Wu-shuu! 500 vuoden jälkeen kotoutuminen on alkanut! Nyt mustalaislapset haluavat käydä koulua ja saada hyvän työpaikan!:
Kaksi kolmasosaa romanioppilaista menestyy koulussa siinä missä muutkin. Suomalaisten romanioppilaiden koulunkäynti sujuu nyt monilla mittareilla tarkasteltuna huomattavasti paremmin kuin kymmenen vuotta sitten, kertoo Opetushallituksen torstaina julkistettu selvitys.
Opetushallituksen asiantuntija Satu Blomerus, joka on itsekin romani, kertoo iloitsevansa romanien aiempaa myönteisemmästä suhtautumisesta koulunkäyntiin. Kun 2000-luvun alussa tehtiin vastaava selvitys, osallistui esiopetukseen vain pari prosenttia kaikista romanilapsista. Nyt esikouluun menee reilusti yli puolet.
–Aiemmin kynnys on ollut korkeampi, koska on arvostettu lasten hoitamista kotona sekä pelätty syrjintää ja lapsen laittamista yksin pääväestön keskuuteen. Nyt romanivanhemmat ovat huomanneet esiopetuksen hyödyt, sanoo Blomerus.
Lukuvuotta 2010–2011 koskeva tuore selvitys toteutettiin kyselyllä, johon vastasi viime syksynä 1341 perusopetuksen rehtoria, eli noin puolet kaikista rehtoreista. Lisäksi haastateltiin noin 120
romanioppilasta ja saman verran heidän huoltajiaan eri puolilla Suomea.
Kaikkiaan romanioppilaita on nyt perusopetuksessa tuhatkunta.
Esiopetuksen lisäksi hyviä uutisia saatiin myös peruskoulun jälkeisistä opinnoista, sillä ammattikouluun jatkavien romanien määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kolmen viime lukuvuoden aikana peruskoulun päättötodistuksen saaneista romaneista ammattikouluun hakeutui noin 80 prosenttia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/romaninuorten-koulumenestys-parantunut-huomattavasti-/art-1288455358407.html
Mustalaislapset pärjäävät koulussa.
17
202
Vastaukset
Uutisen voisi kenties otsikoida toisinkin. Tai kommentin ainakin. "Asiasisällössä" yhdistyvät Halos-Suomen arvomaailma, mustalaisen rehellisyys ja iltapäivälehden objektiivisuus.
- ihannormaalialaskua
Joko laskivat fysiikan tehtävissä tuon että montako molekyyliä vettä mahtuu yhteen sokeripalaan?
- Kutosen Matikka:
Ei me romaanit tuollaisiin haaskata aikaa, idiotismia. Me lasketaa kuinka monta mitäkin tuotetta mahtuu hammeen alle. Ja nyt on kiva kun tuo hame maksetaan verovaroista!
- rakkaus voittaa.
Olen todella onnellinen siitä, että romaaniväestön suuri osa on intergoitunut yhteiskuntaamme ja saanut viimeinkin mahdollisuuden normaaliin elämään. Taatusti se on ollut vaikeaa, koska muistan hyvin lapsuusajoiltani sen asentten ja toivottomat olosuhteet. Olen ylpeä äidistäni ja isoisästäni, jotka pienessä kotimökissämme majoittivat mustalaiskuormia yön yli, kun ökytaloissa heille ei sijaa annettu. Hyvä antoi vähästään, paha ei paljostaankaan. Mitään eivät koskaan varastaneet meidän pientilalta. Yösijan saivat, etteivät pakkasessa lapsineen jäätyneet, hevoselle heiniä ja ja ensihätään samaa ruokaa, kuin mökinväkikin.
Siitä ei köyhdytty silloin, eikä avuttoman auttamisesta köyhdy kukaan nykyäänkään. Juopot on eriasia ja huumehörhöt, se on pohjaton kaivo, johon ei lanttiakaan heru.- Poltetut Päreet
Omat kokemukseni romanien kyvystä valehdella suoraan pokkana ovat sitä luokkaa että en enää kanssakäy näiden superkusettajien kanssa.
- Maalla asui
ja kierteli ennen ihan rehellisiä mustalaisia, mutta nykyisiin kaupunkilaismustalaisiin ei juuri uskalla luottaa.
- Sisäsiitt. ei puhuta
Joo tosi rehellisiä ovat. Oikeuslaitos ihan vain piruuttaan panee niitä vankilaan miehiä 20x kantaväestöä enemmän per capita, naisia 100x.
- 14+8
joskus aikoinaan oli vielä maalaisjärkeä:
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/05/21/nain-kirjoitti-urho-kekkonen-vuonna-1942/- 20 vuoden päästä:
"Somaliaan on halunnut palata vain työkuntoinen väestö. Niiden joukossa lienee tuskin yhtäkään sossun tahi kelan asiakasta.
Ja kun kohta enemmät puolet siirtoväestä on palannut Somaliaan, näyttäytyy tänne jäänyt N***aines ikäänkuin kaksinkertaisena. Kun N**rit luonteensa ja tottumuksensa mukaan edelleenkin kuljeskelevat suurissa laumoissa, miehet likaisenruskeissa kaavuissa sekä kananmunamyssy päässä, naiset salaperäisissä säkeissä, suurilukuinen, vilkas lapsikatras verorahoilla hankituissa lastenrattaissa, ja helmoissa, niin erottautuu N***aines sitäkin selvemmin. Silloin kun maan nuorempi miesväki on siellä jossakin ja muu väki tiukasti töissä, muodostaa toimettomana ostareilla kiertelevä N***rijoukko räikeän epäsoinnun siinä työn ja ponnistuksen soitossa, jota maa on nyt tulvillaan.
Kekkosen kirjoitus tuotuna nykyaikaan, siinä se.
- Taas tätä...
Asiasta toisaalla. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/03/romaninuoret_haluavat_nopeasti_hyvaan_ammattiin_3335346.html
Kymmenentuhatta romania ja jopa kaksi romania koko joukosta hakeutuu lukioon vuosittain, joskus jopa kolme.
Moni ei suorita oppivelvollisuuttaan, vaikka se on pakollinen.
850 käy peruskoulua ja kun romaneista yli kolmasosa on 16-vuotiaita tai alle, niin luvun pitäisi olla kahden tuhannen luokkaa.
"Varsinkin aamulla herääminen on vaikeaa." Entä sitten, kun pitäisi olla seitsemältä pajalla ihan oikeissa töissä? En nyt viitsi kertoa minun kokemuksiani siitä mitä he yöllä puuhaavat, että aloitusta ei sen takia poisteta. En tosiaan ihmettele, että aamulla väsyttää.
" ammatillisten opinnot aloittavien määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa" Moniko suorittaa loppuun? Itse en ole nähnyt ainuttakaan toisella töissä, vaikka tuossa ajassa luulisi monen ehtineen käydä amiksen loppuun, jos halua on ollut.
" lukio koetaan vielä jollain tavalla liian vaativaksi " Voiko tuota enää suorempaa sanoa? Roduthan ovat kaikki tasan yhtä älykkäitä?
Romanikieli on kuolemassa pois, kun monikaan ei viitsi sitä opiskella. Sehän vaatii vaivannäköä. "Nissilän mukaan tilannetta voisi parantaa määräys opetuksen pakollisuudesta." Pitäisikö minunkin lapseni lukea pakkoromaninkieltä?
Miksi sitä pitäisi kenenkään osata, kun pitäisi päinvastoin integroitua yhteiskuntaan ja opetella edes lukemaan suomea tai mieluummin ruotsia, jolloin voisi siirtyä sinne, tai edes ahvenanmaalle leveämmän leivän perässä?
Katsotaan nyt ihan rauhassa toiset 500 vuotta, että josko silloin suoritettaisiin edes pakollinen minimioppivelvollisuus? - taitava kansa
Missä aineissa mustalaiset on parhaita?
- Heroiinissa, amfetamiinissa ja alkoholissa. - ?
Kertokaa joku missä on edes yksi romani pysyvässä työssä? Työksi ei lasketa rättien myyntiä huijarihinnoilla samaan aikaan, kun lapset penkovat mummon komeroita.
- Tosimies.
Ehkäpä nämä esikoululaiset voivat myös opettaa omia vanhempiaan?
- Yks´kaheli
Hullu paljon työtä tekee...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051099
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611062Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103601Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528