Uskonnot haihtuvat noin 100 vuodessa

jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj...

Noin vuonna 2100 vain 10% maailman väestöstä uskoo enään johonkin uskontoon.Kirkot muutetaan hyödyllisempään käyttöön ja koko uskontoperia haihtuu sukupolvi sukupolvelta tyhjyyteen.Seuraavien sukupolvien aikana tulee uskovien määrä todennäköisesti romahtamaan rajusti. 200 vuoden päästä on koko uskontoperia jo kuollut sukupuuttoon ja ihminen on suunnistamassa avaruuteenja katsomassa tulevaisuuteen .

17

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatehistoriaa,

      niin tietäisit, että samaa on ennustettu jo muutama sata vuotta!!!!! (jumala on kuollut, etc). Mutta ennustuksesi selviää, kun kiikut itse satavuotiaana vanhainkodissa.

      • Ehkäpä sitten

        Ymmärtäisit. Jossakin vaiheessa ihmiskunta nousee primitiivisten uskontojen yläpuolelle. Kehitys on kyllä ollut selvästi nähtävissä. Nykyään ihmiset uskaltavat jopa kyseenalaistaa asioita. Tietenkin on myös mahdollista, että aika loppuu kesken.


    • Mutta kun ihmisen

      poika tulee, löytäneekö hän uskoa maanpäältä.

      • sinulla

        ihan omia ajatuksia asiasta? Nuo satukirjan säkeet eivät vakuuta.


    • kannattaisi hivenen tutustua käsitteeseen nimeltä historia.

      • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj...

        Historia on mennyttä aikaa eikä sillä ole mitään merkitystä.Kehitys on selvästi havaittavissa.


    • Anonyymi

      (Tämä ketju tuli vastaan googlatessani tietoa, joten nostetaan nyt tämä kymmenen vuotta vanha ketju esille, kun se käsittelee erästä ateistista utopiaa).

      Jos uskonnot haihtuvat sadassa vuodessa, niin ihmiskunta haihtuu kuudessatuhannessakahdessasadassa vuodessa.

      Täysin ateistinen populaatio kuolee sukupuuttoon hyvin nopeasti. Jos jokainen nykyisin elävä ihminen olisi ateisti, ja tulevissakin sukupolvissa kaikki ateisteja, niin ihmiskunta olisi viimeistä yksilöä myöten hävinnyt maan päältä 6090:ssa vuodessa. Laskujen perusteena seuraavat luvut:
      - maapallon nykyinen väkiluku 7,7 mrd
      - ateistien reproduktioaste 1,8 lasta naista kohti ( = 0,9 lasta yksilöä kohti)
      - sukupolven pituus 29 vuotta.

      Väkiluku alittaa kaksi yksilöä 210:ssä sukupolvessa, minkä jälkeen suvulliselle lisääntymiselle ei ole edellytyksiä, ja sukupolvi jää viimeiseksi.

      7700000000*(0,9^210) < 2,
      210*29 = 6090.

      se sata vuotta, joka aloittajan esittämässä utopiassa menee uskontojen haihtumiseen.

      • Anonyymi

        Sinä et tajua ateismin yhteyttä googlettamiseen, uskovaiset tai ketkä tahansa eivät ole enää riippuvaisia auktoriteeteistä.


    • Anonyymi

      Utopiaa!!!!

      Lopun ajan tapahtumat vyöryy piakkoin ateistien ja lahkolaisten niskaan, puhutaan kymmenistä vuosista ja alle 50 vuodesta.
      Sitä ennen maailma pimenee, palaa ajassa 1800 - luvulle.
      Netissä paskan puhuminen loppuu!

      • Anonyymi

        Kuulostaa dystopialta.

        t. ateisti


    • 1960-70 lukujen scifihullutuksissa luuloteltiin että v. 2000 on planeetoilla avaruusasemia, Kuuhun pääsee suunnilleen rakettibussilla kuka vaan tahtoo, ja ateriat on korvattu pillereillä.

    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa.
      Muslimit ja muut afrikkalaiset lisääntyvät huikeasti, muuttaen länsimaihin.
      Ateistit ja kristityt katoavat ennen muiden uskontojen katoamista.
      Islamia ei kielletä, muuten kurkku aukeaa. Ateistit surmataan takuulla tulevissa kalifaateissa.

      Kuka vaan voi nähdä sen ympärillään suomessakin, ei vain ruotsissa.

      • Anonyymi

        Totta, ateistit luulevat, että muu maailma hyväksyy jumalattomuuden.
        suomi on lempeä maa ateisteille, meno ja suun soitto sen mukaista.
        suomessa meno muuttuu kun muslimit saavat rakennettua sen halutun moskeijan Hkiin.
        Muu maailma kertoo mikä suomella on vielä edessä, sitä ei estä mikään!


    • Anonyymi

      Ei yksi moskeija kesää tee.
      Kunhan luonnollinen kehitys jatkuu... nykyvoimien vallassa ollessa, maa muuttuu pikku lähi-idäksi ja monikulttuuriseksi kehitysmaaksi.
      Hyvinvointimalli romahtaa, mutta eliittille ei käy kuinkaan.
      Ehkä muutama vuosikymmen, en osaa tarkemmin arvioida.

    • Heh, ei uskonnot mihinkään häviä.
      Ne vain muuttavat muotoaan.

      Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka uskovat johonkin jota ei ole olemassa.
      Osa uskoo sellaiseenkin joka on olemassa, kuten diktaattori tai demokratia.

      Aina tulee myös olemaan ihmisiä jotka eivät usko olemattomiin mielikuvitusukkeleihin tai henkiolentoihin tai jumalentitieetteihin.

      Niin kauan kun ihmisiä on.

    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa.
      Johan viherpiipertäjät sano, että rokki maailmassa loppuu vuonna 2050 jos Suomi ei lopeta kaikkea liikennöintiä ja energiantuotantoa fossiilisilla polttoaineilla ja vastaanota kaikkia maailman turvapaikkasurffareita. Aiheeton huoli siis vuonna 2100 kun ei ole silmiä suremassa.

      • Anonyymi

        Viherpiipertäjät ja uskishihhulithan ne maailmanloppuja manailee keskenään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe