Olen 15v poika käyn koulua jne elämässäni ei ole mitään erityistä emme juurikaan matkustele tai tee mitään muutakaan vastaavaa, tuntuu välillä ettei olisi kavereita. Koen olevani turha jätkä. Ihmiset eivät vastaa "snapp…
Sain juuri kuulla että kaverini on menehtynyt itsemurhan johdosta lastenkodissa. Sanattomaksi vetää. En tiedä miten tätä pitäisi käsitellä.
Hei! Olen 14v tyttö. Koulu meni ennen hyvin mutta nyt olen joka toinen viikko kipeännä joten olen todella jäljessä muista. Opettaja jolla on todennäköisesti jotain vihanhallinta ongelmia huutaa käytävällä yksityisasiois…
Moi! Elämälläni ei ole mitään suuntaa. Mikään ei suju, ei opiskelu eikä mikään muukaan. Kaiken tekeminen on niin työlästä ja hankalaa, energiaa ei ole kuin välttämättättömiin juttuihin. Opiskelu on sentään tuonut jotain…
Hei olen 16v poika ja surettaa koska äitini on hyvin masentunut. Se alkoi yhtäkkiä tänään päivällä ja olen siitäasti koittanut piristää tekemällä kotitöitä ja antamalla piristäviä neuvoja. Äitiäni masentaa koska hänellä…
Oon kärsiny jo pidemmän aikaa unettomuudesta, väsyttää ihan törkeesti mutta en vaa nukaha. Nytkin kello on noin 5.50 aamulla enkä oo nukkunu yhtää. Aamulla näytän aina ihan zombilta, väsynyt en aamulla kuitenkaa enää oo…
Olen 12-vuotias tyttö epäilen masennusta itselleni mutta en uskalla kertoa asiasta. Kriisipuhelimeen olen monesti soittanut en ole saanut sanaa suustani. Tappaisin itteni tähän paikaan jos uskaltaidin. Pelkään rakkaitte…
Haluaisin kuulla kokemuksia optipar ja azona lääkkeistä. Ja muistakin jotka auttaa masennukseen ja ahdistukseen..
Hei kerron tästä ensimmäistä kertaa minnekkään tai kellekään mutta entiedä mitä minun pitäisi tehdä. Masennusta ei olla todettu muuta kuin lieviä. Olen viillellyt muutaman kerran ja yrittänyt riistää henkeni kahdesti yl…
En tiedä miten viestini aloittaisin olen niin loppu.. aloitan siis alusta. Eli olen parikymppinen mies ja elämääni alkoholi tuli kolisten, josta ongelmani osittain johtuvat. Päihteet seurasivat perässä sitten parisuhde …
Mut nyt tunnen sen todella. Mitä teen kun asun tampereella ja en tiiä kenen ystävän kaa puhuis. Oon joskus käyny psygiatrialla mutta se ei auttanut kauheesti
Ei ole ketään kelle puhua, sellaista kuka ymmärtäisi. Ei vaan enää jaksa, kaikki kaatuu päälle. On paha olla eikä yhtään ystävää, kelle oikeesti voisi asioita purkaa. Tuntuu turhalta mennä mihinkään "terapiaan" kun mitä…
Moi! Oon kasiluokkalainen, ja mulla on joku 160 poissaoloo ja oon monesta kokeesta pois. Mun KA on 8.5. Kun olin ala-asteella, mä rakastin meijän luokkaa ja koulunkäynti oli tosi kivaa. Kaikki oli mun kavereita & ol…
Olen jo pitkään harkinnut uutta elämää toisessa paikassa. Tämä veisi kaikki läheiseni ja olen kyllästynyt heihin. Kaipaan jo yksinäisyyttä. Silti tavallaan tuntuu jotenkin väärältä jos unohdan ne ?:o...
Tosiaan. Olen 16 vuotias tyttö ja olen miettinyt itsemurhaa kohta 3 vuotta. Tiedän, että minulla on vielä koko elämä edessä mutta elämä tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta. Alussa itsemurha kävi vain ajatuksissani ja t…
Hei Olen 18-vuotias nuori nainen ja olen ajatellut nyt monta vuotta itsemurhaa. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. En asu enää kotona, mutta näen perhettäni usein. Olen yrittänyt puhua masennuksestani heille, mutta he…
Hei! olen 18.vuotias tyttö ja en tiedä kiinnostaako ketään tämä, mutta haluan elää mutta haluan samalla kuolla. En pyydä empatiaa itselleni haluan vain mielestäni pois vanhat muistoni jotka itkettävät minua aina kun kat…
Olen 14-vuotias poika ja olen kärsinyt kuukauden masennuksesta. Ajattelin että se olisi jokin murrosikään liittyvä vaihe ja menisi pois, mutta nyt olen muutaman kerran saanut itsetuhoisia ajatuksia! Kaikki on vain harma…
Ambulanssilla vietiin hoitoon. Hetkii puhuttiin. Kotiin. En ole ok. Mitä teen?
Kuinka saan takaisin entisen aktiivisen itseni , joka jaksaa urheilla nykysin olen säälittävä paska. Mutta paljon vastoin käymisiä kokenut esim isän kuolema alle v sitten. läheisen äidin kuolema muutoma vuosi sitten. Ja…