Kiusaamisen tuloksena väärät papaerit!

Sain väärin lausutut lääkärinpaperit 90-luvulla, kun minua kiusattiin. Lausunnossa kuvataan minut, että en osaa yksinkaistakaan työtä tehdä ilman pomoa. Sanotaan jopa, että olen "suojatyötasoinen". Kaikki tekemäni työt …

Oma näkemys työpaikkakiusatusta

Ajattelin aiheen olevan tähän palstaan sopivin, joten aloitampa asian suoraan. Olen ns.esimiesportaassa tämmösessä keskikokoisessa firmassa ( alaa ei tarvitse sanoa), ja otimme vastikään määräaikaiseen työsuhteeseen täm…

Ajattelin alkaa työttömäksi

ja liiton päivärahojen jälkeen osa-aikaiseksi porrassiivoojaksi. Ihan sama mihin työyhteisöön menee, niin sieltä löytyy kiusaajia ja mä oon kusessa. Raha ei merkkaa mitään muuta kuin, että toimeen tulen ja tulen toimeen…

Kiusaamista(ko?)

Olen ainut työntekijä pienessä yrityksessä jonka omistaa esimieheni. Hän tekee hurjaa tahtia töitä tietokoneella ja kun kysyn häneltä apua, häneltä tulee useasti töykeä vastaus ja pyörittelee silmiään jos en heti tajua.…

Työpaikallani on työpaikkakiusaaja

Eräs aika vähän aikaa ollut, mutta joka siinä ajassa jo on näyttänyt, mihin kykenee. Aivan törkeää käytöstä, jatkuvasti pientä ilkeää ns. kuittia, nälväilyä, sanatonta ja vihjailevaa. En tiedä kiusaako hän muita, mutta …

Hyviä neuvoja läksiäistilaisuuteen

Olen vaihtamassa työpaikkaa. Lähtöni oli ilmeisen ei-toivottu - pitkä kokemus, ammattitaito, mallikas työnlaatu. Loppua kohti on alkanut olla vähän nokittelun makua. Myöskään läksiäisiä ei olisi järjestetty, ellei ylin …

Jäynää kiusaajalle

Työpaikkakiusaaja oli taas jättäny lapsellisia nillityslappuja seinälle kun ei uskalla kasvokkain sanoa.Hankala tyyppi haukkuu kaikki mukavat kollegat ja vain hän tietää ja osaa ei kukaan muu.Taidanpa piirtää noihin lap…

Pelottaa...

Olen vaihtanut uuteen työpaikkaan kesällä ja nyt olen sietämättömässä tilanteessa. Yksi yrityksen omistajista inhoaa minua ja olen saanut kuulla, että hän haukkuu minua takanapäin. Kertoja on toinen omistaja, mutta hän …

Kiusaamisen kaava

Lukaiskaapa tuo Iltalehden kirjoitus. Juttu on koulukiusaamisesta, mutta samaa leikkihän me aikuisetkin leikimme. http://www.iltalehti.fi/perhe/2015112720730650_pr.shtml

Maineen pilaaminen?

Mitäpä jos työnantaja haluaa pilata maineeni, niin etten tule koskaan enää samaan taloon edes tekemään muunlaisia tehtäviä? Voiko työnantaja levittää huonoa mainetta eteenpäin, niin etten saa jatkossa työtehtäviä esim. …

huono esimies

Yksi pahimmista esimiehistä mitä olla saattaa on kirkkoherra. Ei seurakunnan kaltaista sekametelisoppaa(=sekalaista on 'herran seurakunta'what's that mean:)ole kukaan pätevä'johtamaan". Siksi sinne valikoituu 'esimiehek…

Kun esimies kiusaa naisia

Yrityksessämme on esimies, joka suhtautuu naisiin seksistisesti, rekrytoi vain miehiä, vaikka hyviä naisiakin olisi tarjolla ja painostaa naisia siirtymään toisiin tehtäviin. Hänen esimiehensä ei halua puuttua mihinkään…

hih, mitä menoa!

Soppari kohta loppu. Yksi "kiva" työntekijä muuttui paskamaiseksi heti mulle, kun sai jostain muualta vakipaikan. Toinen "kiva" työntekijä laukoo mun vitsejä kolmannen työntekijän sanomisina pomolleni - aivan kun tämä k…