Luther opettaa tapauksesta
Saulus ja Ananias:
"Hän ei käske häntä menemään kaupunkiin oppiakseen evankeliumia Ananiaalta, vaan Ananiaan piti kastaa hänet, panna kätensä hänen päälleen, uskoa hänelle sanan palvelustoimi ja suositella häntä seurakunnalle, mutta hänen ei ollut määrä opettaa hänelle evankeliumia: sen hän oli, niinkuin hän tässä kerskaa, jo ennen - tiellä - saanut vain Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta.
Ananias itsekin todistaa sen näillä sanoilla: »Saul veljeni», hän sanoi, »Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit, että saisit näkösi jälleen» jne. (Ap. t. 9:17). Hän siis ei saanut oppiaan Ananiaalta; vasta sitten kun Kristus oli hänet tiellä kutsunut, häntä valaissut ja opettanut, hänet lähetetään Ananiaan luokse, että hänellä olisi ihmisiltäkin todistus siitä, että Jumala on kutsunut hänet julistamaan Kristuksen evankeliumia".
------------
Luther opetti näin
18
580
Vastaukset
Paavalihan oli käynyt "teologista koulua, enempi kuin kukaan ja tunsi Raamattuja.
17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Tässä on seuraava järjestys: "Sauluksen silmiltä tippui kuin suomukset ja täyttyi Pyhällä Hengellä, eli hän parani. Sitten hän nousi ja hänet katettiin".
Tämä on oikein selvä ja valaiseva kohta.- Luteerusfani
Paavali sanoo itse (mistä Luther todistaa):
Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä, Gal 1:16 Luteerusfani kirjoitti:
Paavali sanoo itse (mistä Luther todistaa):
Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä, Gal 1:16miten tuo liittyi antaamani Raamatun kohtaan? Teksti ei sano, että hänellä, Paavalilla olisi ollut Pyhä henki aikaisemmin, vaan synnin tunto.
On selvää, että Paavali uudestisyntyi Ananiaan päästösanan kautta, kuten teksti sanoo.
Vertaus: 9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi...- Armosta uskova
weha kirjoitti:
miten tuo liittyi antaamani Raamatun kohtaan? Teksti ei sano, että hänellä, Paavalilla olisi ollut Pyhä henki aikaisemmin, vaan synnin tunto.
On selvää, että Paavali uudestisyntyi Ananiaan päästösanan kautta, kuten teksti sanoo.
Vertaus: 9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi...jätetään sen asian ratkaisu Paavalille.
Tämä on tietysti sinulle tärkeä, koska koetat sillä pönkittää tuota "päästösanaoppia".
On se hupaisaa kuunneltavaa, kun saarnan aikana pitää koko ajan huudella "..nimessä ja veressä".
Siihen se 100 vuoden yksinäisyys on vienyt.
Ei se alunperin ole näin ollut.
Mutta, kun tuollainen oppi on rakennettu, pitää raapia kaikki kokoon, jotta se olisi uskottava.
Siinä menevät sitten Pyhät Sakramentitkin.
Itse asiassa se on selvä katolilainen oppi; kuolemansynti pitää käydä ripittämässä, muuten sitä ei saa anteeksi. Armosta uskova kirjoitti:
jätetään sen asian ratkaisu Paavalille.
Tämä on tietysti sinulle tärkeä, koska koetat sillä pönkittää tuota "päästösanaoppia".
On se hupaisaa kuunneltavaa, kun saarnan aikana pitää koko ajan huudella "..nimessä ja veressä".
Siihen se 100 vuoden yksinäisyys on vienyt.
Ei se alunperin ole näin ollut.
Mutta, kun tuollainen oppi on rakennettu, pitää raapia kaikki kokoon, jotta se olisi uskottava.
Siinä menevät sitten Pyhät Sakramentitkin.
Itse asiassa se on selvä katolilainen oppi; kuolemansynti pitää käydä ripittämässä, muuten sitä ei saa anteeksi.selvä sana, ole epäselvää. Mahdotonta on sotia tutkainta vastaan:
17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja PYHÄLLÄ HENGELLÄ täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Saat haukkua sitä, että Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnaamme syntejä anteeksi. Tämä kuitenkin toimii, ja parannuksen armon on moni saanut. Moni tuttunikin on myös etsivän paikalla ts. "lähellä Jumalan valtakuntaa"
16. Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
2.kor.3:5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos sillä viralla, joka puustavin kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Moseksen kasvoihin, hänen kasvoinsa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoo:
8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?- Luteerusfani
weha kirjoitti:
selvä sana, ole epäselvää. Mahdotonta on sotia tutkainta vastaan:

8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?Ei kukaan kristitty hauku syntien todistamista.
Sehän on harhaoppia, jos syntien anteeksisaaminen sidotaan "kolmen kyynärän jumalaan" ja määrättyihin sanoihin.
Tähän ei valitettavasti löydy mitään perustetta Raamatusta.
Jumalan asia on päättää, mitä tapahtuu niille, joiden uskon rakennus on tuollaisista heinistä ja oljista kyhätty.
Synti ei ole mikään teko, joka käydään kuittaamassa pois kuuntelemalla joku litania ja nostamalla käsi seuroissa pystyyn.
Synti on ihmisessä oleva pahuus sinänsä.
Kristityllä tulee olla lupa uskoa olevansa armahdettu aina, AINA silloin kun sielu on pelästynyt ja kaipaa armoa. Oli vieressä joku todistamassa tai ei.
Muuten rehellinen jumalan lapseus ei ole edes
mahdollista.
Ihmeen kauaksi te olette Raattamaan ja Erkki-Antin evankeliselta pohjalta menneet. - Luteerusfani
Luteerusfani kirjoitti:
Ei kukaan kristitty hauku syntien todistamista.
Sehän on harhaoppia, jos syntien anteeksisaaminen sidotaan "kolmen kyynärän jumalaan" ja määrättyihin sanoihin.
Tähän ei valitettavasti löydy mitään perustetta Raamatusta.
Jumalan asia on päättää, mitä tapahtuu niille, joiden uskon rakennus on tuollaisista heinistä ja oljista kyhätty.
Synti ei ole mikään teko, joka käydään kuittaamassa pois kuuntelemalla joku litania ja nostamalla käsi seuroissa pystyyn.
Synti on ihmisessä oleva pahuus sinänsä.
Kristityllä tulee olla lupa uskoa olevansa armahdettu aina, AINA silloin kun sielu on pelästynyt ja kaipaa armoa. Oli vieressä joku todistamassa tai ei.
Muuten rehellinen jumalan lapseus ei ole edes
mahdollista.
Ihmeen kauaksi te olette Raattamaan ja Erkki-Antin evankeliselta pohjalta menneet.Weha:
16. Tunnustakaat toinen toisellenne teidän
rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
------------
Etkö sinä todellakaan näe, ettei sinun kopsaamasi jae millään tavalla tue sinun käsitystäsi.
Rippi ja uskovien keskeinen toinen toisensa vahvistaminen on etu, ilo ja lahja.
Sinä teet siitä pakon ja vaatimuksen.
Kamalaa on tuollainen midianilainen orjuus, käskijän sauva. Ei se mikään matkasauva ole.
Ei, ei ja ei.
Tuolla tavalla sitä ollaan katolisessa kirkossa. weha kirjoitti:
selvä sana, ole epäselvää. Mahdotonta on sotia tutkainta vastaan:
17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja PYHÄLLÄ HENGELLÄ täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Saat haukkua sitä, että Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnaamme syntejä anteeksi. Tämä kuitenkin toimii, ja parannuksen armon on moni saanut. Moni tuttunikin on myös etsivän paikalla ts. "lähellä Jumalan valtakuntaa"
16. Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
2.kor.3:5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos sillä viralla, joka puustavin kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Moseksen kasvoihin, hänen kasvoinsa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoo:
8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?Weha ja muut! Lukekaamme tarkkaan Raamattua!
Miksi Herra Jeesus lähetti Ananiaan Sauluksen luo?
Siihen oli kaksi syytä. Ensiksi että Saulus saisi näkönsä jälleen. Toiseksi että Saulus Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
'Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.' (kts. (Apt. 9:17))
Ja Ananias meni Sauluksen luo ja toimi niin että nuo kaksi asiaa tapahtuisivat Saulukselle.
Miten tuo näön saaminen tapahtui? Kättenpäällepanon kautta.
Oliko tuolla kättenpäällepanolla muuta tarkoitusta?
Ei ollut.
'Ja hän näki näyssä yhden miehen, nimeltä Ananias, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän sais näkönsä jälleen.' (kts. (Apt. 9:12))
Mutta miten Ananias toimi että tuo toinen asia minkä vuoksi hänet lähetettiin toteutuisi Saulukselle? Eli että Saulus täytettäisiin Pyhällä Hengellä?
Mitä muuta Ananias teki Saulukselle? Siinä oli se missä Hengellä täyttyminen toteutui.
Ananias kastoi Sauluksen. Ja kasteeseen liittyy lupaus Saulustakin koskeva lupaus:
' ... ottakoon ... kasteen ... , niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.' (kts. (Apt. 2:38,39))
Milloin Saulus sai syntiensä anteeksiantamuksen, joka oli hänelle kerran Golgatalla ansaittu?
Ei Ananias mitenkään julistellut kastamattomalle Saulukselle syntejä anteeksi. Sellaista touhua ei apostolien toiminnassa ole. Ei, vaan näin Saulus pestiin synneistään:
'Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.' (Apt. 22:16)
Siinä kun Ananias kastoi Sauluksen, siinä Saulus pestiin synneistään. Siinä Saulus tuli Kristuksen omaksi.Luteerusfani kirjoitti:
Weha:
16. Tunnustakaat toinen toisellenne teidän
rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
------------
Etkö sinä todellakaan näe, ettei sinun kopsaamasi jae millään tavalla tue sinun käsitystäsi.
Rippi ja uskovien keskeinen toinen toisensa vahvistaminen on etu, ilo ja lahja.
Sinä teet siitä pakon ja vaatimuksen.
Kamalaa on tuollainen midianilainen orjuus, käskijän sauva. Ei se mikään matkasauva ole.
Ei, ei ja ei.
Tuolla tavalla sitä ollaan katolisessa kirkossa.Lestadius ja Luther
Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen.
Kirkkopostillassa Luther opettaa: Kuinka tullaan Jumalan lapseksi? "Kaikki te jotka olette Kristuksen päällenne pukeneet". Kristus on Jumalan lapsi; sen joka pukeutuu Jumalan lapseen, täytyy myöskin olla Jumalan lapsi.- - Mitä merkitsee Kristuksen pukeutuminen?
Myös Galatalaiskirjeen selityksessä Luther analysoi näitä kolmen luvun jakeita:
"Koska usko on itse siunaus, itse perintö, joka aabrahamille luvattiin hänen siemenessään Kristuksessa, niin senvuoksi Kristukseen uskovalla on tämä perintö. Mutta jos hänellä on perintö, ei hän ole enää kasvattajan alainen, vaan hän on vapaa, hän on Herra ja perillinen. Mutta kenellekkään muulle ei anneta perintöä kuin lapsille. Siitä seuraa se, että se, joka uskoo Kristukseen, on Jumala lapsi. Tässä merkityksessä sanotaan JOh.1:12: "Hän antoi voiman tulla Jumala lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä"
Apostoli selittää, että he ovat Jumalan lapsia uskoessaan Kristukseen. Kaste- hän sanoo,- Saa aikaan , että te olette pukeneet päällenne Kristuksen. Mutta Kristuksen päällepukeminen on samaa kuin pukea päälle vanhurskaus, totuus ja kaikki armo, sekä koko lain täyttäminen. Sen vuoksi Kristuksessa teillä on kaikki siunaus ja Aabrahamin perintö. Mutta jos te olette pukeneet päällenne Kristuksen, niin te olette, koska Kristus on Jumalan Poika, tämän saman päällepukemisen tähden Jumalan lapsia. Tätä samaa sanontaa apostoli käyttää Room.13.14 sanoessaan: "Vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus". Ja, Ef.4, 24: "Pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumaln mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen". "Totuudem" hän sano- Sillä pelkkä laki pukee päälleen ulkokullatun pyhyyden ja vanhurskauden. -- Sinä et ole- apostoli sanoo-Vanhurskas sen vuoksi että olet juutalainen ja noudatat lakia, vaan sen vuoksi, että uskot Kristukseen ja olet Kristuksen päällesi pukenut.
Galatalaiskirjeen selitys noudattaa uskon merkitystä kuin kirkkopostillan vastaava kohta. Siitä tulee samalla tavoin selkeästi esille kasteen armomerkitys, pyhitys ja kasteen siunaus vanhurskauden sinettinä.
Apt.22:16
Mikä oli kasteen merkitys tässä? Tämän mukaan näyttäisi sille, että Paavali sai Pyhän Hengen, eli uudestisyntyi ennen kastetta. Kaste on Pyhän Hengen merkki ja sinetti, uskon vahvistus. Näin täytynee tämän mukaan olla…
Uudestisynnyttääkö kaste?
apt.22:16. Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä.
Tapahtumahan oli seuraava: apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
Aivan samoin:
1.Kor.4:15. Sillä vaikka teillä olisi kymmenen tuhatta kasvattajaa Kristuksessa, ei kuitenkaan monta isää, sillä minä teidät synnyttänyt evankeliumia julistamalla Kristuksessa Jeesuksessa.
Paavali oli siis synnyttänyt korintialaiset, evankeliumin sanalla...sillä, hän oli kastanut vain muutaman korintossa.
1.Kor.1:14. Minä kiitän Jumalaa, etten minä ole yhtään teistä kastanut, vaan Krispuksen ja Gajuksen:
15. Ettei kenkään saa sanoa, että minä minun nimeeni ketään kastin.
16. Minä kastin myös Stephanaan perheen; sitte en minä tiedä, jos minä jonkun muun kastanut olen.
17. Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.
18. Sillä se puhe rististä on niille hulluus, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima.- Luteerusfani
weha kirjoitti:
Lestadius ja Luther

18. Sillä se puhe rististä on niille hulluus, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima.WEHA: "Paavali oli siis synnyttänyt korintialaiset, evankeliumin sanalla...sillä, hän oli kastanut vain muutaman korintossa".
----------------
Sanon suoraan, aivan höpöhöpö-juttua!!!
1) Paavali ei ketään synnytä
2) Jumala/PH se synnyttää sanan kautta
3) Sinä puhut Paavalista ja Korintosta vallan
perättömiä
A Jos seurakunnassa 1 pappi (Paavali) julistaa
mutta 2 muuta pappia (Apollo ja Siilas)
kastavat, ei se kerro pätkääkään kasteen
vähättelyn puolesta.
B Se on vain työnjakoa, jossa tehtävät eroaa.
Silti kastaminen ja saarnaaminen on
yhtä tärkeää ja SAMA asia.
c Paavali rupeaa heti seuraavassa kaupungissa
taas kastamaan.
Siellähän oli ne 5 miestä, jotka eivät olleet
Pyhästä Hengestä kuulleetkaan, kun heitä ei
ollut kastettu.
4 On se kumma, kun samat tosiasiat saa selittää
yhtä mittää. Voisit jotain lukeakin. Luteerusfani kirjoitti:
WEHA: "Paavali oli siis synnyttänyt korintialaiset, evankeliumin sanalla...sillä, hän oli kastanut vain muutaman korintossa".
----------------
Sanon suoraan, aivan höpöhöpö-juttua!!!
1) Paavali ei ketään synnytä
2) Jumala/PH se synnyttää sanan kautta
3) Sinä puhut Paavalista ja Korintosta vallan
perättömiä
A Jos seurakunnassa 1 pappi (Paavali) julistaa
mutta 2 muuta pappia (Apollo ja Siilas)
kastavat, ei se kerro pätkääkään kasteen
vähättelyn puolesta.
B Se on vain työnjakoa, jossa tehtävät eroaa.
Silti kastaminen ja saarnaaminen on
yhtä tärkeää ja SAMA asia.
c Paavali rupeaa heti seuraavassa kaupungissa
taas kastamaan.
Siellähän oli ne 5 miestä, jotka eivät olleet
Pyhästä Hengestä kuulleetkaan, kun heitä ei
ollut kastettu.
4 On se kumma, kun samat tosiasiat saa selittää
yhtä mittää. Voisit jotain lukeakin.kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla SYNNYTTÄNYT Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.
Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman. Kaste ei siis uudestisynnyttämyt.
1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.
Gal.4:19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,weha kirjoitti:
kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla SYNNYTTÄNYT Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.
Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman. Kaste ei siis uudestisynnyttämyt.
1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.
Gal.4:19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,apt.19:6. Ja kuin Paavali pani kätensä heidän päällensä, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Tämäkin on ihan selvä asia.
Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.- Luteerusfani
weha kirjoitti:
kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla SYNNYTTÄNYT Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.
Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman. Kaste ei siis uudestisynnyttämyt.
1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.
Gal.4:19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,Sulla on paljon riisuttavaa.
Lue välillä mitä LLL sanoo:
Laestadius saarnaa: Jesajan 66:9 johdannolla: Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäisi itse synnyttämän? sanoo Herra: pitäsikö minun antaman muiden synnyttää ja itse hedelmätöin oleman? sanoo Herra sinun Jumalas… Se merkitsee, että Jumala on synnyttänyt Poikansa iankaikkisuudessa. Mutta nämä sanat kuuluvat myös kristityille, sillä Hän sanoo: Pitäisikö minun antaa muiden synnyttää ja itse hedelmätöin olla? Se merkitsee, että Jumala tahtoo synnyttää lapsia oman tahtonsa jälkeen. Oikeat kristityt ovat Jumalan lapset, jotka hän on synnyttänyt turmelemattomasta siemenestä, niin kuin myös Pietari sanoo lähetyskirjassaan: Jumala on teitä synnyttänyt turmelemattomasta siemenestä… Luteerusfani kirjoitti:
Sulla on paljon riisuttavaa.
Lue välillä mitä LLL sanoo:
Laestadius saarnaa: Jesajan 66:9 johdannolla: Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäisi itse synnyttämän? sanoo Herra: pitäsikö minun antaman muiden synnyttää ja itse hedelmätöin oleman? sanoo Herra sinun Jumalas… Se merkitsee, että Jumala on synnyttänyt Poikansa iankaikkisuudessa. Mutta nämä sanat kuuluvat myös kristityille, sillä Hän sanoo: Pitäisikö minun antaa muiden synnyttää ja itse hedelmätöin olla? Se merkitsee, että Jumala tahtoo synnyttää lapsia oman tahtonsa jälkeen. Oikeat kristityt ovat Jumalan lapset, jotka hän on synnyttänyt turmelemattomasta siemenestä, niin kuin myös Pietari sanoo lähetyskirjassaan: Jumala on teitä synnyttänyt turmelemattomasta siemenestä…Raamattuahan kirjoitin, enkä näe siinä ristiriitaa laittamaasi LLL, opetukseen.
- Luteerusfani
weha kirjoitti:
Raamattuahan kirjoitin, enkä näe siinä ristiriitaa laittamaasi LLL, opetukseen.
Onhan siinä ristiriitaa.
Sinä sanot synnyttäjäksi Paavalin, mutta LLL
Jumalan sanansa kautta.
Valtava ero.
-----------
Selityksesi on kehäpäätelmää. Olet jo lukinnut kantasi, sitten haet väen väkisin Raamattua sen tueksi. Luteerusfani kirjoitti:
Onhan siinä ristiriitaa.
Sinä sanot synnyttäjäksi Paavalin, mutta LLL
Jumalan sanansa kautta.
Valtava ero.
-----------
Selityksesi on kehäpäätelmää. Olet jo lukinnut kantasi, sitten haet väen väkisin Raamattua sen tueksi.Näinhän sanoo Raamattu, että Paavali synnytti:
15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.
Kyllä se LLL:kin uskoi Pyhän Hengen virkaan.
Luehan tarkaan jakeet 5 ja 6:
5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos sillä viralla, joka puustavin kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Moseksen kasvoihin, hänen kasvoinsa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoo:
8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?
Jumalan valtakunnan evankeliumissa on nimenomaan voima koska se ei ole ihmisviisaudessa vaan koska sen saarnaa Jumalan Pyhä Henki. (Jos me johonkuhun soveliaat olemme niin se ei ole meistä vaan että Jumala on meitä soveliaaksi tehnyt. Hän on, sen jälkeen kuin meille armo tapahtunut on, antanut meille viran sovinnosta saarnata ja meissä sovintosaarnan säätänyt jne.)
17. Sentähden jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale; sillä vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi tulleet.
18. Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.
- tämä....
Lutheri ei ole Jumala ja lutherinoppi ei ole kaikilta osiltaa Jumalallinen vaan harhauttava harhaoppi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861699Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171075Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981027Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146759Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs49681- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661