Pitääkö paikkansa

kommukkajutikka

Pitääkö paikkansa että jo pelkästää Tallinnan evakuoinnissa hukkui viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin Titanicissa tai Lusitaniassa? Miksi anglot sitten jatkuvasti korostavat Titanicia ja tekevät siitä kalliita elokuvia?

Suurimmat merionnettomuudet ja taistelut on juuri käyty Itämerellä. Ei Atlantilla.

5

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietojen

      mukaan Tallinnan evakuoinnissa hukkui noin 12000 henkilöä.

      Jokainen valtio muistelee omalta kannaltaan mielenkiintoisia tapahtumia. Kuten vaikka tuo itänaapuri jokaisen toukokuun yhdeksäntenä suuressa isänmaallisessa sodassa saavutettua voittoa fasisteista.

      • Hesari kirjoitti neuvostojoukkojen Tallinnan evakuoinnista 28.8.1941 sunnuntainumerossaan 5.9. Neuvostojoukkoja oli noin 30.000 ja lisäksi siviilejä. Saksalaiset olivat katkaisseet maayhteyden joten evakuointia yritettiin laivoilla joita oli saattueessa noin 200. Suomalaiset ja saksalaiset olivat laskeneet Tallinnan itäpuoliselle merialueelle miinoitteen ja evakuointilaivasto ajoi keskelle sitä. Luftwaffe pommitti saattuetta ja Suomen rannikkotykistö ja laivasto osallistuivat iskuihin. Nopeammat sota-alukset jättivät kuljetusalukset oman onnensa nojaan ja pakenivat täyttä höyryä risteilijä "Kirovin" johdolla.

        Arviot kuolleista vaihtelevat. Hesarin arvion mukaan 12.400 ja upotettuja aluksia 64. Toiset arvioivat kuolleiden määräksi 25.000 ja upotettujen alusten määräksi yli sata. Perille Kronstadtiin pääsi 15-16.000 evakuoitua.


      • Dönitz-Eicke
        Sologdin kirjoitti:

        Hesari kirjoitti neuvostojoukkojen Tallinnan evakuoinnista 28.8.1941 sunnuntainumerossaan 5.9. Neuvostojoukkoja oli noin 30.000 ja lisäksi siviilejä. Saksalaiset olivat katkaisseet maayhteyden joten evakuointia yritettiin laivoilla joita oli saattueessa noin 200. Suomalaiset ja saksalaiset olivat laskeneet Tallinnan itäpuoliselle merialueelle miinoitteen ja evakuointilaivasto ajoi keskelle sitä. Luftwaffe pommitti saattuetta ja Suomen rannikkotykistö ja laivasto osallistuivat iskuihin. Nopeammat sota-alukset jättivät kuljetusalukset oman onnensa nojaan ja pakenivat täyttä höyryä risteilijä "Kirovin" johdolla.

        Arviot kuolleista vaihtelevat. Hesarin arvion mukaan 12.400 ja upotettuja aluksia 64. Toiset arvioivat kuolleiden määräksi 25.000 ja upotettujen alusten määräksi yli sata. Perille Kronstadtiin pääsi 15-16.000 evakuoitua.

        Taitaa olla jopa suurempi taistelu kuin vuoden 1790 Viipurinlahden taistelu.


    • Pax_

      Ei lienyt kovin kunniakasta suomalaistenkaan kannalta muistella tuota taistelua. Kuolihan siinä niin paljon siviilejä. Toisaalta mottona noihin aikoihin taisi oli: "Paras ***** oli kuollut *****." Taitaa jo nykyään olla mielipiteet jo hieman inhimillisempiä.

      • Marineskon huora

        Ja Wilhelm Gustlofin upottaminenhan on asia jota venäläiset muistelevat yhtä suurella ylpeydellä kuin britit Cap Arconan upottamista.

        Itämeri tosiaan on olemassa olonsa aika niellyt miehiä ja ottanut omansa pois. Eikös anglo paskat aina sano että "The sea is a cruel mistress".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe