voihan mummu sentään! on vaan alkanut ärsyttää lapseni mummu, joka osaa kaiken niin paljon paremmin kuin minä tai mieheni, eli lapsen isä. Olin ensimmäistä kertaa yötä poissa kotoa lapsen jälkeen, ja mieheni oli käynyt …
Itselläni on 3-lasta ja kuopus syntyy kuukauden päästä. Rakastan lapsia. Enkä pelkästään omiani. Olen ollut tukena monelle naapuri perheelle ja hoitanut ystävien lapsia aina tarvittaessa. Lasten aitous ja vilpittömyys e…
Siinähän se tulikin. Eli haluavatko isovanhemmat lapsenlapsia? Kun jotenkin tuntuu, että se on jonkilainen palvelus jos lapsi viettää aikaa isovanhempien luona. Itse ajattelen, että itse nimenomaan haluaisin sitten josk…
Olen pian 8kk pojan äiti ja perheemme asuu Helsingissä.Oma sukuni asuu 150km päässä eikä oma äitini juurikaan ole tekemisissä kanssamme matkan sekä omien kiireidensä takia. Anoppilassa ollaan useimmiten hieman "maistiss…
Syynä on ikävä kyllä tytön seksuaalinen suuntautuminen. Ja pukeutuminen. Ennen (kun tyttö oli 8 tai 9 vuotias) mummo huusi hänelle, ettei niin pienellä lapsella saa olla korviksia. Myös mainitsi tytön farkuista (ihan no…
Vielä voit olla mukana tukemassa muistisairaita ! Allekirjoita adressi, kiitos :)http://www.adressit.com/keskustelu/19279/start/25
Saan tänään kaikki lapsenlapset kakkukekkereihin samalla kertaa, nautin niin suunnattomasti. Kun näistä osa saa vielä olla luonamme 3 päivää, olen suunnattoman onnellinen tästä .
Kertokaapa isovanhemmat miksi joillekin teille yhden lapsen lapset voivat olla enemmän tärkeitä ja enemmän rakkaita kuin toisen lapsen lapset? Minulla ja veljelläni on ikäeroa vuosi. Veljeni on aina ollut äitini lelllik…
Ajattelin minäkin nyt alkaa joululahjaostoksiani tekemään nettikaupoista. Lapsenlapsia on muutama ja pienimmille ajattelin ihan vaatetta kun vanhemmat eivät uusia heille pysty ostamaan. 3-vuotias tykkää Muumeista kuin h…
Mikä Heikin ongelma siis lopulta on? Hän on ollut hoidossa isovanhemmillaan ja mummo maksanut kaiken. Nyt Heikin vanhemmat ovat itse mummuiässä, ja Heikin mielestä heidän pitää nyt vuorostaan hoitaa Hekin lapset? Eikö o…
niin, aika paljon voimien äärirajoilla on jo työssäkäyminen, pakko kuitenkin vielä jaksaa, kun eläkettä ei kaikille heru vielä tässä iässä. Mutta,tässä kysymys/ajattelun aihe: Aika usein käy tässä perheessä niin, että e…
Hei! Ensiksikin, pahoittelut jos tämä on kovasti väärässä paikassa täällä. En oikein tiennyt mihin kysymykseni laittaisin. Sitten itse asiaan; Eli mummuni on 85v (itse olen 20v) ja on asunut vanhainkodissa nyt n. vuoden…
Minulla on kaksi aikuista lasta 33-, ja 23-vuotiaat. Heillä molemmilla on pieniä lapsia 3-, 2-, ja 1-vuotiaat. Nuorin lapsistani sairastui ja tukeakseni häntä hoidan hänen lapsiaan päivittäin. Tämäpä ei tunnu sopivan va…
Kiitos siitä, että saan edes muutaman kerran vuodessa nähdä lapsenlapseni ja he saavat olla luonamme pari yötä. En tahdokaan olla jatkuvasti riesananne, mutta ihananpaa ei oel kuin tavata sinut oma lapseni ja lapsenlaps…
oliko vauvoilla -taapero ikäisillä, 50-70 luvuilla syönti ongelmia? Onko tämä aivan uusi ilmiö ja mistä se voisi mielestänne johtua. Tähän pyydän vastaamaan vain isovanhempia, oliko omilla lapsillanne tai sisarruksillan…
...voi jessus mitä juttuja :-) Ruusuja kaikille oikeille "mummoille ja vaareille". (joilla on siihen mahdollisuus). Aika sota-ajoista on hiukan muuttunut - ikävä kyllä. Haloo: Perheet ovat nykyään suurimmalta osaltaan r…
Olen aina tykännyt mieheni vanhemmista. Ensimmäisellä tapaamisella mieheni äiti vaan halasi ja toivotti tervetulleeksi, ei siinä sitten jään murtamista tarvinnut hirveästi enää miettiä...=) Olenkin pitänyt itseäni eritt…
Mieheni pappa kuoli tässä tämän kuun aikana eli siis anoppini isä. Nyt anoppini tahtoo, että me ja 1,5 vuotias poikamme lähdetään sinne hautajaisiin. Ongelma on siis siinä, että tiedän itse äitinä ettei siit'ä tule mitä…
miks niin moni teistä kuvittelee, etä teillä on ojkin ihme etuoikeus tarjota lapsenlapsillenne niitä herkkuja?!?!? ota keksiä ,ota jätskiä, ota mehua yms yms... minä äitinä arvostaisin enemmän että ota syliin!!! kyllä s…
Olen yli 20-vuotias tyttö, ja asun yksin äitini asunnossa. Ongelmani on, että lähellä asuvat isovanhempani tulevat luvatta kotiini siivooamaan tai muuten touhuamaan, kun olen poissa. Olen sanonut asiasta tiukasti monta …