Itsensä esittely kahteen kertaan

Tuollainen on kyllä niin iso kömmähdys että itse en enää kehtaisi näyttäytyä ihmisten ilmoilla moisen jälkeen. Kyllä ihmiset pitää muistaa ja jos ei muista, pitää esittää muistavansa. Itse loukkaannun aina jos joku ei muista minua.

En kyllä ymmärrä miksi siitä on pitänyt numero tehdä. Ei kai sitä nyt jokaista ihmistä voi muistaa jonka on vuosien mittaan ohimennen tavannut. Voi hirveetä ja kamalaa.

Itse esittelin itseni kerran serkkuni äidille serkun häissä, hän oli nähnyt minut viimeksi vuosia sitten ja olin varma, ettei hän tiedä kuka olen kun olin kuitenkin viime näkemästä sen verran muuttunut. Hän vain naureskeli että kyllä minä nyt sinut muistan.

Ja täysin inhimilistä - noita tapauksia sattuu jatkuvasti, eikä niissä ole mitään hävettävää. Olen itse ollut, nyt jo tosin vapaaherrattarena, ihmissuhdeammatissa, missä tapasi jatkuvasti uusia kasvoja asiakkaina ja yhteistyökumppaneina, kollegoina etc. Vaatii aivan hirmuisen muistin tallentaa kasvot ja nimet jonnekin kovalevylle korvien väliin. Tunnen ihmisiä, joilla tämä kyky on, mutta itseltäni se onnistui ainoastaan osittain.
Ainahan voi sanoa, että "hyvänen aika, mehän olemmekin tavanneet aiemmin". Ja homma on sillä selvä. Ja jos ei muista, eikä vastapuoli asiaan reagoi, mikäs siinä. Tervehditään sitten uudelleen.
Eivät nuo ole mitään haudanvakavia asioita. Ei kukaan voi vaatia, että muistat vuosien takaisen pikakohtaamisen. Tuskin sitä muistaa myöskään vastapuoli.

Mielestäni on 100 kertaa parempi esitellä itsensä kahteen kertaan, kuin jättää väliin sen vuoksi ettei ole varma onko jo esitellyt tai muistaako henkilö. Itse ajattelen niin, että jos joku tulee esittäytymään minulle uudelleen, se johtuu siitä että olen välillä niin muuttunut (hiusten väri, pituus, silmälasit, jne) etten näytä samalta kuin viimeksi.

Kaikkein ärsyttävimpiä olivat päiväkodin kaikenlaiset sijaiset, joita ei koskaan oppinut tunnistamaan. Kun pihassa seisoi tuntematon aikuinen ja menin hakemaan lasta hoidosta, olisi mielestäni ollut hänen asiansa tulla esittäytymään ja kertomaan kuinka kauan hän on päiväkodissa työssä/harjoittelussa/sijaisena. Näin tapahtui vain kerran, eräs harjoittelija esitteli itsensä kahtena päivänä peräkkäin. En todellakaan ruvennut ilkkumaan asiasta, vaan ihmettelin mikseivät muut esittäydy.

Minulla on ikäväkseni sekä äärettömän surkea kasvomuisti, että äärettömän surkea nimimuisti. Voi olla että olen tavannut ihmisen aiemmin muutamankin kerran, mutta kun tapaan uudelleen, en muista häntä. Jotain epämääräistä saattaa tulla mieleen, että henkilö vaikuttaa jotenkin tutulta, mutta en juuri koskaan saa mieleen missä olen hänet aiemmin tavannut.

Olen tottunut luovimaan noissa tilanteissa, ja luojan kiitos tunnen sen verran fiksuja ihmisiä että eivät kiinnitä moiseen huomiota. Sinun tuttavapiirisi näyttää koostuvan lähinnä ääliöistä. Pahoittelen.

Naureskelijat olivat epäkohteliaita.

Ihmisen muisti on kovin rajallinen ja varsinkin jos tapaa paljon ihmisiä suuressa joukossa, ei tätä voi välttää. Varsinkin sitten iän myötä tuntuu ainakin itselläni ongelmat vain kasvavan vaikka kasvomuistini on ollut varsin hyvä - yleensä.

Liikemaailmassahan jaellaan kortteja ja viisas panee ylös myöhemmin kortin taakse, missä yhetydessä on kortin antajan tavannut yms. merkittävää. Auttaa kummasti myöhemminkin muistin tukena.

Olen kuitenkin ihmetellyt sitä, miksi visiittikortteja ei Suomessa anneta ihan siviilielämässäkin - tuntuuko se meistä vähän liian juhlalliselta, vai? "Henna Kurhinen, turha julkkis" sekä osoite ja kontaktitiedot - voisi jäädä naamakin paremmin muistiin.

Naureskelijat olivat moukkamaisia, älä välitä! Eivät varmaan omaa kunnon käytöstapoja. Mieluummin kannattaa esitellä itsensä, kuin että menisi johonkin nurkkaan nököttämään, eikä ottaisi mitään kontaktia keneenkään. Se on niin valitettavan yleistä Suomessa!

Kättele vain jatkossakin ja jos et ole ihan varma, oletko tavannut henkilön aiemmin, niin ainahan voit tiedustella "olemmeko mahtaneet tavata?" tms. ja sitten vasta esitellä tai jos olette tavanneet, niin todeta "aivan, tapasimme silloin ja silloin, nyt muistankin...". Ja hymyllä pelastaa paljon!

Kättelytilanteesta tuli mieleeni se, kun kättelin perhejuhlissa huoneellisen ihmisiä, eikä KUKAAN heistä esitellyt itseään minulle. Hyvä, että edes tarttuivat käteeni, katselivat vaan, eivätkä sanoneet mitään! Minä tietysti kohteliaasti sanoin koko nimeni, koska esittäydyin vieraille ihmisille. Tuntui nololta, mutta ajattelin, että saamari vieköön, kättelen kaikki vaan pokalla läpi.

Sen jälkeen olen uskaltanut kätellä ihmisiä melkein missä vaan ja nykyisin huomaan, että on mukavaa, kun joku tulee varta vasten kättelemään ja juttelemaan minulle. Onneksi on vielä ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat kätellä! :)