häpeää Talvisotaa.
"Nyt häpeän maani hallitusta --- se on pelkurimaisesti poistanut tuohon sotaan osallistuneiden sotilaspasseista merkinnän sodasta." M. D. Shablinski. Veteraani.
Viktor Stepakov: "Sodalla on hintansa" 1995.
"Nyt häpeän maani hallitusta --- se on pelkurimaisesti poistanut tuohon sotaan osallistuneiden sotilaspasseista merkinnän sodasta." M. D. Shablinski. Veteraani.
Viktor Stepakov: "Sodalla on hintansa" 1995.
Vastaukset 23
Vanhimmat
" Menin sotakomissariaattiin hakemaan todistusta osallistumisestani sotaan Suomea vastaan, mutta he sanoivat,ettei se ollut sota vaan retki ja ettei sitä ollut heillä merkittynä. Eivät antaneet todistusta."
M.N. Tsarenkov. Veteraani.
on sillä retkellä vieläkin ja puolisen miljoonaa kantoi sen muistoja lopun elämäänsä; jokunen kai vieläkin.
asettamisesta kerrottiin ensi kerran 2.12. 39 TASSin uutisessa. Väitettiin suomalaisen radioaseman antaneen tiedon. No, sellaista asemaa ei tietenkään ollut, vielä vähemmän lähetystä.
Kuitenkin "lähetystä" luettiin Leningradin tehtaiden ja laitosten kokouksissa.
Olimme kursstitoverini kanssa siepannet viestejä radiolaitteella. Nyt meitä painostettiin kertomaan, että juuri me olimme kuulleet tuon lähetyksen. Kieltäydyimme, koska emme osanneet suomea. sitten meille tarjottiin, että olimme kuulleet sen englanniksi. Kieltäydyimme.
Kapteeni G.I. Hodakov, veteraani. (lyhennetty).
oli NL:n ja Suomen rahaa. Miksikö? Siksi, että olisimme voineet maksaa korvauksen esimerkiksi panssarivaunun vahingoittaman talon isännälle.
Mutta totuus on, että sellaisia kuluja ei maksettu kertaakaan koko sodan aikana."
Aliupseeri V.D. Obuhov. 13.Panssariprikaati.
"Minut kotiutettiin syksyllä 1945, myöskin Isänmaallisen Sodan jo päätyttyä. Muuan eloisa tyttö täytti sotilaspassiani Baumanin piirin sotilaskomissariaatissa, merkiten siihen kaikki sotilasurani vaiheet. "Olkaa hyvä, ja merkitkää sinne myös osallistumiseni Talvisotaan valkosuomalaisia vastaan!", muistutin. "Me emme kirjoita mitään Talvisodasta," - vastasi tyttö ja kumartuen työpödän yli hän hihkaisi työtoverittarelleen: "Svetka, jokos lähdetään ruokatunnille?" Tämä oli epiloogi. Tosiaankin, miksi kirjoittaa mitään Talvisodasta, kun tilanne oli muuttunut ja piti unohtaa tuo sota, niin pian kuin mahdollista, uskotellen, ettei sitä oltu koskaan taisteltukaan suomalaisten tapaisia mukavia naapureita vastaan."
http://guns.connect.fi/gow/historia1.html
--- ajettiin --- Karjalan kannakselle. Aamunkoitteessa olimme perillä. Neljän kilometrin päässä oli valtakunnan raja." I.J. Bykov, radisti 20. Panssariprikaati.
Joukot siis keskitettiin samaan aikaan, kun Suomen neuvottelijat kutsuttiin Moskovaan. Neuvottelut olivat vain hämäystä.
" Aloitimme sodan iskulauseenamme: Vapautamme Suomen kansan valkosuomalaisten vallasta! --- Miehistö ei millään halunnut sitä hyväksyä.--- Otin asian esille komissaarin kanssa. --- Hän lensi Moskovaan ja palattuaan ilmoitti: iskulauseemme on: Leningradin kaupungin ja luoteisrajojemme turvallisuuden puolesta!
Nämä sanat miehistö ymmärsi." 84. JvD:n 344. Jvrykmentin politrukki S.P. Melasenko. ( lyhennetty)
sotaan kaikkiaan noin 4 000. Taisteluissa menetettiin 3 543 vaunua, mutta pääosa korjattiin. Lopullisesti tuhoutui yli 650. Miestappiot olivat 3 930, joista kaatuneita 1 513.
Viktor Stepakov: "Sodalla on hintansa." Keuruu 1996.
Puna-armeija on aina kohdellut sotilaitaan huonosti
Mielenkiintoista olisi kuulla niiden tarina jotka kokivat sotavankeuden suomessa ja onnistuivat loikkaamaan rajan yli ruotsiin. Mihinkohän he lopulta eksyivät?
ei ainakaan Stepakovin mukaan ollut. Jos oli, he saivat turvapaikkaoikeuden.
Kaikki vangit palautettiin NL:oon, joka lähetti heidät Siperiaan, Vorkutaan. Jotkut otettiin 1943 armeijaan. Suurin osa kuoli, mutta joitakin henkiin jääneitä rehabilitoitiin 1958. Siihen asti he tekivät töitä Vorkutassa ja muualla. Vapautetutkin jäivät usein leirille, koska he eivät saaneet työlupia muualle.
" Niin Suomen sotaretken vangit elelivätkin --- kaikkien unohtamina ja tarpeettomina kaikille. --- vihaten ja kiroten sekä Stalinia että neuvostovaltaa. Ainoa, mitä he muistelevat tuntenmatta puistatuksia ja vihaa, on sotavankeusaika Suomessa."
Niin se aina menee
Isot herrat leikkii sotaa, ja sitten sotilaita syytetään kaikesta
Mistä olet saanut tietosi. Minua kiinnostaisi lisää.
En epäile kirjoituksiasi ollenkaan.
Todella surullista. Ehkä jotkut Suomen sotaretken vangit saivat lohtua siitä että suomi sai pitää vaupaudensa. Aika ironista varmaan.
Todella surettaa. He olivat kyllä jonkun lapsia, ei tuulesta temmattuja ei-kenenkään-rakkaita. Ihmissieluja vailla toivoa
kertoi vielä eläessään, että heillä oli ollut parikin venäläistä sotavankia maatalon töissä. kuulemma erittäin mukavia ja ahkeria miehiä olivat Aleksei ja Nikolai olleet. Kun sota loppui heidät palautettiin Neuvostoliittoon, ja molemmat miehet sanoivat että siellä he eivät kauaa elä. Molemmat olivat vannoneet että jos vain elossa ollaan, niin käymään ainakin vielä tullaan. Kummastakaan ei ole kuulunut sen koommin mitään. Ainoa konkreetinen muisto mikä jäi oli Nikolain tekemä balalaikka joka edelleen on minulla kirjahyllyssä aitioapaikalla.
Viktor Stepakovin kirja "Sodalla on hintansa". Keuruu 1996.
"Kun olimme lähdössä Leningradista ja meitä kuormattiin rautatieasemalla, näimme erään murheellisen muistikuvan: Monia härkävaunuja, joiden ikkunat oli kalteroitu piikkilangalla, seisoi muista erillään viereisillä raiteilla. Pistinkiväärein aseistetut vartijat estivät ketään lähestymästä vaunuja. Muuan rautatieläinen kuiskasi minulle, että vaunuissa oli Suomesta sotavankien vaihdossa palautettuja sotilaitamme. Siihen saakka olimme kuvitelleet, että he, jotka olivat läpikäyneet sodan, jakautuivat kolmeen ryhmään: Onnekkaat, jotka selvisivät ehjin nahoin tai pikku nirhamin; toiset, pahoin haavoittuneet tai paleltumavammaiset, jotka pääsivät sairaaloihin; ja kolmas luokka, joka haudattiin Suomen siunaamattomaan routaiseen multaan. Mutta ilmeni, että oli neljäskin, huono-onnisimpien ihmisten kategoria: Heidän, jotka nyt odottivat kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä kylmissä puuseinäisissä vankiloissaan. Kuka ratkaisi näiden ihmisten kohtalon sodassa ja luokitteli heidät säälimättömällä kädellä? Ja kuinka helppoa oli siirto kategoriasta toiseen? Mikä oli määrättyä ja mikä sattumanvaraista?"
http://guns.connect.fi/gow/historia1.html
linjalla. Tässä ensi yrityksiä.
"Viimein edessä oli kirottu Mannerheim-linja.--- Saatuaan komennon panssarit ajoivat avomaastoon, jalkaväki seurasi perässä.--- suomalaiset avasivat kiivaan konepistooli- ja konekivääritulen. Panssarintorjuntatykistö iski panssareihin.-- Ammukset puhkoivat panssareitamme kuin vaneria.--- taistelukentällä paloi panssareitamme ja hangella lojui ruumiita - kauhistuttava kuolema.
I. J. Bykov, radisti 20 Panssariprikaati. (lyhentäen)
oli vajaa 6 000. Tässä yksi vangiksi jääminen lyhennettynä. Kyse on Laatokan pohjoispuolen saarretusta 18.D:sta.
"--- paikalle ryntäsi kaksi suomalaista ja jäimme vangeiksi.--- suomalaiset antoivat meille vettä, toivat korppuja ja kehoittivat syömään. Kaikki muona oli meikäläistä, lentokoneista pudotettua.--- Matkan varrella tultiin purolle. Yksi vangeista heittäytyi juomaan ahnaasti. Hänet ammuttiin siihen paikkaaan."
sotamies M. I. Volodarski. 18 D.
" Terveitä sotavankeja otettiin töihin lähiympäristöön.--He sahasivat ja pikkoivat puita. --- Emäntä kutsui heidät sisälle.Tarjosi kahvia ja sokerikorppuja. Eräässä huoneessa meikäläiset näkivät Hitlerin, Mussolinin, Mannerheimin ja Leninin pienoiskuvat.-- Miksi Lenin? --- Emäntä: Meillä kunnioitetaan Leniniä, hän antoi meille itsenäisyyden. Nuo muut meidät on pakotettu ostamaan ja ripustamaan näkyvälle paikalle."
M.I. Volodarski.
Todettakoon, että tällaista ostopakkoa ei Suomessa ole koskaan ollut. Johtajien kuvia on tietysti voitu leikata lehdistä.
oli 876, joista 13 kuoli vankeudessa. Huhtikuussa -40 palautettiin 838 vankia. 20 ilmoitti haluavansa jäädä NL:on. Muutamia palautettiin vielä myöhemmin.
"Otimme haavoittuneen suomalaisen vangiksi.--- mies puri, huusi ja karjui kuin peto."
Sotamies EI. Bobkov, 117. Erillinen hiihtopataljoona.
"--- suomalaiset olivat järjestään yrmeitä ja vähäpuheisia miehiä-- Useimmiten päällystömme ammutti heidät. Kerran näin suuren suomalaisjoukon teloituksen."
168. JvD:n NKVD-erikoisosaston vakltuutettu aliluutnantti K.I. Ogarkov.
"Meille tuli kaksi sotavankia tai pikemminkin loikkaria.- Meidän kielellä he eivät osanneet sanoa muuta kuin: Stalin on ystävä, Mannerheim vihollinen." 367. Tykistörykmentin aliupseeri I.I. Kovaljov.
Ja ryssä sotavanki sanoi 1942 "finski älä lyö rastuit rastuit ollaa kavereit"
Vankeja ei päästettykään kotiin, vaan vietiin vankileirille.Ensin junalla.
" --- siellä noustiin lotjiin ja kuljettiin jokea myöten vuorokausi. Viimeinen kuljetusmuoto oli kapearaiteinen rautatie.Sotavangit pantiin avolavavaunuihin ja kuljetettiin vankileiriin, jota ympäröi kaksimetrinen piikkilanka-aita ja kulmissa vartiotornit. He olivat sanoinkuvaamattoman surullinen ja kammottava näky."
Sotamies P.E. Petrenko. 786 Jalkavälirykmentti.
" Ennen Vorkutaa kenellekään meistä ei kerrottu vankeustuomion pituutta.--- meitä ruvettiin kutsumaan erikoisosastoon, jossa annettiin kuitata vankeustuomion ilmoittaminen. Tuomiot olivat 5-8 vuotta vankeutta.Meille ei kerrottu, kuka meidät oli tuominnut---:
N.A. Kudrjatsov
"--- kun tuomiot oli ilmoitettu nmeille, olimme tyrmistyneitä ja masentuneita. --- miehet kieltäytyivät menemästä töihin tundralle. Jos sanoi vähänkin pahan sanan Stalinistat ja hänen joukkiostaan, sai maistaa lapiosta".
M.T. Samarin
Stalinin kuoleman jälkeen alkoi syyttömästi vangittujen ja teloitettujen rehabilitointi. Myös entisten sotavankien, jotka vielä olivat elossa. Vuosi oli 1957.
" --- Äkkiä sain kotiini kutsun miliisiasemalle. --- Minkä takia olit istumassa? - Olin sotavankina - Jaaha, nimi tuohon, että sinulle on ilmoitettu istuneesi syyttä. ---Sain sotaoikeuden todistuksen. Rangaistus oli peruutettu rikoksen tunnusmerkkien puuttumisen takia."
N.A. Kudrjatsev.