Alkaa olla ikää sen verran, et aloin muistelemaan
lapsuuttani vorssassa. Ekat muistikuvat mm. kun vorssamarketin paikalla oli navetta ja torin kulmalla liikenne ympyrä. Vartuin viksberkissä. Muutin 80-luvulla enkä oo sen jälkeen käynyt siä.
Jaksaisko joku kertoo mitä näille hemmoille/ilmestyksille kuuluu nykyisin?
1. Oikka H Oinonen
2. Reiska Sinervä
3. Pete Vehmanen
4. romaanipoika Timi
5. Heimo Hive
6. Eero Nylund
7. Mikkola&Banjo
8. Vehmasen Jape
9. Veljes porukka Musta Syyskuu
10. Jykä Arnivaara
11. Jääkonekuskit Mara, Rauski, Nuolijärvi
12. Järven Jouni
13. Forsbergin Olli
Entä onko parhaat ruokapaikat viä olemassa?
14. Aipan kioski
15. Snakkari
16. kolmeysi
17. Hakalan tori hotsit
18. Marttiinin piirakat torilta
hauskoja muistoja vorssasta, help?
110
17352
Vastaukset
- on kuollut(herran kiitos)
ja ruokapaikkoja tullut sunsaasti lisää
- mainitsemistasi
ihmisistä viettää aivan tavallista perhe-elämää. Jotkut ovat rikastuneet, toiset köyhtyneet. Jotkut istuvat suljetuissa paikoissa, toiset ovat muuttaneet pois. Jotkut ovat jopa kuolleet. Itse saat arvata kuka mitäkin.
- Kiva paikka:
Ja ennenvanhaan oli sanonta:" Forssan vitut ja bilnääsiin kirveet" ja harmitta ku nuo ekat ei oo natsanneet??
- muisti_peli65
1. Oikka H Oinonen
2. Reiska Sinervä ( perheellinen)
3. Pete Vehmanen
4. romaanipoika Timi
5. Heimo Hive ( elää)
6. Eero Nylund ( maisteri, kuollut, maisterin elämänkerta oli myös forssan lehdessä)
7. Mikkola&Banjo
8. Vehmasen Jape
9. Veljes porukka Musta Syyskuu ( elossa, perheellisiä)
10. Jykä Arnivaara
11. Jääkonekuskit Mara, Rauski, Nuolijärvi
12. Järven Jouni
13. Forsbergin Olli ( kuollut)
Entä onko parhaat ruokapaikat viä olemassa?
14. Aipan kioski ( ei toiminnassa)
15. Snakkari ( ei toiminnassa)
16. kolmeysi ( ei toiminnassa)
17. Hakalan tori hotsit ( ei toiminnassa)
18. Marttiinin piirakat torilta
Nämä tuli mieleen näin äkkiä....- tähän ettää
1. Oikka H Oinonen on perheelinen
- fotovorssast
- Kiitämme
Sattumalta olenkin juuri kaivannut lisää näkymiä tuohon(kin) osaan ammoista Kartanonkatua.
H. - ei tuo mainittu - O.
- aiknouw
Hilkka En tiedä khyll sukunimee mutta hauska tyyppi silti. :D
- kertokaa, si
Löysin tämän sivuston sattumalta ja innoissani
hetin kysymykseni mm. henkilöistä. Ei ollut ehkä korrekti tapa. Kaikkiin hemmoihin kuitenkin liittyy joku muisto ja tarina ja olen tuntenut kaikki jossain vaiheessa lapsuuttani tai nuoruuttani.
Vorssa on hieno paikka ja jokainen jannu oli ilman ennakkoluuloja tutustumisen arvoinen.
Mm. Eron kanssa futista lammilla, Ollin kanssa korista talsoilassa, Japen kanssa ekat kännit Makkaramäessä jne jne.
Kiitos paljon Wanhasta kuvasta! Se pääsee seinälle!
Kaikkea hyvää sinne täältä kaukaa kenguruitten maasta. Tarvii lähtee yövuoroon.
Pitäkääs lippu korkeella!- tätä
palstaa vasta tänään. Jos vielä, lueskelet tätä, niin kirjoittele. Itsekin oon viksperistä lähtöisin, vieläkin täälläpäin. Veli oli Eeron luokkakaveri. Ollaan kai samaa ikäluokkaa?
- Roy Donary
tätä kirjoitti:
palstaa vasta tänään. Jos vielä, lueskelet tätä, niin kirjoittele. Itsekin oon viksperistä lähtöisin, vieläkin täälläpäin. Veli oli Eeron luokkakaveri. Ollaan kai samaa ikäluokkaa?
Tuttuja nimiä oli niin iso liuta että saattaapi olla että oltais joskus törmäilty. (mun nicki aukee kyllä tutuille kun hetken lausuu ääneen ja maistelee)
Itse asustelen Raisiossa nykyään korviamyöten taloveloissa :)
Terkkuja vaan vaikkei tunnettaiskaan. Forssa oli tohon aikaan kyllä niin pieni että epäilen etteikö ainakin naamalta tuttuja oltais. - nikki?
Roy Donary kirjoitti:
Tuttuja nimiä oli niin iso liuta että saattaapi olla että oltais joskus törmäilty. (mun nicki aukee kyllä tutuille kun hetken lausuu ääneen ja maistelee)
Itse asustelen Raisiossa nykyään korviamyöten taloveloissa :)
Terkkuja vaan vaikkei tunnettaiskaan. Forssa oli tohon aikaan kyllä niin pieni että epäilen etteikö ainakin naamalta tuttuja oltais.^
Isopasi? - Minäpä se
nikki? kirjoitti:
^
Isopasi?Mutta eihän sen mikään salaisuus pitänykkään olla.
- niin..
Minäpä se kirjoitti:
Mutta eihän sen mikään salaisuus pitänykkään olla.
Juu juu, ei pitänytkään. Hetken aikaa meni maistellessa: Roy Donary, Roy Donary.. Sitten seurasi äkillinen oivalluksen hetki :).
- nnxxxx
Roy Donary kirjoitti:
Tuttuja nimiä oli niin iso liuta että saattaapi olla että oltais joskus törmäilty. (mun nicki aukee kyllä tutuille kun hetken lausuu ääneen ja maistelee)
Itse asustelen Raisiossa nykyään korviamyöten taloveloissa :)
Terkkuja vaan vaikkei tunnettaiskaan. Forssa oli tohon aikaan kyllä niin pieni että epäilen etteikö ainakin naamalta tuttuja oltais.Eikös asukasluku ole pudonnut n. 17000:een siitä n. 20000:sta mitä se oli 70-luvulla?
Tosin tuo kuva voisi olla 60-luvulta. Asuin itse Torinkaaressa sen verran kun lyseota
kävin. Siis alkaen v. 1967...
- sigge
Moro..olen liikkunu forssas 80-luvul ja tunsin maisterin ja vehmasen japen..olin japelle kuskinakin monet kerrat..mistähän sais ton maisteri nylundin elämäkertakirjoituksen..forssan lehestä vai?
- RoyDonaryaito
...ei sellasta oo olemassakaan. Jos tulis, voisin minäkin jutun pari kertoa.
Liioiteltuja ovat legendat nuo.
Alkoholisoitunut paskalle haiseva juoppo, siinä ehkä se täsmällisin totuus.
Sain/jouduin seuraamaan tuonkin legendan loppumetrejä, ei raportoitavaa. Tarinarikas ukkohan tuo oli, mut nyt jälkeen tutkittuani, osa repertuaarista oli ulkoaopeteltua Martti Innasta tms.
En tiedä mitenkä paljon Eero omaa historiaansa väritti, ehkä paljonkin, Turussa kuitenkin ei toivottu henkilö oli. Kupru pari, tiedä häntä, olin saada turpaani kun tunnustin tuntevani hänet.
"Bronxin" (makasiinit siinä keskuskoulun kupeessa, loimijoen rannalla) silloisista monikymmenpäisistä vakiokäyttäjistä ei ole moni elävienkirjoissa. Istuin tuolla itsekin, usein, aamusta iltaan. Join ja yritin tulla alkoholistiksi. Ei musta ollu siihen! Moni joka opetti, koiranputkee pukkaavat he. Mun oli pakko välillä syödä! Urheilutasta vai mikä lie, laatta lensi jos tyhjään mahaan joi. Ja kun oksensi, ei tullut känniin, mut niinko sanottua, kovin on historian värikynät "Maisteria" retusoinu. Paskahousu juoppo joka usein laski alleen. Osasi pari latinalaista heittoa tyyliin: Facta non verba (totuus ei pala) tai nomen est omen (nimi on enne) mäkin noi osaan, peruskoulupohjalta.)
Luonnonhistoriallisewssa museossa on ötökkä poikineen. Keräilijän nimeä bongatessa voi yllättyä, Eero tunsi ötökät. Ja jumalattoman määrän kasveja. Mut ei maisteriks asti, koskaan. Te annoitte tittelin ja Eerohan otti. Lukupohjaa tittelillä ei ole. - rd
RoyDonaryaito kirjoitti:
...ei sellasta oo olemassakaan. Jos tulis, voisin minäkin jutun pari kertoa.
Liioiteltuja ovat legendat nuo.
Alkoholisoitunut paskalle haiseva juoppo, siinä ehkä se täsmällisin totuus.
Sain/jouduin seuraamaan tuonkin legendan loppumetrejä, ei raportoitavaa. Tarinarikas ukkohan tuo oli, mut nyt jälkeen tutkittuani, osa repertuaarista oli ulkoaopeteltua Martti Innasta tms.
En tiedä mitenkä paljon Eero omaa historiaansa väritti, ehkä paljonkin, Turussa kuitenkin ei toivottu henkilö oli. Kupru pari, tiedä häntä, olin saada turpaani kun tunnustin tuntevani hänet.
"Bronxin" (makasiinit siinä keskuskoulun kupeessa, loimijoen rannalla) silloisista monikymmenpäisistä vakiokäyttäjistä ei ole moni elävienkirjoissa. Istuin tuolla itsekin, usein, aamusta iltaan. Join ja yritin tulla alkoholistiksi. Ei musta ollu siihen! Moni joka opetti, koiranputkee pukkaavat he. Mun oli pakko välillä syödä! Urheilutasta vai mikä lie, laatta lensi jos tyhjään mahaan joi. Ja kun oksensi, ei tullut känniin, mut niinko sanottua, kovin on historian värikynät "Maisteria" retusoinu. Paskahousu juoppo joka usein laski alleen. Osasi pari latinalaista heittoa tyyliin: Facta non verba (totuus ei pala) tai nomen est omen (nimi on enne) mäkin noi osaan, peruskoulupohjalta.)
Luonnonhistoriallisewssa museossa on ötökkä poikineen. Keräilijän nimeä bongatessa voi yllättyä, Eero tunsi ötökät. Ja jumalattoman määrän kasveja. Mut ei maisteriks asti, koskaan. Te annoitte tittelin ja Eerohan otti. Lukupohjaa tittelillä ei ole....kun noista Vehmasista kyselit, samaa sukua, joskin kaukaa, oon itekin. Ja ettei tarviis erikseen kysellä, kyllä, Jape R.I.P. ja Toni R.I.P. oli sukulaisia, ja Pete on samaa sakkia. Munkin pikkuserkku.
- rd
rd kirjoitti:
...kun noista Vehmasista kyselit, samaa sukua, joskin kaukaa, oon itekin. Ja ettei tarviis erikseen kysellä, kyllä, Jape R.I.P. ja Toni R.I.P. oli sukulaisia, ja Pete on samaa sakkia. Munkin pikkuserkku.
....herra noki/kana/kolari no jotain sinnepäin,... :D Hieno blogi ja kiitos tunnustuksesta!
Kunhan kirjan tempaset, lähtee vähän lähimuististakin. Ihmisiä ei kehtaa julkisesti muistella, tai toki, muttei tekemisiään. - samana2
RoyDonaryaito kirjoitti:
...ei sellasta oo olemassakaan. Jos tulis, voisin minäkin jutun pari kertoa.
Liioiteltuja ovat legendat nuo.
Alkoholisoitunut paskalle haiseva juoppo, siinä ehkä se täsmällisin totuus.
Sain/jouduin seuraamaan tuonkin legendan loppumetrejä, ei raportoitavaa. Tarinarikas ukkohan tuo oli, mut nyt jälkeen tutkittuani, osa repertuaarista oli ulkoaopeteltua Martti Innasta tms.
En tiedä mitenkä paljon Eero omaa historiaansa väritti, ehkä paljonkin, Turussa kuitenkin ei toivottu henkilö oli. Kupru pari, tiedä häntä, olin saada turpaani kun tunnustin tuntevani hänet.
"Bronxin" (makasiinit siinä keskuskoulun kupeessa, loimijoen rannalla) silloisista monikymmenpäisistä vakiokäyttäjistä ei ole moni elävienkirjoissa. Istuin tuolla itsekin, usein, aamusta iltaan. Join ja yritin tulla alkoholistiksi. Ei musta ollu siihen! Moni joka opetti, koiranputkee pukkaavat he. Mun oli pakko välillä syödä! Urheilutasta vai mikä lie, laatta lensi jos tyhjään mahaan joi. Ja kun oksensi, ei tullut känniin, mut niinko sanottua, kovin on historian värikynät "Maisteria" retusoinu. Paskahousu juoppo joka usein laski alleen. Osasi pari latinalaista heittoa tyyliin: Facta non verba (totuus ei pala) tai nomen est omen (nimi on enne) mäkin noi osaan, peruskoulupohjalta.)
Luonnonhistoriallisewssa museossa on ötökkä poikineen. Keräilijän nimeä bongatessa voi yllättyä, Eero tunsi ötökät. Ja jumalattoman määrän kasveja. Mut ei maisteriks asti, koskaan. Te annoitte tittelin ja Eerohan otti. Lukupohjaa tittelillä ei ole.itsellesi.
- nnxxxx
RoyDonaryaito kirjoitti:
...ei sellasta oo olemassakaan. Jos tulis, voisin minäkin jutun pari kertoa.
Liioiteltuja ovat legendat nuo.
Alkoholisoitunut paskalle haiseva juoppo, siinä ehkä se täsmällisin totuus.
Sain/jouduin seuraamaan tuonkin legendan loppumetrejä, ei raportoitavaa. Tarinarikas ukkohan tuo oli, mut nyt jälkeen tutkittuani, osa repertuaarista oli ulkoaopeteltua Martti Innasta tms.
En tiedä mitenkä paljon Eero omaa historiaansa väritti, ehkä paljonkin, Turussa kuitenkin ei toivottu henkilö oli. Kupru pari, tiedä häntä, olin saada turpaani kun tunnustin tuntevani hänet.
"Bronxin" (makasiinit siinä keskuskoulun kupeessa, loimijoen rannalla) silloisista monikymmenpäisistä vakiokäyttäjistä ei ole moni elävienkirjoissa. Istuin tuolla itsekin, usein, aamusta iltaan. Join ja yritin tulla alkoholistiksi. Ei musta ollu siihen! Moni joka opetti, koiranputkee pukkaavat he. Mun oli pakko välillä syödä! Urheilutasta vai mikä lie, laatta lensi jos tyhjään mahaan joi. Ja kun oksensi, ei tullut känniin, mut niinko sanottua, kovin on historian värikynät "Maisteria" retusoinu. Paskahousu juoppo joka usein laski alleen. Osasi pari latinalaista heittoa tyyliin: Facta non verba (totuus ei pala) tai nomen est omen (nimi on enne) mäkin noi osaan, peruskoulupohjalta.)
Luonnonhistoriallisewssa museossa on ötökkä poikineen. Keräilijän nimeä bongatessa voi yllättyä, Eero tunsi ötökät. Ja jumalattoman määrän kasveja. Mut ei maisteriks asti, koskaan. Te annoitte tittelin ja Eerohan otti. Lukupohjaa tittelillä ei ole.että se tarinan mukaan oli joskus polkenut pyörällä Turun keskustan läpi.
Sitten elämänsä loppuvaiheilla sen isäkin olisi hermostunut siihen ja puukottanut - mutta ei pahasti.
Kyllä maisteri kovin älykkääksi mainittiin aikanaan, siis esim. 70-luvun alkupuolella. - Vanha vorssalainen
nnxxxx kirjoitti:
että se tarinan mukaan oli joskus polkenut pyörällä Turun keskustan läpi.
Sitten elämänsä loppuvaiheilla sen isäkin olisi hermostunut siihen ja puukottanut - mutta ei pahasti.
Kyllä maisteri kovin älykkääksi mainittiin aikanaan, siis esim. 70-luvun alkupuolella.Velmalan Lasse pyöräili alasti Turun läpi (Eeron kaveri). Hymylehti teki asiasta uutisen kuvineen. Eero oli paljon fiksumpi, kuin mitä hänen viimeiset vaiheensa Forssassa nähneet luulevat.
- Jykä 66
Perheellinen, velkainen (asunto), asunut Jyväskylässä vuodesta -91 ja odottaa aikuiseksi kasvamista. Samat muistot ja Aipan kuolematon slougani "rypyt sileiksi syömällä".
- snakkari
kaikki muistan ja oon joidenkin kans ollu tekemisissä vieläkin pete asuu makkaramäessä on aika hurja kämppä sillä...
- AIPAN TYTÄR
Hei, olen Aipan tytär. Isäni kuolematon iskulause on siis edelleen elossa vaikka Aippa itse on kuollut? Ihanaa! Pian Aipan kuolemasta on kolme vuotta.
- rd
AIPAN TYTÄR kirjoitti:
Hei, olen Aipan tytär. Isäni kuolematon iskulause on siis edelleen elossa vaikka Aippa itse on kuollut? Ihanaa! Pian Aipan kuolemasta on kolme vuotta.
Tarja?
- haj23kjh3
Hauskoja muistoja forssasta otsikkona ja sitten keräät listallisen rikollisia ja alkoholisteja.
Kertooko tämä olennaisen kyseisestä kylästä?- RD
JA KÄNNISSÄ NYT VAAN ON KIVEnPAA!
Kyllä siinä hauskuutta muistoiksi asti piisaa niille jotka jotain yleensäkin saattavat muistaa, joten turha rääpiä turhasta. Sun muistos on sun muistoja ja piste. Mallikansalaisten äänestyshän tää ei ollut muutoinkaan? - ettet
RD kirjoitti:
JA KÄNNISSÄ NYT VAAN ON KIVEnPAA!
Kyllä siinä hauskuutta muistoiksi asti piisaa niille jotka jotain yleensäkin saattavat muistaa, joten turha rääpiä turhasta. Sun muistos on sun muistoja ja piste. Mallikansalaisten äänestyshän tää ei ollut muutoinkaan?kirjoita eNää tänne.
- joka porukkaan
mehtuu monenlaista. Vorssassa vaan oli 80-luvulla
aika hauskaa elää nuoruus. Viikonloppukännit kuului asiaa
ja huumeita ei ollut.
Harva näistä viikolla joi ja eteenpäin menivät
jokainen omalla tavallaan.
Otetaas tähän lista parhaista flipperi ja videopelipaikoista:
1. Nasta auto (paljon myöhemmin pilvenmäen auto)
2. Plussa baari (Forssamarket)
3. sininen hetki ( centrumin=ekan kahvila )
4. koskisillan baari
5. keila baari
6. turuntien kesoil
7. paakkosen auto
8. Lehtovirran eteinen
9. hämeenkulman eteinen ( s market)
10. squash center
jäiks joku puuttuun??? - Wyatt Earp
Täyttyyköhän kirjoituksessasi kunnianloukkaus tai ainakin halventamista (viitaten mainitsemaasi listaan jossa henkilöiden nimet)?
- luvun muistoja
joka porukkaan kirjoitti:

jäiks joku puuttuun???Minä vietin nuoruuttani kuuskymmentäluvun alussa Forssassa. Silloin ei istuttu baareissa, mutta elokuvateattereita oli kolme ja niiden auloissa lämmittelimme ahkerasti. Alkoholia käytettiin vain kotihipoissa. Elokuvissa kävimme ahkerasti ja tansseissa Teatteritalossa. Teatteritalon sisäänkäynnissä lämmittelimme usein, samoin linja-autoaseman tuulikaapeissa.
Kirjoitteleekohan täällä muita samaan ikäluokkaan kuuluneita? - mietin,
Wyatt Earp kirjoitti:
Täyttyyköhän kirjoituksessasi kunnianloukkaus tai ainakin halventamista (viitaten mainitsemaasi listaan jossa henkilöiden nimet)?
asiallista tai hyvien tapojen mukaista se ei ainakaan ole.
50-luvulla meillä nuorilla oli tapana ryypätä, naida ja kuunnella savikiekkoja ja hyvin riitti harrastukseksi.
Hienoa muuten nähdä Wyat Erp oikein kirjoitettuna. - kesoil
mietin, kirjoitti:
asiallista tai hyvien tapojen mukaista se ei ainakaan ole.
50-luvulla meillä nuorilla oli tapana ryypätä, naida ja kuunnella savikiekkoja ja hyvin riitti harrastukseksi.
Hienoa muuten nähdä Wyat Erp oikein kirjoitettuna.moni varmaan muistaa tämän pullojen kerääjä olavi kainulaisen. on kai jo kuollut? tietääkö joku. nimittäin siitäkin liikkuu legendaaria tarinoita.
- tunnettu...
kesoil kirjoitti:
moni varmaan muistaa tämän pullojen kerääjä olavi kainulaisen. on kai jo kuollut? tietääkö joku. nimittäin siitäkin liikkuu legendaaria tarinoita.
ryönääjänä, kyllä hää on siirtynyt autuaamille ryönäysmaille jo vuosia sitten. Viksbergissä, Kurkelankadun takana kulkevan pyörätien varrella havaitsin silloin taannoin hänen hylätyn pyöränsä ja osan mukana kulkenutta, heräsi epäilys että asiat olivat huonosti. Olivat.
- RD
ettet kirjoitti:
kirjoita eNää tänne.
-taisin lupailla, kun otit nimimerkkinikin haltuusi suvereenisti.
Toi "N",... enemmän,..= eneNmän,.. Jumala ompi linnamme = Jumala oNpi linnamme,.. Kumppani = kuNppani,... opettele! :D Hyvä Roy susta tulee kun treenaat! - ulvot
RD kirjoitti:
-taisin lupailla, kun otit nimimerkkinikin haltuusi suvereenisti.
Toi "N",... enemmän,..= eneNmän,.. Jumala ompi linnamme = Jumala oNpi linnamme,.. Kumppani = kuNppani,... opettele! :D Hyvä Roy susta tulee kun treenaat!väärää kuuta. mä en tee kirjoitusvirheitä paitsi tyylisyistä. täällä on muitakin kuin me. n-mies tai -nainen en ole minä.
- Anonyymi
joka porukkaan kirjoitti:
mehtuu monenlaista. Vorssassa vaan oli 80-luvulla
aika hauskaa elää nuoruus. Viikonloppukännit kuului asiaa
ja huumeita ei ollut.
Harva näistä viikolla joi ja eteenpäin menivät
jokainen omalla tavallaan.
Otetaas tähän lista parhaista flipperi ja videopelipaikoista:
1. Nasta auto (paljon myöhemmin pilvenmäen auto)
2. Plussa baari (Forssamarket)
3. sininen hetki ( centrumin=ekan kahvila )
4. koskisillan baari
5. keila baari
6. turuntien kesoil
7. paakkosen auto
8. Lehtovirran eteinen
9. hämeenkulman eteinen ( s market)
10. squash center
jäiks joku puuttuun???Eikös tuo Eka-Marketin baarin nimi ollut Pellava? Ihan sellainen muistikuva minulla siitä on 80-luvulta. Sehän sijaitsi Kartanonkadun puolella myymälää ja silloin oli sivusisäänkäyntikin käytössä Kartanonkadun puolelta ja yksi kassakin sillä puolen. Oli muuten erittäin toimiva systeemi.
- memmmimi
Aipan kioski ei ole toiminnassa ja itse Aippa on kuollut 15.7.2006
- on ehkä
jo kuultu.
Aika monilla vanhemmat kuolevat lopulta. - RAAKA-ARSKA
on ehkä kirjoitti:
jo kuultu.
Aika monilla vanhemmat kuolevat lopulta.Tunsin aikoinaan kaikki listan nimet.Jape meni hirteen jo vuosia sitten,serkkunsa Hullu-pete kiusaa ihmisiä Talsoilassa vieläkin,aika sitkeehenkinen paskiainen.Vai miskä pitäis nimittää tyyppiä joka aloitaa "uransa" -70 luvulla nappaamalla pikkutytöiltä jäätelön Talsoilan kioskin pihalla ja heittää pari kertaa nuolaistuaan maahan...Mustan syyskuun poppoo on hyviä tyyppejä,tuli hilluttua Turuus aikoinaan.PedofiiliMaisteri on onneksi kuollut aikapäiviä sitten.Kuka kaipais.Joku varmaan vetää herneen nenäänsä näistä jutuista mutta siinäpähän vetää,totta on joka sana.Forssa on täynnä kaikenlaisia paskiaisia jotka esittää niin kovaa jätkää mutta on siellä toisaalta muutama helmikin.Järkevä ihminen ei siellä kuitenkaan asu.Onneksi on tullut aikoinaan kuittailtua sen verran että Salmet niin isä kuin poikakin saivat aikoinaan kunnolla kuonoonsa ja niin oli Hullu-Petekin hiljaista poikaa kun oli samassa selllissä aikoinaan Nokalla (enkä nyt tarkoita sitä Forssan hullujenhuonetta...)Forssa on kuoleva tuppukylä joka ansaitsee Pöhkiksensä ja konstaapeli Aarrelinnansa,Irwinistä ja PikkuMustasta puhumattakaan.Ja kyllä Hiskikin takaisin tulee kaikkien teidän riumuksenne kunhan vuodet vaan täyttyvät ja kakku pienennee...
- Räynynoja
RAAKA-ARSKA kirjoitti:
Tunsin aikoinaan kaikki listan nimet.Jape meni hirteen jo vuosia sitten,serkkunsa Hullu-pete kiusaa ihmisiä Talsoilassa vieläkin,aika sitkeehenkinen paskiainen.Vai miskä pitäis nimittää tyyppiä joka aloitaa "uransa" -70 luvulla nappaamalla pikkutytöiltä jäätelön Talsoilan kioskin pihalla ja heittää pari kertaa nuolaistuaan maahan...Mustan syyskuun poppoo on hyviä tyyppejä,tuli hilluttua Turuus aikoinaan.PedofiiliMaisteri on onneksi kuollut aikapäiviä sitten.Kuka kaipais.Joku varmaan vetää herneen nenäänsä näistä jutuista mutta siinäpähän vetää,totta on joka sana.Forssa on täynnä kaikenlaisia paskiaisia jotka esittää niin kovaa jätkää mutta on siellä toisaalta muutama helmikin.Järkevä ihminen ei siellä kuitenkaan asu.Onneksi on tullut aikoinaan kuittailtua sen verran että Salmet niin isä kuin poikakin saivat aikoinaan kunnolla kuonoonsa ja niin oli Hullu-Petekin hiljaista poikaa kun oli samassa selllissä aikoinaan Nokalla (enkä nyt tarkoita sitä Forssan hullujenhuonetta...)Forssa on kuoleva tuppukylä joka ansaitsee Pöhkiksensä ja konstaapeli Aarrelinnansa,Irwinistä ja PikkuMustasta puhumattakaan.Ja kyllä Hiskikin takaisin tulee kaikkien teidän riumuksenne kunhan vuodet vaan täyttyvät ja kakku pienennee...
Kiva lukea ja tunnistaa paljon asioita näistä keskusteluista. Itse en ole syntynyt Forssassa, mutta ihan muutaman vuoden ikäisestä nassikasta tuonne parikymppiseksi siellä elämääni elelin. Yliskylä ja Talsoilan koulu ovat lapsuuden alkutaipaleelta mielessä. Ei ole näkynyt juttuja tuosta Yliskylän ja kerrostalojen välisestä "sodasta" jota jossakin vaiheessa ennen Ylistalon rakentamista käytiin. Ei ole itsellänikään tarkkoja muistikuvia tuosta, mutta muistan että melkoista kivisotaa se oli ja ihmetyttää että ei siinä tainnut mitään vakavia loukkaantumisia sattua. Talsoilan jäillä tuli kaikki vapaa-aika vietettyä talvisin, tai sitten Yliskylän kaduilla katulätkän parissa.
Kaiken kaikkiaan tuntuu että Forssassa on jotenkin mitattu ihmistä vuosien varrella viinan kanssa läträämisen perusteella, itsekin siinä olin melko hyvä aikanaan. Noissa "legenda-listoissakin" on promillet aika hyvin kohdallaan (enimmäkseen). - mustaamiestä
Räynynoja kirjoitti:
Kiva lukea ja tunnistaa paljon asioita näistä keskusteluista. Itse en ole syntynyt Forssassa, mutta ihan muutaman vuoden ikäisestä nassikasta tuonne parikymppiseksi siellä elämääni elelin. Yliskylä ja Talsoilan koulu ovat lapsuuden alkutaipaleelta mielessä. Ei ole näkynyt juttuja tuosta Yliskylän ja kerrostalojen välisestä "sodasta" jota jossakin vaiheessa ennen Ylistalon rakentamista käytiin. Ei ole itsellänikään tarkkoja muistikuvia tuosta, mutta muistan että melkoista kivisotaa se oli ja ihmetyttää että ei siinä tainnut mitään vakavia loukkaantumisia sattua. Talsoilan jäillä tuli kaikki vapaa-aika vietettyä talvisin, tai sitten Yliskylän kaduilla katulätkän parissa.
Kaiken kaikkiaan tuntuu että Forssassa on jotenkin mitattu ihmistä vuosien varrella viinan kanssa läträämisen perusteella, itsekin siinä olin melko hyvä aikanaan. Noissa "legenda-listoissakin" on promillet aika hyvin kohdallaan (enimmäkseen).Oliks sulla mitkä luistimet?
Kelta tai punamusta nhällät, papukaija bauerit vai muoviset orbitit
vai peräti micronit?
Jollain oli punaiset muovititanit ja ne olikin ihmepelit.
Teräsuojia en viitti udella, koska kaikilla oli puiset punaiset. - Yliskylän Yllätys
mustaamiestä kirjoitti:
Oliks sulla mitkä luistimet?
Kelta tai punamusta nhällät, papukaija bauerit vai muoviset orbitit
vai peräti micronit?
Jollain oli punaiset muovititanit ja ne olikin ihmepelit.
Teräsuojia en viitti udella, koska kaikilla oli puiset punaiset.Taisi olla punamustat NHL merkkiset. Nuo punaiset muovititanit oli muistaakseni yhdellä Viksbergissä asuvalla kaverilla, joka ilmeisesti tuon luistimien värin velvoittamana on ajautunut työhön jossa ajellaan punaisilla autoilla.
- Joku vaa
RAAKA-ARSKA kirjoitti:
Tunsin aikoinaan kaikki listan nimet.Jape meni hirteen jo vuosia sitten,serkkunsa Hullu-pete kiusaa ihmisiä Talsoilassa vieläkin,aika sitkeehenkinen paskiainen.Vai miskä pitäis nimittää tyyppiä joka aloitaa "uransa" -70 luvulla nappaamalla pikkutytöiltä jäätelön Talsoilan kioskin pihalla ja heittää pari kertaa nuolaistuaan maahan...Mustan syyskuun poppoo on hyviä tyyppejä,tuli hilluttua Turuus aikoinaan.PedofiiliMaisteri on onneksi kuollut aikapäiviä sitten.Kuka kaipais.Joku varmaan vetää herneen nenäänsä näistä jutuista mutta siinäpähän vetää,totta on joka sana.Forssa on täynnä kaikenlaisia paskiaisia jotka esittää niin kovaa jätkää mutta on siellä toisaalta muutama helmikin.Järkevä ihminen ei siellä kuitenkaan asu.Onneksi on tullut aikoinaan kuittailtua sen verran että Salmet niin isä kuin poikakin saivat aikoinaan kunnolla kuonoonsa ja niin oli Hullu-Petekin hiljaista poikaa kun oli samassa selllissä aikoinaan Nokalla (enkä nyt tarkoita sitä Forssan hullujenhuonetta...)Forssa on kuoleva tuppukylä joka ansaitsee Pöhkiksensä ja konstaapeli Aarrelinnansa,Irwinistä ja PikkuMustasta puhumattakaan.Ja kyllä Hiskikin takaisin tulee kaikkien teidän riumuksenne kunhan vuodet vaan täyttyvät ja kakku pienennee...
noo Petekin vaikutti melko rauhalliselta nykyään tuli nähtyä olisikohan kuukausi aikaa. Tuumailtiin vaan, että liekköhän kaikki jutut totta.
- musta syyskuu jr
RAAKA-ARSKA kirjoitti:
Tunsin aikoinaan kaikki listan nimet.Jape meni hirteen jo vuosia sitten,serkkunsa Hullu-pete kiusaa ihmisiä Talsoilassa vieläkin,aika sitkeehenkinen paskiainen.Vai miskä pitäis nimittää tyyppiä joka aloitaa "uransa" -70 luvulla nappaamalla pikkutytöiltä jäätelön Talsoilan kioskin pihalla ja heittää pari kertaa nuolaistuaan maahan...Mustan syyskuun poppoo on hyviä tyyppejä,tuli hilluttua Turuus aikoinaan.PedofiiliMaisteri on onneksi kuollut aikapäiviä sitten.Kuka kaipais.Joku varmaan vetää herneen nenäänsä näistä jutuista mutta siinäpähän vetää,totta on joka sana.Forssa on täynnä kaikenlaisia paskiaisia jotka esittää niin kovaa jätkää mutta on siellä toisaalta muutama helmikin.Järkevä ihminen ei siellä kuitenkaan asu.Onneksi on tullut aikoinaan kuittailtua sen verran että Salmet niin isä kuin poikakin saivat aikoinaan kunnolla kuonoonsa ja niin oli Hullu-Petekin hiljaista poikaa kun oli samassa selllissä aikoinaan Nokalla (enkä nyt tarkoita sitä Forssan hullujenhuonetta...)Forssa on kuoleva tuppukylä joka ansaitsee Pöhkiksensä ja konstaapeli Aarrelinnansa,Irwinistä ja PikkuMustasta puhumattakaan.Ja kyllä Hiskikin takaisin tulee kaikkien teidän riumuksenne kunhan vuodet vaan täyttyvät ja kakku pienennee...
mä oon mustan syyskuun peten poika :D mut haluisin tietää enemmän tost jutust ku faija ei kerro :S
- Anonyymi
mustaamiestä kirjoitti:
Oliks sulla mitkä luistimet?
Kelta tai punamusta nhällät, papukaija bauerit vai muoviset orbitit
vai peräti micronit?
Jollain oli punaiset muovititanit ja ne olikin ihmepelit.
Teräsuojia en viitti udella, koska kaikilla oli puiset punaiset.papukaija bauerit ja sit muoviset micronit..
- kivaa lukea
vanhoja asioita,
muistan kyllä suurimman osan, mutta kirjoittaa ei osaisi, nimet ja tapahtumat eivät tulisi mieleen.
kiitos Teille.- -
Vieläkö siellä kulkee sellanen täti joka puhu itsekseen vai jumalallekko se puhu? Entäs elääkö Dimitri vielä?
- siinä kävi
- kirjoitti:
Vieläkö siellä kulkee sellanen täti joka puhu itsekseen vai jumalallekko se puhu? Entäs elääkö Dimitri vielä?
Kyyryssä kulkenut, uskonasioita itsekseen höpötellyt mummeli kuoli vuosia sitten vanhainkodilla. Dimitristä huolta pitänyt mamma kuoli ja Dimitri joutui/pääsi laitoshoitoon.
- naamakirjaan
Ainakin listan ensimmäinen on facebookissa ja sieltä löytyy helposti muitakin lapsuusaikaisia kavereita (tosin tällä listalla olevista moni tosiaan mullan alla). Kivempi kai kuullakin heiltä itseltään kuulumisia.
- KK
Onko Angliamies Punke vielä hapessa?
- kysäsin vaan
mikäs oli pappilan koiran nimi
moniko vielä muistaa sen
eli Kirkkoherra joisimaalla oli 50 luvulla koira.- ex forssalainen
klintin poikia?
ex forssalainen kirjoitti:
klintin poikia?
Jaa klintin poikia....eikstää make kankare ollu ennen klint sukunimeltään, muuttivat sukunimensä kankareeksi kun velipoika raiskas pikkupojan....taitaa olla ollu koko suku hulluja jo vuosikymmeniä..siis miltä vuosikymmeneltä meinasit et muistaaks joku klintin poikia?
- entinen käviä
vieläkö teatteri talolla on tanssia
tai järjestöjen talolla ? - Huikankehä5
Asuin Heikankehä vitosessa B rapussa 1982-1988 Hiven Heippa, Maisteri, Moso, Outinen, (Eelis vanha lukutaidoton metsuri) tuli aika tutuiksi. Kaikki muut on taivaassa. Mososta en ole varma, mutta jos elää vielä niin kyllä aika huonossa hapessa kaveri on.
Maisteri kertoi usein tällaisen tarinan kun hänen menneisyyttään kyseltiin. Väitti olleensa Turussa koulun opettajana, oppilailla oli luokkaretki ja häneen oli ihastunut yksi hänen oppilaistaan. Luokkaretkellä olisi tapahtunut jotain asiaan kuulumatonta ja hän sai kenkää opettajan hommista. Maisterin entinen vaimo ja tytär joka täytti 16 vuotta tuona Heikalla asumanani aikana, vuotta en tarkemmin muista. Muistan asian siitä kun maisteri itki kroktiilinkyyneleitä tyttären syntymäpäivänä, tyttären nimenkin olen muistavinaan, en viitsi sitä tähän kirjoittaa.
Maisteri asui rantalanmäessä isänsä kanssa muistaakseni Pusurinkadulla, vein sen aika usein autolla kotiin. Kerran kun päästiin pihalle, niin Eero sanoi tossa isä ampu mua. Vieraammille ihmisille Maisteri esitteli itsensä: Eero Johannes Nylund ammattitappaja Venetsuelasta lomalla.
Maisterin papereita kyseltiin usein. Vastaus oli: Ei ollut pientärahaa todistuksen ostamiseen.
Itse en ainakaan usko, että hänellä olisi oikea maisteri arvo ollut. Kyllä Maisteri aina lammillakin niitä lintuja oli tuntevinaan, mutta kyllä siinä porukassa oli helppo loistaa. Vaikka olisi joku sahannut sirkkelillä klapeja pusikossa, niin Maisteri olisi voinut äänen kertoa tulevan Kanarian hanhesta soidinmenojen aikaan. Ketään ei olisi kyseenalaistanut asiaa, koska maisteri niin sanoi.
Hauska seuramies hän oli, mutta viikossa kuuli kaikki mitä kuultavaa oli, ei puistokemistin arjessa voi tulla mitään uutta, ainoa jos linnassa jotain uutta kuuli. Ympyrät oli hyvin pienet, eikä kaveripiiri sitä nyt ainakaan rikkaammaksi tehnyt. Satunnaiselle ohikulkijalle joka silloin tällöin kuunteli pätkän Eeron juttuja riitti varmasti aika hyvääkin läppää.
Aluksi kun heikankehään muutin pidin Eeroa hyvin viisaana, ehkä hän olikin, alle kaksikymppisen silmin katsottuna. Ihminen jos pysähtyy johonkin vaiheeseen ja alkaa tuhoamaan jo olemassa olevaa. Asiaa voisi verrata nyt 30 vuotta vanhaan autoon, vanha auto on se mikä se on silloin ollut, ainoa suunta on rapistua mitään uutta siihen ei enää koskaan tule.
Tuli itsekkin aika rankasti sekoitettua elämää noina vuosina kun Heikankehän sivistyksessä asuin, naapurit oli lähes poikkeuksetta linnasta kotiutuvaa normaalia ihmistä, niin kuin isännöitsijä asian kertoi kun ihmettelin miksi naapurin ovi oli avattu sorkkaraudalla. Ei siinä sen kummempaa, jos jää avain kämppään sisälle niin haetaan naapurin kämpästä jerkku ja väännetään oman käpän ovi auki, että pääsee nukkumaan. Sanoin kerran taksikuskille aja heikankehä viiteen, tarkoitatko sitä nousevanauringontaloa kuski varmisti asian. Jos olisin taloon muuttaessani tiennyt asukkaat en olisi milloinkaan muuttanut, mutta kun en tiennyt.
Terkut vaan kaikille tutuille jotka tunnistavat, olen ollut 18 vuotta ilman alkoa ja kohta 9 vuotta ilman Bostonia.
Oli se minunkin kämppä aika luukku 12 m2 koppi mutta hyvin sinne väkeä mahtui ja röökinsavua.- vilielmo
Kyllä vaan se Eero-maisteri oli ainakin melkein maisteri. Tosi viisas kaveri, Kyproksella käynyt, sinibaretin ansainnut. Elämä vaan ajoi vähän vieraille raiteille, kaikki eivät jaksa pysyä ajan virrassa. Oli aikanaan samaan aikaan koulussa, vaikkakin vähän vanhempi. Tosi hieno kaveri, mutta elämä kuljettaa meitä kaikkia tahtonsa mukaan. Mun veljeni oli Eeron luokkakaveri, ja voin sanoa, että joskus kun he kohtasivat vuosien jälkeen, niin eero oli tosi fiksu mies. Ja vielä, jos joskus tätä katselet, muistatko Reiskaa Heikankehältä?
. - Huikankehä5
vilielmo kirjoitti:

.En muista yhtään Reiskaa Heikankehältä. Reiska S on kyllä tuttu kouluajoilta, ihan ekalta luokalta alkaen Talsoilan koulusta.
Minä vuonna Eero N. oli syntynyt?
Miten muuten Jore Hirni asui heikankehä 5 myös missä nykyisin vaikuttaa? - Trrrrrrrrrr
Huikankehä5 kirjoitti:
En muista yhtään Reiskaa Heikankehältä. Reiska S on kyllä tuttu kouluajoilta, ihan ekalta luokalta alkaen Talsoilan koulusta.
Minä vuonna Eero N. oli syntynyt?
Miten muuten Jore Hirni asui heikankehä 5 myös missä nykyisin vaikuttaa?J.H. on poissa. Löydettiin Hämeenlinnan linja-autoaseman vessasta kuolleena.
- ex-fokelainen
vilielmo kirjoitti:
Kyllä vaan se Eero-maisteri oli ainakin melkein maisteri. Tosi viisas kaveri, Kyproksella käynyt, sinibaretin ansainnut. Elämä vaan ajoi vähän vieraille raiteille, kaikki eivät jaksa pysyä ajan virrassa. Oli aikanaan samaan aikaan koulussa, vaikkakin vähän vanhempi. Tosi hieno kaveri, mutta elämä kuljettaa meitä kaikkia tahtonsa mukaan. Mun veljeni oli Eeron luokkakaveri, ja voin sanoa, että joskus kun he kohtasivat vuosien jälkeen, niin eero oli tosi fiksu mies. Ja vielä, jos joskus tätä katselet, muistatko Reiskaa Heikankehältä?
.Reiska oli asuntolanvalvoja!!!
- Huikankehä5
ex-fokelainen kirjoitti:
Reiska oli asuntolanvalvoja!!!
Heikankehä 5 talossa oli A rappu opiskelijoiden käytössä. B rapussa oli muuta väkeä. Reiskaan en ole kyllä joutunut tai saanut tutustua. Vaikutti ehkä vain A rapussa tai ei enää silloin lainkaan kun itse talossa punkkasin, eli vuosina 1982-1988.
- Keke ex Forssalainen
vilielmo kirjoitti:
Kyllä vaan se Eero-maisteri oli ainakin melkein maisteri. Tosi viisas kaveri, Kyproksella käynyt, sinibaretin ansainnut. Elämä vaan ajoi vähän vieraille raiteille, kaikki eivät jaksa pysyä ajan virrassa. Oli aikanaan samaan aikaan koulussa, vaikkakin vähän vanhempi. Tosi hieno kaveri, mutta elämä kuljettaa meitä kaikkia tahtonsa mukaan. Mun veljeni oli Eeron luokkakaveri, ja voin sanoa, että joskus kun he kohtasivat vuosien jälkeen, niin eero oli tosi fiksu mies. Ja vielä, jos joskus tätä katselet, muistatko Reiskaa Heikankehältä?
.Maisteri Nylund,Eero
Valmistui Turussa tiedekunta Luonnontiede.
Aikoinaan löi vetoa, että varastaa flygelin ravintolasta ja niin teki marssi haalarit päällä ravintolaan ja kertoi vievänsä soittemen viritettäväksi. Toki palautti sitten kun ei viitsinyt soitella.
Maisteri määrättiin Hämeenlinnaan mielisairaalaan ja lääkäri kehoitti vastaamaan lomakekyselyyn ja Maisteri vastasi melko pian.Lääkäri katsoi vastauksia ja sanoi miten tämä on mahdollista....teidän paikkanne ei ole täällä johon Maisteri tokaisi, että hän voi selittää miksi vastaukset ovat oikeita...olin aikoinaan laatimassa ryhmässä kyseiset kysymykset Turun Yliopistolla. - muistan4
Keke ex Forssalainen kirjoitti:
Maisteri Nylund,Eero
Valmistui Turussa tiedekunta Luonnontiede.
Aikoinaan löi vetoa, että varastaa flygelin ravintolasta ja niin teki marssi haalarit päällä ravintolaan ja kertoi vievänsä soittemen viritettäväksi. Toki palautti sitten kun ei viitsinyt soitella.
Maisteri määrättiin Hämeenlinnaan mielisairaalaan ja lääkäri kehoitti vastaamaan lomakekyselyyn ja Maisteri vastasi melko pian.Lääkäri katsoi vastauksia ja sanoi miten tämä on mahdollista....teidän paikkanne ei ole täällä johon Maisteri tokaisi, että hän voi selittää miksi vastaukset ovat oikeita...olin aikoinaan laatimassa ryhmässä kyseiset kysymykset Turun Yliopistolla.Kukahan oot? Veljeni oli Eeron luokkakaveri, ja kysymyshomma on melkein kuin veljen suusta. Matti ei koskaan lakannut kehumasta Eeroa, aina pysyi kaverina.
- Aina nimetön
terve vaan, tunnistin tutuksi jo ennen kuin puolet olin lukenut ja lopussa nimenkin.
- huh:huh
Wanha ketju, oikaisin enkä lukenut aloitusviestin jälkeen juuri mitään.
Mutta meidän on pakko olla tuttuja, koska tunnistin listan lähes 100 %. - aseman taustalla
näistä edellä mainituista moni vietti aikaansa linja-autoasemalla jossa elämä olikin sanonnan mukaan niin värikästä että ohikulkijat eivät viitsineet edes tulla pois linja-autosta, tai sitten kävivät läheisellä shell huoltoaseman baarissa. mielenkiintosita porukkaa oli shellilläkin, samat ihmiset istumassa tunnista toiseen ja näytti siltä että kauppa kävi.. No lopunhan me kaikki tiedämme tuon aseman kohdalta. Silloimkin kun FoPS pelasi liigasa niin parhaat tarinat kuuli shellin baarissa seuraavana aamuna. Hienoa aikaa kuitenkin.
- rapaj..ppo
Olisi paljon hauskoja muistoja Vorssasta. Kun vaan muistaisi...
- Meitinpuolueesta
Anttilan lisäisin listaan.
- yksjukkis
Kävin kouluja siinä 60-70 luvun vaiheilla ja linja-autoasemalla nuo olivat, surkeeta porukkaa kaikkiaan, poliisit tuli ja ajo pois, sitten 10min päästä taas takasin.
Oikeastaan pelättiin, senverran oli joskus meno hurjaa, no romulan takana sama porukka, eipä silloin matkalainen viitsinyt linja-autoasemalle poiketa, aikamoinen mainos Forssalle.
heheh juu Shellin baarissa oikee jääkiekkon asiantuntemus, no Loukku oli legendaarinen paikka, sinne ei tää rymysakki päässyt. - vorssalainen
Vanha ketju jo mutta nyt vasta huomasin. Alkoi kiinnostaa kun löysin ilmeisesti sukulaiseni palstalta.. Vehmasen sukua täälläkin, eikä kovin kaukaa. Löytyisikö lisää? Noh, ylpeä en juurista ole mutta näillä mennään :)
- pylsy1
Juu lisää samasukunimisiä tässä mutta pois muutettu Jokoisista jo 70-luvulla. Aikoinani sieltä seudulta muistan mm. Mr. Papu ja Pinaatti joka pelasi jääkiekkoa.
Lyytsä. Ja samalla linja-autolla kuljettiin osan matkaa kuin nykyinen helsingin herra Leuka Virtanen. Kultanen oli poliisi ja mitäs muuta?
- Ventin Vihtori
Muistui mieleeni semmonen episodi kun joskus 90-luvulla oltiin Tammelassa Matintuomion teollisuusalueella jossain ihme hippaloissa. Siis teollisuusalueella tosiaan oli kait jonkun verstaan yhteydessä joku asunto jossa sitten asui vuokralla jotain porukkaa. No jokatapauksessa sinne sitten jossain vaiheessa iltaa saapui Volkkarin pikkubussilla porukkaa johon kuului myös tämä mainittu Hullu-Pete. Pete sitten astui autosta ulos ja kätteli meidät kaikki pihallaolijat vuoron perään. Se oli jotenkin hemmetin huvittavan oloista kun semmonen iso körmy kulkee porukan seassa, paiskaa kättä ja sanoo "mää olen Hullu-Pete Vorssasta" kullekin vuorollaan. Porukkaa oli kumminkin jonniinverran eli siihen seremoniaan meni aikaakin. Jännää mitenkä tämmönen on jäänyt mieleen vaikken noistakaan pippaloista oikeestaan juuri muuta muista. Kuvastaa kait sitä psykofyysistä tilaa missä silloin on tullut oltua...
- Malit ja Forssa
Vorssaahan maailmalla edustaa kaksi kaveria.Mika ja Turkka Mali.Tarvitsisivat jonkun mitalin.Ainoa mistä forssa ja forssan murre muistetaan muualla.
- Uusi_sukupolvi
Hullu pete (en ole ihan 100% varma) lukiossa (saattoi olla myös peruskoulu) oli vanhempieni kertoman mukaan joskus kirveen kanssa tullut ovesta läpi.
- maisterinmuistolle
Entä Kuhalan lukiossa 70/80 -luvun taitteessa ollut romaninnäköistä kaveria, sukunimi Palmu?
En tiedä saiko valkolakin, mutta juttu kertoo, että olisi kysynyt koulun tansseissa lehtorilta "haluaako rouva viettää yönsä Palmun alla"? - jaska155
kellä olis muistoja kauppakadun vaiheista .siittä olisin kovin kiinnostunut .asuin forssassa 70 luvulla ja vikseberissä asuin .koulua kävin siinä lähellä mutta en nyt muista koulun nimeä
- katuvaloista
Näin jälkeenpäin ajatellen, olikohan "maisteri Nylund" vähän yliarvostettu? Tunsin kyllä hänet, mutta hänen opinnollisista saavutuksistaan en ole ollenkaan niin varma?
- 2-v_nuorempi
Ainakin Eero Nylund oli hyvä oppimaan, hyvä muistamaan ja hyvä soveltamaan oppejaan.
- Kkjv
Uppia
- Jantteri15
Uppia, oon tällänen nuori jantteri forssasta,15 v, kiinnostaisi tuo forssan historia, jos joku voisi kertoa millon on kuollu eri ihmiset tai viksbergistä tai heikankehästä. Olisi kiinnostusta kuulla että minkä ikäisiä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä kaikki 60-90 luku.
- Anonyymi
Hulluja ja juoppoja Vorssasta löytyi -ja löytyy- mutta E.N., maisteri, eli Nyla oli vain juoppo. Alallaan Suomen tunnetuin hyönteistutkija, muistaakseni ryhmänä sahapistiäiset. Satojen alkolitrojen sumentamista aivoista löytyi vielä vuosien jälkeenkin niin hyönteisten kuin kasvienkin tieteelliset nimet. Ryyppäämiselleen syyksi sanoi Nyla kerran, että hän tietää liikaa... Paljon varmaan tiesikin eikä pystynyt kaikkea sulattamaan tämä aikoinaan kuulema Turun yliopiston nuorin biologian maisteri.
Tarinoita hänestä on lukuisia. Mm. erään sellaisen mukaan, että kiipesi takaperin puuhun -ja tietysti alastomana, sillä eräs Nylan heikkous oli itsensäpaljastelu, kuten siinäkin, että ajeli alastomana polkupyörällä milloin Turussa, milloin Ruotsista Suomeen (Haaparannasta Tornioon). Ryyppäsi "autiolla" luodolla tai ulkosaarella kaverinsa kanssa hämähäkkien taltiointiin tarkoitetun spriin parissa viikossa kuten myös nyk. Forssan Luonnonmuseon kokoelmien käärmeiden ja matelijoiden ympäriltä näiden säilytysnesteen -eli tietty jälleen spriin...
Isä yritti parhaansa mukaan autella Nylaa tämän mm. yrittäessä olla opettajana jossakin kauempana Suomessa mutta vuosien mittaan sitten isän hermot petti Nylan jälleen tullessa kotiovelleen kerjäämään kaljarahaa ja isä ampui tätä, muistaakseni oven läpi parabellumillaan, mutta poikansa ei onneksi sentään kuollut.
Vorsasa on satoja tarinoita ja Nyla on eräänlaisena sankarina monessa näistä. Oli mikä oli, mutta rauha muistolleen. Pahempiakin Vorssasta löytyy, kuten murhaajia. Jos ei muuten, niin mennään vaikka vuoden 1918 lahtareihin. Lukekaa myös vaikkapa Ida Karken Nokkosia ja harakankukkasia, Unto Kiiskisen kirjat ym. - Anonyymi
Eeronaikaan ei ollut edes Kukkapäänkatuvaloja, olisi varmaan käväissyt ja viihtynyt.
- Anonyymi
Vanhoja paikkoja tulee mieleen
Tetsi ja Mervin nakkikioski
Kupla ja tekojää
Downunder (nyk.päätybaari)
Partybar (jäähallin vieressä)
Moonshine (kapakka kultajyvää vastapäätä
Pelimies
Tamppi
Pikkupete
Lamminrannan minigolffi kioski
Kaukongrilli alas Hakala takas (torilla kuultu)
Grilli39
Torspon mailat Partista
Mertasport
Teeässä (sieltä haettu ekat lätkä vehkeet)
MrSmith (baari Martinan alakerrassa)
Isohunnari
Viksperin hyppyrimäki
Pirrau kioski
JukanValinta
Bronxi
Loipparirock ( löytyy youtubesta pari videoo) - Anonyymi
Lottotyttö tuli vasta myöhemmin ja Kokkaremakkarat.
- Anonyymi
Luuletko olevasi hauskakin? Sarjassamme yhden ajatuksen/lauseen ikämies.
- Anonyymi
Just näin, toi on todennäköisesti lehmuskadun korkeakoulun suorittanu ja siitä pomekolle uraa lähteny rakentaan joku paikallinen peräkammarinpoika kelle äiti vääntää eväät töihin. Aika väsynyttä kokkare lotto paskaa joka ketjussa kommentoimassa
- Anonyymi
Uppia tällekin kesän kunniaksi. Moni legendaarinen hahmo nukkuu jo ikiunta Ojalanmäessä mutta joitakin on niitäkin jotka vain hävisivät johonkin kaikessa hiljaisuudessa huomaamatta. Mihin esimerkiksi Moso hävisi? Tietääkö kukaan? Maisteri ei muuten kuollessaan ollut täyttänyt viittäkymmentä vaikka jotenkin silloin aikoinaan häntä piti jo pitkään hyvinkin ikämiehenä.
- Anonyymi
Oliko Maisteri sekakäyttäjä kun vaikutti ikämieheltä?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Maisteri sekakäyttäjä kun vaikutti ikämieheltä?.
Ei voi sanoa niinkään että sekakäyttäjä olisi ollut. Ei tietääkseni koskaan huumeisiin sekaantunut mutta alkoholia meni paljon ja myös korvikealkoholeja, sellaisia joita huoltoasemalla myytiin tuulilasinpesuun jne. Eivät nekään terveellisiä ole.
- Anonyymi
Olisko tätä palstaa seuraamassa vielä joku, joka osais kertoa enemmän Vehmasen Japesta? Kaikki mahdollinen, hyvässä ja pahassa olis kiva kuulla :)
- Anonyymi
Läheltä seuranneena päihteet ei ollut hallinnassa japella. Kuuluin samaan jengiin aikoinaan. Olihan siinä muitakin samassa porukassa mm. Mikko S.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheltä seuranneena päihteet ei ollut hallinnassa japella. Kuuluin samaan jengiin aikoinaan. Olihan siinä muitakin samassa porukassa mm. Mikko S.
Näin oon ymmärtänyt.. Ikävää, ilmeisesti muutoin ihan kunnon kundi 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin oon ymmärtänyt.. Ikävää, ilmeisesti muutoin ihan kunnon kundi 🙂
No se oli sellasta rikollista puuhaa. Olin myös mukana niissä touhuissa. Ei meitä enää ole hengissä montaa siitä porukasta. Wessmanni on tietääkseni hengissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se oli sellasta rikollista puuhaa. Olin myös mukana niissä touhuissa. Ei meitä enää ole hengissä montaa siitä porukasta. Wessmanni on tietääkseni hengissä.
Ei oo tiemmä Wessmannikaan nykyään kovin hyvässä hapessa. Sukunimi on muuttunut kuten ulkomuotokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheltä seuranneena päihteet ei ollut hallinnassa japella. Kuuluin samaan jengiin aikoinaan. Olihan siinä muitakin samassa porukassa mm. Mikko S.
Japen kans asuttiin naapuri kerrostaloissa makkaramäessä. Viikottain painittiin keskenämme, ite hakkasin meidän kerrostalon pääty seinään tennispalloa ku treenasin tennissä. Useesti Talsolan kentällä pelailtiin korista Pete oli sielläkin usein meitin kans, ei pelaillu mutta sielläkin tuli aika ajoin painittua vaikka olin puolet pienempi.
-Judis- - Anonyymi

-Judis-Arin oon Forssassa aina silloin tällöin nähny, eiköös Ari on Japen isoveli ? pienempikokoinen tosin aika paljonki ku Jape.
-Judis- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheltä seuranneena päihteet ei ollut hallinnassa japella. Kuuluin samaan jengiin aikoinaan. Olihan siinä muitakin samassa porukassa mm. Mikko S.
Mikäs mies tämä Mikko S on?
- Anonyymi
Salosen Iikka ....sanos muuta vähän nuorempaa legendaa . Valitettavasti jo poissa... Värikäs menneisyys
- Anonyymi
Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Tuommoisia aikansa häpeäpilkkuja ja rasittavia rikollisia on aivan turhaa muistella. Hyvä että useimmista on päästy ja loput sen verran vanhoja että ovat huomanneet että juna meni jo, ja ihmisten kiusaaminen ole enää nykyaikaa. Saisivat hävetä menneisyyttään jos osaisivat.
- Anonyymi
Samaa mieltä ja onhan niitä nuorempiakin luusereita mistä Forssa on päässy eroon eiköhän nää jo kuollut ole kun ei oo mitään kuulunut tarkoitan näitä pilvi ja pirihemmoja 70 luvulla syntyneitä useampikin niitä oli niin Forssassa ku jokioisilla syntyneitä keitä naureskeltiin kun siellä asuin luuseri ei osannu kun varastaa ja senkin huonosti kun koko ajan linnassa oli en muista nimiä kun yhden jokioisilta oli kai rami tai Pasi no onneksi evoluution kannalta varmaan kuolleita

Opettele kunnioittamaan muita. Ihan törkeää sun tekstis ihmisistä!
- Anonyymi
Musta syyskuu kiinnostaa.. Mikä juttu?
- Anonyymi
Musta syyskuu oli palestiinalaisterroristien järjestö joka murhasi yksitoista israelilaista urheilijaa Münchenin Olympialaisissa vuonna 1972.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Musta syyskuu oli palestiinalaisterroristien järjestö joka murhasi yksitoista israelilaista urheilijaa Münchenin Olympialaisissa vuonna 1972.
No kylläpä oli Forssassakin sitten kovia jätkiä kun tuollaisia puuhia oli harrastaneet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kylläpä oli Forssassakin sitten kovia jätkiä kun tuollaisia puuhia oli harrastaneet!
Mitäs kovaa viattomien ihmisten murhaamisessa on? Raukkamaista kusipäisten touhuja. Kysipäisyys ei tartu mutta voi hyvinkin periytyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kylläpä oli Forssassakin sitten kovia jätkiä kun tuollaisia puuhia oli harrastaneet!
Kyllä nää paikalliset syyskuut vei vaan useemmat juoksukaljat kaupasta ja kiskalta sekä naisten pikkuhousut pyykkinaruilta. Mutta komeen nimen ittelleen omivat.
- Anonyymi
Mutta kyllä näistä mustan syyskuun kavereistakin tuli kunnon veronmaksajia,nuorin oli pirun lahjakas matematiikassa...
- Anonyymi
En epäile sitä koska en ole heistä 2000-luvulla mitään negatiivista edes kuullut.
Mutta oliko se nuorin heistä se jolla oli aina kyynärsauvat tai kainalosauvat ja musta nahkarotsi? Hän oli ainoa jonka tiesin syyskuun veljeksistä.
- Anonyymi
Tilannepäivitystä aloittajan yli 15 vuotta vanhaan listaan 10.12. 2024:
1. Oikka elää ja fb:ssa myös.
2. Sinervän R. tietääkseni elää ja ok.
3. Vehmanen (H-P) elää, muutama kk sitten näin.
4. Romanipoika Dimitri hukkui katukuvasta kun häntä hoitanut vanhempi Romaninainen kuoli. Timi silloin kuulemma vietiin jonnekin laitokseen. Tämä taisi tapahtua 90-luvulla tai ihan 2000-luvun alussa.
5. Heimo Hive eli viimeiset vuotensa Jokioisilla palvelutalossa. Viimeisiä kertoja kun Heimon näin, niin taisi olla joskus 2010-luvun alkupuolella Forssassa kesällä Wahrenin puiston laidalla. Morjesteltiin silloin.
6. Eero Nylund , maisteri, kuoli 25.9.1994 syöpään. En nähnyt häntä viimeisinä aikoinaan enää Forssan katukuvassa. Hautakiven sijainnin tiedän Forssassa, kuunliljat siinä kasvavat kesäisin. Eero muuten oli syntynyt Jouluaattona 40-luvun loppupuolella.
7. Mikkola ilmeisesti elää mutta Banjosta kuulin joltain vuosia sitten että olisi kuollut. Enempää en itse tiedä tästä kaksikosta. Muistan sellaisen hauskan jutun heistä että pojat olisi usein käyneet paikallisissa oppilaitoksissa syömässä esiintyen muka oppilaina joskus 80-luvun lopulla. En tiedä oliko totta vai ei.
8. Vehmasen Jape on ollut kuolleena jo kauan.
9. Syyskuun veljeksistä ei tietoa.
10. Jykä A. ilmeisesti elää ja voi hyvin, mitä joskus joltain olen kuullut.
11. Jääkonekuskeista ei havaintoja sen jälkeen kun 80-luvulla kävin FoPSin matseissa. Joku Nuolijärvi tosin haudattu melko nuorella iällä Tammelaan mutten tosiaan tiedä onko mitään yhteyttä jääkonekuskeihin.
12. Järven Jounista ei tietoa minulla.
13. Forsbergin Olli kuollut kauan sitten. Loimijoesta taisi löytyä jos oikein muistan.
14. Aipan kioski loppui kauan sitten , Aippa kuollut myös. Oli mukava mies ja hyvät grilliherkut ja ne ihanat irtokarkit!
15 .Snakkareitakaan ei enää ole. Pitäjä lopetti grilliyrittäjän uransa joskus 2000-luvun alkupuolella ja alkoi ihan muihin töihin. Hyvää ruokaa sieltäkin aina sai mutta se yksi myyjänkuikelo ei pyytämälläkään antanut koskaan tarpeeksi ketsuppia. Yksi kaveri kerran myyjän vetäydyttyä takahuoneeseen nappasi sen tiskin takana olleen ison ketsuppipullon ja rutisti siitä meille oikein kunnolla ketsuppia ranskalaisiin. Ei jääty edes kiinni.
16. Grilli 39 lopetti ikävä kyllä toimintansa aikoja sitten. Oli Forssan parhaat lihapiirakat höyrytettyinä!
17. Hakalan torivaunun paluusta oli joskus vahvojakin huhuja mutta ei tietääkseni ole asiat edenneet. Hakalan makkaratehdas kuitenkin näyttäisi toimivan niin että välillä on valot ja pari autoa pihassa mutta toisinaan ei. Taitaa mennä puksuttaa puolivaloilla nykyään, mutta joskus on kaupassa ollut Suomimakkaraa hyllyssä. Hinta tosin on suolaisempi kuin itse makkara.
18. Marttiinin piirakoista en ole varmaan 2000-luvulla enää kuullut. Katoavaa kansanperinnettä on nykyään ihan liikaa ja kaupat täynnä liukuhihnalla tehtyä mautonta massatuotantoa kovaan hintaan.
Näitä muisteloita lukiessa ihan tulee suru puseroon kun muistaa miten paremmin oli asia jos toinenkin ennen 2000-lukua.
Nyt on vaan niukkuutta, kurjuutta ja suurta epävarmuutta kaikessa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898