Herran Jeesuksen Kristuksen käsky saarnata Jumalan valtakuntaa ja Jeesusta Kristusta hyvänä uutisena löytyy evankeliumeista ja apostolien teoista. Ei kukaan, joka on tutustunut Raamattuun voi olla tietämätön tuosta käskystä. Annetusta käskystä huolimatta, monikaan ei tottele Poikaa, eikä näinollen Jeesusta Kristusta koskevaa hyvää uutista.
Apostolien teot 1:8 KR-92
"8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Matteus 28:19, 20 KR-92
"19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Matteus 5:19 KR-92
"19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi."
Johannes 14:23
Jeesus sanoi hänelle vastaukseksi: "Jos joku rakastaa minua, niin hän noudattaa minun sanaani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja teemme hänen luokseen asuinsijamme."
Matteus 24:14 KR-92
"14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."
Markus 13:10 KR-92
"10 Mutta sitä ennen on evankeliumi julistettava kaikille kansoille."
Ilmestys 14:6 KR-92
"6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille."
Apostolien teot 8:12 KR-92
"12 Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
Kapina Kristusta vastaan!
14
831
Vastaukset
- häärit?
Jeesus sanoi, että "joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan" ; "joka ei kanssani kokoa, se hajottaa".
On ymmärrettävää, että kokoaja on Kristus Jeesus, kun taas hajottajan täytyy olla Saatana Panettelija.
Kummanko riveissä seisot, SINÄ palstalla hääräävä, ex-Jt?>>Kummanko riveissä seisot, SINÄ palstalla hääräävä, ex-Jt?
Onks pakko olla jommankumman riveissä jossei taho?- Hoksää
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Kummanko riveissä seisot, SINÄ palstalla hääräävä, ex-Jt?
Onks pakko olla jommankumman riveissä jossei taho?Et taida ymmärtää lukemaasi???!!!
Kristus Jeesus nimenomaan sanoi, että on joko-tai.
"Joka ei ole puolellani, se on minua vastaan" ; " joka ei kanssani kokoa, se hajottaa" - Markku_Meilo
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Kummanko riveissä seisot, SINÄ palstalla hääräävä, ex-Jt?
Onks pakko olla jommankumman riveissä jossei taho?>>Onks pakko olla jommankumman riveissä jossei taho?
Vartiotorniseuralla sekä sen emämaan pressalla on samanlainen suuruudenhullu asenne. Eikä se jääne siihen, käsittääkseni islaminuskossa on sama asenne, on siinä vaikka hinduilla ihmettelemistä. Markku_Meilo kirjoitti:
>>Onks pakko olla jommankumman riveissä jossei taho?
Vartiotorniseuralla sekä sen emämaan pressalla on samanlainen suuruudenhullu asenne. Eikä se jääne siihen, käsittääkseni islaminuskossa on sama asenne, on siinä vaikka hinduilla ihmettelemistä.>>Vartiotorniseuralla sekä sen emämaan pressalla on samanlainen suuruudenhullu asenne.
Näyttäisi siltä, että kaikki itsestään liikoja luulevat tahot ovat valmiita jakamaan ihmiset ystäviin ja vihollisiin, muita vaihtoehtoja sen ihmeemmin punnitsematta.
>>Eikä se jääne siihen, käsittääkseni islaminuskossa on sama asenne, on siinä vaikka hinduilla ihmettelemistä.
Puhumattakaan ihmisistä, jotka eivät välttämättä halua seisoa kenenkään joukoissa - tai vihollisjoukoissa. Puolueettomuus taitaa olla äärijärjestöille (vt-seura mukaan luettuna) jonkinlainen punainen vaate. Puolensa olisi pakko valita vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai no, ei se niin pakko ole, jos ei valitse ollenkaan puoliaan on kaikkien vihollinen, näin kärjistetysti. Oo nyt siinä sitten.Hoksää kirjoitti:
Et taida ymmärtää lukemaasi???!!!
Kristus Jeesus nimenomaan sanoi, että on joko-tai.
"Joka ei ole puolellani, se on minua vastaan" ; " joka ei kanssani kokoa, se hajottaa">>Et taida ymmärtää lukemaasi???!!!
Ymmärrän.
>>Kristus Jeesus nimenomaan sanoi, että on joko-tai.
Onhan tuo pikkuisen arsenaalista, että joutuu valitsemaan puolensa vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa, eikö sinusta? Noh, sellaista se uskonto teettää.
>>"Joka ei ole puolellani, se on minua vastaan" ; " joka ei kanssani kokoa, se hajottaa"
Mitä minä hajoitan jos en ole uskonnon kanssa missään tekemisissä? Eli en sen enempää jeesuksen kuin saatanankaan touhuihin osallistu?- ajatella
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Vartiotorniseuralla sekä sen emämaan pressalla on samanlainen suuruudenhullu asenne.
Näyttäisi siltä, että kaikki itsestään liikoja luulevat tahot ovat valmiita jakamaan ihmiset ystäviin ja vihollisiin, muita vaihtoehtoja sen ihmeemmin punnitsematta.
>>Eikä se jääne siihen, käsittääkseni islaminuskossa on sama asenne, on siinä vaikka hinduilla ihmettelemistä.
Puhumattakaan ihmisistä, jotka eivät välttämättä halua seisoa kenenkään joukoissa - tai vihollisjoukoissa. Puolueettomuus taitaa olla äärijärjestöille (vt-seura mukaan luettuna) jonkinlainen punainen vaate. Puolensa olisi pakko valita vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai no, ei se niin pakko ole, jos ei valitse ollenkaan puoliaan on kaikkien vihollinen, näin kärjistetysti. Oo nyt siinä sitten.Uskon kuitenkin, että tiukukin sen tietää, ettei kaikissa asioissa ole ns. keskustapuoluetta. Esim. tämäasia on yksi niistä. Jos et usko, niin olet auttamattomasti siellä toisellapuolella vaikket pätkääkään olisi siitä kiinnostunut. Niin se vaan tässätapauksessa on. Mitä sinulla on esmes. vuorisaarnaa vastaan, jopa hindut pitävät sitä hyvänä (Kandhi kehui yhdeksi parhaista teksteistä mitä oli milloinkaan lukenut) ja monta muuta Herran opetusta. Ei niihin pakko uskoa ole, mutta kyllä ateismissa itsessään on paljon uskomattomapiakin oppeja mitkä sinä nielet kakistelematta kunhan ne vain kiltävät uskon.
ajatella kirjoitti:
Uskon kuitenkin, että tiukukin sen tietää, ettei kaikissa asioissa ole ns. keskustapuoluetta. Esim. tämäasia on yksi niistä. Jos et usko, niin olet auttamattomasti siellä toisellapuolella vaikket pätkääkään olisi siitä kiinnostunut. Niin se vaan tässätapauksessa on. Mitä sinulla on esmes. vuorisaarnaa vastaan, jopa hindut pitävät sitä hyvänä (Kandhi kehui yhdeksi parhaista teksteistä mitä oli milloinkaan lukenut) ja monta muuta Herran opetusta. Ei niihin pakko uskoa ole, mutta kyllä ateismissa itsessään on paljon uskomattomapiakin oppeja mitkä sinä nielet kakistelematta kunhan ne vain kiltävät uskon.
>>Uskon kuitenkin, että tiukukin sen tietää, ettei kaikissa asioissa ole ns. keskustapuoluetta.
Jäärä kun on, niin ei halua tietää.
>>Jos et usko, niin olet auttamattomasti siellä toisellapuolella vaikket pätkääkään olisi siitä kiinnostunut.
Kuvastaa hyvin sitä valinnanvapautta, jota koko raamattu julistaa. Se ei ole valinnanvapautta nähnytkään.
>>Mitä sinulla on esmes. vuorisaarnaa vastaan
Jospa minulla ei ole sitä vastaan mitään.
>>Ei niihin pakko uskoa ole, mutta kyllä ateismissa itsessään on paljon uskomattomapiakin oppeja mitkä sinä nielet kakistelematta kunhan ne vain kiltävät uskon.
En ole tietääkseni niellyt ateismi- nimistä käsitettä millään tavalla. Onko minun oltava jotain? Tässä tapauksessa ateisti? Jos minulla yksinkertaisesti ei ole mitään kantaa suuntaan tai toiseen, eikä edes halua moiseen, niin mihin laatikkoon minut silloin laitetaan? Vai onko pakko laatikoida ollenkaan?
Olen niin kutsutussa tyvenessä. Katsos kun riittävästi ammentaa eri puolelta informaatiota, sitä saattaa tulla siihen lopputulokseen, että kukaan ei tiedä toistaan paremmin mikä merkitys tällä maailmalla on. Vähintäänkin tuhansia vuosia ihmiset ovat yrittäneet sitä selvittää. Tulos on tähän asti pyöreä nolla sillä saralla. Mitäpä jos muutamat meistä elävätkin elämänsä ihan sellaisena kuin se on tarjoiltu, eivätkä tuhlaa koko elämäänsä sellaiseen, minkä selvittäminen on vähintäänkin epärealistista. Onko heidät aivan pakko lokeroida jonnekin saatanalliselta kalskahtavaan laatikkoon?
Se on sen sadasosasekunnin jälkeen selvää kun me täältä lähdemme, että oliko niitä jumaluuksia olemassa tahi ei. Jos ei, ehdinkö asiaa suremaan tai kärsinkö siitä jotenkin? En muistaakseni kärsinyt olemattomuudestani ennen aikaani, ja siitä tuskin kärsin täten aikani jälkeenkään. Jos taas jokin jumaluus haluaa lukea elämän cv:ni ja asettaa siitä tuomiolle, sekin tapahtukoon aivan rauhassa. Olen nimittäin sitä mieltä näistä jumaluuksista, että ovat antaneet erittäin huonon ja moniselitteisen käyttöohjekirjan luomuksilleen, ettei sen huomiotta jättämisestä olisi reilua ketään tuomiolle asettaa. Vaikka toisaalta ohjekirjansa mukaan nuo kaikkeuden vartijat eivät niin reiluudesta välitäkään, joten so not.
- benedi
Mitä asioita Jeesus käski sitten noudattaa? No jos noudatte lakia, niin miksi teette itsellenne jeesuksesta kuvia? " Älä pidä muita jumalia minun rinnallanani" tai " Minkämuotoiseksi te minut teette, että minä sellainen olisin"
Opetattehan että Jeesus on Jumala. " Alussa oli Sana jne...
Entäs tämä kuusi päivää tee työtä...mutta 7. s päivä on Herra sinun jumalasi sapatti. Jos keskiviikko on keskellä viikkoa, niin eikö lepopäivä tule lauantaiksi?- Joku toinen...
mennä uskonnot vähän niinku sekasin!! Mut ei se mitään... parempi onni ensi kerralla!
- Trubaduuri
Sellainen ihminen joka ei tottele Kristusta ei siis usko Kristusten sanomaan kapinoi vain häntä vastaan!
Eikä tosiaankaan riitä että ihminen uskoo Kristuksen olemassa oloon.- Lardyn
>>Eikä tosiaankaan riitä että ihminen uskoo Kristuksen olemassa oloon.>>
Aivan, eikä riitä pelkästään sekään, että uskoo Kristuksen Jeesuksen Isän, Jumalan, olemassaoloon.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jaak.2.html
"19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi." - Trubaduuri
Lardyn kirjoitti:
>>Eikä tosiaankaan riitä että ihminen uskoo Kristuksen olemassa oloon.>>
Aivan, eikä riitä pelkästään sekään, että uskoo Kristuksen Jeesuksen Isän, Jumalan, olemassaoloon.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jaak.2.html
"19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi."Sehän on tietenkin usko 'a ja o' jotta se ilmenee jotenkin jokaisessa teoissa joita teemme ja eihän uskoa voi muuten toteuttaa kuin tekemällä sitä todeksi. Tuossa avauksessa lähinnä tarkoitettiin Kristusta, joten otin vain kantaa häneen ja hänen rooliinsa, sillä onhan hän ainoa oikea hyvä Paimen kaiken muun lisäksi.
- koo.koo
Satuolento Jeesuksen suuhun on pistetty kaikenlaista stooria.
Puhut Jeesuksen käskyn noudattamisesta. Miten olet totellut tätä käskyä?
Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."
************
Tai vaahtoat tietäväsi, että Jeesus tuomitsee.
Ei ainakaan tämän mukaan. Sinulle on valehdeltu päin naamaa, kuten huomaat.
Joh. 12:47 "Ja jos joku kuulee minun (Jeesuksen) sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman."
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joh. 8:15 "Te tuomitsette lihan mukaan; minä (Jeesus) en tuomitse ketään."
**********
Entäs ex jt suhtautuminen (ns. karttaminen) tässä valossa?
`
1. Joh. 3:15 "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi."
1. Joh. 4:20-21 "Jos joku sanoo: Minä rakastan Jumalaa, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija ... joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä."
***********
Lopuksi hyvin selväsanaisesti Jeesuksen oma näkemys puuhailustaan.
Joh. 5:31 "Jos minä (Jeesus) itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä."
Joh. 8:14 "Jeesus vastasi ja sanoi heille: Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä ..."
Joh. 8:18 "Minä (Jeesus) olen se, joka todistan itsestäni."
Voiko sitä enää selvemmin satuolento ilmaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645604Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411349Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776654Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23105Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.132394Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle22213