RISTIRIITAISTA

HÄMMÄSTYNYT.

Nainen ei saa myydä itseään eli ei saa päättää omasta kehostaan. Ei kaikki ole pakotettu siihen ammattiin.
Mutta nainen saa tehdä abortin koska on oikeus päättää omasta kehostaan. Lupa tappaa alkanut elämä itsemääräämisoikeuden nimissä.
Aika ristiriitaista eikö?

8

593

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on Etelä-Dakota.
      Siellä puhataan erittäin fundamentalista lakia abortista.
      Ei saa tehdä vaikka kyseessä olisi insetsin tai raiskauksen uhri.
      Uskonnon hyvät ja pahat ilmentymät?

    • jorojukka-kukka

      Ajatusmaailmasi on ristiriitainen.

      • RISTIRIITA.

        Ei ajatusmaailmassani mitään ristiriitaa ole. Ristiriitaista mielestäni on se että kahta täysin erilaista asiaa perustellaan täysin samoilla argumenteilla. Toista puolustetaan ja toista vastustetaan. Yhteistä noissa asioissa on se että muut päättävät toisten asioista. Valtiovalta kieltää naista myymästä itseään. Odottava nainen päättää saako lapsi syntyä vai ei. Se ketä asia eniten koskee on ulkopuolella päätöksen teosta.

        Jokainen näkee asiat juuri sellaisina kuin ne haluaa nähdä. Myös femakot. Ja te tunnutte olevan siinä aika hyviä. Onnistutte näkemään sortoa joka puolella ja provosoidutte siitä. Eikö se ole aika ahdistavaa?


    • Ei maksaja

      Lain mukaan nainen saa myydä itseään vapaasti, kunhan ei tee sitä kadulla häiriten kanssaihmisiä. Suunnitteilla oleva seksinostokielto ei tuo mitään muutosta: nainen saa edelleen kaupitella itseään, mutta mies ei saa maksaa.

      Tämä on tylsä ja tylsistyttävä aihe, loppuunkäsitelty eikä keskustelu johda mihinkään. Ainoat jotka näistä jutuista hyötyvät ovat paritusjengit. He saavat rauhassa jatkaa rikollista toimintaansa ja naisten alistamista, kun yleinen huomio kiinnitetään niihin, jotka maksavat naisille. Parittajat ottavat rahat, ja nauravat tyytyväisinä.

      • bygälä

        Nainen saa myydä seksiä vapaasti. Jos mies sitten erehtyy harrastamaan seksiä naisen kanssa, on sinänsä laillisen seksin jälkeen paha ongelma jos/kun maksua nainen vaatii maksua. Toisaalta pitäisi maksaa saadusta palvelusta, toisaalta laki sen kieltää. Voiko mies siis tässä tilanteessa kutsua viranomaiset apuun, jos nainen tai hänen taustavoimansa yrittävät pakottaa hänet rikokseen (eli maksamiseen?).


    • Alistettu..

      Tottakai saa myydä itseään, vain maksaja on rikollinen!

      Hyvä Suomi hyvä! Tämä jätkä nostaa kyllä kytkintä lopullisesti, vaikka en ikimaailmassa maksullisissa kävisikään. Trendi kun jatkuu vielä pitempään tällaisena, on tuloksena se mitä halusittekin.

      • Antsu

        Sinäpä sen sanoit! Ja lisäänpä vielä, en niinkään sulle, vaan femakoille:

        Aborttijuttu on tietenkin eri asia, mutta en tajua, miksi juuri NAINEN olisi ainoa päättäjä sen suhteen saako KAHDEN ihmisen seksin tuloksena kehittyvä KOLMAS ihminen elää vai ei. Tiukasti tulkittuna äiti on yhden ihmisen VÄHEMMISTÖ tässä äidin isän sikiön paketissa!


    • tietenkin

      saa. Nainen saa tehdä mitä vaan. Lisäksi ei pelkästään voi vaan PITÄÄ syyttää miestä. Kaikesta. Aina. Erityisesti naisen omasta huonosta palkasta, siitä kun ei pääse töihin, siitä kun ei ylene.

      Kaiken naiselle tapahtuvan pahan taustalla on mies.

      Kaikki yhteiskunnalliset ilmiötkin ovat miesten aikaansaannosta.

      Nainen on ilmeisesti kovin avuton. Karkeasti arvioituna puolet maailman väestöstä pyörittää maailmaa ja toinen puoli (naiset) seuraa avuttomana sivussa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      27
      5364
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3593
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3502
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3397
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2990
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2717
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      21
      2409
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      41
      2112
    Aihe