Paavo Suoranta, Tosi?

Junassa Lukija

Siis ei mitään sodan aikaisia kaukopartioita vaan 1970-luvun toimintaa. Tosi historiaa vai haaveita??? Tietääkö kukaan?

Suomalaisten erittäin salainen tiedusteluyhteistyö lännen kanssa alkoi 1949 ja siinä Paavo Suoranta oli järjestelijänä mukana 1970-luvulle. Hän yritti mm. 1954 Helsingin hotelli Klaus Kurjessa värvätä entistä sissiä ja poliisikoulun opettajaa Kalevi Nietosvaaraa parin "houkutuslinnun" avulla.


Juuri julkaistu KTT Pekka Turusen teos Salaisen sodan asiamies – Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta (Ajatus Kirjat). Turunen kuvaa Suorannan elämäkerran kautta laajasti jatkosodan jälkeisiä pitkälti salassa pysyneitä operaatioita. Kirja tuo lisävaloa Stella Polaris -operaatioon sekä kumoaa aiemmin esitetyt maanpetokselliset väitteet 1940-luvun lopulta alkaneesta yhteistyöstä länsitiedustelun kanssa. Salaisen sodan asiamies osoittaa, että tiedustelussa oli mukana Pääesikunta ja Rajavartiolaitoksen upseereita. Turusen tutkimus todistaa, että lännen rahoittaman Neuvostoliittoon kohdistetun partiotiedustelun järjestelyissä oli mukana entisten kaukopartiomiesten lisäksi myös Puolustusvoimain ja Rajavartiolaitoksen upseereita.

27

3012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vakoilusta

      >>Salaisen sodan asiamies osoittaa, että tiedustelussa oli mukana Pääesikunta ja Rajavartiolaitoksen upseereita.

      • rapsut tuli
        ??? kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Luukkanen

        Muistelen jossain sanotun että USA:n hyväksi ne ilmakuvat meni, mutta tuomio tuli ja maine meni.


        >>Joskus kauaksi taakse jääneellä 1950-luvulla jyväskyläläisen kauppamiehen ravintolapöytää lähestyi kirjaton ja karjaton mies, rangaistuksen kärsinyt entinen sotilas, jonka kunnia oli riistetty salaisen oikeuskäsittelyn jälkeen. Tuo mies kysyi pöydässä istuneelta henkilöltä, voisiko hän liittyä seuraan.


      • oli Eino Luukkanen,evl,käsittääkseni kuoli vankeudessa 50,60 luvun vaihteessa siis ei heti sodan jälkeen.


      • G C
        arvo-poika kirjoitti:

        oli Eino Luukkanen,evl,käsittääkseni kuoli vankeudessa 50,60 luvun vaihteessa siis ei heti sodan jälkeen.

        On siinä (väärin)käsitystä kerrakseen. Missä vankilassa Luukkanen "käsittääksesi" kuoli?


    • tiesivät vakoilusta?

      Käsittääkseni Ylipäällikkö, hallitus ja tietysti eduskunta olivat täysin tietämättömiä tapahtumista.

      Asiat "hoidettiin" rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien henkilöstön kesken. Heillä ei ollut maan hallituksen valtuutusta.

      • Tottako???

        Jos noita partioita todella on toimeenpantu, niin ne olivat CIA:n heiniä ja salattiin visusti Suomelta.


    • res kers

      tunsin paavo suorannan partiotoverin olli kestilän ,joka oli tätivainaani mies.....hänen minulle luottamuksella selvittämänsä tarinat niin sota-ajalta kuin sotien jälkeenkin vakoilusta lännen hyväksi ja kommunismin pysäyttämiseksi olivat isänmaallisia tekoja joihin sain tietyllä tavalla itsekin osallistua 70-luvulla.en voi vielä kaikkea kertoa kun kommunismin haamu ja vielä pari kommaria elää samalla kylällä.tämä siksi että haavat ei aukea ja onnistuneen ei tarvi leuhkia.

      • jyty jynkky

        Jos ei voi asioista kertoa, niin "minäpä tiedän, mutta en voi kertoa" ei yleensä ole hyvä toimintamalli. Tietyt asiat ja niistä tietäminen on vain parempi jättää kokonaan mainitsematta julkisilla foorumeilla.


      • suopaavola

        Mene reservinkersantti sinne äitin peräkammariin takas lukemaan korkeajännitystä.Voi herranpieksut...voi vielä kaikkea kertoa..
        Kerro nyt vaan elämäsi pisin kyläreissu,navetan ja tuvan välillä.
        Suosittelen korkeajännityksen vaihtamista aku ankkaan niin mielikuvitus rauhoittuu.


      • Anonyymi

        Aivan niin, kaikkea sitä mitä teimme kommunismin leviämistä vastaan- ei kannata kertoilla, sillä sehän onnistui.


    • Pitkä käsi järjestö

      Veikkaisin, että NL vastavakoilu oli niin laajaa ja ylivoimaista, että mielenkiinto asiaan päättyy tähän tosiasiaan, kuten myös uskallus tehdä näitä tekoja.

    • jmjjkhy

      Valehtelette kaikki! Olen Klenkka Vääpeli niiku stallari ja tunnette, niiku stallari että huudan aina kaikille niiku stallari "Valehtelette! " Se antaa kivatipan niiku stallari kikkelini päähän niiku stallari.

    • juoruretki

      -- onko toi nyt niin ihmeellistä jos kaverit olisivat ilta hämärässä , kossupullot repussa --käyneet kattelemassa petsamon nikkelissä ympäristö ongelmia ja tiedottaneet asiasta ympäristöministeriölle ja CIA lle.

      • Hyvä mies ..,

        Ei 70-luvulla ollut enää tarvetta maapartioille. Ensin tuli U2 ja sitten vakoilusateliitit. Tuo 70-luku on ns urbaania legendaa ainakin säilyä osin että olisi NL:Summa summarum är jag nöjd med mitt Nova men kommer nog att införskaffa ett XGK att använda ifall tillgången på bra bränsle blir begränsad. Har dock hamstrat Statoil-blå i min BOL samt ett par dunkar hemma. n puolella käyty patikoimassa. Se oli kauan ennen 70-lukua.


    • VeikkoIlmari88

      Paavo Suoranta oli pappani veli... Niin oli kunnian mies, ettei koskaan sodasta perheelleen tai sukulaisilleen puhunut...niin kuin ei pappanikaan!

    • Vikkiläinen

      Taunoko oli pappasi? Tauno Suoranta oli myös kaukopartiomiehiä.

      "Paavo Suoranta oli pappani veli.."

      • VeikkoIlmari88

        Veikko Suoranta


    • IhmemiesBandusson

      Kaukopaertiot eivät saanet aikaan kuin näpertelyä, ilmavoimilla oli kaikki strateginen tiedustelutieto, mutta heitä ei kuunneltu.

      • Kyllä kuunneltiin!!

        Kaikki tiedustelutieto koottiin ja käsiteltiin.
        Kuinka hyvin se hyödynnettiin, on toinen asia.
        Tärkeä tietolahde oli radiokuuntelu,. Myös toisten maiden tiedustelua hyödynnettiin.

        Kaukopartiot toivat tärkeitä tietoja mm rintaman takaisista joukoista ja huoltolaitoksista.


    • Aitiopaikalta

      Kuunteleminen on hyvä asia, mutta sillä tavalla ei saa selvää ryssän toilailuista.

    • Tiedustelua oli

      puolin ja toisin. Suomen osuus oli pikkuperunoita isojen poikien rinnalla.

      NL vakoili Suomea laajamittaisesti. Olihan sillä kätyreinään mm. SKDL ja SKP.

      Suorannan elämäkerta on siinä määrin totta kuin epäselvä asia voi olla.

    • Anonyymi

      Ei näitä kaukopartiomiesten tekemisistä tiedäkään kuin erittäin pieni joukko suomessa ja luulenpa ja tiedänkin että ,suomalaiset olivat paljon pidemmällä vastavakoilussa kuin kommarit arvasivatkaan.

      • Anonyymi

        Sittenhän ne olisivat voineet tietää enemmän kuin lentäjät suurhyökkäysvalmisteluista, mutta eivät tienneet. Vaikea sano, mitä maata tai aatetta joku Vorho palveli, kun viihtyi itämailla paremmin kuin täällä.


    • Anonyymi

      Moni lähti pois kokonaan Suomesta.

      Toimiihan toi kuuntelu tälläkin hetkellä Tikkakoskella.

      Opiskelin 5 v kylmän sodan aikakautta Suomessa ja itämeren maissa.

      Partioita kävi 50-luvulla rajan takana.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olipas mielenkiintoinen juttu Rautulaisessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2845
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1244
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1165
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1064
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      972
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      221
      924
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      112
      875
    Aihe