Luin parisuhdepuolella viestiketjua siitä, haluavatko kaikki naiset lapsia. Keskustelu herätti seuraavia ajatuksia:
Suomi24 keskustelujen perusteella yleinen asetelma on se, että "tosimiehet" lähtökohtaisesti vastustavat kaikkea sitoutumista, seurustelusta avioliittoon ja lasten hankkimiseen. Tämä ikään kuin kuuluu miehen rooliin. Naista pitää haluta, mutta sitoutumista ei. Loppuun kuluneen sanonnan mukaisesti miehen siis pitää levittää siementään.
Naisen rooliin puolestaan kuuluu tarve aloilleen asettumiseen, pesän rakentamiseen ja perheen perustamiseen. Naisen pitäisi "markkinoida" nämä asiat myös vapautta arvostavalle miehelle, eli taivutella valitsemansa kumppani "perhemyönteiseksi".
Tämähän on puhdasta biologiaa: Miehen pitää huolehtia geeniensä levittämisestä, naisen siitä, että jälkikasvu selviää hengissä sukukypsäksi asti. Tämä turvaa lajin jatkumisen.
Ongelma on siinä, että kulttuuri on muokannut olosuhteita siten, etteivät naisetkaan enää välttämättä hingu perheen ja lapsien perään. Nykypäivän arvotkin ovat enemmän perhevastaisia kuin -myönteisiä. Perhe merkitsee naisille kahta työmaata, pätkätöitä ja pienempää eläkettä kuin miehillä. Miksi naisten siis pitäisi kantaa vastuu lajin säilymisestä (tai nykykielellä veronmaksajien ja työvoiman riittävyydestä), miesten jatkaessa "esihistoriallista" käyttäytymistään biologiaan vedoten?
Monesti kuitenkin nainen, joka ei noudata tuota vanhaa kaavaa, vaan toteuttaa itseään miesten tavoin ja nykykulttuurin suosimalla tavalla, leimataan vastuuttomaksi, kevytkenkäiseksi tai jollakin muulla tavalla vialliseksi. Miksi? Koska edelleen ihmisten selkäytimissä on huoli lajin säilymisen turvaamisesta ja nainen, joka käyttäytyy "poikkeavasti", on uhka ihmiskunnan jatkuvuudelle. Sukupuolelle "poikkeava" käytös on siis karsittava pois, esimerkiksi asettamalla tällaisen yksilön maine kyseenalaiseksi kehittelemällä erilaisia halventavia nimityksiä kuten huora, jakorasia jne. Näin saadaan naiset pysymään paremmin ruodussa. Tai yritetään ainakin...
Naiset, miehet ja biologian taakka
16
889
Vastaukset
..oletko siis sitä mieltä, että evoluutio tai mikä hitto nyt onkaan, olisi jossakin vaiheessa erehtynyt ja että nyt olisi meneillään eräänlainen sukupuolten yhtymisen prosessi..??
..kuten olen jo moneen kertaan maininnutkin, niin merkkejä tällaiseen konvergenssiin on olemassa, lasten hoito ja kasvattaminen yhteiskunnallistuu, yksinäiset naiset saavat hedelmöitystä ilman miestä, bioteknologia kehittyy, ihmisten kloonaaminen tulee mahdolliseksi, ennen pitkää ei tarvita naista sen enempää kuin miestäkään lajin säilymisen turvaamiseen..
..olen myös vakuuttunut, että bioteknologian keinoin ennenpitkään ryhdytään poistamaan myös sukupuolieroja, feministit eturintamassa lähtevät ajamaan tätä asiaa, sanokaa minun sanoneen..- Kurre_Orava
"
ennen pitkää ei tarvita naista sen enempää kuin miestäkään lajin säilymisen turvaamiseen..
"
Eikös tämä olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Kurre_Orava kirjoitti:
"
ennen pitkää ei tarvita naista sen enempää kuin miestäkään lajin säilymisen turvaamiseen..
"
Eikös tämä olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu...katselisimme niin sanotusti haavi auki, kun lapset syntyisivät itsestään..??
..minusta tuntuu, että siinä on jotakin omituista, en nyt kyllä hetikään keksi mitä..- Ihmistieteilijä
"..olen myös vakuuttunut, että bioteknologian keinoin ennenpitkään ryhdytään poistamaan myös sukupuolieroja, feministit eturintamassa lähtevät ajamaan tätä asiaa, sanokaa minun sanoneen"
En ole feminismiin sen syvällisemmin perehtynyt, mutta kuvittelisin, ettei sen tavoitteena ole sukupuolineurin ihmisen luominen.
"..oletko siis sitä mieltä, että evoluutio tai mikä hitto nyt onkaan, olisi jossakin vaiheessa erehtynyt ja että nyt olisi meneillään eräänlainen sukupuolten yhtymisen prosessi..??"
He hee... Sukupuolethan ovat yhtyneet kautta aikojen, eihän meitä muuten enää olisikaan.
Mutta saivartelu sikseen! Perimmäinen kysymys kai kuuluu, onko kulttuuri peitonnut evoluution 6-0 siten, ettei ihminen enää noudatakaan lajin säilymisen kannalta suotavaa käyttäytymismallia vaan periaatteessa kaivaa omaa hautaansa, arvottamalla vapauden, yksilöllisyyden ja ikuisen nuoruuden(?!) korkeammalle kuin perheen? Ja mistä tämä kehitys juontuu? Äläkä sano, että feministeistä, se on liian helppo, tylsä, mustavalkoinen ja mitä todennäköisemmin väärä vastaus. - Kevät-nainen
Ihmistieteilijä kirjoitti:
"..olen myös vakuuttunut, että bioteknologian keinoin ennenpitkään ryhdytään poistamaan myös sukupuolieroja, feministit eturintamassa lähtevät ajamaan tätä asiaa, sanokaa minun sanoneen"
En ole feminismiin sen syvällisemmin perehtynyt, mutta kuvittelisin, ettei sen tavoitteena ole sukupuolineurin ihmisen luominen.
"..oletko siis sitä mieltä, että evoluutio tai mikä hitto nyt onkaan, olisi jossakin vaiheessa erehtynyt ja että nyt olisi meneillään eräänlainen sukupuolten yhtymisen prosessi..??"
He hee... Sukupuolethan ovat yhtyneet kautta aikojen, eihän meitä muuten enää olisikaan.
Mutta saivartelu sikseen! Perimmäinen kysymys kai kuuluu, onko kulttuuri peitonnut evoluution 6-0 siten, ettei ihminen enää noudatakaan lajin säilymisen kannalta suotavaa käyttäytymismallia vaan periaatteessa kaivaa omaa hautaansa, arvottamalla vapauden, yksilöllisyyden ja ikuisen nuoruuden(?!) korkeammalle kuin perheen? Ja mistä tämä kehitys juontuu? Äläkä sano, että feministeistä, se on liian helppo, tylsä, mustavalkoinen ja mitä todennäköisemmin väärä vastaus.Miksi aina vedotaan biologiaan ja sen oikeutukseen siinä, että miehet saavat hyökätä naisten kimppuun muka levittämään omia siemeniään ja geenejään. Nyt keväällä me naiset joudumme kärsimään siitä, ett' ilman mitään yhteiskunnan kontrollia miespuoliset kasvit ja puut taas levittävät väkivalloin siemeniään tuulen mukana kaikkien naisten ja naispuolisten kasvien päälle. Siitepöly, eli kasvien pölymäinen sperma levää joka paikkaan, ja aiheuttaa meille naisille oireita ja likaantumista.
Pienet viattomat tyttäremmekään eivät saa ollaan rauhassa tältä miesten siementen pakkolevittämiseltä, vaan miespuolisten kasvien sukusolut tunkeutuvat heidänkin jokaiseen sopukkaan.
Ei mitään arvoa. Kirveet ja vesurit vain heilumaan, ja myrkytetään vain kaikki siitoksiaan levittävät miespuoliset kasvit. Vihreät tietenkin vastustavat, mutta mitä heidän piiperryksestään ei pidä välittää. Kevät-nainen kirjoitti:
Miksi aina vedotaan biologiaan ja sen oikeutukseen siinä, että miehet saavat hyökätä naisten kimppuun muka levittämään omia siemeniään ja geenejään. Nyt keväällä me naiset joudumme kärsimään siitä, ett' ilman mitään yhteiskunnan kontrollia miespuoliset kasvit ja puut taas levittävät väkivalloin siemeniään tuulen mukana kaikkien naisten ja naispuolisten kasvien päälle. Siitepöly, eli kasvien pölymäinen sperma levää joka paikkaan, ja aiheuttaa meille naisille oireita ja likaantumista.
Pienet viattomat tyttäremmekään eivät saa ollaan rauhassa tältä miesten siementen pakkolevittämiseltä, vaan miespuolisten kasvien sukusolut tunkeutuvat heidänkin jokaiseen sopukkaan.
Ei mitään arvoa. Kirveet ja vesurit vain heilumaan, ja myrkytetään vain kaikki siitoksiaan levittävät miespuoliset kasvit. Vihreät tietenkin vastustavat, mutta mitä heidän piiperryksestään ei pidä välittää." Siitepöly, eli kasvien pölymäinen sperma levää joka paikkaan, ja aiheuttaa meille naisille oireita ja likaantumista. "
Eiku naisasia-armeija atakkiin ja suoraan päin valtiota ja metsänomistajia.
Sieltä ne syylliset löytyvät.
Ja ryhmäkanne vaan vetämään.
On se niin väärin tuo kevät ja maskuliinit.- tossa
epikuros kirjoitti:
" Siitepöly, eli kasvien pölymäinen sperma levää joka paikkaan, ja aiheuttaa meille naisille oireita ja likaantumista. "
Eiku naisasia-armeija atakkiin ja suoraan päin valtiota ja metsänomistajia.
Sieltä ne syylliset löytyvät.
Ja ryhmäkanne vaan vetämään.
On se niin väärin tuo kevät ja maskuliinit.provossa se pointti, että allergisille - kuten minulle - tosiaan tulee niitä ikäviä oireita.
tossa kirjoitti:
provossa se pointti, että allergisille - kuten minulle - tosiaan tulee niitä ikäviä oireita.
allergioita, ymmärsinko oiken repliikkisi?
Ovatko sitten miehet vapaita allergioista, jos ovat niin mistä moinen mahtaa johtua?
Lääketieteellinen näkökulma olisi poikaa.- ymmärtänyt.
epikuros kirjoitti:
allergioita, ymmärsinko oiken repliikkisi?
Ovatko sitten miehet vapaita allergioista, jos ovat niin mistä moinen mahtaa johtua?
Lääketieteellinen näkökulma olisi poikaa....
- avecMaria
"Monesti kuitenkin nainen, joka ei noudata tuota vanhaa kaavaa, vaan toteuttaa itseään miesten tavoin ja nykykulttuurin suosimalla tavalla, leimataan vastuuttomaksi, kevytkenkäiseksi tai jollakin muulla tavalla vialliseksi."
Tällä palstalla tuollainen nainen leimataan mieheksi...Muiden naisten toimesta.- Ihmistieteilijä
Olen siinä mielessä sivistymätön, etten ole aikaisemmin lukenut tätä palstaa. Naisen/miehen logiikka -palstoilla käytetään enemmän tuollaisia alatyylin nimityksiä, kuten huora, jakorasia ja niin edelleen.
- varmasti näinkin
mutta ei se siis niin ole että miehet olisivat sättimässä naisia siitä etteivät pyhitä elämäänsä suvunjatkamiselle. On aika moni sellainen äitityyppi joka ei ymmärrä uranaista ja päinvastoin. Toisaalta kai se suvunjatkaminen on aika voimakas perusvietti, ja saattaa jopa ajaa muovikrääsän ym. hankkimisen edelle ainakin tietyssä elämänvaiheessa...
Joskus silti tuntuu että tämä on enemmän ongelma niille "uranaisille", tuntuu kuin he meluaisivat tästä koska se vaivaa heidän omaa mieltään niin kovin?
Minusta nykyään ainakin osa naisistakin tavallaan taistelee paljolti myös sen suhteen että naisen pitäisi saada kummatkin eli ura, iso palkka ja edut ja myös perhe tai ainakin lapsia.
Sitten hypitään tavallaan tasajalkaa että yhteiskunnan pitäisi tehdä rahoituskuviot, työelämän pelisäännöt ym niin että naiset voisivat vapaasti touhuta mielensä mukaan. Naiselle ei saisi olla mm. haittaa työelämässä siitä että hän viettäisi muutaman vuoden kotiäitinä siinä välissä kun "äijät puskee duunia", naisen pitäisi pystyä valitsemaan onko kotona jne eli nainen on tavallaan aina se joka tästä päättää.
Naiset eivät myöskään haluaisi luopua mistään, heillä kun on käytännössä aika pitkälle yhteiskunnan sosiaaliverkosto sekä perheasioiden päätäntävalta käsissään. - Lukiharö
Pitää ottaa huomioon myös fysiikan lait, ei vain biologian. Painovoimalaki usein pakottaa minut makaamaan, vaikka yhteiskunta edellyttäisi minun menevätn töihin.
- totuudenpuhuja
Muutama vuosi sinullekkin mittariin ja alkaa kummasti tekemään mieli lapsia. Kyllä siinä 20-vuotiaana tietysti tekee mieli lentää ja se suotakoon sinulle. Sitten kun kasvat isoksi niin tilanne on jo perinteisempi. Kyllä ne on naisia, jotka loppupelissä niitä lapsia kinuaa ei miehet.
- Ihmistieteilijä
"Kyllä ne on naisia, jotka loppupelissä niitä lapsia kinuaa ei miehet."
Jospa vain ymmärtäisit lukemaasi... - totuudenpuhuja
Ihmistieteilijä kirjoitti:
"Kyllä ne on naisia, jotka loppupelissä niitä lapsia kinuaa ei miehet."
Jospa vain ymmärtäisit lukemaasi..."Sukupuolelle "poikkeava" käytös on siis karsittava pois, esimerkiksi asettamalla tällaisen yksilön maine kyseenalaiseksi kehittelemällä erilaisia halventavia nimityksiä kuten huora, jakorasia jne. Näin saadaan naiset pysymään paremmin ruodussa. Tai yritetään ainakin..."
Ajattelin vain sanoa että tuo "sukupuolelle poikkeava" käytös on täysin normaalia 20-vuotiaissa naisissa eikä sitä kukaan kiellä tai moralisoi. Kun ikää tulee lisää, biologia hoitaa kyllä homman ja naisesta tulee äiti ihan omasta tahdostaan. Ei siihen mitään pahoja miehiä tai yhteiskuntaa tarvita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594