minun kanssani kirjoita sähköpostiini.
Asia loppuun käsitelty osaltani.
Fanny.Tietyissä asioissa pitää noudattaa sääntöjä. Sopii palstalle tämäkin.
Eniten taitaa harmittaa se, kun feministit haluavat pitää yhteyttä ja keskustella keskenään. - jorojukka-kukka
vitsikästä kirjoitti:
Tietyissä asioissa pitää noudattaa sääntöjä. Sopii palstalle tämäkin.
Eniten taitaa harmittaa se, kun feministit haluavat pitää yhteyttä ja keskustella keskenään.Sheriffin ja ylläpidon pitää olla puolueettomia.
- jkhjs
nut-tu kirjoitti:
en feministiksi tunnustaudu. Ja se siitä.
Miksi et?
- jkhfl
mitä ? kirjoitti:
koskeeko se myös sinua? Saako myös vakkari Maria suojan sinulta?
sheriffi Mariamannia?
- nut-tu
nut-tu kirjoitti:
en feministiksi tunnustaudu. Ja se siitä.
Joskus harmittaa ku on kasvatettu siten, että on kohteliasta vastata jos jotain kysytään.
Miksi minun pitäisi olla feministi? Olen täysin tyytyväinen olotilaani ja asemaani näin. - jkhjs
nut-tu kirjoitti:
en feministiksi tunnustaudu. Ja se siitä.
Tavallaan voi tietysti olla tyytyväinen, mutta sinuakin vastaan tulee varmaan monenlaisia sortavia asioita. No, ehkä toiset vaan haluaa vaikuttaa toiset eivät, vai?
Jatka johonkin lähelle jos viitsit. - Tarkentaja_
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi sääntöjä ei pidä noudattaa silloin, kun jatkuvasti nimimerkkiäni solvataan tällä palstalla????
Kerrohan viimein mistä puolueellisuutesi johtuu ja sovellutko mielestäsi todellakin tämän palstan sheriffiksi??????Vai pitäsikö vaan kiittää nöyrästi että kiitos rouva kun taas haukuit tositörkeästi ilman mitään syytä? Siis selkokielellä: Jos solvaavat tekstit aina poistettaisiin, sinulta pitäisi suoraan poistaa kaikki. Olet suomi 24:n pahin provogeneraattori.
- *aave *
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.ilmestyy aina palstlle kun seriffanny on lopettanut?
- huoli.
Tarkentaja_ kirjoitti:
Vai pitäsikö vaan kiittää nöyrästi että kiitos rouva kun taas haukuit tositörkeästi ilman mitään syytä? Siis selkokielellä: Jos solvaavat tekstit aina poistettaisiin, sinulta pitäisi suoraan poistaa kaikki. Olet suomi 24:n pahin provogeneraattori.
siitä, että tietävät tämän ylläpidossa.Totta haastat.
- Kuinka voi olla noin pönttö?
jorojukka-kukka kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta sheriffin kielenkäyttö jotenkin särähtää korvaani pahasti.
Riittää kun kirjoitat yhden ainoan kerran tälle palstalle, että muiden kirjoittajien jatkuva solvaaminen on suomi24 säännöissä kielletty.
Se ei tarkoita yksittäisiä vastaheittoja kirjoituksiin, vaan nimenomaan JATKUVAA solvaamista.Ei sua kukaan solvaisi jos et itse tekisi sitä päivittäin, eikö jo mene kaaliin? Olen kirjoitellut suomi24 palstoille jo vuosia aina asiallisesti, ainoa joka on minua solvannut olet sinä. Se kertoo jo jotain.
- Kyselijä_
nut-tu kirjoitti:
Enpä tainnut ottaa kantaa muuhun kun tapaan syyllistää uhria.
Otetaan uri puhutteluun ja käsketään sen käyttäytyä toisella tavalla, ettei häntä taas kiusattaisiin.
Aina saa kuulla, mitäs menit ja mitäs olit siellä ja mitäs olit vielä kännissä jne... Eli kärsi. Antaa toisten vain kiusata, uhrin tehtävä on vain olla hiljaa ja olla sitten se vitun tyhmä kun suostuu olemaan siinä kohtaan.
Miksi ei koskaan syyllistetä sitä kiusaajaa??
Miksi kiusaamista ei saada loppumaan sillä tavalla, että juteltais sen kiusaajan kanssa. Eikö käytäis nyt yhdessä sotaa sitä vastaan, ettei uhria syyllistettäis. Tuomitaan yhdessä rintamassa kaikenlainen kiusaaminen. Eikä aina etsitä sitä syytä uhrista.Ja muut antavat takaisin? Onko silloinkin uhrissa vika? Eli tulkitsenko oikein: jos on feministi saa vittuilla kuinka paljon tahansa, jos ei ole, ei saa edes sanoa takaisin? Kyllä Jöris on aukonut päätään ememmän kuin kaikki peräkammarinpojat yhteensä, eikä näin ollen ole tosiaankaan uhri, päinvastoin uhri on joku muu.
- nut-tu
Kyselijä_ kirjoitti:
Ja muut antavat takaisin? Onko silloinkin uhrissa vika? Eli tulkitsenko oikein: jos on feministi saa vittuilla kuinka paljon tahansa, jos ei ole, ei saa edes sanoa takaisin? Kyllä Jöris on aukonut päätään ememmän kuin kaikki peräkammarinpojat yhteensä, eikä näin ollen ole tosiaankaan uhri, päinvastoin uhri on joku muu.
ei aina toimi.
- Laittaja_
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi.Laitoin kerran 15, poistettiin alle 10:n minuutin. Tässä yksi lievemmästä päästä, yleensä hän ovelasti tekee suht asiallisia aloituksia mutta vittuilee vastauksissa senkin edestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000011281649 - Toinen mies
Paha-Outi kirjoitti:
... johonkin Jörön törkytekstiin, jos niitä kerran on niiiiiiiin paljon.
Inhoan ja halveksin epäoikeudenmukaisuutta ja valheisiin perustuvaa moittimista sekä ihmisten syyttelyä asioista joita he eivät ole tehneet.
Olen yhä uudelleen lukenut tällä palstalla väitteitä Jörön törkeästä, henkilöön kohdistuvasta kirjoitustyylistä. Mutta itse en ahkerasti palstaa seuranneenakaan ole löytänyt yhtään sellaista tekstiä Jöröltä.
Hän kyllä itse saa naamalleen ties mitä siivottomuuksia.
Eli, havaintojeni mukaan: sen lisäksi, että häntä jatkuvasti solvataan, panetellaan ja nimitellään, häntä jatkuvasti syytetään PERUSTEETTOMASTI muiden solvaamisesta, panettelusta ja nimittelystä.
Anna nyt sinä, "vähän paska", linkki johonkin Jörön toisia palstalaisia epäasiallisesti kohtelevaan kirjoitukseen.
Pyysin sellaista linkkiä palstalla jo muutama viikko sitten, eikä vieläkään ole kuulunut. Sen sijaan sain yhdeltä vakikirjoittajalta vastauksen, että kyllä niitä sellaisia kirjoituksia on Jöröllä ihan oikeasti ollut, usko pois, on ollut, on on on, mutta en nyt tähän hätään löydä linkkiä, mutta ON NIITÄ OLLUT, usko nyt vain...
Jos niitä Jörön törkyjuttuja on ihan kasapäin, niin sinulle ei liene mikään temppu etsiä yksi. Siis vain yksi, edes yksi. - Ehdotus
nut-tu kirjoitti:
Tässä taidetaan puhua monesta asiasta samaan aikaan.
Minä puhun yleisesti, mutta voin kyllä ottaa kantaa just tähänkin.
Sheriffi kyllä antoi osoitteen, mihin voi valittaa sheriffin toimista. Kyllä. Mutta missään ei näy, että kiusan olisi loputtava, tai sheriffi olisi edes huomannut kiusan olemassa olon.
Minusta on erittäin törkeää, että sheriffi katsoo kerta toisensa jälkeen sormiensa läpi kaikenmaailman kipsivittu haukkumisia ym...
Ei tunnu kivalta tuollaista lukea palstalla. Oli se sitten kirjoitettu ihan kenestä tahansa. (tässä kohtaan tais taas mennä yleiseksi)Kannusta Jöristä käyttäytymään asiallisesti niin saa vähemmän kuraa niskaansa, tosin se voi olla jo liian myöhäistä. Tarkkailepa vähän, ei täällä muita feministejä niin paljon haukuta vaikka sanoisivat mitä. Hämmästyttää se että jos henkilö (siis jöris) provosoi päivittäin vuosien ajan, on hän äimänkäkenä ja loukkantunut kun joku provosoituu. Eikö juuri se ole provojen idea? Toi "kipsivittu" on ihan päiväkotikamaa verrattuna siihen mitä hän heittelee ihan asiallisiin viesteihin.
- nut-tu
Ehdotus kirjoitti:
Kannusta Jöristä käyttäytymään asiallisesti niin saa vähemmän kuraa niskaansa, tosin se voi olla jo liian myöhäistä. Tarkkailepa vähän, ei täällä muita feministejä niin paljon haukuta vaikka sanoisivat mitä. Hämmästyttää se että jos henkilö (siis jöris) provosoi päivittäin vuosien ajan, on hän äimänkäkenä ja loukkantunut kun joku provosoituu. Eikö juuri se ole provojen idea? Toi "kipsivittu" on ihan päiväkotikamaa verrattuna siihen mitä hän heittelee ihan asiallisiin viesteihin.
Minen niin millään viittis puida mitään henkilöönkäypää juttua.
Mutta mutta. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
Mutta se, joka heittää sen ensimmäisen kiven, sais jättää sen tekemättä.
Mutta jos nyt jokainen AIKUINEN ihminen jättäis solvaamista vähemmälle, niin kaikilla olis mukavampaa. - kitkatti
hän esitti kirjoitti:
nuo kysymykset sinulle. Oletin että ymmärrät tilanteen, koska hän sinulle vastasi.
Sanoit että pahempaa kuin mitkään kukkahattutätijutut ja kuitenkaan et tiedä muka mistä oli kyse? Minäkin inhoan valehtelua ja varsinkin silloin kun se on noin selvää.
Tämä on juuri sitä silmien sulkemista siltä, mille pitäisi olla täysin suvaitsematon. On räävitöntä miten henkilöt palstalla asettavat tosiaan epätasa-arvoiseen asaemaan!! Onko tämä sinun mielestäsi asiallista? Räävittömään tulee lisäpiste siitä, että sitä tehdään palstalla jonka kirjoittajaenemmistö on tasa-arvon kannattajia.
On ehkä mielestäsi ihan asiallista vihjailla toisen syyllisyyteen, mutta paha jos se sattuu omalle tai jonkun sellaisen kohdalle, johon olet tällä palstalla samaistunut.
Valikoiva hyväksyntä väkivallassa ja kiusaamisessa ei voi lopettaa kumpaakaan. Vaan molemmat jatkuvat.Röööyh!
:D - wild wild west
Ehdotus kirjoitti:
Kannusta Jöristä käyttäytymään asiallisesti niin saa vähemmän kuraa niskaansa, tosin se voi olla jo liian myöhäistä. Tarkkailepa vähän, ei täällä muita feministejä niin paljon haukuta vaikka sanoisivat mitä. Hämmästyttää se että jos henkilö (siis jöris) provosoi päivittäin vuosien ajan, on hän äimänkäkenä ja loukkantunut kun joku provosoituu. Eikö juuri se ole provojen idea? Toi "kipsivittu" on ihan päiväkotikamaa verrattuna siihen mitä hän heittelee ihan asiallisiin viesteihin.
Mitä itse olen seurannut, niin Jöriksen aloitukset ovat aina asiallisia ja hän pyrkii asialliseeen keskusteluun. Siinä vaiheessa, kun hänelle aletaan vittuilla ja nimitellä, hän alkaa sanomaan takaisin, eikä siinä ole mitään pahaa. Jos sheriffi hoitaisi hommansa niin Jöriksen ei tarvitsisi itse kuittailla takaisin. Täällä vallitsee villin lännen meininki.
sheriffanny kirjoitti:
chatkutsua etusivulla...
palsta ole juuri tarkoitettu sen käyttäjille?
Muutenkin jörö on kaikin puolin oikeassa tässä asiassa, ja me muutkin naiset olemme kyllästyneet tähän naurettavaan pelleilyyn. Jotain rajaa jo pikku hiljaa. Jörö kestää, ja me muut kestämme reipasta arvostelua reilun pelin hengessä. Mutta vellihousujen kanssa ei ole "aikaa" vääntää. Nyt loppu leikki.
T. Leivon Heikki- vain
Onko sefuliini huomannut tälläistä palstaa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000242&subcat=994
Ei ole tullut mieleen ilmoittaa sovinistisen viestin jälkeen että seuraavat viestit siirretään sinne?
Ja mitä se sefuliini täällä itsekin jokin aika sitten heitti chattiin kutsuhuutonsa? - häiritsee
jorojukka-kukka kirjoitti:
Ketä häiritsee chat-kutsut tällä palstalla??????
Feminismichattia käytetään erittäin vähän muutenkin.Sehän se vasta häiritsee, kun ei pääse itse häiriköimään feministien keskusteluja.
- jorojukka-kukka
vain kirjoitti:
Onko sefuliini huomannut tälläistä palstaa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000242&subcat=994
Ei ole tullut mieleen ilmoittaa sovinistisen viestin jälkeen että seuraavat viestit siirretään sinne?
Ja mitä se sefuliini täällä itsekin jokin aika sitten heitti chattiin kutsuhuutonsa?Vaikka koko aiheeseen en haluaisi enää palata, mutta todettava on, että
sheriffi itse esitte chat-kutsun juuri feminismi-palstalla.
(Ja nyt hän ilmoittaa, että chat-kutsut kuuluvat pelkästään Chatin ilmoitustaululle.
Olisikohan tässä nyt nähtävissä jotain ristiriitaa. - jörde
jorojukka-kukka kirjoitti:
Vaikka koko aiheeseen en haluaisi enää palata, mutta todettava on, että
sheriffi itse esitte chat-kutsun juuri feminismi-palstalla.
(Ja nyt hän ilmoittaa, että chat-kutsut kuuluvat pelkästään Chatin ilmoitustaululle.
Olisikohan tässä nyt nähtävissä jotain ristiriitaa.sheriffi esitti kutsunsa kaikille palstalaisille sheriffin ominaisuudessa :Aihe mainittiin jo kutsussa. Sinä et ole sheriffi etkä esittänyt avointa kutsua kaikille. Et maininnut aihettakaan etukäteen palstalla.
Uskallan myöskin epäillä, että aiheenne eivät koskeneet aivan samaa asiaa.
- edellinen
Niin vaikea kirjoittaa tuohon keskelle kun ei voi vastata alle ketjun syvyyden takia.
" Yksikään täällä ei sietäisi niin paljon itseensä kohdistuvaa solvausta kuin minä. Joten älä viitsi naurattaa tuon kunniajutun kanssa minua."
Täällä ei nyt kyllä näy muita kunniansa perään itkijöitä.
Sinä myös selvästi eniten vittuilet kanssakirjoittajillesi. Joten takaisin tuloo. Se on aivan varmaa. Sitä ei oikein voi itkeäkään.- jorojukka-kukka
Eikä osaltani enempään ole aihetta.
- edellinen
onhan siinä sinulle nyt pohdittavaa;
" Jokatapauksessa Aave itse kirjoitti tuon kukkahattutäti-viestin perään, että VIESTI POISTUU NYT, KOSKA ON HENKILÖÖN KIINNI KÄYVÄ. Ja niinhän se kukkahattutätiviesti lensi taivaan tuuliin 5 minuutissa, mutta Aaveen oma viesti jäi paikoilleen.
Eli joko sheriffi poistaa Aaveen pyynnöstä viestin välittömästi tai Aave toimii myös sheriffinä."
Varmaan elämsäsi suurimpia kriisejä ja arvoituksia. Mutta sen verran tiedä, että rekisteröity nimimerkki voi poistaa vain muiden viestit siten, kunhan ensin kopioi omansa ja sen jälkeen suorittaa poiston, tiedät miten se käy, muistelisin.
Sitten vaan kopioitu viesti takaisin paikoilleen. Kellonaika paljastaa tällöin tämän tempun, mikään muu ei.
Jos vierailisit muilla palstoilla asia olisi jo sinullekin tuttu. Rajoittuneisuus synnyttää rajallisuutta. - jorojukka-kukka
edellinen kirjoitti:
onhan siinä sinulle nyt pohdittavaa;
" Jokatapauksessa Aave itse kirjoitti tuon kukkahattutäti-viestin perään, että VIESTI POISTUU NYT, KOSKA ON HENKILÖÖN KIINNI KÄYVÄ. Ja niinhän se kukkahattutätiviesti lensi taivaan tuuliin 5 minuutissa, mutta Aaveen oma viesti jäi paikoilleen.
Eli joko sheriffi poistaa Aaveen pyynnöstä viestin välittömästi tai Aave toimii myös sheriffinä."
Varmaan elämsäsi suurimpia kriisejä ja arvoituksia. Mutta sen verran tiedä, että rekisteröity nimimerkki voi poistaa vain muiden viestit siten, kunhan ensin kopioi omansa ja sen jälkeen suorittaa poiston, tiedät miten se käy, muistelisin.
Sitten vaan kopioitu viesti takaisin paikoilleen. Kellonaika paljastaa tällöin tämän tempun, mikään muu ei.
Jos vierailisit muilla palstoilla asia olisi jo sinullekin tuttu. Rajoittuneisuus synnyttää rajallisuutta.Mutta sitten on palattava työn pariin. Kyllä tuokin vaihtoehto tuli mieleeni, mutta jollakin tavoin tapahtumasarja meni niin nopeasti, että varsinainen asiantuntijahan tuossa pitää olla. Sillä ei ollut yhtään hetkeä, että Aaveen oma viesti olisi ollut poissa paikaltaan.(!)
No varmahan näissä asioissa ei voi olla. Periaatteessa minun päivääni tuo tapahtuma ei liikauta. Jos täällä pelataan reilua peliä, niin sana soikoon minun puolestani. - mikä on
jorojukka-kukka kirjoitti:
Mutta sitten on palattava työn pariin. Kyllä tuokin vaihtoehto tuli mieleeni, mutta jollakin tavoin tapahtumasarja meni niin nopeasti, että varsinainen asiantuntijahan tuossa pitää olla. Sillä ei ollut yhtään hetkeä, että Aaveen oma viesti olisi ollut poissa paikaltaan.(!)
No varmahan näissä asioissa ei voi olla. Periaatteessa minun päivääni tuo tapahtuma ei liikauta. Jos täällä pelataan reilua peliä, niin sana soikoon minun puolestani.vikasi?
Et itse pelaa reilua ja pelkäät muitten toimivan samoin. - jorojukka-kukka
mikä on kirjoitti:
vikasi?
Et itse pelaa reilua ja pelkäät muitten toimivan samoin.Minähän se nimenomaan perään avointa keskustelua tälle palstalle sheriffin kanssa. Muilla palstoilla sheriffit näkyvät toimivan täysin avoimesti.
- edellinen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Mutta sitten on palattava työn pariin. Kyllä tuokin vaihtoehto tuli mieleeni, mutta jollakin tavoin tapahtumasarja meni niin nopeasti, että varsinainen asiantuntijahan tuossa pitää olla. Sillä ei ollut yhtään hetkeä, että Aaveen oma viesti olisi ollut poissa paikaltaan.(!)
No varmahan näissä asioissa ei voi olla. Periaatteessa minun päivääni tuo tapahtuma ei liikauta. Jos täällä pelataan reilua peliä, niin sana soikoon minun puolestani.Täällä ei ole pakko olla, jos ei miellytä. Oletko oivaltanut? Tämä ei ole valtataistelu mistään. Miten käy kun sinuun kyllästytään ja palstalle jäävät vain kanssasi samaa mieltä olevat?
Paljonko luulet sanan soivan? Kukaan ei puhu mitään, tai no ehkä sentään sitä lipilipilaardijuttua jota täällä välillänne jo nyt esiintyy.
Minusta hieno laulu tuo "Muisto vain jää". Onko tuttu? Kari Tapio levytti uudelleen.
- "päivä kaunein sammuva on, kukka kuolee korvaamaton, kun päättyy tää muisto vain jää..." - sheriffin
jorojukka-kukka kirjoitti:
Minähän se nimenomaan perään avointa keskustelua tälle palstalle sheriffin kanssa. Muilla palstoilla sheriffit näkyvät toimivan täysin avoimesti.
itsensä päätettävissä paljonko puhuu. Esim. sheriffi "Varjoissa" ei ole koskaan sanonut sanaakaan palstoillaan.
Fanny on oikea räpätäti häneen verrattuna. Eikä "Varjoissa" ole ainoa täysin "mykkä" sheriffi.
Mene muille palstoille, niin huomaat. Älä jauha paskaa täällä avoimista keskusteluista sheriffien kanssa - eivät ole palstan aiheenakaan. Vai pelottaako suuri turvaton nettimaailma? - edellinen
sheriffin kirjoitti:
itsensä päätettävissä paljonko puhuu. Esim. sheriffi "Varjoissa" ei ole koskaan sanonut sanaakaan palstoillaan.
Fanny on oikea räpätäti häneen verrattuna. Eikä "Varjoissa" ole ainoa täysin "mykkä" sheriffi.
Mene muille palstoille, niin huomaat. Älä jauha paskaa täällä avoimista keskusteluista sheriffien kanssa - eivät ole palstan aiheenakaan. Vai pelottaako suuri turvaton nettimaailma?syyn, miksi jörö ei kykene muille palstoille. Hän joutuisi siellä pian toteamaan että hän ei ole mitään, ei yhtään mitään.
Täällä hän saa elää uskossaan että on joku ja jotain.
Me kaikki tarvitsemme sitä tunnetta. Mutta toiset kytkevät nämä tunteet reaalielämäänsä. Mutta se ei tietenkään onnistu, jos reaalielämää ei ole laajakaistayhteyttä enempää. - Jee
edellinen kirjoitti:
Täällä ei ole pakko olla, jos ei miellytä. Oletko oivaltanut? Tämä ei ole valtataistelu mistään. Miten käy kun sinuun kyllästytään ja palstalle jäävät vain kanssasi samaa mieltä olevat?
Paljonko luulet sanan soivan? Kukaan ei puhu mitään, tai no ehkä sentään sitä lipilipilaardijuttua jota täällä välillänne jo nyt esiintyy.
Minusta hieno laulu tuo "Muisto vain jää". Onko tuttu? Kari Tapio levytti uudelleen.
- "päivä kaunein sammuva on, kukka kuolee korvaamaton, kun päättyy tää muisto vain jää..."Siinä vaiheessa täällä alkaa keskustelu. Nythän juttu etenee niin, että Jöris tekee asiallisen aloituksen ja nimettömät palstahäiriköt alkavat puhumaan asian vierestä, niin että Jöriksen alkuperäinen aloitus sabotoituu kokonaan. Sen jälkeen he alkavat haukkumaan HENKILÖÖNKÄYVÄSTI Jörista, mikä ei näytä sheriffiä hatkauttavan suuntaan jos toiseen. MUTTA, chat-kutsut ovat asia erikseen. Nythän palstankäyttäjät saattavat jopa häiriintyä, kun kaiken sonnan seassa näkyy kutsu chattiin! Anna mun kaikki kestää...
- jorojukka-kukka
Jee kirjoitti:
Siinä vaiheessa täällä alkaa keskustelu. Nythän juttu etenee niin, että Jöris tekee asiallisen aloituksen ja nimettömät palstahäiriköt alkavat puhumaan asian vierestä, niin että Jöriksen alkuperäinen aloitus sabotoituu kokonaan. Sen jälkeen he alkavat haukkumaan HENKILÖÖNKÄYVÄSTI Jörista, mikä ei näytä sheriffiä hatkauttavan suuntaan jos toiseen. MUTTA, chat-kutsut ovat asia erikseen. Nythän palstankäyttäjät saattavat jopa häiriintyä, kun kaiken sonnan seassa näkyy kutsu chattiin! Anna mun kaikki kestää...
Että juuri chat-kutsu on kaikkein pahinta, mitä täällä palstalla kirjoitetaan!
(Ja nimenomaan, jos TÖRKEÄT FEMINISTIT tekevät chat-kutsun toisilleen. Sehän on aivan ylitsepääsemättömän pöyristyttävää ja häiritsee jo todella paljon feminismin kritiikkiä kaikkivoipaisessa lennokkuudessaan.) - Hertha
jorojukka-kukka kirjoitti:
Että juuri chat-kutsu on kaikkein pahinta, mitä täällä palstalla kirjoitetaan!
(Ja nimenomaan, jos TÖRKEÄT FEMINISTIT tekevät chat-kutsun toisilleen. Sehän on aivan ylitsepääsemättömän pöyristyttävää ja häiritsee jo todella paljon feminismin kritiikkiä kaikkivoipaisessa lennokkuudessaan.)Tätä tosielämän esimerkkiä en unohda ikinä.
Eräs mies kertoi, että "akka halusi mennä kirkkokuoroon". Kertoi sitten, että antoikin vaimolle luvan mennä kirkkokuoroon.
Tämä on ihan totta. Nyky-Suomessa. - jorojukka-kukka
Hertha kirjoitti:
Tätä tosielämän esimerkkiä en unohda ikinä.
Eräs mies kertoi, että "akka halusi mennä kirkkokuoroon". Kertoi sitten, että antoikin vaimolle luvan mennä kirkkokuoroon.
Tämä on ihan totta. Nyky-Suomessa.Tunnen monia naisia ihan nykypäivän Suomessa, jotka eivät miehilleen uskalla kertoa kasvovoiteiden, parfyymien ja sukkahousujen hintaa hirvittävän älämölön pelossa.
Että niin tasa-arvoisia ollaan Suomessa nykyään! - periaatteella
jorojukka-kukka kirjoitti:
Että juuri chat-kutsu on kaikkein pahinta, mitä täällä palstalla kirjoitetaan!
(Ja nimenomaan, jos TÖRKEÄT FEMINISTIT tekevät chat-kutsun toisilleen. Sehän on aivan ylitsepääsemättömän pöyristyttävää ja häiritsee jo todella paljon feminismin kritiikkiä kaikkivoipaisessa lennokkuudessaan.)pitääkin sallia ihan kaikki (lienee tavoitteesi). Sillä seuraava on sitä mieltä, että seksijutut kuuluvat tänne...eihän nyt yksi pornoaloitus voi tehdä pahaa...väkivaltahan on paljon pahepaa...ja seuraa monta muuta aloitusta palstalle kuulumattomasta kamasta...
Palstalle kuulumaton on chatkutsu, sille on varattuna ihka oma palsta. Typerä, joka ei tuota ymmärrä. Oma vallanhalu lienee sekoittanut miehisen pään täysin. - jorojukka-kukka
periaatteella kirjoitti:
pitääkin sallia ihan kaikki (lienee tavoitteesi). Sillä seuraava on sitä mieltä, että seksijutut kuuluvat tänne...eihän nyt yksi pornoaloitus voi tehdä pahaa...väkivaltahan on paljon pahepaa...ja seuraa monta muuta aloitusta palstalle kuulumattomasta kamasta...
Palstalle kuulumaton on chatkutsu, sille on varattuna ihka oma palsta. Typerä, joka ei tuota ymmärrä. Oma vallanhalu lienee sekoittanut miehisen pään täysin.Suurin osa feminismipalstan kirjoituksista kuuluu suoraan SOVINISMI-palstalle. Miksi kukaan ei huolehdi niiden siirtämisestä. Kysyn vaan.
Asiahan on nyt niin, että anteissa löytyy ylläpitoon valittajia ja vehkeilijöitä ja feministit eivät jaksa moiseen ryhtyä. Olisi nimittäin vallan kokopäivätyö vaatia kaikkia palstalle kuulumattomia aiheita siirrettäväksi.
Puhu vaan ihan omasta vallanhimostasi! :D - Jee
periaatteella kirjoitti:
pitääkin sallia ihan kaikki (lienee tavoitteesi). Sillä seuraava on sitä mieltä, että seksijutut kuuluvat tänne...eihän nyt yksi pornoaloitus voi tehdä pahaa...väkivaltahan on paljon pahepaa...ja seuraa monta muuta aloitusta palstalle kuulumattomasta kamasta...
Palstalle kuulumaton on chatkutsu, sille on varattuna ihka oma palsta. Typerä, joka ei tuota ymmärrä. Oma vallanhalu lienee sekoittanut miehisen pään täysin.voi puhua, jos se liittyy aiheeseen. Chatista voi puhua, jos se liittyy aiheeseen. Siinäpä se.
Hertha kirjoitti:
Tätä tosielämän esimerkkiä en unohda ikinä.
Eräs mies kertoi, että "akka halusi mennä kirkkokuoroon". Kertoi sitten, että antoikin vaimolle luvan mennä kirkkokuoroon.
Tämä on ihan totta. Nyky-Suomessa.rajat löytyy varsin äkkiä, jos naiset löytää suojatun keskusteluyhteyden toistensa kanssa.
Vaarallista!!
- Kurre_Orava
Hei plikat, älkää ny keskenänne tapelko.
- pois
Älä tunge nokkaasi asioihin, jotka eivät kuulu sinulle.
- nut-tu
Tuu mukaan vaan rohkeesti.
- Kurre_Orava
nut-tu kirjoitti:
Tuu mukaan vaan rohkeesti.
Enpä minä tunne tarvetta arvostella seriffin toimintaa millään tavalla.
Onhan tuo Fanny joskus poistellut minunkin viestejä ja luultavasti sitten ihan syystä.
Asiahan on pohjimmiltaan niin, että palstan omistajalla, tässä tapauksessa Eniro, on oikeus päättää millaista sisältöä palstalla on.
Seriffeille Eniro taas on luovuttanut tämän vallan, joten se siitä.
Periaatteessa tilannetta voidaan verrata lehtien lukijan palstoihin. Niihinkin lehdillä on oikeus päättää mikä kirjoitus julkaistaan ja mikä ei.
Mikäli jonkin foorumin politiikka ei yksittäistä kirjoittajaa miellytä niin voi voi. Tänne kirjoitteluhan on mitä suurimmassa määrin vapaaehtoista.
Jokaisellahan on oikeus perustaa oma nettifoorumi ja kirjoitella sitten sinne mitä tykkää. - nut-tu
Kurre_Orava kirjoitti:
Enpä minä tunne tarvetta arvostella seriffin toimintaa millään tavalla.
Onhan tuo Fanny joskus poistellut minunkin viestejä ja luultavasti sitten ihan syystä.
Asiahan on pohjimmiltaan niin, että palstan omistajalla, tässä tapauksessa Eniro, on oikeus päättää millaista sisältöä palstalla on.
Seriffeille Eniro taas on luovuttanut tämän vallan, joten se siitä.
Periaatteessa tilannetta voidaan verrata lehtien lukijan palstoihin. Niihinkin lehdillä on oikeus päättää mikä kirjoitus julkaistaan ja mikä ei.
Mikäli jonkin foorumin politiikka ei yksittäistä kirjoittajaa miellytä niin voi voi. Tänne kirjoitteluhan on mitä suurimmassa määrin vapaaehtoista.
Jokaisellahan on oikeus perustaa oma nettifoorumi ja kirjoitella sitten sinne mitä tykkää.Mut pakko oli työntää lusikka soppaan...
- nut-tu
Sortavia asioita tulee kyllä vastaan. Silloin kun sellaiseen törmään, minä teen asialle jotain.
Minä ainakin sain aikoinaan parempaa palkkaa kun samaa työtä tekevä miesparini. Minusta asiat on aika pitkälle kiinni yksilöstä. Ei niinkään sukupuolesta.- Kurre_Orava
Kyllä asia on todella niin, että yritykset maksvat tuloksien mukaan, eivät suinkaan sen mukaan millaiset genitaalit henkilöllä sattuu olemaan.
- Soh-vi
Kurre_Orava kirjoitti:
Kyllä asia on todella niin, että yritykset maksvat tuloksien mukaan, eivät suinkaan sen mukaan millaiset genitaalit henkilöllä sattuu olemaan.
Oikea idealistin vastaus! Vai että tulosten mukaan pääsääntöisesti. Yritys tuppaa enimmäkseen maksamaan sen, millä vähimmällä pääsee. Ne, jotka ymmärtävät vaatia, saavat, jos ovat hyödyllisiä, muut "hyödylliset" jatkavat entisellä palkkatasolla. Jos uutta hommat nopeasti oppivaa työvoimaa on paljon tyrkyllä, ei yritys maksa kuin pohjat.
Suoritustasolla voivat miesten ja naisten palkat olla lähes samat tai erot voivat oikeutetusti perustua kokemuksen tuomaan osaamiseen, mutta jos esi"miestä" tarvitaan, katsokaapas, kuinka usein valinta osuu naiseen. Jotenkin ne genitaalit pilkistävät. - Kurre_Orava
Soh-vi kirjoitti:
Oikea idealistin vastaus! Vai että tulosten mukaan pääsääntöisesti. Yritys tuppaa enimmäkseen maksamaan sen, millä vähimmällä pääsee. Ne, jotka ymmärtävät vaatia, saavat, jos ovat hyödyllisiä, muut "hyödylliset" jatkavat entisellä palkkatasolla. Jos uutta hommat nopeasti oppivaa työvoimaa on paljon tyrkyllä, ei yritys maksa kuin pohjat.
Suoritustasolla voivat miesten ja naisten palkat olla lähes samat tai erot voivat oikeutetusti perustua kokemuksen tuomaan osaamiseen, mutta jos esi"miestä" tarvitaan, katsokaapas, kuinka usein valinta osuu naiseen. Jotenkin ne genitaalit pilkistävät.Tuo vastaukseni Nutulle pohjautui lähinnä ns. mutuun ja siihen kokemukseen joka minulla työelämästä on.
En todellakaan väitä tietäväni suurten yritysten politiikasta ns. hevon veetä. Kokemukseni on lähinnä PK-sektorilta ja sielläkin suunnittelu/IT asiantuntijatehtävistä.
Mutta siinä valossa olen edelleen sitä mieltä, että genitaaleihin perustuvia eroja ei ole.
- Soh-vi
Luin koko ketjun. Tässäkin Jöris on ehdottomasti solvatuin kirjoittajapersoona, ei näköjään mitään rajaa, mitä silmille heitetään. Nuo esimerkkilinkitkin "Jöriksen synneistä" ovat kevytkipakkaa sanailua Jörikseen suunnattujen herjojen rinnalla - tai feministeihin yleensä ja suomalaisnaisiin. Kipakat ovat olleet vastauksia ivailuihin.
Tunnustan suoraan, etten itse kestäisi samaa kohtelua, ihmeen kärsivällisesti on JJK jaksanut heitellä takaisin pitkät pätkät. Minulta olisi jo räjähtänyt, tai todennäköisimmin olisin vain jättänyt vastaamatta.
Poistoista: miksei satoja turhanpäiväisiä röyyyhhejä poisteta? Säästäisi suomi24:n talletuskapasiteettia, ei sekään ilmaista ole. Röyyyhhit voisi skannata merkkijonon avulla.- Kurre_Orava
"
Röyyyhhit voisi skannata merkkijonon avulla.
"
Voisi tietennii. Vaan kun sillä sefujen käytössä olevalla ylläpitosivulla ei ole sellaista merkkijonohakua.
Hieno juttu kyllä sinänsä sellainen haku olisi.
Muuten olen kyllä palsta röyhtäilystä periaatteessa samaa mieltä. - Soh-vi
Kurre_Orava kirjoitti:
"
Röyyyhhit voisi skannata merkkijonon avulla.
"
Voisi tietennii. Vaan kun sillä sefujen käytössä olevalla ylläpitosivulla ei ole sellaista merkkijonohakua.
Hieno juttu kyllä sinänsä sellainen haku olisi.
Muuten olen kyllä palsta röyhtäilystä periaatteessa samaa mieltä.Onpa sefuilla huonot välineet. Sen ymmärrän täysin, etteivät ne ehdi lukea kaikkea vilkasta kirjoittelua, mahdoton tehtävä. Pitäisi vain aktiivisesti ilmoitella törkyviesteistä, eiköhän se siitä.
- Esim. mulle
...on Jöris heitellyt törkeämpiä juttuja kuin yksikään peräkammarin poika kertaakaan kenellekään. On myös syytä ottaa huomioon että en KOSKAAN sano mitään ulkonäköasioista enkä yleisesti naisista, ainostaan asioista. Ihan suotta sitä puolustelette, se on ihan itse kuoppansa kaivanut. Sitä saa mitä tilaa, ihan turha kitistä jos itse kaivaa verta nenästään. Sitten naurattaa tää "Kipakat ovat olleet vastauksia ivailuihin." Niinhän meidän amislaistenkin kipakat on olleet vastauksia ivailuihin, mikä ero siinä. Ainoa ero on se että me ollaan kiltimpiä ja aikuismaisempia kuin jöris, palstasaasteen mega-generaattori.
- jorojukka-kukka
Esim. mulle kirjoitti:

Ihan ensiksi kuka vakinikki olet ja sitten sen jälkeen mitä törkeyksiä olen naamallesi heittänyt. Niin katsos, se on totta, että peräkammarin pojat eivät sano sinulle mitään, jos olet antifeministi. Siihenhän tämä kaikki perustuu; feminismiin ja sen vastustamiseen.
Esim. mulle kirjoitti:
...on Jöris heitellyt törkeämpiä juttuja kuin yksikään peräkammarin poika kertaakaan kenellekään. On myös syytä ottaa huomioon että en KOSKAAN sano mitään ulkonäköasioista enkä yleisesti naisista, ainostaan asioista. Ihan suotta sitä puolustelette, se on ihan itse kuoppansa kaivanut. Sitä saa mitä tilaa, ihan turha kitistä jos itse kaivaa verta nenästään. Sitten naurattaa tää "Kipakat ovat olleet vastauksia ivailuihin." Niinhän meidän amislaistenkin kipakat on olleet vastauksia ivailuihin, mikä ero siinä. Ainoa ero on se että me ollaan kiltimpiä ja aikuismaisempia kuin jöris, palstasaasteen mega-generaattori.
On vähän vaikea ottaa kantaa kun en tiedä kuka olet. Olisiko hirveän paljon pyydetty että, kaikki te jotka kirjoittelette paljon palstalle, käyttäisitte yleensä yhtä tiettyä samaa nimimerkkiä, vaikka ette rekisteröityisikään?
- idiootti

vaikuttaako kirjoittajan henkilöllisyys siihen, mitä mieltä voi asiasta olla?
Onpa ihme juttua! Mutta sopii imagoosi. - jorojukka-kukka
idiootti kirjoitti:
vaikuttaako kirjoittajan henkilöllisyys siihen, mitä mieltä voi asiasta olla?
Onpa ihme juttua! Mutta sopii imagoosi.Miksi ylipäätään tämä aihe sinua näin paljon kiinnostaa, että olet kirjoittanut koko aloituksen täyteen minua vastustavaa tekstiä? Oletko jotenkin asianosainen? ;)
idiootti kirjoitti:
vaikuttaako kirjoittajan henkilöllisyys siihen, mitä mieltä voi asiasta olla?
Onpa ihme juttua! Mutta sopii imagoosi.Tiedän palstalla yhden henkilön jonka nimittäminen idiootiksi aiheuttaisi takuuvarmasti vähintään ko. viestin poistamisen, ellei peräti parin viikon bannausta.
- idiootti
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miksi ylipäätään tämä aihe sinua näin paljon kiinnostaa, että olet kirjoittanut koko aloituksen täyteen minua vastustavaa tekstiä? Oletko jotenkin asianosainen? ;)
Mikäli salajuonet palstalla alkavat tuntua noinkin todelta kannattaa mennä lääkärille puhumaan ongelmastaan.
- idiootti
Paha-Outi kirjoitti:
Tiedän palstalla yhden henkilön jonka nimittäminen idiootiksi aiheuttaisi takuuvarmasti vähintään ko. viestin poistamisen, ellei peräti parin viikon bannausta.
tässä on nimitelty? Kysyn vaan?
Sopii silti edelleen imagoosi. - jorojukka-kukka
idiootti kirjoitti:
Mikäli salajuonet palstalla alkavat tuntua noinkin todelta kannattaa mennä lääkärille puhumaan ongelmastaan.
Vastaa vaan kysymykseeni, äläkä solvaa minua. Muutahan en pyytänyt. Ihmetyttää vain sinun voimakas mielenkiintosi aihetta kohtaan, jonka EI pitäisi sinua edes koskettaa. Vai oletko kaikkien antifeministien puolestapuhuja, kaikkien sorrettujen esitaistelija?
- jorojukka-kukka
Paha-Outi kirjoitti:
Tiedän palstalla yhden henkilön jonka nimittäminen idiootiksi aiheuttaisi takuuvarmasti vähintään ko. viestin poistamisen, ellei peräti parin viikon bannausta.
*hymyilee iloisesti, että saa kuulua joukkoon*
- idiootti
jorojukka-kukka kirjoitti:
Vastaa vaan kysymykseeni, äläkä solvaa minua. Muutahan en pyytänyt. Ihmetyttää vain sinun voimakas mielenkiintosi aihetta kohtaan, jonka EI pitäisi sinua edes koskettaa. Vai oletko kaikkien antifeministien puolestapuhuja, kaikkien sorrettujen esitaistelija?
ei sairas tiedä itse olevansa sairas.
- jorojukka-kukka
idiootti kirjoitti:
tässä on nimitelty? Kysyn vaan?
Sopii silti edelleen imagoosi.Jöröä, Jöröä, Jöröä ja aina vaan Jöröä.
idiootti kirjoitti:
tässä on nimitelty? Kysyn vaan?
Sopii silti edelleen imagoosi.Etkös juuri sanonut minua idiootiksi? Ei sen puoleen, sano vain, ei haittaa. En tee ilmoitusta sheriffille.
- Kurre_Orava
jorojukka-kukka kirjoitti:
Jöröä, Jöröä, Jöröä ja aina vaan Jöröä.
Noh, olet sinä ainakin saanut ajettua persoonasi tunnetuksi. :)
- jorojukka-kukka
idiootti kirjoitti:
ei sairas tiedä itse olevansa sairas.
Suosittelen auringonhattua, sillä sillä on vastustuskykyä parantava vaikutus.
- jorojukka-kukka
Kurre_Orava kirjoitti:
Noh, olet sinä ainakin saanut ajettua persoonasi tunnetuksi. :)
Mutta Oravat ne aina vaan pääsevät lehtiin. :D
- jorojukka-kukka
Paha-Outi kirjoitti:
Etkös juuri sanonut minua idiootiksi? Ei sen puoleen, sano vain, ei haittaa. En tee ilmoitusta sheriffille.
Ja minua hän sanoi sairaaksi. Huomaatko Outi, että kyllä me feministit ollaan sitten kamalaa porukkaa. ;)
- Kurre_Orava
jorojukka-kukka kirjoitti:
Mutta Oravat ne aina vaan pääsevät lehtiin. :D
Jos viittaat taannoiseen vesitornijupakkaan niin asia liittynyt minuun millään tavalla.
Kyseessä oli Hämäläisten yritys pestä rahaa. - jorojukka-kukka
Kurre_Orava kirjoitti:
Jos viittaat taannoiseen vesitornijupakkaan niin asia liittynyt minuun millään tavalla.
Kyseessä oli Hämäläisten yritys pestä rahaa.Mutta usein ovat oravat olleet esille. Ja joka kerta nuo otsikot hymyttävät minua. ;)
- Mies vain
tästä juttuketjusta näkee että Todella Häijy Riita syntyy vain kahden naisen ottaessa yhteen, varsinkin kun toisella on asenneongelma auktoriteetteja vastaan... miten rauhallista elämä olisikaan feministien maailmassa :D
- Hertha
Eihän auktoriteeteihin voi olla asenneongelmaa.
Jollei jollakulla ole minun mielestäni auktoriteettiä, jos en tunnusta häntä auktoriteetiksi, se ei ole ainakaan minun ongelmani.
Minä vain mainitsin otsikossa chattaamisesta, ja tähän tuli yli sadan viestin ketju! Ketjuihin mieltyneenä olen tietysti aivan myyty...
terv. Paha-Outi, barrikadeilla polttopulloja heittelevä telaketjufeministi ja hapannaamainen kukkahattutäti.
P.S. Kaikki oliiviöljy meni kreikkalaiseen salaattiin. En voikaan tänä iltana rasvata telaketjujani, MITÄ IHMETTÄ MINÄ NYT TEEN????- Kurre_Orava
Alkuaankaan se oliiviöljy ei ole hyvä idea telaketjujen rasvaukseen. Se on viskositeetiltaan turhan juoksevaa, eikä myöskään kestä mekaanista rasitusta riittävästi.
Sen sijaan suosittelisin vaikka Mobilin grafiittipohjaista rasvaa. Saatavilla paikallisesta kuorma-autotarvike liikkeestä. - Hertha
Kurre_Orava kirjoitti:
Alkuaankaan se oliiviöljy ei ole hyvä idea telaketjujen rasvaukseen. Se on viskositeetiltaan turhan juoksevaa, eikä myöskään kestä mekaanista rasitusta riittävästi.
Sen sijaan suosittelisin vaikka Mobilin grafiittipohjaista rasvaa. Saatavilla paikallisesta kuorma-autotarvike liikkeestä.Olet aivan oikeassa.
Palstan jutut ovat välistä niin rasvaisia, että kalliit neitsytöljyt voi säästää vaikka pizzan ylevöittämiseen. Edes Mobilia ei tarvita. - Kurre_Orava
Hertha kirjoitti:
Olet aivan oikeassa.
Palstan jutut ovat välistä niin rasvaisia, että kalliit neitsytöljyt voi säästää vaikka pizzan ylevöittämiseen. Edes Mobilia ei tarvita.http://www.indutrade.fi/mvxebus20/catalog/productlist.asp?selUnit=261&lng=GB&selUnitName=Keskusvoitelu&div=002
"
vapauttaa henkilöresursseja tärkeimpiin työtehtäviin.
" - Ehdottaja
Feministisen liikkeen esitaistelijaa ja kunniakkainta marttyyriä. Ihan syyttä solvataan, "vaikka mitään en oo tehny" :DDDDDD
Ehdottaja kirjoitti:
Feministisen liikkeen esitaistelijaa ja kunniakkainta marttyyriä. Ihan syyttä solvataan, "vaikka mitään en oo tehny" :DDDDDD
... että kun kaksikymmentä kirjoittajaa( tai ehkä vähän vähemmän, koska luultavasti joukossa on näitä moninickejä )on Jöriksen kimpussa yötä päivää, niin löytyy kolme tai neljä porukan pettäjää jotka puolustavat häntä. Eli sinun mielestäsi ihan jokaisen pitäisi yhtyä tuohon joukkolynkkaamiseen?
Kyllä teidän pitäisi pärjätä, teitä lynkaajiahan on kymmenen kerta enemmän kuin meitä ei-lynkkaajia.- Kurre_Orava
Paha-Outi kirjoitti:
... että kun kaksikymmentä kirjoittajaa( tai ehkä vähän vähemmän, koska luultavasti joukossa on näitä moninickejä )on Jöriksen kimpussa yötä päivää, niin löytyy kolme tai neljä porukan pettäjää jotka puolustavat häntä. Eli sinun mielestäsi ihan jokaisen pitäisi yhtyä tuohon joukkolynkkaamiseen?
Kyllä teidän pitäisi pärjätä, teitä lynkaajiahan on kymmenen kerta enemmän kuin meitä ei-lynkkaajia.Minen ole pitkään aikaan viitsinyt mollata Jöristä. Näkyy tuo saavan kakkaa niskaan riittävästi ilman minuakin.
Hauskaa tosin aikoinaan oli Jöriksen kanssa ottaa yhteen. - kuullut
Paha-Outi kirjoitti:
... että kun kaksikymmentä kirjoittajaa( tai ehkä vähän vähemmän, koska luultavasti joukossa on näitä moninickejä )on Jöriksen kimpussa yötä päivää, niin löytyy kolme tai neljä porukan pettäjää jotka puolustavat häntä. Eli sinun mielestäsi ihan jokaisen pitäisi yhtyä tuohon joukkolynkkaamiseen?
Kyllä teidän pitäisi pärjätä, teitä lynkaajiahan on kymmenen kerta enemmän kuin meitä ei-lynkkaajia.sanonnan jonka mukaan hyvä asia ei puolustusta kaipaa vaan markkinoi itse itsensä niin että kaikki pitävät hyvänä sanomattakin.
Minusta on outoa, että noin selkeästi feminismin vastainen nimimerkki (nimeään myöten naista ilkkuva) voi saavuttaa täysin kritiikittömän tilan palstalla jolla pitäisi enemmistön olla koulutettuja ja järkeviä naisia. Tämä epägenitaalin suhteen olette kaikki sokeita. Näette kyllä seuraukset mutta ette syitä.
Ette näe myöskään halkoja omissa silmissänne mutta silti hiuksen vastapuolen silmässä. kuullut kirjoitti:
sanonnan jonka mukaan hyvä asia ei puolustusta kaipaa vaan markkinoi itse itsensä niin että kaikki pitävät hyvänä sanomattakin.
Minusta on outoa, että noin selkeästi feminismin vastainen nimimerkki (nimeään myöten naista ilkkuva) voi saavuttaa täysin kritiikittömän tilan palstalla jolla pitäisi enemmistön olla koulutettuja ja järkeviä naisia. Tämä epägenitaalin suhteen olette kaikki sokeita. Näette kyllä seuraukset mutta ette syitä.
Ette näe myöskään halkoja omissa silmissänne mutta silti hiuksen vastapuolen silmässä." Näette kyllä seuraukset mutta ette syitä.
Ette näe myöskään halkoja omissa silmissänne mutta silti hiuksen vastapuolen silmässä. "
Kysymys 1: Ketkä me?
Kysymys 2: Kuka olet? Selvästi kuulut vakiojoukkoon, joten kertoisitko mitä nimimerkkiä yleensä käytät?- siinäpä
Paha-Outi kirjoitti:
" Näette kyllä seuraukset mutta ette syitä.
Ette näe myöskään halkoja omissa silmissänne mutta silti hiuksen vastapuolen silmässä. "
Kysymys 1: Ketkä me?
Kysymys 2: Kuka olet? Selvästi kuulut vakiojoukkoon, joten kertoisitko mitä nimimerkkiä yleensä käytät?kysymykset!
1. feministit (en ole feministi, mutta oeltan sinun olevan)
2. en käytä "yleensä mitään nimimerkkiä".
(oliko asiani/kuvaukseni niin todenmukainen, että oletat minun kuuluvan ydinjoukkoon?) siinäpä kirjoitti:
kysymykset!
1. feministit (en ole feministi, mutta oeltan sinun olevan)
2. en käytä "yleensä mitään nimimerkkiä".
(oliko asiani/kuvaukseni niin todenmukainen, että oletat minun kuuluvan ydinjoukkoon?)Kuvauksesi osoitti että seuraat palstaa todella paljon ja kirjoittelet tänne usein. Ja aina eri nimimerkillä, mikä myös tuli selväksi. Monen eri nimimerkin käyttö toki on sinun oikeutesi, ja se, että useamman eri nickin käyttäminen vähentää uskottavuuttasi, on sinun ja vain sínun pngelmasi.
- se on
Paha-Outi kirjoitti:
Kuvauksesi osoitti että seuraat palstaa todella paljon ja kirjoittelet tänne usein. Ja aina eri nimimerkillä, mikä myös tuli selväksi. Monen eri nimimerkin käyttö toki on sinun oikeutesi, ja se, että useamman eri nickin käyttäminen vähentää uskottavuuttasi, on sinun ja vain sínun pngelmasi.
tämän perusteella sinun ongelmasi, ei minun, ei sitten pätkääkään.
- Kurre_Orava
Pitäisiköhän laajentaa liiketoimintaa ja perustaa nettikauppa jossa myytäisiin feministeille telaketjuja ja tarvikkeita?
- Telis
"juttelu piti keskeyttää koska vanhemmuus velvoitti ( poika tuli hakemaan ). "
Ai jaa! Kenen poika? - Miki
"Siis tänä iltana n. klo 22 lennän noitana paikalle varsiluudallani keikkuen suoraan Kyöpelinvuorelta. "
Ehdinkin jo ajattelemaan, että sen jälkeen kun ennusteesi minun toimintatavoistani meni päin persettä painuttuasi puihin kesken haasteen, olisit jättänyt meedion hommat sikseen.
Mukavaa tietenkin, että sitkeyttä riittää... :D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553940Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853353Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852805Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442699Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722669Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,242411Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402342Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522225Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville392062Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121956