Suomen kesä on kauhuja täynnä. Hirviökuha... tappajahauki... Ja nyt tulee hirmu-ukkonen, joka RUNTELEE Suomen yhdeksi valtavaksi KATASTROFIALUEEKSI!
Uusi Suomi:
Joensuun lentoasemalla Liperissä mitattu lämpöennätys nousi tänään 37,2 asteeseen. Lukema on kaikkien aikojen korkein Suomessa mitattu lämpötila.
Hellettä seuraavat Ilmatieteen laitoksen mukaan hyvin voimakkaat sade- ja ukkoskuurot lämpimien ilmojen väistyessä pohjoiseen.
Maan etelä- ja länsiosissa kehittyy illasta alkaen ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy erittäin voimakkaita ukkospuuskia tuulen ollessa yli 25 m/s.
Maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa voi sataa illasta alkaen rankasti, jopa yli 20 milliä tunnissa.
Etelä-Lapissakin kehittyy tänään ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia tuulen ollessa yli 15 m/s.
Energiayhtiö Fortum kertoo varautuvansa rajuihin ukkospuuskiin torstai-iltana.
Yhtiön mukaan ukkospuuskien yhteydessä saattaa esiintyä pahoja tuulivahinkoja. Yhtiö kertoo tavallisesti korjaavansa tuulivahingoista aiheutuneet viat parissa tunnissa, mutta varoittaa korjaamisen kestävän pidempään, mikäli raju ukkosrintama aiheuttaa vaurioita useassa kohtaa.
- - -
Jumala rankaisee:
http://www.youtube.com/watch?v=djPlj_Ui1RU


Olisko nyt...
Annettava kriisiterapiaa ja laitettava kyntilät palamaan.Nyt on kesä
Ja tämä on tätä, mitä sitä valittaa jos kuuma on? Taas valitus kuuluu 6kk päästä, kun lunta on liikaa tai pakkanen panee. Voi että kyllästyttää sma laulu aina ja iankaikkisesti. AmenTiet ja kiskot poikki
Täystuho:http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/07/1163898
Oli sitten pakkanen tai helle, liika on aina liikaa. Olin tyytyväinen sentään kylminä ja sateisina kesinä, mutta kun lämpö kipuaa yli 28 astetta, ei kestä. 37,5 astetta on sitten jo kuumempi kuin ihmisen kehon lämpötila keskimäärin.
hmm
kyllä viime talvi oli ihan oikea "kunnon talvi". 3kk yhtäjaksoista pakkasta, etelä suomessakin lähellä -30.lunta oli niiiiin paljon, että pihatie rupes käymään kapeeksi,kun ei lumille ollut enää tilaa mihin aurailla. mutta mukavaa oli silti, paljon vaan päälle ja torpan uuniin koivuklapia, niin kyllä tarkeni! nyt sitten nautitaan kesästä puolestaan. päivisin voi käydä uimassa tai suihkussa vilvottelemassa ja kotiin voi hankkia ilmalämpöpumpun, sillä saa kodin just niin viileäks kun haluu =)
meillä pitkäaikainen talonrakennus projekti meneillään ja kyllä raksalla paiskitaan koko päivä näillä helteilläkin, se on vaan asennoitumis kysymys. jos aina valittaa, niin varmaan tuntuukin helteet/pakkaset hirveiltä, mut kun ajattelee et se sää on mitä on, siihen ei kitisemällä voi vaikuttaa ja että näillä nyt mennään, ni ei tunnu yhtään niin kamalalta =) ja mikä sen hauskempaa kuin sää juuri ennen kovaa ukkosta! taivas muuttuu tummaks ja alkaa kuulua ihanan pelottavaa murahtelua. itse katselen ukkosta aina kuistilla.
eihän kenenkään ole pakko seistä isoimman kuusen juurella sateenvarjo kädessä puhumassa kännykkään, tai pelata jotain tietokonepelejä tai lähteä verkkoja tarkistamaan järvelle ukkosella.. järki käteen, niin sitten on jo aikasta huono säkä jos ukkonen siltikin vie hengen.
nauttikaa nyt hyvät ihmiset joka säästä, ja jos tää nyt on maailman lopun enteitä, niin sillehän ei mitään enää voi, nautitaan sitä suuremmalla syyllä vielä kun voidaan <3
jahas
taisit olla thaikkulassa viime talven.. täällä suomessa oli ainaki vitun kylmäVAROKAA HAITTAOHJELMIA
ISO-V:n sivuilta saa haittaohjelmia koneelle. Kuka on vastuussa?This is Hell on Earth
Kärvistelkää helvetin ensimmäisissä liekeissä, tämä on vasta alkua. Heikkona voitte ostaa vaikka lämpöpumppuja jotta saatte lisää lämpöä kuten pikkuavustajani Jyrki kehottaa. Burn baby burn......Voi tulla yllätys...
Kun tulee sähkölasku, kun lämpöpumpulla on tehty viileyttä asuntoihin jo monta viikkoa?Tasauslasku
Ei se kuule montaa euroa päivässä maksa se jäähdytys :). Pumpulla on lämmitetty kaksi talvea, ja nyt on helteellä jäähdytetty. Tuskin näkyy koko vuoden sähkönkulutuksessa kovinkaan paljoa. Ja vaikka näkyisikin, niin mitä se haittaa ? Maksan sähkölaskun kuitenkin itse, enkä vie sitä soskun maksettavaksi.Eiköhän se säästö...
Mene siihen jäähdytykseen? Kylmän tekeminen on kalliimpaa, kuin lämmittäminen. Tuskin niitä lämpöpumppuja sossu porukoilla on montaakaan.THIS IS THE FUCKING
Elämme tuhon aattoa.Kuumuus ja uupumus lyövät elolliset maahan
Mistä löytyisi viileää paikkaa ja virkistävää vesitippaa? Nälänhätä lähestyy kun viljasadot palavat kirjaimellisesti maan tasalle helvetin tulessa, eläimet nääntyvät ja niin myös ihminen - eläimistä julmin, petollisin ja kaikentuhoava. Apokalyptiset ratsastajat ovat liikkellä...The eve of destruction.
Hevosmiehet ovat tulossa... Enkä tarkoita mustalaisia:http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?hakuehto=ilm+6
"This is the end, beautiful friend. The end of laughter and soft lies..." -the Doors-
Kautta aikojen
ihmiset ovat arvailleet ja myös pelänneet noiden Raamatun ennustusten toteutumista.Jo paljon ennen meitä ja myös viime aikoina, ihmiset ovat tulkinneet niitä ja uskoneet niiden käyvän toteen juuri nyt..
Mutta, mutta...
Raamatussa sanotaan myös että
"sitä hetkeä ei tiedä kukaan (ihminen !), vain Jumala yksin"
Ja näin on hyvä.
Meidät on luotu ja tarkoitettu tänne maailmaan elämään, ei pelkäämään.
"Sillä rakkaudessa ei ole pelkoa"
Jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään ja siitä, miten sitä elää !
Ja ymmärtääkseni, siinä onkin ihan tarpeeksi tehtävää, meille jokaiselle ihmiselle. :))
kalevala
raamattu o satukirjaEn ymmärrä
Minä en tuosta Koivuniemen Raamatusta ymmärrä yhtään mitään, miten joku Karitsa tekee jotain, sehän on eläin??No.
No sitten sinä et ymmärrä, ei siinä mitään. 3000 vuotta sitten Raamatun juutalaisilla oli tapana rukoilla Jumalalta syntejään anteeksi sillä tavalla, että uhrattiin karitsa, viaton lampaan lapsi. Sen veri vuodatettiin uhrialttarilla samalla, kun rukoiltiin Jumalalta anteeksiantoa. Karitsa on myös vertauskuva Jeesuksesta, joka ilman omaa syytään meni kuolemaan ristillä. Jokaisen meidän sijastamme. Hänet uhrattiin samalla tavalla kuin karitsa. Viaton veri. Ilmestyskirjan sanan karitsa tilalle voi laittaa sanan Jeesus. Nämä ovat vaikeita asioita käsittää.Karitsa tuo kasvettuaan lämpöä elämään,
kyllä villasukat ovat talvella mukavat!Jollain 2000 vuotta sitten ollut varmaan hauskaa lyödä kaverin kanssa vetoa, että saa koko maailman uskomaan johonkin paskaan. Ajatelkaa nyt kerrankin aivoilla ja järjellä, ajatelkaa tiedettä. Arkeologiaa. Kun rupeaa näin ei-uskovaisena ajattelemaan tuota typerää 7 päivän luomistarinaa, se alkaa kuulostamaan naurettavalta, lapselliselta, ja täysin tyhmältä tarinalta.
Mikä oli sukupuolien "järjestys" tuohon aikaan? Miehet ensin, naiset vasta sitten, vaikka me naiset joudumme kokemaan tuskaa ja kipua tuhat kertaa enemmän, kuin miehet, jotka huolettomasti elävät, ja osa niin kieroutuneita, että raiskaavat. Surullista. Mutta totta. Jostain luin, että 2/3 maailman työtunneista tekevät naiset, mutta silti naiset saavat vain 10% maailman tulosta? Ai vähän epäreilua, ja typerää? No, jos jumala niin helvetisti rakastaa ihmistä, ja jokainen ihminen on samanarvoinen, on se vaan niin vitun jännää, että nainen tehtiin miehen _kylkiluusta_! Se jos mikä kertoo sen, että raamatun on kirjoittanut joku tuon aikainen mies, joka yrittää jollain typerällä valheella, jota ei ole edes todistettu todeksi, selittää maailman syntyä. Teidän jumalannekaan ei ole niin viisas, että keksisi ihmiseen näin monimutkaisen ruuan sulatus järjestelmän, aivot, ym., eikä niitä ihan vain luodakkaan napsauttamalla sormia, noniin nyt luon ihmisen ja tadaa.
Miettikääpä raamatun henkilöitä. Jumala on mies, jeesus on mies, kaikki ihmetekijät ja opetuslapset, ym. papit miehiä... Kuinka moni raamatun henkilö on nainen, merkittävä nainen, ei siis mikään sivuhenkilö? Mariaa ei lasketa, koska mies ei voi synnyttää = tarinassa on pakko olla nainen. Eikä myöskään muiden raamatun henkilöiden äitejä, koska edelleenkään mies ei voi synnyttää. No, keksitkö? Eikä myöskään juhlissa tanssivaa tytärtä, kuka nimeltään olikin, jonka äiti pyysi sitten sen ihme hyypiön pään hopeavadilla, sillä jos olisi tytär ollut mies, olisivat tyttären ihailijat ja tanssin katselijat homoja, joka on siis raamatussa kiellettyä, mikä taas kuvastaa sen aikaista ihmiskäsitystä, eikö jumalan pitäisi rakastaa kaikkia, eikä tuomita ihmistä? Aivan, silloin jumalan pitäisi myös hyväksyä homoavioliitot, ja homot yleensäkin. Ihmisethän ovat samanarvoisia, eikö?
Kuten tv ohjelmassa House, itse Dr. House sanoi, jos sinä puhut jumalalle, olet uskovainen, tai uskonnollinen, jos jumala puhuu sinulle, olet psykopaatti. Ne, ketkä väittävät saavansa jumalalta apua, tai että ovat nähneet enkelin tai jumalan puhuneen heille, ovat mielestäni kaikki psykopaatteja.
Miksei kukaan usko keijuihin? Ei kukaan ole nähnyt niitä, eikä kukaan pysty todistamaan niiden olemassa oloa, mutta silti on tuhansia tarinoita, jotka kertovat niistä. Niille on jopa keksitty nimiä, ja niiden ulkonäkö on määritelty. Joten, miksi te uskovaiset väitätte keijujen olevan satuolentoja, jos itse uskotte jumalaan? Ihan yhtälailla jumala on keksitty satuolento, kukaan ei sitä ole nähnyt, kukaan ei sen olemassa oloa pysty todistamaan. Vaiko vain siksi, että on niin paljon ihmisiä, jotka uskovat tuohon paskaan? Mitä enemmän on kannattajia ja uskojia, sitä helpompi on mennä lankaan...
Voi, herätkää jo. Yksikään raamatun ennustus ei ole vielä käynyt toteen, eikö se jo kerro jotain raamattunne todenmukaisuudesta... Huohh. Toisaalta, onhan uskoon tulo auttanut ihmisiä pääsemään huumeista, alkoholista ja tupakasta eroon. Kai siitä on jotain hyötyäkin siis. Mutta se taas ei ole kenenkään muun ansiota, kuin sinun itsesi. Jumala ei sinua satuolentona ole auttanut yhtään. Mäpä muuten rupeankin tässä kirjoittamaan tuhat sivuista kirjaa keijuista, ja siitä kuinka ne auttavat meitä ihmisä, halleluhaaj, ylistäkäämme keijuja, aamen ja kiitos, katsotaan 2000 vuoden päästä, onko suurinosa maailman uskojista keijujen kannattajia.
Toivottavasti parin sadan vuoden päästä ihmiset ovat jo niin viisaita, etteivät usko sokeasti valheeseen...
kalevala
mikäs tää "ilmaston muutos" oikein on.. itseäni huvittaa ainakin suuresti kun ihmiset, jopa asiantuntija professoritjauhavat jostain ilmastonmuutoksesta.. ja vieläpä, että se olisi ihmisen aikaansaanosta onko ilmasto joskus muka ollut vakio? Ei ole. Tällä pallolla on ollut kylmempiä ja lämpimämpiä kausia ja kaikki riippuu auringosta..KERTOISITKO
Minulle mistä olet saanut päähäsi/missä kerrotaan että Jumala on Mies?hihihi
voi nenä, ai helvetin liekkejäkö nää helteet olikin? oishan se heti pitänyt arvata =Dhitto te ihmiset ootte sekasiiiiiin!
On aika turha olla kalkkismaisesti lämpöpumppua vastaan, ne ketkä sitä huonoksi väittävät, joko eivät osaa käyttää sitä, ovat ostaneet huonon, tai, yksinkertaisesti ja useimmiten eivät edes ole kokeilleet sellaista, tai omista sellaista.
Niinpä niin...
Lämpöpumppu on hyvä, mutta mainosmiesten säästö puheisiin pitää suhtautua varauksella. Jos säästö ei ole pääasia on tuo jäähdytys oikein hyvä siinä tapauksessa. Mukavuudesta joutuu aina maksamaan.tämä paikkakunta
kyllä välttää sateet ja ukkoset.Tulisikin yksi kunnon ukkosjyräkkä, joka kestäisi sanotaan vaikka puoli tuntai. Niin sitten helpottais. Vaan ei, ei sada, ei ukkosta.
Mistä tulikin mieleeni se eräs laulu, jonka minä kuulin aina väärin: Kostaja ullakolla
taisi oikeesti olla Ukkosta ja ullakolla tai jotain.....
Lisättävä toiveeseen;
Tulisi silloin kun itse ei ole ulkosalla....Myrskyt ovat yleistyneet
Niin talvella, syksyllä, kesällä kuin keväälläkin.ei ole yleistyneet
onhan nitä ennenkin ollut lämpimiä ja kylmiä jaksoja paskapuhetta koko ilmastonmuutos sillä haetaan vain rahat pois niinkuin ei olisi tarpeeksi kallista muutenkin ainakin yksinasuvallakyllä näin
on. joka päivä saa lukea vaan lehditä tästä ukkosesta mutta täällä se ei ole paukkunut sitten kesäkuun alun jolloin rintama meni 10km päässä. Hellettä vaan joka päivä eikä yhtään raikastavaa myräkkää. Kyllä niitä on luvattu jo tälle kuulle ainakin 10 kertaa tänne päin mutta aina se ukkosrintaman menee ohi tai häviää ennen tätä kaupunkia.No tuliskin nyt jo
Loppuis tää painostava seisova ilma. Ei tuule yhtään, pilviä on mutta ei sada. En malta odottaa kauaa, tätä hellehelvettiä ei enää jaksa.Näillä keleillä
talvisota hyvää.tuli tevee 2
Barselonassakin vettä asken niin juutaksesesti, meitinkin muoveilla peitetty katto alakas vuotamahan.Komea stadion näillä kilipaalujansa pitää ja vierahille näyttää. Notta
Mitattu joo...
Mutta on tällä ollut paljon kuumempaakin. Ihmisillä on kumma harhaluulo siitä, että olosuhteet maapallolla olisivat jotenkin vakaat.Elkää valittako,,,,
Ihanaa nauttia kunnon kesästä,ei tartte ulkomaille matkustaa lömpöön. Kyllä on lystiä ollut rannalla loikoilla ja lomailla ympäri suomen maata,kun loma sattui juuri kunnon lämpö aaltoon ja vedetkin ihanan lämpöisiä uiskennella,muistelkaa viimme talven pakkasia kun valitatta helteestä,ennemin kunnon kuumaa kuin kylmää kesässä.Vielä se syksyllä räntää rätkii,niin ihana muistella tätä viikkoa;))))Meni hyvä helle hukkaan.
Meni hyvä helle ihan hukkaan yhden ikuisen valittajan ja ainaisen oman itsensä kehujan takia. Valitettavasti joudun tapaamaan hänet joka päivä. Sattuu nimittäin liikkumaan samoissa piireissä kuin minäkin. En vaihda kavereitani yhden ääliön takia, joka pyörii samoissa paikoissa kuin minä. Kohta varmaan alkaa valitus siitä, että kun aina sataa ja on kylmä.Missä on pihvi?
Talvella on toisinaan kylmä ja kesällä kuuma. So?Toki tämän kesä helle on hellinyt liiankin kanssa, mutta lomalaista se ei haittaa. Suihkussa voi käydä monta kertaa päivässä; vissyvettä juodaan että nestetasapaino säilyy (ja jos vissyyn ei ole varaa niin sitten vaan veden sekaan ruusu- tai merisuolaa).
Mutta nytpä jyrisee siihen malliin, että laitan koneen kiinni ja käyn nukkumaan. Hyviä öitä kaikille!
Vapiskaa syntiset
Olen jo valmiiksi asettunut polvilleni rappusille ja odoton, että 20 milliä kylmää vettä tipahtaa niskaani puuskien kuivattua ensin kainaloni. Mutta miksi puussa ei liikahda vieläkään lehti???? Älä herra petä meitä sinuun luottavia!http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/sadejapi.html
Miksi viivyttelet herra?
Anna taivaan syöstä tulta ja salamoita niskaamme ja hukuta syntiset rankkasateeseen!Kovimmaltakin sankarilta...
Vitsit vähenee ja värkit hyytyy, kun kaltoin kohtelemamme maapallo alkaa häätää pahinta pirulaista, tätä rahanahnetta ihmisrotua.Merkit on siihen suuntaan, että voipi pian rikkauksia kahmineitakin rassata. Miten muuten käynee, jos kunnon salama tussauttaa ydinvoimalaan jollain kurin? Ai niin, mutta sehän olikin päästötöntä tuotantoa, vai?
Hulvaton myrskytuuli täälläpäin, mutta eipä tule vettä, eikä ukkosta ainakaan vielä, Etelä_Karjalassa 6 tie poikki, puita nurin tiellä.
Vettä ei tulekkaan?
http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/sadejapi.htmlNäyttäis sademäärän ennusteet pienenevän. paska homma, pölisee tiet täällä suurajoissa. Vähän salamoi jo ja pientä tuulenvirettä.
Hyvä Jumala
Mitä tämä on, taivas välkehtii ja koirat haukkuvat. Herra oletko saapunut?Tämän maailman hallitsijan Saatanan käsissä ihmiskunta on vaikeu
Jumalan sanassa Raamatussa Luukas kertoo, kuinka Jeesuksen henkiveli saatana tarjosi tällähetkellä suurelle taivaalliselle kuninkaallemme Jeesukselle Kristukselle. Hänen ihmisenä ollessaan, koko asutunmaan valtakuntia ( Luukas 4:5 ) ja lisäsi jakeessa 6, että asutun maan valta ja loisto on luovutettu hänelle, eli Saatanalle. Eikä Jeesus kieltänyt sitä. Vaan asia todella on niin, että saatana on tällähetkellä ihmiskunnan hallitsija ( Ilmestys 2:13 ). Mutta Jeesus on viisas ja hän silloinkin kieltäytyi vastaanottamasta maallista hallitusvaltaa itselleen ja vastasi Saatanalle Matteuksen 4:10 Mene pois, saatana! Sillä on kirjoitettu: 'Jehovaa Jumalaasi sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta.saatana on tappaja, valehtelija ja valheen isä. ( Johannes 8:44 ), ja juuri siitä syystä, että saatana on valehtelija ja valheen isä hän on eksyttänyt lähes, koko ihmiskunnan. Muuttaen itseään jatkuvasti valon enkeliksi ( 2. Korinttilaisille 11:14-15 ). Siitä syystä maa on täynnä kaikenlaisia ns. kristikuntaan kuuluvia uskon lahkoja, jotka väittävät olevansa Jeesuksen Kristuksen asialla, mutta, kun tarkastellaan heidän opetuksiaan Jumalan sanan Raamatun avulla havaitaan, että he eivät ole Kristittyjä, vaan tosiaankin Saatanan palvelijoita, jotka muuttavat itseään jatkuvaasti valkeuden enkelin palvelijoiksi.
Tänäänkin tuli yksi Hörhö Mannerheimintien ja Ruuneberinkadun risteuksen ratikka pysäkillä tarjoamaan Jeesus Jeesus Herra Herra lappusiaan ja kertoilemaan kaikille, kuinka hän on menossa taivaaseen, mutta ei kestänyt asian tarkastelemista Raamatun avulla vaan huuteli minulle ja muille pysäkillä oleville, että siellähän palatte helvetin tulessa ja hän menee taivaaseen =
Ei sinne taivaaseen kaikki miljoonat Hörhöt mahdu, kun Raamattu selvästi sanoo, että se Jeesuksen Kristuksen johtaman 1000-vuotisen hallituksen ( Ilmestys 5:10; 20:4, 6 ) hallitus koostuu vain tasan 144 000 tuhannesta henkipersoonaksi muuttuvasta ( Ilmestyksen 7:4; 14:1,3 ).
Jehova Jumala on luvannut muuttaa maan paratiisiksi Taivaallisen kuninkaamme Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana ja perisynin poistamalla parantaa sairaat ( Jesaja 35:5-6; 65:21-25 ) ja herättää kuolleet ( Ilmestys 1:18; 20:13; 21:4. Johannes 11:25. Apostolien teot 24:15 )
Siis herättää ei ottaa taivaaseen, näin sanoo Suvereenin maailman kaikkeuden luojan Jehova Jumala sana Raamattu ja muuta tietokanavaa Jumalaan meillä ei ole kuin itse perisyntisten ihmisten rukousten perille välittäjä Jeesus Kristus ( Johannes 14:13,14. 2.Korinttilaisille 1:20 ).
HUULI VITSI jostakinhan se paratiisiksi muutaminen on aloitettava vaikkapa nyt sulattelemalla ne napajäätiköt. Vai kuvittelisiko, joku kävelevänsä paratiisissa lumikengillä?
Ja jos tulee lämpenemisen seurauksena oikeita pyörremyrskyjä, jotka imevät kilometrien korkeuksiin kaiken tielleen osuvan niin kyllä sinne imupatsaaseen muutama Herra ja Rouva Hörhökin mahtuu niin pääsee sinne taivaaseen ihan konkreettisesti, en kyllä suosittele sellaista tapaa taivastella.
Hörhöille tiedoksi, että olen itse siellä taivaassa käynyt useaampaankin otteeseen ja on minulla sinne vieläkin pääsylippu olemasssa. Olen nääs vanaha lentäjä ja omistan sellaisen vanhan purjelentokoneen hinauslipun, jonka nimi on pääsylippu taivaaseen hinka 35 mk.
Jumala = Jehova ei aiheuta kärsimyksiä!
Jumala ei aiheuta ihmiskunnalle mitään kärsimyksiä ( 5. Mooseksen kirja 32:4. Aamos 3:7. Jaakobin 1:13. ). Vaan se joka halusi Jumalalle kuuluvan palvonnan itselleen saatana ( Matteus 4:9 ) Hänellä valehtelijana ja valheen isänä ( 1.Mooseksen kirja 3:4. Johannes 8:44 ) on tällä hetkellä valta, vitsausten ja kuoleman aiheuttamis keinot( Luukas 4:6. Job 2:12 ). Jumala ei koettele ketään, eikä häntä itseään voida koetella sanotaan Jaakobin 1:13. Niin että lopettakaapas nyt se Jumalan syytteleminen ja mustamaalaaminen sen suhteen millainen sää sattuu olemaan.Onpas täällä uskonnollista porukkaa???
Miks ihmeessä täällä tehdään kaikesta kauheen iso numero???? Kesällähän yleensä just myrskyää ja ukkostaa. Sitä paitsi en ees oo ikinä nähny että talvella olis ollu mitään myrskyä? tai ainakaan ukkosta ja salamoita. Ja ite luulen, että eilinen lämpötila johtuu siitä ilmastonlämpenemisestä. Mutta ei se siitä välttämättä johdu. Sitä paitsi mä uskon tälläseen teoriaan, että mitä kauemmin aurinko paistaa sitä suurempi myrsky on odotettavissa. Ja täällä sato ja ukkosti ja salamoi ainakin eilen illalla klo 23 aika paljon. 2 sekunnin välein välähti ja sadetta tuli paljon. Huoh.. Toivottavasti nää typerät uskonto puheet loppuu. Hah! Eks ne ketkä noita kirjottaa tajuu kuinka noloo se on? ;) Nojaa omapahan on ongelmansa mä vaan toivon että huomenna olis aurinkoista, koska onhan nyt helteet jo hellittänyt. Tuskin kannattaa enää toivoa 30 astetta lämmintä. Ainakaan kauhean paljon.On hitokseen, totta puhut,
mutta onhan se kesäkuumalla terveellistä saada joku jahwen diktaatti tähän väliin, minä ainakin tunsin heti kylmiä väreitä paikassa joka ei paljon maailman tuulista tiedä.Ollaan kiltisti. Ei syytetä säästä jahwea eikä pekkaa. Taitavat olla lomilla molemmat, kun ei ole nähty.
Täällä alkaa
Välillä on kaakon taivas ihan valkeana. Tuuli puuskainen ja arviolta 15 m/s puuskissa. Vettä tulee ihan tipoittain. Kumma kun ei sada.Hyvin jytisee
Tunnin on tässä päällä jyristänyt. Vettä ei vaan meinaa tullaa. Komeita on salamat koko taivaan kokoisia välillä.Muuta ens kerralla
paikkaan asumaan, missä on niitä ukkosia.Etusivulla
"Sään ääri-ilmiöt ihmetyttävät"Kyllä on ihmetyksen aiheet sitten vähissä.
Ukkonen ja helle ääri-ilmiöitä?
Kaikki jotka valitatte helteistä niin painukaa sinne Siperiaan ja tehkää iglu, ja hukkukaa lumeen ettei tarvi kuunnella naurettavia valituksia!!! Ja jos pumpusta ottaa, niin lääkäriin kysymään neuvoja.
Egyptissä nauravat tämmösille lämpölukemille, siellä kun on normaalisti 40 asteen päälle tai jotain. Ja jos turisti eksyy hiekkamonttuun niin voi löytyä jopa 55 astetta...haha... :))
Sydänvikaiset ja vanhukset ovatkin asia erikseen. Mutta terve tavallinen kansalainen, jolla pikkasen hikeä pukkaa, pitäisi kestää ja sietää tämmöiset ns. helteet. Ja kylmän suihkun tai uimisen sijasta suosittelen saunassa käyntiä, sen jälkeen 35 astetta voi tuntua jopa mielyttävältä. Mutta suomalainen onkin ikuinen valittaja, mikään ei ole ikinä hyvin.
Voi toki olla asennekysymyskin, jossa olisi parannettavaa. Ja tuohon ei vaikuta Jumala eikä saatana.
terveisin: maestro39
voe härrän jumala
Talvi oli kylmä ja luminen kuin mikäkin antarktis! :/ nyt sitten ihmetellään että suomessa on lähes samanlaiset kesäsäät kuin etelä-euroopassa. Tämähän on nyt NIIIIIIIIN suuri katastrofi, eikä tällaisesta lämpöisestä kesästä voi edes kerran nauttia. Kaikki hyvä olokin ja kaunis lämpö on varmasti Saatanan keksintöä!? :/Menkää ihteenne stana kirkonpalvojat, nauttikaa elämästä niin kauan kuin sitä riittää. @:) turha valittaa jos aurinko ja valo tarjoaa lämpöä elämään. Eikös Jumala ole mielestänne Valo.....?
Nimim. Epä-jesse-uskova suomalainen, joka osaa kerrankin nauttia kesän lämmöstä ilman syyllisyyttä helle-keleistä!
P.S. jos joku vetää herneet nenuliin, tai jopa työntää kokonaisen pakastehernepussin ahteriinsa tämän kommentin takia (sis. en tod. kirjoita tiettyjä asioita isolla alkukirjaimella), niin otan osaa hänen elämänsä köyhyyteen.
Nyt kun katson ulos
niin näen yhdeksän suuren puun kaatuneen yöllä kun tuuli ja ukosti. Yksi puu liippasi aika läheltä autoani..huh säästyin.Hirveä kesä
Suomessa paistaa aurinko ja on valoisaa vuorokauden ympäri kesä-heinäkuussa. SE sinällään jo vaikeuttaa nukkumista. Siihen kun lisätään aivan järjetön helle, niin nukkuminen on tosi vaikeaa. Lisäksi kun helle jatluu 6 viikkoa niin alkaa jo vähitellen toivoa että asuisi jossain muualla.Minun kesän riemuksi vielä makuuhuoneeni vieressä 2 maansiirtokonetta + betonikoneet ja kuormautot ovat nyt jyllänneet huhtikuusta lähtien. Työaikaan se ei paljon häiritse, mutta kesäloma on pilalla! Työmaa aloittaa klo 6.00 ja lopettaa klo 23.00!
Lisäksi laitetaan tähän vielä metsäpalojen sumut, niin sanon kyllä että ei voi olo olla hankalampaa.
Normaali
Ei sen kummempaa. Kesällä on aurinkoista ja joskus sataa vettäkin ja kohta on sitten syksy.Voisitte kukkahattuset tädit ja sedät lopettaa tän ikuisen valittamisen
Etelä-Pohjanmaalla rytisee
No täällä on rytissy harvase yö: keskiviikkona kun tulin Seinäjoelta polkupyörällä klo 22 Koskenkorvalle (24 km) úkkosrintama kulki kaiken aikaa perässäni rytinä oli hirmuinen (Ilmajoelle) ihmekyllä en kastunu sade alko vasta kun pääsin lipan alle suojaan, torstaina klo 4 ja 23.30 rytisi eilen täällä oli päivällä 32 astetta lämmintä. Ukkoskuurot ei tunnu mitenkään vaikuttavan lämpötilaan koska ne tulee yöllä päivällä paahtaa täydeltä terältäLopun aika!
Niin, Jumala varoittaa etukäteen tulevista tuomioista. Niistähän voi lukea Ilmestyskirjasta raamatusta. Omilleen Jumala on ilmoittanut profetioina nämäkin tapahtumat (säiden ääri-ilmiöt) jo vuosikausia etukäteen ( mm. David Wilkersonin Näky), joten meille nämä tapahtumat eivät tule mitenkään yllätyksinä.Mutta me turvaamme ikiaikojen Jumalaan, suojanamme ovat iankaikkiset käsivarret. Kun nämä alkavat tapahtua, me Jeesukseen uskovat nostamme päämme ja iloitsemme, koska meidän kotiin ottamisemme aika on lähellä.
Niiden osa, jotka tänne jäävät on hyvin raskas ja surullinen.
Mutta vielä on armon aika ja pelastuksen päivä. Jumala tahtoo näyttää näilläkin merkeillä, että Hän vielä pelastaa tulevasta kurjuudesta. Hän sanoo raamatussa, että pelastaa jokaikisen, joka avukseen huutaa Hänen nimeään..
Ei mitään ihmeellistä
Aina on ollut myrskyjä, tulvia, kylmää, lämmintä, tulivuorenpurkauksia, jne. Siitä vaan tehdään heti juttu.Täällä on ollut joskus jäätikkö ja nyt hössötetäään, että jos keskilämpotila nousee 2 astetta, tulee katastrofi ??? Ja kun sitä höpetään joka päivä, niin jotkut jopa uskovat siihen sinisilmäisesti.
luudanvarsi
Kunpa vaan Jumala ei ole rankaiseva Jumala, vaikka sanookin, että kosto on minun. Se tarkoittaa ihmisten välisiä riitoja tai muita "pahoja asioita" Ihmisen siis ei pidä lähteä koston tielle. Se että Jumala rankaisee, on jostakin kaukaa haettu ja " körttiläismäistä" ajattelua ( anteeksi tuo sana, mutta en oikein muuta siihen osannut laittaa). Siis ylipäätään ihmisten täytyisi muuttaa ajattelutapaansa Jumalan suhteen. JUMALA ON RAKASTAVA JUMALA ja pitää varmasti huolen omistaan. Ja uskomalla, että Jeesus Kristus on Jumalan poika, saamme iankaikkisen elämän eikä meidän tarvitse ukkostakaan pelätä, kun turvaamme Häneen. Elekee pelotelko immeisiä!!!!!!Sotajoukkojen Jumala
Kyllä Jumala on myös koston Jumala ja sotajoukkojen Jumala. Oletko lukenut koko raamattua?Toisessa käskyssä jo Jumala sanoo, ettei jätä rankaisematta sitä joka Hänen nimensä turhaan lausuu.
Raamattu on täynnä lupauksia siunauksista ja kaikesta hyvästä niille, jotka Häntä tottelevat, mutta kyllä Hän sanoo rankaisevansa niitä, jotka eivät tottele.
2012
.kuule
Ain helteitä on seurannut rajut ukkoset, niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Muista sitten, että keskiajalla täällä on ollut lämpimämpää, talvetkin olivat lämpimämpiä, eikä mitään hirveätä tapahtunut, täällähän me vielä palloillaan.Mutta se on kumma,
että toiset paikkakunnat ne sateet ja ukkoset kyllä kiertävät kaukaa, toiisilla paikkakunnilla niitä pyörii aina.Ja ainako se ukkonen tulee idästä, onko koskaan tullut meren yli lännestä.....
Jos ihmiset asuisivat luolastoissa maan alla, eipä nuo puitten kaatumiset ynnä muut mitään haittais, ruvetaan vaan myyriksi..... heh.
Todellisuus:
Maapallo kallistuu pyöriessään koko ajan,ns.pituus akselin suunta on menossa vaaka akseliksi.Prosessi on ollut käynnissä jo todella kauan ja on myös todella hidas (tästä on ollut dokumenttia,mutta "syystä" vähän). eli napajäätikön sulaminen kokonaisuudessaan ei TODELLAKAAN johdu pelkästä otsooni kadosta. Jäätikkö,mikä on makeaa vettä sekoittuu mereen,mikä on suolaista ja synnyttää tietynlaisia reaktioita,jotka näkyvät ilmavirtauksissa.Lämpimät ja kylmät ilmavirtaukset hakevat "uusia reittejä" ja ovat usein ns. törmäyskurssilla mistä taas syntyvät nämä "luonnon mullistukset".Samoin maapallon magneettisuus on joillain alueilla muuttumassa.Sen vuoksi mm.kompassi ei enään toimi jokapaikassa enään yhtä varmasti kuin ennen.Eli: Emme elä lopun,vaan muutoksen aikaa.Miksi tästä ei puhuta juuri ollenkaan julkisesti?
-Rahan vuoksi.Öljystä,energiasta voidaan sepittää toinen toistaan hämmentävempiä tarinoita kuluttajien pään menoksi.
Esim. enrgian säästölamppu vie vain hivenen vähemmän virtaa kuin hehkulamppu ja sen valmistus nykyään on paljon halvempaa kuin hehkulampun,myyntihinta tosin on mitä on (tästäkin on ollut joskus domenttia tv:ssä...)
Seuratkaa huviksenne paljonko puhutaan siitä lentokoneesta,joka juuri lensi yli 24h aurinkokennoilla.Niin, siitä ei puhuta,koska tuollaiset puheet horjuttavat öljy markkinoita.
Tämä on poliitikkojen kulta-aikaa,voidaan sanoa mitä vain kun tiedetään,että muut EIVÄT tiedä.
sanotaan: alkuaineet kuumuudesta sulavat..mutta ennen sitä on odotettavissa monenlaista vitsausta, johon kuuluu erilaiset epämääräiset sääilmiöt ja katastrofit.
koko kunta pimeni
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98176-myrsky-pimensi-koko-joroisten-kunnanmaailman mittakaavassa ei mitenkään harvinaista, mutta suomessa harvemmin noin käy että koko kunta pimenee sähkökatkon vuoksi. voi voi, millähän ne nyt lämmittävät asuntojaan?
He he
Tuo oli kyllä kolmannen helleviikon paras kommentti: "Millähän ne nyt lämmittävät asuntojaan?". :D :D :DEi kovaa sadetta, ei salamoita, ei mitään, hellettä kyllä ja kovia lupauksia, mutta siinäpä ne jännärit sitten olikin.
Kyllä se hieno ukkonen meilleki kelpais, vaan eipä oo MITÄÄN saatu!
Tämä siis keravalla.
dddd
Tiesittekö että 3 päivänä peräkkäi vaasassa onn ukkostanuJosku 50-luvun
lopulla kattelin pitkät ajat yhtenä yönä Hesassa kun salamoita leisku yhtämittaa. Senjälkeen en oo moista nähny missään, vaikka jokku ulkomaalaiset kehu että ei tää vielä mittään....Että älkää horisko mistään taivaitten kostoista ja helveteistä.
Oli
kyllä kieltämättä ikävä välikohtaus eilen yöllä kun surffasin tissit mielessä tuolla http://www.livesexcam.fi/tissit.php ja sitten salama pamahti ja ruutu alkoi savuaan... ei muuta kun suihkun kautta nukkumaan...näin
Luonto - Äiti huokailee tuskissaan.joopajoo
Painu vittuun täältä spämmäämästä! Alkaa pikkuhiljaa kyrpiin kaltaisesi kusipäät...Luonto elää tavallaan.
Ei ihmetytä. Ihminen taas luulee tietävänsä luonnon kiertokulusta kaiken, kun on mittaillut lämpötiloja tai tutkinut sää-ilmiöitä reilut 100v.. Muistetaan nyt kuitenkin, että tämä pallo on wanha ja muutoksia/ääri-ilmiöitä ilmaston suhteen on tapahtunut ennenkin, nyt sitten muutaman lämpimän/kylmän vuoden jälkeen ollaan peloissaan, että mailmanloppu tulossa..AAAHH
hahaha paha rankasu kyl jumalalta.. ihan lukxus kelit, jengi maksaa tuhansia euroja et pääsee tämmösiin helteisiin finnairilla ees kerran vuodessa..Heikot
Sortuu elon tieltä. Te Orjat jotka elätte kapitallistien tahdon alla. huahahahHirmu??
Mitä tarkoittaa hirmu? Itäsuomalaisten olisi syytä opetella suomen kieli! Vai annettiinko sille myrskylle jo nimikin, vähän kuin hurrikaani Katrina.Jermu
Samoin, kuin länsisuomalaisten, keski, pohjois ja jopa eteläsuomalaisten. :) "Kirjakieli" ei toimi muualla, kuin paperilla.Hirmu
hirviötä, hirviömäistä. Teillä päin ei varmaan ole koskaan käytetty sanaa HIRMUMYRSKY, eh? Hirmeän ikävää.no HUH HUH
KÄYTÄ JÄRKEE PELLE!!!! Aku Ankassakkin ollu kovat ukkoset (Aku Ankka on myös kirjotettu kirja niinkuin raamattukkin).... Voiko joku pelle vielä 2000 luvulla uskoa johonkin jeesus- jumal-taruun, nythän eletään tiedon eikä musta tuntuu aikaa niinkuin keskiajalla tai sitä ennen!!!!Ylläpito
taas kaivamaan minun vanhoja aloituksiani esiin. :DMikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.
Saako tästä oikeasti rahaa?
Kyllä saa, kaverin sai 270€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman satasen. Raha on verovapaata. :)
Minne se raha sitten saadaan?
Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.
http://www.buxglobal.com/?ref=vilz
Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.
Kun olet sivulla paina register, laita tänne omat tietosi, sen jälkeen paina register ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen paina log in ja voit kirjautua :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.
ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA AIKA JOTA SE VAATII (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.
Ettei
sieltä tuu jotain paskaa niskaan sit myöhemmin? veronkiertoa tai jotain muuta vastaavaa?UUTTA UKKOSTA
On jo saavuttanut Suomen rannikon. Tuli etelästä (VIron,Latvian yli) Taitaa mennä Hesan ohitse. Lounais-Suomeenhan sen on ennustettu tulevan. Ihmisiä on kehotettu varautumaan pitkiin sähkökatkoksiin ja toimimaan sen mukaan.Ukkosrintaman etenemistä voi seurata FLC:n ukkostutkasta. Päivittyy 2 min. välein.
Olihan täällä viikko sitten yöllä aika kova ukkonen(kesän ainoa!), joka onneksi ei kestänyt kauan. Saas nähdä miten tämä ukkosmyräkkä sitten.
Mikkeli
vituttaa asuu Mikkelissä,paitsi että se on savoa,niin yhtään kunnon myrskyä tai ukkosta ei täällä ole saatu koko kesänä.Vettäkin sataa vaan pari pisaraa.Kunnon mylläkät kiertää aina mikkelin..,.ps.ilmatieteen laitos-up yours!!!