Vaasassa ilmestyvän ruotsinkielisen päivälehden, Vasabladetin, nettilehdessä on keskustelu nuuska-asiasta ja RKP:n kannanotosta siitä. Wideroos haluaa laillistaa nuuskan. Tämä on aiheuttanut useissa RKP.n kannattajissa sellaisen reaktion, että he ilmoittavat Vasabladetissa eroavansa RKP:sta, koska eivät halua olla tekemisissä sellaisen puolueen kanssa, joka keskittyy tällaisiin nuuska-asioihin, samaan aikaan kun maassa on lama, työttömyyttä ja monilla taloudellisia vaikeuksia.
Esim. nimimerkki Tack och hej(Kiitos ja hei) kirjoittaa, että on saanut tarpeekseen, eikä enää aio äänestää RKP:tä. Myös Oulussa asuva ruotsinkielinen kirjoittaa Vasabladetissa, että ei enää aio olla RKP-läinen. Tämänpäiväisen eduskuntakeskustelun jälkeen, jossa RKP profiloitui epäterveellisen nuuskan puolestapuhujaksi. Näillä RKP:tä arvostelevilla kommnetteilla on lisäksi lukuisia kymmeniä kannattajia, kommenttien kanssa voi nimittäin jo olla samaa mieltä tai eri mieltä.
Itse Wideroos joutui tulemaan mukaan keskusteluun ja puolustamaan itseään ja RKP.tä.
Joukkoeroaminen RKP:ta
12
510
Vastaukset 12
- olisi jos..
normaalit ruotsinkieliset suomalaiset kannattaisi RKP;n ja Asteroidin muukalaispolitiikkaa.
Politiikasta tuleekin keskustella ja jos jonkun puolueen agenda ei miellytä niin vaihdetaan puoluetta. RKP tulee toisaalta saamaan myös uusia äänestäjiä ryhdikkään nuuska-asenteensa johdosta.
Niitten jotka nyt arvostelevat RKP:n nuuskakantaa tulisi kuitenkin miettiä miksi RKP puolustaa nuuskaa.
Kysehän ei ole siitä että RKP puhuisi nuuskan käytön puolesta vaan siitä että RKP on äänestäjiensä nimissä uskaltautunut nousemaan kaksinaamaista terveysterroria ja halpoja poliittisia irtopisteitä vastaan.
Niin kauan kuin tupakoiminen on sallittua niin ei minustakaan ei löydy yhtään hyvää perusteltua syytä kriminalisoida myöskään nuuskaa! Tupakka ja nuuska ovat toki molemmat terveydelle haitallisia mutta nuuska on sitä paitsi haitallista pelkästään käyttäjälleen kun sitä vastoin tupakka on vaaraksi myös sauhuttelijan ympäristölle. Nuuskaaja ei myöskään pidä nuuskaamistaukoja joten nuuskaamiseen käytetty aika ei ole keneltäkään pois.
Nuuskaaminen ei suinkaan ole mikään pelkästään ruotsalaisten ja suomenruotsalainen tapa vaan nuuskaa käyttävät esimerkiksi erittäin laajalti myös urheilijat ja ainakin pääkaupunkiseudulla nuoret miehet, erityisesti urheilulliset nuoret miehet.
En itse enää tupakoi enkä liioin nuuskaa joten omaa lehmää minulla ei ole ojassa mutta inhoan jeesustelevaa terveysterroria.
Nuuskaajat ovat pieni marginaalinen ryhmä ja tekopyhien terveysterroristien on heidät malliksi helppo jyrätä mutta kertokaa miksi heidän paheensa olisi rikollinen mutta tupakoiminen ei?
Olisiko jäkevää esimerkiksi kriminalisoida tumma olut ja perustella kieltoa alkoholin terveyshaitoilla ja samalla kuitenkin sallia lager oluet?- ei tule
kuitenkaan unohtaa RKP:n kaiken aikaa laskevaa kannatusta. RKP hakee näkyvyyttä eikä ruotsinkielisillä alueilla passaa paasata maahanmuutosta, joten nuuska on löydetty tavaksi herättää äänestäjien mielenkiinto puolueeseen. Hyvin läpinäkyvää, mutta puhutaanhan puolueesta sen ansiosta laajalti. Aika näyttää, toimiiko RKP:n usko vanhaan mainosmiesten uskomukseen, että pääasia on, että puhutaan, väliä ei ole sillä, mitä puhutaan.
- euroopan unionin
Asioista, koska se eu, on tehnyt lain, että nuuska poistetaan euroopasta, ja ruotsillakin on vain dispans vähäksi aikaa, ei kai kura läpi kuvittele että eu enää lisäisi poikkeus lakeaja esim, Suomi?
Päin vastoin se poikkeuslaki tullaan luultavasti poistamaan ruotsistakin ennenaikaisesti, koska siitä on syntynyt tämänkaltainen patti tilanne, ja keskieuroopassa jo on näkynyt niskurointia, että miksi ruotsissa ja miksi, ehkä vielä suomessakin ?
Mahdollisesti annettaisiin erivapauksia? nix sanotaan euroopassa ja kun ruotsinkieliset suomessa eivät tyytyneet eu,n päätökseen niin nuuska poistuu euroopasta luultavasti tänä vuonna ja för gott?
Eikö kuraläpi tiennyt ettei tämä nuuska päätös ollut suomen tekemä, vaan sivistyneen euroopan, tietenkin sivistynyt Suomi siihen lukien, ainoastaan ruotsalaiset tex, swedish matsh, haluavat jatkaa loistavaa nuuska kauppaa ruotsissa, ja yrittävät sen levittää myöskin väkipakolla suomeen?
Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, vaikka rannikollahan aikoinaan Algot ja kumppanit tekivät laajaa pirtu kauppaa ja rikastuivat, kuten he nyt luulevat tekevänsä nuuskan kanssa, men glöm detta? - juttu kokonaan
euroopan unionin kirjoitti:
Asioista, koska se eu, on tehnyt lain, että nuuska poistetaan euroopasta, ja ruotsillakin on vain dispans vähäksi aikaa, ei kai kura läpi kuvittele että eu enää lisäisi poikkeus lakeaja esim, Suomi?
Päin vastoin se poikkeuslaki tullaan luultavasti poistamaan ruotsistakin ennenaikaisesti, koska siitä on syntynyt tämänkaltainen patti tilanne, ja keskieuroopassa jo on näkynyt niskurointia, että miksi ruotsissa ja miksi, ehkä vielä suomessakin ?
Mahdollisesti annettaisiin erivapauksia? nix sanotaan euroopassa ja kun ruotsinkieliset suomessa eivät tyytyneet eu,n päätökseen niin nuuska poistuu euroopasta luultavasti tänä vuonna ja för gott?
Eikö kuraläpi tiennyt ettei tämä nuuska päätös ollut suomen tekemä, vaan sivistyneen euroopan, tietenkin sivistynyt Suomi siihen lukien, ainoastaan ruotsalaiset tex, swedish matsh, haluavat jatkaa loistavaa nuuska kauppaa ruotsissa, ja yrittävät sen levittää myöskin väkipakolla suomeen?
Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, vaikka rannikollahan aikoinaan Algot ja kumppanit tekivät laajaa pirtu kauppaa ja rikastuivat, kuten he nyt luulevat tekevänsä nuuskan kanssa, men glöm detta?Luulisin että 00landiata, otetaan auktorius nuuskan osalta pois koska eu, ei halua satsata niin paljoa extraa että saisi valvottua 00landian rajoja?
Jopa jo ehä tänä vuonna ? - ***
juttu kokonaan kirjoitti:
Luulisin että 00landiata, otetaan auktorius nuuskan osalta pois koska eu, ei halua satsata niin paljoa extraa että saisi valvottua 00landian rajoja?
Jopa jo ehä tänä vuonna ?Viesti nyt ei varsinaisesti liity edellä käytyyn keskusteluun, mutta kun en keksinyt mistä muualtakaan selvittää asiaa niin kysytään nyt täältä. Tietääkö joku nuuskan käytön laillisuudesta eu-maissa? Erityisesti Italia kiinnostaa. Saako nuuskaa käyttää siellä vai onko se täysin kiellettyä kuten esim huumeet?
euroopan unionin kirjoitti:
Asioista, koska se eu, on tehnyt lain, että nuuska poistetaan euroopasta, ja ruotsillakin on vain dispans vähäksi aikaa, ei kai kura läpi kuvittele että eu enää lisäisi poikkeus lakeaja esim, Suomi?
Päin vastoin se poikkeuslaki tullaan luultavasti poistamaan ruotsistakin ennenaikaisesti, koska siitä on syntynyt tämänkaltainen patti tilanne, ja keskieuroopassa jo on näkynyt niskurointia, että miksi ruotsissa ja miksi, ehkä vielä suomessakin ?
Mahdollisesti annettaisiin erivapauksia? nix sanotaan euroopassa ja kun ruotsinkieliset suomessa eivät tyytyneet eu,n päätökseen niin nuuska poistuu euroopasta luultavasti tänä vuonna ja för gott?
Eikö kuraläpi tiennyt ettei tämä nuuska päätös ollut suomen tekemä, vaan sivistyneen euroopan, tietenkin sivistynyt Suomi siihen lukien, ainoastaan ruotsalaiset tex, swedish matsh, haluavat jatkaa loistavaa nuuska kauppaa ruotsissa, ja yrittävät sen levittää myöskin väkipakolla suomeen?
Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, vaikka rannikollahan aikoinaan Algot ja kumppanit tekivät laajaa pirtu kauppaa ja rikastuivat, kuten he nyt luulevat tekevänsä nuuskan kanssa, men glöm detta?"ei kura lätäkkö ole ehkin enää mukana
euroopan unionin Asioista, koska se eu, on tehnyt lain, että nuuska poistetaan euroopasta, ja ruotsillakin on vain dispans vähäksi aikaa, ei kai kura läpi kuvittele että eu enää lisäisi poikkeus lakeaja esim, Suomi? "
Tottakai minä tiedän että nuuskakielto on EU:ssa säädetty. Yrittiväthän ne siellä Brysselissä kieltää myös tervan käytön ja vaiks mitä muuta ovat yrittäneet. Nämä on näitä kansallisia erikoisjuttuja joiden valvomista varten meillä on siellä niitä EU-edustajiamme.
Toivoa siis sopii että sinne valitaan fiksua porukkaa eikä kaiken maailman kielitaidottomia julkkiksia ja hylkiöpoliitikoita.
Minkä ihminen on säätänyt sen voi myös muuttaa.
Kumottinhan se kurkkudirektiivikin.
"Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, vaikka rannikollahan aikoinaan Algot ja kumppanit tekivät laajaa pirtu kauppaa ja rikastuivat, kuten he nyt luulevat tekevänsä nuuskan kanssa, men glöm detta? "
Miten muuten puolustelet kantaasi siitä että hyväksyt tupakan mutta et nuuskaa? Onko sinulla muitakin perusteluja kuin että sitä käyttävät paljon nimenomaan ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset?
P.S.
Nuuskaajat tulevat nuuskansa haluamaan ja saamaan vastedeskin joten nyt syntyy siis uusi markkinarako jollekin nykypävän "Algotille", joka todennäköisesti tulee olemaan suru :)
... ja taas yksi yritteliäs meikäläinen rikastuu!!- olenko jossakin
Ankdam kirjoitti:
"ei kura lätäkkö ole ehkin enää mukana

... ja taas yksi yritteliäs meikäläinen rikastuu!!Olenko jossakin yhteydessä maininnut hyväksyväni tupakan?
Jos en niin ? - Paha finne
olenko jossakin kirjoitti:
Olenko jossakin yhteydessä maininnut hyväksyväni tupakan?
Jos en niin ?Ankdam:n se vaan jaksaa ja on rkp-uskossaan valmis uhraamaan vaikka lapset. ja paras vitsi hänen sanomanaan, en ole rkp kannattaja vaan suomenkielinen stadilainen. Mene jo itseesi hyvä nainen jos olet edes nainen, toimintasi on niin läpinäkyvää että sillehän nauraa jo suomenruotsalainenkin ;)
Paha finne kirjoitti:
Ankdam:n se vaan jaksaa ja on rkp-uskossaan valmis uhraamaan vaikka lapset. ja paras vitsi hänen sanomanaan, en ole rkp kannattaja vaan suomenkielinen stadilainen. Mene jo itseesi hyvä nainen jos olet edes nainen, toimintasi on niin läpinäkyvää että sillehän nauraa jo suomenruotsalainenkin ;)
"Ankdam:n se vaan jaksaa ja on rkp-uskossaan valmis uhraamaan vaikka lapset. ja paras vitsi hänen sanomanaan, en ole rkp kannattaja vaan suomenkielinen stadilainen."
En ole koskaan väittänyt olevani suomenkielinen stadilainen! Olen helsinkiläinen suomenruotsalainen ja olen sanonut että stadilaisuus on vähintään yhtä vahva piirre minussa, jos ei vahvempikin, kuin suomenruotsalaisuuteni.
Aito stadilaisuus (vrt hesalaisuus) sitäpaitsi sisältää myös aimo annoksen suomenruotsalaisuutta.
Tämän olen täällä todennut selventääkseni näkökulmaani sillä kaikkia suomenruotsalaisia ei voi käsitellä kollektiivina, meitä on moneksi aivan kuten teitäkin.
RKP:tä kannatan kyllä.
Viikon kysymys: Kumpi muodostaa suuremman terveysriskin lapselle, polttava äiti tai nuuskaava isä?
Bonuskysymys: Miksi tupakointi voidaan sallia mutta nuuskaamista ei?olenko jossakin kirjoitti:
Olenko jossakin yhteydessä maininnut hyväksyväni tupakan?
Jos en niin ?"kurainen nuuska läpi
"Kirjoittanut: et ole vielä Vastannut, koska ja missä yhteydessä olisin asettanut tupakan nuuskan edelle? "
Et ainakaan tässä ketjussa ollut aiemmin tuominnut tupakointia, sen sijaan olet selvästi ilmaissut että nuuskavastaisuutesi perustuu nimenomaan siihen että se on erityisesti ruotsalainen ja suomenruotsalainen tapa.
Sinä: "Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, ... "
Minulle sopii vallan mainiosti että tupakka ja nuuska kielletään kunhan se tapahtuu samana päivänä, tai mieluummin niin että nuuska kielletään vasta päivää myöhemmin koska sen terveyshaitat ovat niin paljon pienemmät.
En ole koskaan kuulut että pienet lapset nuuskaisivat? Ettet nyt vain sekoita nuuskaa niihin lakritsipiippuihin jotka myös ollaan kieltämässä.
http://www.magasinetneo.se/blog/topics/snus
Liittyen tarpeeseesi käyttää minusta karkeita ja loukkaavia nimityksiä.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Kiroilu#Suora_hy.C3.B6kk.C3.A4ys
Et taida itse ymmärtää että moukkamainen kielenkäyttösi ja nimittelysi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.- Varsinainen Ämmä
Ankdam kirjoitti:
"kurainen nuuska läpi
"Kirjoittanut: et ole vielä Vastannut, koska ja missä yhteydessä olisin asettanut tupakan nuuskan edelle? "
Et ainakaan tässä ketjussa ollut aiemmin tuominnut tupakointia, sen sijaan olet selvästi ilmaissut että nuuskavastaisuutesi perustuu nimenomaan siihen että se on erityisesti ruotsalainen ja suomenruotsalainen tapa.
Sinä: "Onneksi nuuska on pääasiassa rajoittunut ruotsalaisasutuksille ja sieltäkin se poistuu lain voimalla, ... "
Minulle sopii vallan mainiosti että tupakka ja nuuska kielletään kunhan se tapahtuu samana päivänä, tai mieluummin niin että nuuska kielletään vasta päivää myöhemmin koska sen terveyshaitat ovat niin paljon pienemmät.
En ole koskaan kuulut että pienet lapset nuuskaisivat? Ettet nyt vain sekoita nuuskaa niihin lakritsipiippuihin jotka myös ollaan kieltämässä.
http://www.magasinetneo.se/blog/topics/snus
Liittyen tarpeeseesi käyttää minusta karkeita ja loukkaavia nimityksiä.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Kiroilu#Suora_hy.C3.B6kk.C3.A4ys
Et taida itse ymmärtää että moukkamainen kielenkäyttösi ja nimittelysi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.Et taida itse ymmärtää että moukkamainen kielenkäyttösi ja nimittelysi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.
Tässä taas Batrefolkin sanomaa teille umpityhmille mettäläisfinneille.
MINÄ, MINÄ. MINÄMINÄMINÄÄ SENTTÄS ÜBERGERMÄÄNI JA AATELINEKIN. HAISTAKAA KÖYHÄT PIIIIIIIIITKÄ VITTU.
Stadilainen? hehehehee
Tommonen rantarosvojen perillinen on korkeintaan Helsingforssilainen. Kaikki kunnia toki heille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1521956
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3331397Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.175976Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.278720- 33621
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 262619
- 191563
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20512- 42502