Onko adventtikirkon työntekijävalinnoissa esiintynyt tahallista tai tahatonta nepotismia eli sukulaisten suosintaa? Onko siis huomattavan suuri osuus papeista sukua toisilleen jotakin kautta?
Ellen White kertoi saaneensa näyn, jossa hänelle tutut ihmiset nähtiin vuoden 1856 konferenssissa. Hän julisti selvästi, että osa heistä kokisi seitsemän viimeistä vitsausta ja osa olisi elossa Kristuksen palatessa maan…
Ei ole pakko mitään maksaa adventtikirkolle! Pastorini kertoi kysyessäni, ettei edes kymmenysten palauttaminen ole millään tavoin pelastuksen ehto eikä peruste erottaa seurakunnasta, jos ei niitä maksa.
Oliko 2000-luvun alun pedofiliakohulla vaikutusta adventtikirkon jäsenmäärään ja koulujensa, kuten Toivonlinnan, oppilasmääriin? https://yle.fi/a/3-5151779
Suomen adventtikirkon jäsenmäärä on kutistunut koko 2000-luvun? Voisiko olla Jumalan tahto, että otettaisiin uutta tuulta evankeliumin levityksen purjeisiin vaihtamalla uudet saarnamiehet vanhojen tilalle? Miksi adventt…
Adventtikirkon pastorini harjoitti jäsenaikoinani kymmenyspakotusta. Tehokkaimpana työkaluna oli uhkailemalla aiheutettu omantunnonpakko. Hän tehosti kymmenystenkeruutaan myös katteettomiksi osoittautuneilla siunauslupa…
Kokemuksemme on, että adventtikirkosta on ollut sekä itselleni että läheisilleni voittopuolisesti suurta kärsimystä ja vahinkoa. Adventtikirkon meille tarjoamat ”hedelmät” ovat olleet läpimätiä.
Jumala on kaiken yläpuolella, mutta pastorin ei pitäisi korottaa itseään elein, retoriikalla tai etäännyttävällä käytöksellään seurakuntarahvaan yläpuolelle. Itseään korottava ylvästely ei ole Jumalasta. Pastorina et vo…
Eräs Suomen adventtikirkossa vaikuttavista vanhimmista satutti ystäviäni henkisesti tavalla, joka on sovittamattomassa ristiriidassa kristillisen lähimmäisenrakkauden kanssa. Panetteleva kielensä nöyryytti ystäviäni tav…
1. Elätkö samalla puutteessa, kun pastorisi perheineen nauttii säännöllisesti hulppeista ulkomaanmatkoista ja muusta porvarillisen leveästä elämästä. Onko sinulla ylipäätään netto-omaisuutta edes yhtä paljon kuin olet a…
Ei se ole hölmö joka pyytää, vaan se joka maksaa, kun kristillisyyteen eivät kymmenykset kuulu. Takaisin ette tule niitä rahoja saamaan. Vanhaa leipää ja muuta vähäarvoista muonaa voitte hakea ADRA:lta köyhyytenne. Kirk…
Tampereen vaapaa-ajattelijoiden tilaisuudessa oli puhumassa Reijo Jaakkola. Hän kertoi siitä miltä tuntui kasvaa adventistiperheessä ja viettää lapsuus ja nuoruus Toivon linnassa. Hänen isänsä oli Toivon linnan rehtori.…
Sivukuluineen taitaa kustantaa pastorin puhe yli 1000 €/h, jos ei huomioida muuta vähemmän näkyvää/kuuluvaa työaikaa, mutta tuo on se näkyvin ja kuuluvin osa useimmille seurakuntalaisille.
Pätkä meilistä, jonka taannoin sain. Vahvasti muokkaamanani, ymmärrettävistä syistä: Oletko jo kuullut XXX -skandaalin vuodelta ZZZZ? XXX oli viisissäkymmenissä ja opettajana Toivonlinnassa, missä hän oli yrittänyt pain…
Kymmenykset eivät kuulu uuteen liittoon. Mutta jos nyt välttämättä haluat oman kirkkonsa kirstu kartuttaa jollakin, jota haluaa kutsua kymmenyksiksi, niin eikös sitten pitäisi toimia siinä Jumalan ohjeen mukaan. Jumala …
Täällä adventistit ihmettelevät, että miksi ihmiset kokevat nyt itseään huijatun, kun paljastuikin Sympatia-keräyksestä hiukan arveluttavia piirteitä, joka onneksi nyt tuli päivän valoon. Timo Flink selittää näin: Sympa…
Onko pastoreiden käytännössä pakko maksaa kymmenykset, vaikka Paavalin mukaan kukin antakoon vapaaehtoisesti haluamansa (itse valitsemansa) määrän evankeliumin levittämisen tukemiseen. Iloista antajaa Jumala rakastaa. T…
Adventismi kymmenyksineen ja uhrilahjoineen tulee kalliiksi pienituloiselle ihmiselle, jolla ei ole kunnolla varaa edes peruselämiseen. Voi katkaista köyhältä kamelin selän. Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu ky…
Miksi jotkut adventtikirkon pastorit ovat keränneet niin paljon maallista omaisuutta, vaikka esimerkiksi Afrikassa on niin paljon köyhyyttä ja köyhiä? Tekisivät oikein ja raamatullisesti myymällä pois kaiken ylimääräise…
Jos adventtikirkko olisi jotenkin luvattu kirkko, miksi sen jäsenmäärä vain kutistuu Suomessa? Tuo vienyt ainakin itseltäni motivaation rahoittaa sen toimintaa.