SyrjäytyminenVastattu 4 v

2.5 v asunnoton

Menetin kämppäni sen takia kun en ollut pystynyt 3kk maksamaan vuokraa ja laitoin sossuun toimeentulotuki hakemuksen, soitin kuukauden päästä että alkaa olla jo kiire toimeentulotuen kanssa, sossusta sanottiin että jos …
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Syrjäytyminen vaarana!!!

Olen 27v. En polta, juo tai käytä rahaa holtittomasti. Asun alivuokralla, koska ei ole varaa yksiöön saatika kaksioon. Olen osa-aikainen työntekijä kaupassa X ja etsin toista työtä, mutten saa sitä millään. Palkka ei ri…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

nuori syrjäytyy

Meidän 14v nuori tyttö nukkuu kaiket päivät ja ei syö koulussa ruokaa, olen pyytänyt luokanvalvojaa seurailemaan tytön syömistä. Keksii aina tekosyitä että kaverit eivät muka voisi olla, tai sitten kaverit keksivät itse…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Syrjäytymisestäni

Olen ollut melkein koko aikuisikäni syrjäytynyt. Syrjäytyminen alkoi kyllä jo teininä. Pärjäsin lukiossa aluksi hyvin mutta viimein jouduin tilanteeseen että minut eräänä päivänä meinattiin tappaa. Se tapahtui keskellä …
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Korkea ÄO myös syy syrjäytymiseen

Minkäs teet,jos ÄO on niin korkea,että kaikki virkailijatkin jäävät toiseksi.,ja sen kun ne huomaavat,niin tahallaan vaan vaikeuttavat asioiden hoitamista. Kateuttahan tuo on,ja muutenkin varsinkin sosiaalityöntekijöill…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Syrjäytyneet nuoret!

Heippa. Olen valmistuva sairaanhoitaja ja teen tutkimustyötä nuorten hyvinvoinnista. Olisi hienoa, jos saisin tätä kautta vastauksia ja kertoisitte kokemuksianne. Mitkä syyt ovat aiheuttaneet syrjäytymisesi? Mitä ongelm…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Talopoltto ainoa toivo

Jotain on pahasti vialla yhteiskunnassa jossa syrjäytynyt ulosotossa oleva ei saa edes kotivakuutusta . Jos ihminen laitetaan tilanteeseen jossa hänen ainoa toivonsa olisi polttaa oma talonsa eikä hänelle siitä syystä v…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Kela on syrjäytymis automaatti :(

Kela on syrjäytymistehdas: Ei ole kokemusta tällaisten kirjeiden kirjoittamisesta. Ajattelin, että mielenkiinnon herättämiseksi tarvitaan joku lyhyt tiivistelmä alkuun, jotta lukijan mielenkiinto heräisi lukea eteenpäin…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Matala ÄO yleinen syy syrjäytymiselle?

Syrjäytymisen ehkä yleisin syy on ÄO heikkolahjaisuuden (ÄO 70 - 85) alueella. Moni matalan ÄO:n nuori putoaa jo varhaisessa vaiheessa pois työ- ja kouluelämästä, joka vaatii mm. teknologisen kehityksen myötä yhä korkea…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Syrjäytynyt nainen

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/naissyytetyn-karu-tarina-ei-ystavia-paivat-kuluivat-kotona-netissa/3401124 minun elämää voi verrata tuohon naiseen. Ei kavereita ja päivät kuluvat netsissä paitsi että käyn minä…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Mieten työttömyydellä ei ole väliä

http://miesasia.blogspot.fi/2014/06/miesten-tyottomyydella-ei-ole-valia.html Lainaus tekstistä: Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli huhtikuun lopussa 241 000 työtöntä, mutta Työministeriön mukaan heitä oli 307 000. Tot…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Mistä aloitan

Haluaisin tavata uusia ihmisiä ja saada ammatin, tai ees jonkun koulutuksen suoritettua, mutta mistä aloittaa, kun ei ole rahaa, ei ystäviä, ei tuttuja, ei mitään? :( Tartten apua... :( Oon ollut masentunut ...
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Älkää syrjäytykö vaan ryhdistäytykää

Lue ajatuksella ja suodata ylimääräiset ääripäät, säteilytykset ja liioittelut pois. Mitä enemmän luet vainoista niin sitä paremmin ymmärrät ja osaat suhtautua asioihin ettei mikään tule yllätyksenä. DDR-tyyppinen vaino…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Virastokiusaaminen - onko sitä?

Onko Suomessa virastokiusaamista? Sossu, työkkäri, Kela, miekkari,poliisi... Tarkoitan virkavallan väärinkäyttöä asiakasta kohtaan, asiakkaan mitätöintiä, kiusantekoa viivyttelemällä päätösten teossa tai niiden sisällös…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Loppumme 2020-luvulla

2017 viimeistään huijaukset paljastuvat: Automaatio ja sekoilevat tietokonejärjestelmät hävittäneet keskivertoihmisten työpaikat. Massatyöttömyys ja valvontayhteiskunta. Ilmastonmuutos räjähtämässä käsiin. Ydinaseet lev…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Pitkäaikaistyöttömän ihmisarvo?

Olen yli viisikymppinen pitkäaikaistyötön. Olen lähettänyt satoja työhakemuksia ja muutaman kerran olen päässyt jopa haastatteluun. Kesäkuussa näin taas netissä mielestäni kiinnostavan työpaikan. Soitin sinne ja pääsin …
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Miksi puhelin ei soi

Minulla on ollut älypuhelin kolme vuotta, mutta en sillä ole yhtään puhelua soittanut, koska olen täysin yksinäinen. Olen jo ohittanut elianajanodotteeni ja kaikki tuttavani ovat kuolleet. Kukaan ei soita eikä minulla o…
SyrjäytyminenVastattu 4 v

Eivät kaikki syrjäytyneet ole mitään raukkoja

joita on kiusattu koulussa tsm. Osa on itareita,jotka syytä toisia omista epäonnistumisistaan. Tuet juoksevat,kaljaa kitataan kunnes maksa sanoo poks. ennen sentään oli työsiirtoloita tsm. Rattijuopot olivat Seutulan le…