KehonrakennusVastattu 5 v

Hulk sarjakuvahahmo

Hulkki, siis aito Hulk on sarjakuvahahmo josta tehtiin myös sarja/elokuva jossa pääosaa näytteli Arnold Schwarzenegger. Elokuvaan oli lopussa ehdolla vain kaksi henkilöä jotka täyttivät ohjaajan vision Hulkista. Toinen …
KehonrakennusVastattu 5 v

Naturaali kehonrakennus turhaa

Olen 5 vuotta käynyt samalla salilla ja näen selviä natu jamppoja jotka eivät ole muuttuneet 5 vuoden käynnillä yhtään ja samoilla painoilla veivaavat vuodesta toiseen. Itsellä oli natuna penkki 120kg jonka jälkeen aloi…
KehonrakennusVastattu 5 v

Clean & jerk

ei yleensä kuulu bodareitten treeneihin, mutta jerk & clean on tutumpaa.
KehonrakennusVastattu 5 v

Vain suuria liikeitä?

Kannattaako tehdä muuta? Törmäsin joskus netissä kaveriin joka on bodari mutta ei tee lainkaan ojentajia tai hauiksia. Sen liikkeet koostui vain rinnallevedon ja pysytypunnerruksen yhdistelmästä, kyykystä, leuanvedosta …
KehonrakennusVastattu 5 kk

Mike ja Nyyssis ei ole enää kavereita!

Mike kertoi juuri pakkiksen streamissa, että enää ei tule mitään Nyyssiksen kanssa koska eivät ole enää kavereita. Mike haukkuin Mikan pystyyn selkään puukottajaksi ja perseen nuolijaksi. Onko kellään tietoa mitä on tap…
KehonrakennusVastattu 5 v

HC-bodausta

Muita HC-bodareita täällä? Kun menen salille niin siinä on mielentila sellainen jäätävä. Ilmekään ei saa värähtää ja jos joku sanoo moi niin ei tervehditä. Korkeintaan katsotaan päin ja sen pelokkaasta naamasta saa vaan…
KehonrakennusVastattu 5 v

Lihasmuisti on ihmeellinen asia

Olen pitänyt taukoa pari vuotta. Bodasin ennen tosissani mutta into hiipui. Nyt olen nostellut 2 kuukautta puolitosissaan. M koon paita pitää vaihtaa L kokoon ja samalla ylimääräinen "fläsä" on kadonnut. Myös farkut kir…
KehonrakennusVastattu 5 v

Nylkytys bodauksessa

Miksi pitää nylkyttää kun tekee liikkeitä? Aina joku kynäniska tekee penkkiä tai pystypunnerrusta vitun vajaalla liikeradalla ja ihmettelee kun ei lihakset kasva. Mikä järki? Ei yhtään mikään järki.
KehonrakennusVastattu 5 v

Miksei naturaali saa treenata lihasta kerran viikossa

Olen vuosia harjoitellut 3-jakoisella 3 kertaa viikossa. Samassa treenissä aina voimanosto ja bodaustreeni, yksi pääliike ja apuliikkeet. Tämä ei kuulemma riitä vaan pitäisi tehdä tällä jotain 4-6 kertaa viikossa. Ja jo…
KehonrakennusEi vastauksia

Roinarotille

Parempi kun vedätte sitä roinaa helvetin finniselät sen verran että kuolo korjaa pikimmiten.
KehonrakennusVastattu 3 kk

TestoTimo kiertää muuailmoo.

Testotimo oli pakkiksen Miken sohvalla tarinoimassa kuinka aikoo kiertää maailmaa koronasta huolimatta aloittaen epsanjasta eikä tiedä minne päätyy ja aikoo dokumentoida koko reissun. Mike tuttuun tapaansa holhosi testo…
KehonrakennusVastattu 6 v

heikko frendi

Frendin penkki on 60 kiloa ja mave 120 kiloa :D. Ite saan penaa 120 ja mavee 150 :D Frendi kuitenkin jo yli 30 ite 28 :D
KehonrakennusVastattu 6 v

keskustelu hormonien vaaroista

Hyvää perjantai iltaa. Olisi kysymys koskien täällä käytävää keskustelua hormoneista ja sen tasoa. Vähätelläänkö ja kielletäänkö hormonien vaikutuksia tarkoituksella? Käsittääkseni se on ihan tieteellinen tosiasia, että…
KehonrakennusVastattu 5 v

Minna Pajulahti "kiusaa" meitä miehiä.

Kuntosalia aktiivisesti harrastaneena kun seuraan voimailijoita, niin tietysti tulee katsottua Minnan treeni ym. videoitakin. Minua kun kiinnostaa ja ihailen naista, kellä on lihaksia, pakaraa, muotoja. Minna on juuri n…
KehonrakennusVastattu 4 v

Alkoholismi ei ole sairaus

Joka väittää että alkoholismi on sairaus on kyllä pönttö mikä pönttö. Jos kuvitteellisesti maailmasta loppuisi alkoholi (ja kaikki huumaavat aineet) niin kuolisivatko alkoholistit tai menisivät huonompaan kuntoon? Näinh…